Lääkäri tai hammaslääkäri päättää, mitä
lääkeainetta hän määrää potilaalleen. Määrätessään lääkettä lääkkeen
määrääjän suurimman huolenaiheen ei pitäisi olla lääkkeen valmistenimi, vaan se,
onko lääkehoito oikea hoitoratkaisu ja onko lääkeaine oikein valittu. Geneerisessä
substituutiossa lähdetään siitä, että lääkkeen määrääjä delegoi apteekille
valmisteen valinnan, ellei hän nimenomaisesta syystä halua säilyttää valintaa
itsellään.
Apteekin ei tarvitse ilmoittaa lääkkeen määrääjälle, mikä valmiste
ostajalle myytiin. Hoidon kannalta ei ole olennaista, saako lääkkeen määrääjä
tiedon lääkkeen muuttuneesta kauppanimestä, koska vaikuttava aine säilyy samana. Jos
lääkkeen määrääjä tarvitsee nimen esimerkiksi haittavaikutusilmoitusta varten, on
tieto saatavissa apteekissa viiden vuoden ajan.
On mahdollista, että potilas käyttää apteekin vaihtamaa halvempaa
lääkettä väärin tai hän käyttää samanaikaisesti useita samaa vaikuttavaa ainetta
sisältäviä lääkkeitä. Niin tapahtuu nykyäänkin, varsinkin, jos potilas on useiden
lääkäreiden hoidossa eikä oma vakituinen lääkäri seuraa hänen lääkkeiden
käyttöään. Potilaan lääkkeen ottaminen voi uudessa käytännössä jopa parantua.
Selvityksistä tiedetään, että suhteellisen suuri osa potilaista jättää lääkkeen
kokonaan ostamatta sen kalleuden takia. Halvemmat lääkkeet pienentävät tätä
ongelmaa. Tiedetään myös, että potilaat eivät usein rohkene ottaa lääkkeen
hintakysymyksiä esille lääkärin vastaanotolla.