STM

Esitteitä 2002:9

13.01.2003


Lääkärin ja potilaan väliseen hoitosuhteeseen ei puututa

Lääkäri tai hammaslääkäri päättää, mitä lääkeainetta hän määrää potilaalleen. Määrätessään lääkettä lääkkeen määrääjän suurimman huolenaiheen ei pitäisi olla lääkkeen valmistenimi, vaan se, onko lääkehoito oikea hoitoratkaisu ja onko lääkeaine oikein valittu. Geneerisessä substituutiossa lähdetään siitä, että lääkkeen määrääjä delegoi apteekille valmisteen valinnan, ellei hän nimenomaisesta syystä halua säilyttää valintaa itsellään.

Apteekin ei tarvitse ilmoittaa lääkkeen määrääjälle, mikä valmiste ostajalle myytiin. Hoidon kannalta ei ole olennaista, saako lääkkeen määrääjä tiedon lääkkeen muuttuneesta kauppanimestä, koska vaikuttava aine säilyy samana. Jos lääkkeen määrääjä tarvitsee nimen esimerkiksi haittavaikutusilmoitusta varten, on tieto saatavissa apteekissa viiden vuoden ajan.

On mahdollista, että potilas käyttää apteekin vaihtamaa halvempaa lääkettä väärin tai hän käyttää samanaikaisesti useita samaa vaikuttavaa ainetta sisältäviä lääkkeitä. Niin tapahtuu nykyäänkin, varsinkin, jos potilas on useiden lääkäreiden hoidossa eikä oma vakituinen lääkäri seuraa hänen lääkkeiden käyttöään. Potilaan lääkkeen ottaminen voi uudessa käytännössä jopa parantua. Selvityksistä tiedetään, että suhteellisen suuri osa potilaista jättää lääkkeen kokonaan ostamatta sen kalleuden takia. Halvemmat lääkkeet pienentävät tätä ongelmaa. Tiedetään myös, että potilaat eivät usein rohkene ottaa lääkkeen hintakysymyksiä esille lääkärin vastaanotolla.