Geneerisen substituution
taustaksi
Lääkekustannukset huimassa nousussa
Lääkekustannukset ovat kasvussa. Vuonna 2001 lääkekustannukset
olivat 1,8 miljardia euroa ja ne lisääntyivät edellisvuodesta 12 prosenttia. Kasvu
johtuu ennen kaikkea siirtymisestä aiempaa kalliimpiin lääkevalmisteisiin, ja vain
pieneltä osin lääkkeiden käytön lisääntymisestä. Apteekeista toimitettujen
lääkemääräysten lukumäärä kasvoi vuosina 1991 2001 keskimäärin vain 1,8
prosenttia vuodessa. Käytetyt lääkevalmisteet sen sijaan muuttuivat huomattavasti
kalliimmiksi. Yhden lääkärin vuodessa määräämien lääkevalmisteiden
keskimääräinen kokonaishinta inflaatiovaikutus poistettuna nousi em. aikavälillä 75
prosenttia.
Lääkemenojen kasvu merkitsee lisää terveyshyötyjä, mutta osa
kasvusta johtuu tarpeettoman kalliista lääkevalinnoista. Lääkeaineen valinta on
tärkein keino vaikuttaa lääkekustannuksiin mutta samaa lääkeainetta sisältävien
rinnakkaisvalmisteiden avulla voidaan saada säästöjä hoidon vaikutusten muuttumatta.
Edullisten rinnakkaisvalmisteiden osuus lääkemyynnistä vuonna 2000 oli vain 3
prosenttia.