1 Johdanto
Toimivilla apuvälinepalveluilla tähdätään väestön
mahdollisimman itsenäiseen suoriutumiseen ja hyvään elämänlaatuun. Tulevina
vuosikymmeninä ikääntyneen väestön määrä lähes kaksinkertaistuu. Sosiaali- ja
terveyspolitiikan haasteena on ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden terveyden ja
toimintakyvyn edistäminen.
Apuvälinepalveluilla voidaan tukea itsenäistä selviytymistä kotona ja korjata
vammasta tai sairaudesta aiheutuvaa toimintakyvyn heikkenemistä. Apuvälineiden avulla
voidaan myös ylläpitää liikkumiskykyä pidempään, jolloin ikäihmisen tai vammaisen
henkilön laitoshoidon tarve siirtyy.
Apuvälinepalveluja suunniteltaessa tulee ottaa huomioon palvelujen kysyntään
vaikuttavat seikat, kuten kunnan ikärakenne, asukkaiden sairastavuus ja muuttoliike.
Paikalliset olosuhteet ja tarpeet, ympäristön esteettömyys ja asuntojen toimivuus ovat
keskeisiä suunnittelun lähtökohtia. Palvelujen tarjoamiseen käytettäviin resursseihin
voidaan myös vaikuttaa. Näitä resursseja ovat määrärahat, henkilöstön määrä ja
koulutustaso sekä toimitilat. Palveluja tulee myös säännöllisesti seurata ja
arvioida.
Apuvälinepalveluiden järjestäminen
Apuvälinepalveluiden järjestämisvastuu sekä vastuu toiminnan
laajuudesta ja kattavuudesta on kunnilla ja sairaanhoitopiireillä. Palvelut tulisi
järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon eri tasoilla siten, että apuvälinehuollon
peruspalvelut saadaan terveyskeskuksista ja sosiaalitoimesta. Erityisen kalliiden ja
vaativien apuvälineiden hankintavastuu kuuluu tällöin erikoissairaanhoidolle.
Palvelujen tuottaminen ja vastuunjaon selkiyttäminen on haasteellinen tehtävä, sillä
kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi apuvälinepalveluja kustantavat myös
Kansaneläkelaitos, vakuutus- ja työeläkelaitokset sekä Valtiokonttori (liite 1 ja 2).
Myös kuntoutuslaitokset tuottavat apuvälinepalveluja. Osan palveluista toteuttavat
järjestöt, yksityiset palveluntuottajat ja apuvälineyritykset. Apuvälineen tarvitsija
voi halutessaan myös itse hankkia toimintakykyään edistäviä välineitä.
Apuvälinepalvelut ovat osa hoitoa ja palveluja. Niiden tulee nivoutua osaksi
saumatonta palveluketjua. Kun apuvälineen käyttäjä muuttaa tai siirtyy laitoksesta
toiseen, pitää tällöin varmistaa se, että hän voi ottaa yksilöllisesti sovitun
apuvälineen mukaansa.
Suomen lainsäädäntö ja sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä tarjoavat
apuvälinepalveluiden järjestämiseen hyvät yleiset edellytykset. Samalla
lainsäädäntö antaa kunnille laajan päätäntävallan apuvälinepalveluiden
toteuttamiseen. Toimivien palvelujen edellytyksenä on hyvin suunniteltu kokonaisuus.
Haasteina ovat myös ikäihmisten määrän lisääntyminen ja eliniän piteneminen, jotka
lisäävät kustannuspainetta. Tehokkaalla palveluiden järjestämisellä,
organisaatioiden välisellä työnjaolla ja yhteisillä hankintamenettelyillä voidaan
tasapainottaa käytettävissä olevia voimavaroja. Käyttäjien tulee voida vaikuttaa
saamiinsa apuvälinepalveluihin. Myös tiedon puute voi estää palveluiden saannin.
Apuvälinepalveluilla saavutettavat hyödyt
Ikäihmisten määrän lisääntyessä on vammaisten ja vanhusten
kotona asumista tuettava enemmän. Kun palveluja kohdennetaan kalliista laitoshoidosta
avohoitoon, tulevat kotona selviytymistä tukevat apuvälineet ja asunnon varusteet
olemaan kasvava menoerä kuntataloudessa. Palvelurakenteen muuttamisen kotona asumisen
suuntaan tulisi näkyä myös voimavarojen suuntaamisessa enenevässä määrin
kotihoitoon, apuvälinepalveluihin ja asunnonmuutostöihin.
Palveluiden kohdentuminen avohoitoon edellyttää lisääntyvää yhteistyötä
kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin sekä yritysten kesken. Apuvälipalveluiden
järjestämisessä yhteistyö korostuu hankittaessa erityisen kalliita apuvälineitä
sekä apuvälineiden tarjoajien kilpailuttamisena ja keskittäessä hankintamenettelyjä.
Tavoitteena on, että apuvälinepalveluiden tuotanto sekä niiden suunnittelu ja
seuranta toteutetaan niin hyvin ja tehokkaasti, että palveluiden avulla voidaan saada
aikaan kokonaistaloudellisia kustannussäästöjä.