| STM | 13.01.2003 |
SUOMEN HUUMESTRATEGIA
1997
7.1 Periaatekannanotot huumausaineiden
väärinkäytön ja huumausainerikollisuuden torjumiseksi 7.1 Periaatekannanotot huumausaineiden väärinkäytön ja huumausainerikollisuuden torjumiseksi 1. Huumausainepolitiikan tavoitteena on huumausaineiden käytön ja levittämisen ehkäiseminen siten, että niiden käytöstä ja torjunnasta aiheutuvat taloudelliset, sosiaaliset ja yksilölliset haitat ja kustannukset jäävät mahdollisimman pieniksi. Nykyisessä tilanteessa tätä päämäärää edistetään parhaiten rajoittavan huumausainepolitiikan avulla, johon kuuluu kokeilun ja käytön kieltäminen. Toimikunnan näkemyksen mukaan tätä peruslinjaa ei ole syytä muuttaa. Huumetilanne on Suomessa vielä hallittavissa ja huumeiden käyttö on mahdollista pitää rajattuna. Huumeiden käyttö on kansainvälisesti verraten vähäistä ja väestön asenteet huumausaineisiin ovat valtaosin kielteisiä. Harjoitetulla huumausainepolitiikalla on yhteiskunnan jäsenten laaja tuki. Nykyistä peruslinjaa on sovellettava nykyisen ja ennakoitavissa olevan tilanteen mukaan. Suomessa on tapahtunut eräitä varsin merkittäviä muutoksia huumausainetilanteessa 1980-luvun lopulta lähtien. Huumausaineiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet yhä nuorempien keskuudessa. Suonensisäisesti huumeita käyttävien pieni mutta merkittävimmät haitat aiheuttava ja itse kärsivä joukko on kasvanut. Muutkin huumeiden käytöstä aiheutuvat yksilölliset ja yhteiskunnalliset haitat ovat lisääntyneet ja vaikeutuneet. Sekä huumeisiin liittyvä rikollisuus että huumeiden käytöstä johtuva hoidon tarve ovat kasvaneet. Huumemarkkinoille on ilmaantunut uusia vaarallisia aineita. Nämä muutokset edellyttävät peruslinjan mukaisesti aikaisempaa tehokkaampaa ehkäisevää työtä ja ongelmakäyttäjien tukemista ja hoitoa. Toimia tulee tehostaa myös huumausaineiden valmistuksen, salakuljetuksen, levittämisen, kaupan ja käytön estämiseksi. Uusia toimenpiteitä suunniteltaessa tulee varmistaa niiden yhteensopivuus oikeusvaltion periaatteiden ja perusoikeuksien kanssa. 2. Hyvinvointipalveluja kehitetään erityisesti syrjäytymisen ja huumeiden ongelmakäytön ehkäisemiseksi. Pohjoismaisen hyvinvointiajattelun mukaan kaikkien kansalaisten sosiaalisia ja terveydellisiä tarpeita on tyydytettävä tasapuolisesti. Eri väestöryhmien toimeentuloa ja toimintakykyä on ylläpidettävä ja tuettava. Huumeongelmien syveneminen osana yksilön taloudellista ja sosiaalista syrjäytymistä vaatii myös eriytyneitä ehkäisy-, tuki- ja puuttumistoimia. Sosiaalipolitiikan keskeisenä tavoitteena on ehkäistä syrjäytymisestä johtuvia pysyviä menetyksiä ja kalliiksi käyviä sosiaalisia ongelmia. Työn ja koulutuksen puutteen vuoksi kaikilla ei ole mahdollisuuksia kiinnittyä yhteiskuntaan ja suunnitella elämälleen positiivista tulevaisuutta. Pahentuessaan huumeongelma sivuilmiöineen saattaa syrjäytymisen vuoksi keskittyä tietyille alueille ja tiettyihin väestöryhmiin huonontaen muidenkin yhteiskunnan jäsenten elämää ja elinympäristöä. 3. Yhteisen vastuun rakenteet syntyvät kodin, koulun, työelämän ja asuinympäristön aikuisten sekä myös nuorison keskuudessa. Vain näiden avulla voidaan tukea nuorten tervettä kehitystä ja puuttua varhain ilmeneviin ongelmiin riittävän laajasti. Tässä mielessä julkisen vallan toimet ovat toissijaisia verrattuna alkuperäisten sosiaalisten verkostojen vahvistamiseen ja hyödyntämiseen. Myös koulua tulee kehittää siihen suuntaan, että se pystyy vahvistamaan paikallisia verkostoja ja vastaamaan paremmin nuorten tarpeita. Paikallisyhteisöjen tulisi vahvistaa lähiyhteisön ylläpitämää sosiaalista kontrollia tukeakseen yleistä lainkuuliaisuutta ja tehostaakseen muun muassa alkoholin ja tupakan myyntikieltoa alaikäisille. 4. Huumeiden käytön ehkäisyyn tähtäävällä valistuksella on keskeinen tehtävä huumeiden vastaisessa työssä. On perusteltua eriyttää huumeiden kokeilun ehkäisy sekä käytön jatkamisen ja siitä aiheutuvien ongelmien ehkäisy. Nuoria tulee tukea kyseenalaistamaan eri tahoilta saamaansa informaatiota, joka leviää entistä laajemmalle muun muassa tietoverkkojen välityksellä, ja tarkastelemaan kriittisesti kaupallisen massakulttuurin huumeita suosivia piirteitä. Valistuksen on vastattava nuorten omaa kokemusmaailmaa. Informaatiota kehitetään lisäksi vakiintuneiden käyttäjien ja ongelmakäyttäjien tarpeisiin. Valistuksen tulee pyrkiä ehkäisemään myös huumeisiin liittyvää epäsosiaalisuutta ja oheisrikollisuutta. Myös aikuiset tulee ottaa huomioon sekä valistuksen kohteina että mielipidevaikuttajina. 5. Havaittuihin huumeongelmiin puututaan mahdollisimman varhain. Niissä tilanteissa, joissa huumeiden käyttäjä on tekemisissä viranomaisten kanssa, tulee tarjota tukea, hoitomahdollisuutta ja neuvontaa. Esitutkintaviranomaisten toimenpiteiden kohteeksi joutuminen, syyteharkinta, mahdollinen oikeuskäsittely ja muut vastaavat tilanteet tarjoavat mahdollisuuden sosiaalisen tai hoidollisen väliintulon. Väliintulon vaikutusta voidaan edistää käyttämällä rikosoikeudellista toimenpiteistä luopumista koskevaa menettelyä sen edellytysten täyttyessä. Usein on tarpeellista toteuttaa nämä puuttumistoimet viranomaisten yhteistyönä. Koulu-, sosiaali-, nuoriso-, ja terveysviranomaisille annetaan koulutusta huumeongelmien havaitsemiseen sekä niihin puuttumiseen. 6. Tehokas huumeiden käyttäjien hoito turvataan henkilön asuinkunnasta riippumatta sekä hoitojärjestelmää selkiytetään ja monipuolistetaan. Hoitopaikkojen määrä on arvioitu sinänsä riittäväksi, joskin eräitä erikoistuneita yksiköitä tulisi vahvistaa. Vaikeuksia ilmenee kuitenkin laitoskuntoutukseen pääsyssä ja hoidon tarpeen arvioimisessa. Myös hoitomenetelmien kirjoa tulee laajentaa keveisiin menetelmiin ja interventioihin. Peruspalveluissa työskentelevien kouluttaminen, joustavasti eri vuorokauden aikoina auki olevien poliklinikoiden organisoiminen sekä nykyistä laajemman korvaavan lääkehoidon järjestäminen ovat välttämättömiä toimenpiteitä. Vaikeissa riippuvuustapauksissa vain riittävän kiinteä hoitosuhde tehokkaine jälkihoitoineen voivat johtaa tuloksiin, vaikka hoitomenetelmät ovat usein pitkäkestoisia ja siis verraten kalliita. Käytettävissä olevan tiedon mukaan kontrollikeinot eivät ole tehokkaita pitkäaikaisen riippuvuuden katkaisuun. Hoitomotivaatiota voidaan vain harvoin herättää pakolla. Tahdosta riippumatonta hoitoa tulisi käyttää ainoastaan henkeä uhkaavan ja vahingoittavan huumekäyttäytymisen katkaisemiseksi. Alle 18-vuotiatiaiden huumehoito ja kuntoutus toteutetaan aina lastensuojelulain velvoittamalla tavalla ja lakiin sisältyvän kokonaisvaltaisen psykososiaalisen hoitonäkemyksen mukaisesti. On huolehdittava hoidon erityisosaamisen saatavuudesta maan eri osissa, vaikka intensiiviset hoidot ja erikoistuneiden hoitomenetelmien kehittäminen onkin keskitettävä muutamiin paikkoihin. 7. Huumeiden käytöstä johtuvat epidemiat torjutaan. Suonensisäisesti huumeita käyttävien keskuudessa on syntynyt epidemioita, jotka uhkaavat laajeta nopeasti ja levitä myös muihin väestöryhmiin. Näiden epidemioiden pysäyttäminen edellyttää toimia, joilla parannetaan huumeiden käyttäjien mahdollisuuksia suojautua tartunnoilta ja suojata muita. Tämä on välttämätöntä vaikka käyttö jatkuisikin. Tällaisia toimia voivat olla esimerkiksi tartuntojen leviämistä ehkäisevä neuvonta, seksuaalivalistus sekä huumeiden käyttövälineiden vaihtaminen steriileihin. Kansanterveyden turvaamiseksi on huumeiden käyttöön liittyvien tartuntatautien ehkäisemiseksi tehtävä kaikki voitava. 8. Katutason valvontaa tehostetaan. Huumausaineiden käytön ja leviämisen ehkäisy edellyttää, ettei julkista huumekauppaa ja käyttöä päästetä syntymään. Julkinen huumekulttuuri aiheuttaa laajoja haittoja käyttäjien lisäksi alueen asukkaille, heikentää yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä kyseisen alueen arvostusta. Huumeiden levittämisen ja käytön ehkäisy edellyttää tehokasta katutason kontrollia. Myyjän ja ostajan kohtaaminen on tehtävä riskialttiiksi ja julkisten kauppapaikkojen syntyminen estettävä. Näin rajoitetaan uusien käyttäjien värväämistä. 9. Huumeiden tarjontaa vähennetään torjumalla törkeää huumausainerikollisuutta ja huumausaineiden levittämistä. Törkeä huumausainerikollisuus on kasvanut maassamme. Poliisin ja tullin toimenpiteitä on entistä tehostetummin suunnattava törkeän huumausainerikollisuuden torjuntaan. Yhteistyötä on kehitettävä erityisesti EU:n jäsenmaiden ja EU:n ulkopuolisten lähialueiden kanssa. Toiminnan tehostamiseksi ja yhteistyön edellytysten parantamiseksi tulee poliisin ja tullin käyttämiä rikosten torjuntakeinoja edelleen kehittää ja lähentää niitä muissa maissa käytössä oleviin menetelmiin. Myös huumausainerikollisuudella hankitun taloudellisen hyödyn jäljitystä ja pois ottamista on edelleen tehostettava. Rikosten torjuntakeinojen kehittämisen ja rikoshyödyn poisottamisen edellyttämä lainsäädäntö tarkennetaan. 10. Varaudutaan huumausaineiden kotimaisen laittoman valmistuksen ehkäisemiseen. Huumausainemarkkinoilla tilanteet muuttuvat nopeasti ja eri huumeiden kotimainen valmistus voi nopeasti lisääntyä. Hampun hyötykäytön yleistyessä on sen laillisen viljelyn valvontaa tehostettava, sitä koskevia säännöksiä selkiytettävä ja sen viranomaisvalvonnasta on huolehdittava. Myös synteettisten huumausaineiden - kuten erilaisten amfetamiinijohdannaisten - laiton kotimainen valmistus tulee varautua torjumaan. 11. Laittoman huumausaineliikenteen torjuntaa rajoilla tehostetaan. Valtaosa Suomessa käytettävistä huumausaineista salakuljetetaan Suomeen. Rajojen avautuminen edesauttaa huumausaineiden kulkeutumista maahamme. Tavoitteena tulee olla huumausaineiden takavarikointi jo maamme rajoilla nykyistä suuremmassa määrin käyttämällä hyväksi tiedustelutoimintaa ja eri tiedonkeruujärjestelmiä sekä tiivistämällä valvontaviranomaisten kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. 12. Huumausaineiden käytön ja siihen liittyvien tekojen rikosseuraamuksia sovelletaan tukemaan huumeiden käyttäjien integroitumista yhteiskuntaan ja ohjaamaan heitä hoitoon. Tässä mielessä käyttörikoksista tulee rangaista vain, kun se on yleisen lainkuuliaisuuden ja tehokkaan huumausainevalvonnan kannalta perusteltua. On tehostettava koulutusta sekä oikeus- ja hoitoviranomaisten yhteistyötä, jotta rikoslain säännöstä toimenpiteistä luopumisesta sekä hoidosta tuomion vaihtoehtona kyettäisiin käytännössä toteuttamaan. Toimenpiteistä luopumista tuetaan luomalla malleja hoitoon sitoutumisesta. 7.2 Toimenpideohjelma vuosille 1997-2001 7.2.1
Ennaltaehkäsy ja varhainen puuttuminen Huumeiden käytön ja huumeiden leviämisen ehkäisemiseksi tarvitaan yleisiä yhteiskuntapoliittisia toimia. Tämän lisäksi on tehostettava valistusta, hoitoa, kuntoutusta ja kontrollipoliittisia toimia. Huumeiden käytön ja kaupan ehkäisy tulee ottaa huomion yhdyskuntasuunnittelussa. Erityisesti riskitilanteessa eläviä nuoria tulee auttaa ja tukea sekä rakenteellisin keinoin että suunnattujen sosiaali- ja terveyspalvelujen avulla. 7.2.1 Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen Toimenpiteiden tavoitteena on ehkäistä huumeiden kysynnän syntymistä, puuttua havaittuun huumeiden käyttöön varhain ja edistää käytön lopettamista. 1. Valistuksen sisältöä on kehitettävä monipuolisesti eri ryhmien tarpeisiin. Valistuksen laatua ja vaikuttavuutta on kyettävä arvioimaan. Tutkimustyön tuloksia voidaan hyödyntää uuden valistusmateriaalin tuottamisessa. On selvitettävä miten huumevalistus parhaiten liitetään peruskoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten opetussuunnitelmiin; oikeus-, terveys- ja viestintäkasvatukseen sekä muiden opetusohjelmien sisälle. Toimikunta ehdottaa, että valistuksen kehittämiseksi käynnistetään tutkimus- ja kokeiluprojekteja. Toteuttajina ovat yhteistyössä Stakes, Terveyden edistämisen keskus, kunnat, opetushallitus, poliisi ja kansalaisjärjestöt. 2. Julkishallinnossa työskentelevien on opittava tunnistamaan huumeiden käyttö sekä puuttumaan ja asennoitumaan siihen oikein. Tällaisia ammattiryhmiä toimii mm. sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetustoimessa, nuorisotyössä, poliisissa, vankeinhoidossa ja puolustusvoimissa. Ne tarvitsevat tietoa myös hoitojärjestelmistä. Toimikunta ehdottaa, että julkishallinnossa työskentelevien ammatti- ja täydennyskoulutukseen liitetään huumeita käsitteleviä oppijaksoja ja tarjotaan opetusmateriaalia. Opetusjakson sisällyttäminen julkisen hallinnon ammattikoulutukseen ja täydennyskoulutukseen on jokaisen hallinnonalan tehtävä. Opetusmateriaalin tuottamisesta huolehditaan eri hallinnonalojen kesken järjestetyssä yhteistyössä. 3. Kouluympäristössä ilmeneviin varhaisnuorten ongelmiin on puututtava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Koulupinnaus ja muut käyttäytymisongelmat ovat yleensä merkkejä kehityksestä, johon puuttumalla ehkäistään muun muassa tulevia päihdeongelmia. Myös nuorten vapaa-ajan vieton ohjauksessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että tarjotaan vaihtoehtoja päihteiden käytölle. Menetelmänä on paikallisyhteisöjen voimavarojen aktivoiminen nuoria tukevaan toimintaan. Toimikunta ehdottaa, että perustetaan paikallisia projekteja, jotka tukevat nuorten ongelmiin varhain puuttumista. Oppilashuollon yhteydessä otetaan käyttöön lasten vanhempien ja huoltajien tukeen perustuvia menetelmiä lasten varhaisen päihdekäytön toteamiseksi ja ehkäisemiseksi. Toteuttajina ovat lähiyhteisöjen jäsenet, kuten esimerkiksi koulujen vanhempainyhdistykset, kylätoimikunnat ja seurakunnat sekä paikallisten sosiaali-, opetus-, ja poliisiviranomaisten muodostamat yhteistyöverkostot. 7.2.2 Käyttäjien hoito ja tukeminen Toimenpiteiden tavoitteena on huumausaineiden kysynnän vähentäminen ehkäisemällä ja rajoittamalla huumeongelmaisten huumeiden käyttöä hoitoon ohjaamisella sekä antamalla tarpeellisin osin opiaateista vaikeimmin riippuvaisille korvaavaa lääkehoitoa. Samalla ehkäistään huumeiden käytöstä johtuvia muuhun väestöön kohdistuvia terveysriskejä. 4. Huumeiden ongelmakäyttäjien tulee päästä hoitoon silloin kun he tarvitsevat apua ja ovat valmiit vastaanottamaan sitä. Huumeiden käyttäjien motivoiminen ja kiinnittäminen hoitoon on muutoin vaikeaa. Tarvitaan päivystyspalveluja, joissa voidaan antaa akuuttia apua, arvioida jatkohoidon tarve ja tarvittaessa ohjata sopivaan jatkohoitoon. Niissä voidaan myös neuvoa käyttäjiä, heidän läheisiään ja ammattiauttajia. Toimikunta ehdottaa, että polikliinistä hoitoa organisoidaan siten, että suurimmissa asutuskeskuksissa palvelut ovat joustavasti huumeasiakkaiden ulottuvilla myös virka-ajan ulkopuolella. Toteuttajina ovat kunnat. 5. Kuntien valmiuksia vastata huumehoidosta on parannettava. Huumeongelmaisten tosiasiallinen mahdollisuus saada tehokasta hoitoa ei saa riippua kunnan maksukyvystä. On luotava järjestelmä, joka tasoittaa kuntien välisiä eroja lisäämättä kokonaiskustannuksia. Toimikunta ehdottaa, että selvitetään mahdollisuudet luoda huumeongelmaisten hoitoon samanlainen kuntien keskinäinen kustannusten tasausjärjestelmä kuin on olemassa erityissairaanhoidossa. Toteuttaja on sosiaali- ja terveysministeriö. 6. On varauduttava korvaavan lääkehoidon laajentamiseen vaikeasti opiaattiriippuvaisille potilaille. Hoito on aina kytkettävä psykososiaaliseen kuntoutukseen ja sen tulee olla tiukasti valvottua sekä moniammatillisesti suunniteltua. Hoito on järjestettävä niin, ettei käytettäviä lääkkeitä voi missään olosuhteissa ajautua katukauppaan. Toimikunnalle on esitetty, että tällaista hoitoa tarvitsee 100-150 huumeriippuvaista. Toimikunta ehdottaa, että korvaavaa lääkehoitoa on järjestettävä vastaamaan nykyistä tarvetta. Vastuutahona on sosiaali- ja terveysministeriö, Terveydenhuollon oikeusturvakeskus sekä kunnalliset terveydenhuoltoviranomaiset. 7. Tarvitaan tarkempaa tietoa tahdosta riippumattoman hoidon käytöstä ja käyttömahdollisuuksista. Myös tahdosta riippumattoman hoidon eettisiä kysymyksiä tulee tarkastella. Nuorten päihteidenkäyttäjien auttamiseen ja tahdosta riippumattomaan hoitoon on sovellettava lastensuojelulain antamia valtuuksia. Toimikunta ehdottaa, että lastensuojelulain ensisijaisuutta ja siihen sisältyviä mahdollisuuksia nuorten päihteidenkäyttäjien auttamisessa sovelletaan käytäntöön nykyistä laajemmin. Samalla toimikunta ehdottaa, että selvitetään tahdosta riippumattoman hoidon soveltamista koskevaa käytäntöä ja sen merkitystä hoitoprosessissa. Toteuttajina ovat sosiaali- ja terveysministeriö, Stakes, Terveydenhuollon oikeusturvakeskus sekä oikeusministeriö. 8. Vankeinhoitolaitos on usein tekemisissä pitempään yksittäisen huumeiden käyttäjän kanssa kuin muut järjestelmät yhteensä. Tästä syystä tulisi käyttää hyväksi vankeusajan tarjoama mahdollisuus vapautua huumeriippuvuudesta sopivan tuen ja hoidon avulla. Hoitomahdollisuuksia vankilassa tai sen ulkopuolella vankeustuomion aikana on parannettava. Tarvitaan myös keinoja vankeusaikana huumeiden käytölle altistumisen välttämiseksi sekä vankeusaikaisen huumerikollisuuden torjumiseksi. Toimikunta ehdottaa, että vahvistetaan aktivoivia ohjelmia ja koulutusohjelmia, joilla voidaan tukea vankien kykyä vastustaa huumeita ja vapautua riippuvuudesta. Vankila-aikaista huumeiden ehkäisyä kehitetään niin, ettei vankilassa rekrytoidu uusia huumeidenkäyttäjiä ja ettei käyttö jatkuisi vankeusaikana. Toteuttajina ovat vankeinhoitolaitos (vankilat) yhteistyössä paikallispoliisin, sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä päihdehuollon palveluita tuottavien yksikköjen kanssa. 9. On etsittävä nykyistä tehokkaampia keinoja kontaktin saamiseksi sellaiseen käyttäjäväestöön, jota ei muuten tavoitettaisi. Neuvonnan ja hoitoonohjauksen lisäksi on tärkeää, että käyttäjät mieltävät hygienian tärkeyden tartuntatautien leviämisen ehkäisemisessä. On selvitettävä, voidaanko Suomessa ottaa käyttöön käyttäjien tavoittamiseen liittyviä toimintamalleja, joka sisältävät myös puhtaiden käyttövälineiden vaihtamista. Tähän liittyvä kokeilu on alkamassa Helsingissä. Toimikunta ehdottaa sellaisten toimintamallien tutkimista ja käyttöönottamista, jotka ehkäisevät tartuntatautien leviämistä ja ongelmakäyttäjien kiinnittymistä palvelujärjestelmään. Toteuttajina ovat sosiaali- ja terveysministeriö, A-klinikkasäätiö ja Kansanterveyslaitos. 10. On käytettävä hyväksi tilanteet, joissa huumeiden käyttäjään voidaan saada kontakti neuvonnan ja hoitomahdollisuuksien tarjoamiseksi. Myös rikosoikeudellista järjestelmää tulee hyödyntää tässä tarkoituksessa. Toimikunta ehdottaa kokeilua, jossa poliisin toimenpiteiden kohteeksi joutuneille tarjotaan puuttumistilanteessa asiantuntija-apua huumeiden käyttötilan arvioimiseen ja hoitoonohjausta. Toiminnasta sovitaan poliisin ja sosiaaliviranomaisten kesken. Toteuttajina ovat paikalliset poliisi-, ja sosiaaliviranomaiset. 11. Sekä viranomaiset että kansalaisjärjestöt tarjoavat joillakin paikkakunnilla vaikeimmin syrjäytyneille päihteiden käyttäjille heidän terveydellistä ja sosiaalista tilaansa ja toimintakykyään parantavia palveluja. Tällaisissa palveluissa yhdistyvät mahdollisuus ylläpitää ja vahvistaa omatoimisuutta ja olemassa olevia siteitä normaalielämään, tuki-ja hoitopalvelujen ulottuville pääseminen ja siirtyminen valvottuihin ympäristöihin. Nämä tukimuodot on arvioitu hyvin tuloksekkaiksi ja taloudellisiksi. Toimikunta ehdottaa laajennettavaksi syrjäytyneitä palvelevaa päivätoimintaa, asumispalveluja, tukihenkilötoimintaa sekä tukipalveluja, kuten mahdollisuutta ruokailuun, peseytymiseen ja vaatetuksen puhdistamiseen. Toteuttajina ovat sosiaali- ja terveysministeriö, kunnat ja kansalaisjärjestöt. 7.2.3 Kontrollipoliittiset toimet Toimenpiteiden tavoitteena on erityisesti huumausaineiden tarjonnan rajoittaminen ja huumausainerikollisuuden torjunta. 12. Nykyisessä vaikeutuvassa huumausainetilanteessa on kyettävä tehostamaan ammattimaisen ja törkeän huumausainerikollisuuden paljastamista ja tutkintaa sekä seuraamusjärjestelmän toimivuutta. Euroopan Unionin ja Schengenin piirissä tapahtuva huumetorjuntayhteistyö edellyttää myös, että viranomaisten toimivaltuuksia yhtenäistetään riittävästi. Toimikunta ehdottaa, että uusien valvonta- ja rikostorjuntamenetelmien käyttöönottamista sekä rikoshyödyn jäljittämistä ja poisottamista tehostavia toimenpiteitä selvitetään muun muassa käynnissä olevan esitutkinta- ja pakkokeinolain sekä poliisilain tarkistusten yhteydessä. On myös selvitettävä sellaisten menetelmien käyttöönottamista, joiden tarkoituksena on suojella todistajia ja sellaisia henkilöitä, jotka ovat yhteistyössä oikeusviranomaisten kanssa kansainvälisen järjestäytyneen huumausainerikollisuuden torjunnassa. Toteuttajina ovat sisäministeriö ja oikeusministeriö. 13. On kehitettävä uusia ja tehostettava käytössä olevia keinoja huumeiden takavarikoimiseksi rajavalvonnassa, koska pistokoe- ja muu kohdentamaton valvonta ei ole enää huumausainevalvonnassa mahdollista Euroopan unionin sisärajoilla. Suomen on huolehdittava EU:n ja Schengen-sopimusmaiden ulkorajana myös, että huumeiden virtaaminen maamme kautta muualle Eurooppaan tehdään mahdollisimman vaikeaksi. Laittoman huumausaineliikenteen lisääntyessä Venäjältä ja Baltian maista on itäiselle meri- ja maarajalle kohdennettava voimavaroja erityisesti henkilö- ja tavaraliikenteen kasvupisteisiin. Toimikunta ehdottaa, että tullilaitoksen henkilöresursseja kehitetään ja kohdennetaan erityisesti huumausainevalvontaan ja rikostiedusteluun sekä tutkintaan. Toimintaa tehostetaan myös hankkimalla lisää teknistä tarkastus- ja tarkkailuvälineistöä. Toteuttajana on valtiovarainministeriö ja tullilaitos. 14. Katutason valvontaa tehostetaan huumekaupan ja huumekulttuurin leviämisen estämiseksi, käytön valvomiseksi ja uusien käyttäjien rekrytoitumisen vähentämiseksi. Toimikunta ehdottaa, että katutason valvontaa tehostamalla estetään julkisten huumeiden kauppa- ja käyttöpaikkojen muodostuminen. Toteuttajana on poliisi. 7.2.4 Kansainvälinen yhteistyö huumausaineasioissa 15. Suomen tulee osallistua Euroopan maiden väliseen tilanneseurantaan sekä osallistua monipuolisesti yhteistyöhön ja kokemusten vaihtoon eri maissa toteutetuista strategioista. Lisäksi tulee osallistua kansainvälisten yhteisöjen huumeiden vastaisiin ohjelmiin ja eri organisaatioiden toimintaan. Kansainvälistä yhteistyötä huumausaineiden torjunnassa on kehitettävä siten, että sen avulla voidaan entistä paremmin ehkäistä huumeiden tarjontaa maassamme. Etenkin lähialueidemme yhteiskuntakehitystä tulee tukea.
Toimikunta ehdottaa, että Baltian maiden yhteiskuntakehitystä tukevien hankkeiden lisäksi YK:n huumausaineohjelmalle (UNDCP) annettava tuki ohjataan etenkin lähialueillamme - Venäjällä ja Baltiassa - tehtäviin hankkeisiin. EU:n Phare- ja Tacis-ohjelmien huumeiden käytön ehkäisy- ja torjuntahankkeita edistetään. Toteuttajina ovat sisäasiainministeriö, valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, ulkoasiainministeriö sekä oikeusministeriö . 7.2.5 Huumausainepoliittisten toimien tutkimus ja seuranta Toimenpiteiden tavoitteena on sellaisen luotettavan tutkimustiedon hankkiminen, jolla edistetään huumausaineiden käytön ja leviämisen ehkäisemistä. 16. Huumetilanteen ja huumeiden torjumiseksi tehtyjen toimenpiteiden seuraamiseen tulee kohdentaa resursseja. Toimikunta ehdottaa, että Stakesin mahdollisuuksia muodostaa ja ylläpitää ajan tasalla olevat tietojärjestelmät huumeiden käytön yleisyydestä, hoitojärjestelmästä sekä huumausainerikollisuuden kehityksestä parannetaan. Stakesin yhteyteen on perustettava kansallinen dokumentaatiokeskus ja huumekirjasto. Toteuttajana Stakes. 17. Huumausainepolitiikan on perustuttava tutkittuun tietoon. Tutkimustiedon kattavuudessa on vakavia puutteita. Toimikunta on luetellut erillisiä tutkimushankkeita luvussa 7.4. Toimikunta ehdottaa, että käynnistetään luvussa 7.4. esitettyjä sekä muita ajankohtaisia ja tärkeitä tutkimushankkeita. Toteuttajana on opetusministeriö ja Stakes. 7.2.6 Huumausainepolitiikan toteutuminen ja kehittäminen Toimenpiteiden tavoitteena on luoda rakenteita, joiden avulla voidaan varmistaa huumausainepolitiikasta vastaavien viranomaisten tarkoituksenmukainen yhteistyö ja huumausainepolitiikan ajan tasalla pysyminen sekä seurata vuosiksi 1997-2001 ehdotetun toimenpideohjelman toteutumista. 18. Huumeiden käytön ja leviämisen ehkäisemiseksi tehtäviä toimenpiteitä tulee ohjata selkeämmin ja keskitetymmin sekä viranomaisten yhteistyötä tulee tehostaa ja syventää. Päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnalla on ollut huumausainepolitiikan vahvistamiseen liittyviä tehtäviä. Huumausainekysymyksillä ei kuitenkaan ole ollut riittävää painoarvoa neuvottelukunnan toiminnassa. Toimikunta ehdottaa, että päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan roolia vahvistetaan huumausainepolitiikassa. Neuvottelukunta seuraa huumausainepolitiikan ja tässä ehdotetun toimenpideohjelman toteutumista. Lisäksi neuvottelukunta seuraa huumausainetilanteen kehittymistä, käsittelee esille nousevia ajankohtaisia huumausainekysymyksiä sekä tekee lainsäädäntö- ja muita aloitteita. Huumausainekysymyksen painoarvo tulisi ottaa huomioon valittaessa neuvottelukunnan jäseniä. Lisäksi asetetaan toimenpideohjelman voimassaoloajaksi huumekysymykseen keskittyvä virkamiestyöryhmä, joka seuraa toimenpideohjelman toteutumista ja koordinoi viranomaisten yhteistyötä. Työryhmän tehtävänä on myös edistää paikallisen tason yhteistyötä. Työryhmä raportoi toimenpideohjelman toteutumisesta valtakunnallisella ja paikallisella tasolla asianomaisille ministeriöille sekä päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnalle. Työryhmän asettavat sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäasiainministeriö. Lisäksi työryhmään kutsutaan jäseniä oikeusministeriöstä, opetusministeriöstä, ulkoasiainministeriöstä ja valtiovarainministeriöstä sekä näiden ministeriöiden hallinnonaloilta. 7.3 Resurssit ja toimenpiteiden priorisointi Huumepolitiikan resurssit ja niiden jako on sidottu yleiseen valtiontaloudelliseen tilanteeseen. Valtioneuvosto on päättänyt menokehyksistä vuoteen 2 001 saakka. Näiden menokehysten puitteissa yhteiskuntapoliittisia toimenpiteitä huumausainepolitiikka mukaan lukien on pääsääntöisesti kehitettävä olemassa olevia resursseja uudelleen suuntaamalla. Huumekysymyksen ympärille ei ole syytä muodostaa erillistä yhteiskunnallista järjestelmää tai instituutiota. Tarkoituksenmukaisempaa on arvioida uudelleen huumausainepolitiikkaa varten luotuja rakenteita ja toimintatapoja sekä erityisesti kiinnittää huomiota työn laatuun. Toimikunta katsoo, että huumekysymykset kuuluvat eri hallinnonalojen normaalin toimivallan mukaiseen toimintaan. Kilpailu erityisrahoituksen piirissä olevista ja mahdollisesti kasvavista resursseista voi helposti johtaa huumeongelman aiheettomaan politisoitumiseen ja paisutteluun (Mäkelä 1997). Toimikunnan ehdotusten toimeenpano edellyttää huumeisiin liittyvien toimien parempaa priorisointia ja kohdentamista sekä laadun kohentamista, ei niinkään kokonaispanoksen lisäämistä. Kansainvälinen yhteistyö, erityisesti EU- ja lähialueyhteistyö, saattaa kuitenkin asettaa maallemme uusia ja laajempia velvoitteita, joihin tulee osoittaa jonkin verran lisäresursseja. Sama koskee näkyvää huumekulttuuria ehkäisevän ns. katutason valvonnan tehostamista, jonka vahvistamista varten on ehdotettu noin 70 henkilötyövuoden lisäresurssien osoittamista poliisille. Toimikunta ei kuitenkaan ole ottanut kantaa erillisiin resurssitarpeisiin, vaan katsoo, että ne on esitettävä ao. hallinalojen budjettivalmistelun yhteydessä. Kuntien valtiolta saama rahoitus on nykyään laskennallista valtionosuutta, jonka käyttöä ei ole sidottu määrätarkoitukseen. Kunnat määrittelevät itse, mihin haluavat käyttää varansa. Tämän mietinnön ennaltaehkäisyä, valistusta ja hoitoa koskevien toimenpide-ehdotusten toteuttaminen jää suurelta osin kuntien tehtäväksi. Esimerkiksi huumehoidon osalta niiden toteutuminen edellyttää, että kunnat päätöksenteossaan ottavat ne huomioon. Päihdehuoltolaki velvoittaa kuntia tarjoamaan riittävät hoitopalvelut, mutta lain edellyttämää tasoa ei ole johdonmukaisesti ylläpidetty. Toimikunta ehdottaa, että käytössä olevia resursseja kohdennettaessa ja eri toimien tärkeysjärjestystä määriteltäessä otetaan erityisesti seuraavat näkökohdat huomioon: A. Valtion järjestämän julkisen rahoituksen piirissä:
B. Kuntien järjestämän julkisen rahoituksen piirissä:
7.4 Ehdotuksia tutkimusaiheiksi 7.4.1 Huumeiden
käytön levinneisyys ja ongelmakäytön laajuus Huumausainepolitiikan tulee perustua luotettaviin ja keskenään vertailukelpoisiin tutkimustietoihin. Huumetietojen keruu on saanut suuren merkityksen myös kansainvälisessä yhteistyössä. EU on vahvistanut huumeasioita käsittelevää organisaatiotaan tarkoituksenaan huumeiden käytön entistä tarkempi seuranta ja kattavan tietojärjestelmän luominen. Huumetilannetta ei Suomessa ole tutkittu suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti eikä maahamme ole muodostunut vahvaa tutkimustraditiota huumekysymyksissä. Huumeet leikkaavat useiden eri tieteenalojen tutkimusintressejä ja tutkimustieto on siksi hajanaista. Tutkimusta on tehty melko vähän eikä huumetilanteesta ja huumekulttuureista ole saatu kattavaa ja monipuolista kuvaa. Tilanteen jäsentämiseksi tarvitaan systemaattista kartoitusta siitä, minkälaista tutkimusta on jo tehty ja missä ovat pahimmat puutteet. Huumeiden käytön levinneisyyttä tulee seurata jatkuvasti. Maassamme tehdäänkin säännöllisesti koko väestöön ja erityisesti nuorisoon kohdistettuja kyselytutkimuksia. Tärkeätä on myös osallistua kansainvälisesti vertailukelpoisten kyselytutkimusten tuottamiseen. Ongelmakäytön laajuus, syyt ja seuraukset ovat jääneet vähälle tutkimukselle. Myös huumeiden käytön aloittamisen riskiä ja taustatekijöitä on tutkittu vähän. Huumeet eivät ole olleet rahoituksen saamisen kannalta riittävän otollinen tutkimusalue, vaikka esimerkiksi Alkoholitutkimussäätiö onkin rahoittanut huumetutkimusta. Huumetutkimuksen rahoituspohjaa tulee laajentaa ja tutkimus tulee kytkeä tutkimuslaitosten lisäksi entistä voimakkaammin opinnäytetöiden tekemiseen yliopistoissa ja muualla. Lisäksi muun muassa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja poliisikorkeakoulun tulee vahvistaa huumetutkimusta omilla toimialoillaan. Vaikka ei olekaan aihetta perustaa omaa tutkimuslaitosta huumekysymysten tarkasteluun, tulee huumetutkijoiden välistä yhteistyötä tiivistää ja verkostoitumista kehittää. Stakes on luonteva yksikkö suunnittelemaan huumetutkimuksen koordinointia. Ensisijaisesti tulee pohtia minkälaisia tehtäviä, tavoitteita ja resursseja tutkimuksen koordinoinnille tulee asettaa. Stakesin tuoreessa strategiassa vuoteen 2007 on alkoholi- ja huumekysymys otettu yhdeksi kahdeksasta painoalueesta. Strategian mukaan keskeisiä kysymyksiä ovat alkoholi- ja huumeolojen muutokset; alkoholi- ja huumepolitiikan ja sen muutosten arviointi; alkoholi- ja huumekysymyksen yhteydet muihin sosiaali- ja terveysalan kohtaamiin ongelmiin sekä ongelmien ehkäisy-, hoito- ja lievityskeinot. Toimikunnan näkemysten mukaan näiden lisäksi tärkeitä tutkimusaiheita ovat: 7.4.1 Huumeiden käytön levinneisyys ja ongelmakäytön laajuus 1. Huumeiden käytön levinneisyys. On tehtävä säännöllisesti (1-4 vuoden välein) koko väestöön ja erityisesti nuorisoon kohdistettuja kyselytutkimuksia. Tällaisia ovat varusmiestutkimukset, koululaistutkimukset ja aikuisväestölle tehdyt kyselytutkimukset. Monet kyselyjen avulla muodostuneet aikasarjat ovat jo suhteellisen pitkiä ja niiden jatkaminen antaa korvaamatonta informaatiota huumetilanteen muutoksista. Lisäksi tulee osallistua kansainvälisesti vertailukelpoisten kyselytutkimusten tuottamiseen. 2. Ongelmakäyttäjien määrä. Huumeiden ongelmakäyttäjien lukumäärää ei ole arvioitu tieteellisesti. Erityisesti rekistereihin perustuvat tieteelliset tutkimukset tosin törmäävät usein tietosuojaongelmiin. Tieto ongelmakäyttäjien määrästä ja tilanteen kehittymisestä on kuitenkin välttämätöntä esimerkiksi hoitojärjestelmän suunnittelemisessa. Yhdistämällä eri rekisteritietoja voidaan ns. capture-recapture -menetelmällä tehdä arvio heroiinin ja amfetamiinin ongelmakäyttäjien määrästä aluksi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Tutkimushanke on alullaan Stakesissa. 3. Tartuntatautien levinneisyys. Kansanterveyslaitoksella toteutetuissa tutkimushankkeissa on käsitelty muun muassa suonensisäisen huumeiden käytön välityksellä leviäviä virusinfektioita. 7.4.2 Eri aineiden käyttäjät ja käyttötavat 4. Laillisten uni- ja psyykenlääkkeiden sekä alkoholin väärinkäyttö ja sen ehkäisy. Lääkkeiden väärinkäyttö on laittomien huumeiden väärinkäyttöä laajempaa. Lisäksi lääkkeiden päihdekäyttö liittyy usein alkoholin ja/tai huumeiden väärinkäyttöön. Lääkkeiden väärinkäyttöä ei ole riittävästi otettu huomioon päihdepoliittisessa päätöksenteossa. 5. Sekakäytön laajuus ja taustat. Sekakäyttö on yleisin huumeiden ja lääkkeiden käyttötapa. Sekakäyttö yhdistyy usein alkoholin väärinkäyttöön. 6. Päihteiden käytön aloittaminen. Tutkimuskohteena on huumeiden käytölle altistavat tekijät, kuten koulupinnaus, tupakointi ja alkoholin käyttö. Tärkeä tutkimusaihe on myös päihteettömyys ja päihteistä luopumisen keinot ja syyt. 7.4.3 Huumeisiin liittyvät arvot ja asenteet sekä huumekulttuurit 7. Huumeet, arvot ja asenteet. Miten käsitykset ja mielipiteet huumeista liittyvät yleisiin elämänarvoihin? Miten elämänarvot ovat ajan kuluessa muuttuneet ja miten muuttuneet elämänarvot vaikuttavat päihteisiin suhtautumiseen? Miten käsitykset huumeongelmien vakavuudesta suhteutetaan käsityksiin muiden ongelmien vakavuudesta? 8. Huumeiden käyttäjien kulttuurit. Huumeiden käyttäjien elämää ei Suomessa ole juurikaan tutkittu. Tämä saattaa olla suomalaisen huumetutkimuksen suuri puute. Lisäksi huumeiden käyttökulttuurit muuntuvat nopeasti. Huumekulttuureita tulee tutkia ymmärtävällä otteella ja sitä sivuavaan tutkimuskenttään kuuluu monia aiheita, kuten: 8.1. Käyttäjien ja ongelmakäyttäjien
elämäntapa ja -olosuhteet. Minkälaisia huumekulttuureita maassamme on? Etnografinen ote
on tarpeellinen. 7.4.4 Huumeiden käyttöön liittyvät sairaudet ja kuolemat 9. Huumeriippuvaisten psyykkinen ja somaattinen sairastavuus. Huumeriippuvuuden takia hoidetuista huomattava osa kärsii myös mielenterveyden häiriöistä ja somaattisista sairauksista. Miten sairaudet liittyvät eri huumeiden käyttöön ja käyttötapoihin? Missä määrin huumeiden käyttö on yritystä lievittää oireita? Millaiset ovat eri sairauksien syy- ja seuraussuhteet? Miten päällekkäiset sairaudet vaikuttavat eri hoitomuotojen tehokkuuteen? 10. Huumekuolemat. Aikavertailujen ja maiden välisten vertailujen kannalta hyvä huumeongelman osoitin ovat yliannostuskuolemat, jos ne saadaan tarkasti määritellyiksi. Kun tavoitteena on arvioida huumeiden kansanterveydellistä merkitystä, huumekuolemat voidaan määritellä edellistä väljemmin. Huumekuolemista on olemassa Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisessä laitoksessa perusaineisto. Sen pohjalta on mahdollista käynnistää lisätutkimuksia huumekuolemien lääketieteellisten ja sosiokulttuuristen taustojen ja yhteyksien selvittämiseksi. 11. Huumeiden ja lääkkeiden käyttäjien määrä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa voidaan yhden vuorokauden laskennalla arvioida päihteiden käyttäjien määrää koko asiakaskunnassa. Lisäksi terveydenhuollon hoitoilmoitusrekistereistä on saatavissa tietoja erityisesti huumeisiin ja lääkkeisiin liittyvien diagnoosien perusteella hoidetuista. Päihdetapauslaskennan ja hoitoilmoitusrekisterin käyttöä tutkimustarkoituksiin tulee edistää. 12. Huumeiden ja lääkkeiden käyttäjien määrä erityispalveluissa. On syytä muun muassa selvittää, onko tarvetta täydentää päihdehoidon tilastointia erityispalvelujen osalta hyödyntämällä eurooppalaista huumehoidon seurantajärjestelmää (ns. Pompidou-huumehoitolomaketta) ja missä määrin tiedonkeruu kuormittaa hoitoyksiköitä. 13. Hoidon ja eri hoitomenetelmien tuloksellisuus. Huumehoidon evaluaatiota varten tulee kehittää tutkimusmenetelmiä, jotka mahdollistavat toimintakäytäntöjen tehokkuuden, vaikuttavuuden sekä kustannusten vertailun ja arvioinnin. Erityisesti muissa maissa tehtyjä hoitokokeiluja ja niiden tuloksia tulee seurata ja raportoida. 14. Lääkkeiden käyttö huumehoidossa. Lääkkeiden käyttö huumehoidossa on yleistynyt. Yhtenäistä hoitokäytäntöä ei kuitenkaan ole muodostunut. Lääkkeiden käyttöön huumehoidossa sisältyy sekä käytännöllisiä että eettisiä ongelmia. Yhdenmukaisen käytännön luominen edellyttää tutkimustietoa ja viranomaisyhteistyötä. Korvaavien lääkkeiden käytön laajetessa tulee käynnistää hoidon seuranta. 15. Huumeet ja väkivalta. Eri huumeiden yhteyttä väkivaltaiseen käyttäytymiseen tulee tutkia. Huumekulttuurin sisäisten väkivaltatapahtumien lisäksi tulee tarkastella huumeiden vaikutusta väkivaltaan läheissuhteissa. Lisäksi on selvitettävä organisoituneeseen huumekauppaan osallistuvien aseistautumista. Tutkimusmenetelminä ovat sekä tilastolliset analyysit että haastattelututkimukset. 16. Yhteiskunnallisia muutoksia kokevien lähialueiden (Pietari, Tallinna) huume- ja rikollisuustilanteen arvioiminen. Mikä vaikutus lähialueiden tilanteella on Suomeen? 17. Suomeen suuntautuvan huumausaineiden salakuljetuksen luonne ja yhteys mm. hormonien, alkoholin ja tupakan salakuljetukseen. Salakuljetusrikollisuus muuttuu nopeasti. Rikollisuuden ammattimaistumista, organisoitumista, rahoitusta ja keinoja on seurattava sekä tutkittava. 18. Huumeiden käyttö- ja rikosurat. Huumeiden käytön yhteys muuhun rikollisuuteen. Määrälliset ja ajalliset muutokset tulee ottaa huomioon. Minkälaisia ovat 1990-luvulla alkunsa saaneet huume- ja rikosurat? Urakehitystä voidaan tutkia sekä tilasto- että haastattelututkimuksilla. 19. Huumeet ja vankien alakulttuurit. 20. Huumeiden käytön rahoitus. Missä määrin huumeiden käyttöä rahoitetaan rikollisuudella ja mitkä ovat muut rahoituslähteet? 21. Huumeiden käytöstä aiheutuneet viranomaistoimet. Viranomaisten toiminnasta saatuja tietoja voidaan käyttää huumetilanteen osoittimena ja niiden avulla voidaan tutkia viranomaisten työnjakoa huumeasioissa. Yksi tarkastelukulma on huumeiden takia eri viranomaisten huostassa käytetty aika (hoitovuorokaudet, pidätysaika, vankeus). 22. Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen toiminnan lähtökohdat ja perusteet. Huumeiden parissa toimivien arvoja asenteita tulee tutkia. Lisäksi on selvitettävä paikallisten kansalaistahojen ja viranomaisten verkostoja sekä niiden toimintatapoja ja pyrkimyksiä. 23. Ehkäisevien toimien tuloksellisuus: valistus kouluissa, uusien valistusmenetelmien kehittäminen, tiedotusaineistojen suunnittelu. Miten valistus vastaanotetaan? 24. Huumausainekontrollin eri ulottuvuudet. Tutkimusta tulee tehdä eri tieteenaloilla, kuten kriminologian piirissä sekä muissa yhteiskuntatieteissä ja oikeustieteessä 24.1. Rikosten paljastaminen ja esitutkinta.
Huumekontrollin kattavuus ja piilorikollisuus 25. Huumeiden aiheuttamat kustannukset julkiselle taloudelle. 26. Kansallisen huumausaineohjelman toteutuksen arviointi. |