Valtioneuvosto on aikaisemmin antanut eduskunnalle kaksi selontekoa kuntoutuksesta,
vuosina 1994 ja 1998. Kirjelmässään vuoden 1998 selonteon johdosta eduskunta edellytti,
että hallitus antaa uuden selonteon kuntoutuksesta neljän vuoden kuluessa. Eduskunta
perusteli uuden selonteon antamisen tarvetta kuntoutuksen kansantaloudellisella,
eläkepoliittisella ja terveydellisellä merkityksellä.
Uudessa selonteossa tulee selvittää edellisen selonteon pohjalta havaitut ongelmat,
suoritetut toimenpiteet ja kuntoutuksen kehittämislinjojen toimeenpano.
Selonteon tausta-aineistona on julkaisu Kuntoutuksen kustannuksista ja vaikuttavuudesta
(Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2002:5).
TIIVISTELMÄ
Selonteossa luodaan kuva suomalaisen kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudesta ja
tarkastellaan kuntoutuspalveluissa vuoden 1997 jälkeen tapahtuneita muutoksia.
Selonteossa ennakoidaan myös tulevaisuuden kehittämislinjauksia. Erityistä painoa
laitetaan kuntoutuksen vaikuttavuuden arvioinnille. Kuntoutuksen kokonaismenot vuonna 2000
olivat 1,2 miljardia euroa, jossa reaalista kasvua vuoteen 1997 verrattuna oli 9 %.
Menojen kasvu johtui pääasiassa kuntoutusta saaneiden määrän kasvusta. Kuntoutus on
hajautettu lukuisten eri järjestäjien ja rahoittajien kesken. Neljäsosa rahoitetaan
sosiaalihuollon puolelta ja viidesosa terveydenhuollosta. Kansaneläkelaitoksen
kuntoutukseen kuluu menoista viidesosa. Vuoden 1997 jälkeen kuntoutujan asemaa on
parannettu muun muassa palvelunohjaus- ja yhteispalvelukokeiluilla. Työkyvyn
säilyttäminen on ollut hallituspolitiikan keskeisiä tavoitteita. Työkykyä
ylläpitävään toimintaan työpaikoilla on kannustettu, työterveyshuoltoa tehostettu
sekä psyykkiset ja ergonomiset tekijät kirjattu toimikunnan ehdotukseen uudeksi
työturvallisuuslaiksi. Työeläkelainsäädännön uudistuksessa korostetaan ammatillisen
kuntoutuksen merkitystä. Vammaisten ja vajaakuntoisten ammatilliseen kuntoutumiseen on
kiinnitetty huomiota parantamalla oikeuksia kuntoutusrahaan, työllistymistä tukevaan
työtoimintaan sekä poistamalla työllistymistä estäviä sosiaaliturvasäännöksiä.
Aktiivisella sosiaalipolitiikalla on panostettu myös pitkäaikaistyöttömien
kuntoutumiseen. Ikääntyneiden työllisyystilanne onkin kohentunut selvästi. Kunnat on
velvoitettu järjestämään kuntouttavaa työtoimintaa ja laatimaan aktivointisuunnitelma
pitkään työttöminä olleille. Lasten ja nuorten psykiatriseen kuntoutukseen on ohjattu
varoja ja erilaisia mielenterveyskuntoutuksen hankkeita on käynnistetty. Kuntia on
ohjeistettu valtakunnallisilla ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevilla
laatusuosituksilla. Tulevaisuudessa haasteina ovat ikääntyvän työvoiman työkyvyn
ylläpitäminen, vanhusväestön toimintakyvyn säilyttäminen, kuntoutuksen riittävän
varhainen aloittaminen, moniammatillisen työotteen kehittäminen ja kuntoutuksen
vaikuttavuutta koskevan tutkimuksen lisääminen.