TIIVISTELMÄ
Terveydensuojelulain (763/94) 32 §:n nojalla sosiaali- ja
terveysministeriö voi antaa terveydellisin perustein ohjeita fysikaalisista,
kemiallisista ja biologisista tekijöistä asunnossa ja muussa oleskeluun tarkoitetussa
tilassa.
Asuntojen ja muiden oleskelutilojen terveydellisten olojen valvonta
kuuluu kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtäviin. Kunnan terveydensuojeluviranomainen
voi käyttää asumisterveysohjeen aineistoa apuna asunnontarkastuksessa, joskin ohjeita
ja mittausmenettelyjä voidaan soveltuvin osin käyttää myös muiden
oleskelutilojen, kuten hoito- ja huoltolaitosten sekä oppilaitosten rakennusten jne.,
terveydellisten olojen arviointiin. Ohje soveltuu myös muiden rakennusten kuntoa
selvittävien käyttöön.
Ohjeessa on pyritty aina esittämään asuntojen ja muiden
oleskelutilojen olosuhteita kuvaavien tekijöiden mittausmenetelmät sekä tulosten
tulkinta. Standardisoitujen menetelmien käyttö on suositeltavinta, joskaan läheskään
kaikissa tapauksissa se ei ole mahdollista. Ohjeen muut mittausmenetelmät ovat
esimerkkejä luotettaviksi tiedetyistä menetelmistä. Eräissä tapauksissa, kuten
mikrobien osalta, ohjearvot perustuvat vain tässä ohjeessa mainittuun
mittausmenetelmään. Mittauksissa tulee yleensä pyrkiä käyttämään menetelmiä,
jotka ovat luotettavia ja joiden käyttövarmuudesta on riittävästi kokemuksia.
Kunnan terveydensuojelu-, työsuojelu- ja
ympäristönsuojeluviranomaisen yhteistyö on tärkeää asuntojen muiden oleskelutilojen
aiheuttamien terveyshaittojen ehkäisemiseksi. Kosteusvaurioiden korjaamien ja mikrobien
aiheuttamien terveyshaittojen ehkäisy ja poistaminen vaativat usein myös muiden alan
ammattilaisten erityisosaamista.
Asiasanat: asuminen, asunnot, ilman epäpuhtaudet, ilmanvaihto,
kosteusvauriot, melu, radon, sisäilma, terveydensuojelu