STM

Työryhmämuistioita 2002:2

03.04.2002


HUUMAUSAINETESTIEN KÄYTTÖÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN MUISTIO

ISBN 952-00-1131-5
ISSN 1237-0606

5. Testaaminen käytännössä

5.1 Käytössä olevat testit

5.1.1 Seulontatestit

Huumeiden käyttöä voidaan tutkia verestä, virtsasta, syljestä, hiuksista ja hiestä. Tavallisesti huumeet tutkitaan virtsanäytteestä, koska virtsassa ilmenevät pitoisuudet ovat korkeammat ja säilyvät pidempään kuin esimerkiksi veressä. Virtsassa huumeiden toteamisajat vaihtelevat päivästä useaan viikkoon riippuen käytetystä aineesta. Virtsanäytteiden kannalta on oleellista varmistaa näytteen asianmukaisuus, sillä näytteen manipulointi saattaa tuottaa virheellisiä tuloksia.

Varsinaiset huumausaineanalyysit ovat kaksiosaisia käsittäen ensin huumeseulonnan valikoidulla immunologisella menetelmällä, minkä jälkeen positiiviset tulokset varmistetaan erillisellä varmistusanalyysillä. Seulontakokeina käytetään kahdenlaisia immunologisia testejä: Analysaattoreilla tehtäviä tai silmin luettavia eli niin sanottuja pikatestejä, jotka voivat olla kuppi-, kasetti- tai liuska –testejä. Analysaattoritestit kalibroidaan yleensä määrävälein, raja-arvoihin voidaan vaikuttaa ja tulos on semikvantitatiivinen, kun taas pikatestissä on sisäänrakennettu kontrolliviiva, raja-arvot ovat ennalta määrättyjä ja yleensä kontrollin arvosta tai yhdistemuodosta ei ole täsmällistä tietoa.

Huumeseulontakokeilta edellytetään, että ne tunnistavat mahdollisimman suuren osan huumeina käytettävistä aineista. Useimmilla käytössä olevilla seulonnoilla selvitetään amfetamiinin, metamfetamiinin, kannabiksen ja opiaattien käyttö, minkä lisäksi kokaiinin käyttö tutkitaan myös usein erillisanalyysillä. Käytössä olevat suppeat seulontatestit eivät reagoi useisiin "desing-amfetamiineihin", huumeiksi luokiteltuihin opiaattilääkkeisiin (esim. buprenorfiiniin ja dekstropropoksifeeniin), hallusinogeeneihin (esim. LSD) eivätkä eksoottisiin huumeisiin.

Varsinaisten huumeiden lisäksi pyritään seulomaan erilaisia uni- ja rauhoittavia lääkkeitä, kuten bentsodiatsepiineja. Lääkeaineiden testauksella virtsanäytteestä ei voida selvittää lääkkeen käyttötarkoitusta. Verinäytteen lääkeainepitoisuudesta sen sijaan voidaan usein päätellä, onko lääkettä käytetty hoidollisin annoksin vai yliannoksin. Mikäli lääketieteellistä arviointia siitä, onko lääke otettu hoidollisessa tai päihdetarkoituksessa, ei suoriteta asianmukaisesti, lääkettä käyttävä henkilö voi leimautua päihteidenkäyttäjäksi. Toisaalta useat uni- ja rauhoittavat lääkkeet jäävät käytettävissä menetelmissä huomaamatta ja on mahdollista, että lääkkeiden väärinkäyttäjät siirtyvät käyttämään lääkkeitä, jotka eivät testeissä näy.

5.1.2 Varmistustestit

Huumetestin tulosten virheettömyys riippuu menetelmän asianmukaisuudesta, luotettavuudesta ja tulosten oikeasta tulkinnasta. Positiivisen tuloksen kohdalla työntekijää ei tule automaattisesti pitää huumeiden käyttäjänä. Seulontamenetelmät voivat tuottaa myös virheellisiä tuloksia. Huumetestauksen luotettavuuden varmistamiseksi seulontamenetelmällä saadut positiiviset tulokset on varmistettava erillisellä varmistusmenetelmällä. Varmistusmenetelmän käyttämisen välttämättömyydestä näyttää vallitsevan selkeä yksimielisyys aihetta käsittelevässä kirjallisuudessa. Myös ILOn toiminnassa laadittujen työpaikan päihdetestausta koskevien pääperiaatteiden mukaan seulonnalla saatu positiivinen testitulos on vahvistettava erillisellä menetelmällä.

Huumetestin luotettavuudesta on oltava varmuus sen huomattavan merkityksen johdosta. Eräänä ratkaisuna testattavan oikeusturvan parantamiseksi olisi testin tekijälle asetettu velvollisuus antaa testatulle kirjallinen lausunto tai järjestää tapaaminen testatun kanssa positiivisen tuloksen johdosta. Tämä on olennaista jo sen vuoksi, että huumetesti ei selvitä huumaavan aineen käyttötarkoitusta. Testin jälkeisessä tapaamisessa tulisi tarvittaessa käyttää hoitoonohjausta työpaikan huumeiden vastaisen ohjelman mukaisesti. Tällöin myös luotaisiin testatulle mahdollisuus käyttää tarkastusoikeuttaan ja puuttua huumetestin tuloksen virheellisyyteen.

5.2 Testaaminen työelämässä

Huumetestin tekijältä on edellytettävä riittävää ammattitaitoa ja erityistä koulutusta huumetestin suorittamiseen. Kun huumetestit suoritetaan ja analysoidaan terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja palveluja käyttäen, varmistetaan, että näytteitä ottava, testejä suorittava ja testituloksia tulkitseva henkilöstö on koulutettu tehtävään. Työelämän tietosuojalain 6 §:ssä säädetään työntekijöiden terveydentilan tarkastamisesta, testaamisesta ja näytteiden otosta. Tähän tarkoitukseen työnantaja saa käyttää vain terveydenhuollon ammattihenkilöitä, asianomaisen laboratoriokoulutuksen saaneita henkilöitä ja terveydenhuollon palveluja siten, kuin terveydenhuollon lainsäädännössä säädetään. Tämä koskee 2 momentin nimenomaisen maininnan perusteella myös huumausaineiden testaamista sekä veri- että virtsanäytteiden perusteella, joten tarpeellisten tutkimusten tekemisestä ja tulosten tulkinnasta myös työntekijöiden huumeiden käytön osalta vastaavat terveydenhuollon ammattihenkilöt. Työelämän tietosuojalailla ei tarkoitettu muuttaa vallitsevaa oikeustilaa eikä laajentaa työnantajan oikeuksia terveydentilan tutkimisen osalta. Työnantaja ei siten voi velvoittaa työnhakijaa tai työntekijää osallistumaan huumetestiin.

Terveydenhuollon ammattihenkilö, työnantajasta ja työntekijöistä riippumattomana tahona, vastaa työntekijän työkyvyn ja terveydentilan arvioinnista ja määrittää tarpeelliset terveydentilan selvitykset, tarkastukset ja testit sekä mahdollisen hoitotoimenpiteen sisällön. Työterveyshuollossa erityispiirteenä on kolmannen osapuolen eli työnantajan liittyminen läheisesti työterveyshuollon toteuttamiseen potilaan ja työterveyslääkärin lisäksi. Työterveyslääkärin toimintaa saattaakin rasittaa työelämän eri osapuolten aiheuttama ristipaine, mikä asettaa erityisiä vaatimuksia toiminnan riippumattomuudelle ja objektiivisuudelle. Työterveyshuoltolain 5 §:n 2 momentissa nimenomaisesti säädetty terveydenhuollon ammattihenkilön toimimisesta ammatillisesti riippumattomina työnantajasta, työntekijöistä ja heidän edustajistaan.

Työelämässä huumetestin osoittaman huumeiden käytön selvittäjänä tulee ensisijaisesti kyseeseen työterveyshuollossa toimiva terveydenhuollon ammattihenkilö, kuten työterveyslääkäri. Työterveyshuollon voidaan katsoa olevan tarkoituksenmukaisin paikka työntekijän huumeiden käytön tutkimiseen, mikäli luottamuksellisuus ja työterveyshuollon riippumattomuus taataan. Näin on ensinnäkin siitä syystä, että huumetestausten on oltava osa työpaikan kokonaisvaltaista päihdeohjelmaa. Lisäksi työntekijöiden päihdeongelmien ennaltaehkäisy kuuluu kiinteästi työterveyshuoltoon osana työkykyä ylläpitävää toimintaa. Työterveyshuollossa järjestettävällä työterveystarkastuksella voi olla huomattava merkitys huumeiden käytön tunnistamisessa yksityisyyteen vähemmän puuttuvin keinoin ilman, että varsinaista huumetestiä olisi edes tarvetta tehdä. Huumeiden käytön ilmettyä on työterveyshuollossa myös parhaat mahdollisuudet toteuttaa työntekijän hoitoonohjaus siten, kuin se on suunniteltu työpaikkakohtaisessa päihdeohjelmassa. Lisäksi yksittäistapauksissa huumetestin tarpeellisuusarvio lienee parhaiten tehtävissä työntekijät ja työn vaatimukset tuntevassa työterveyshuollossa.

Työryhmässä kuultavina olleiden asiantuntijoiden lausuntojen perusteella voidaan todeta, että huumetestausta koskeva käytäntö työelämässä on kehittynyt varsin kirjavaksi, eikä työntekijöiden oikeuksia ole välttämättä kaikissa tilanteissa huomioitu. Huumetestit on saatettu verhota osaksi pakollisia terveystarkastuksia, jolloin testaamisen oikeudelliset edellytykset tai muut oikeudelliset seikat eivät ole välttämättä olleet testauksen eri osapuolten tiedossa. Käytännössä huumetestejä on tehty alkutarkastuksen yhteydessä kaikille työn aloittaville. Määräaikaistarkastusten yhteydessä huumeiden käyttöä on saatettu testata kaikilta, sattumanvaraisesti valituilta, kohdennetusti riskiammateissa toimivilta, tapaturmiin liittyen tai tietyn ryhmän työntekijöiltä (esimerkiksi ryhmässä esiintyneen huumeidenkäytön johdosta).

Hoitoon ohjaamisesta työntekijän päihteidenkäyttötapauksissa on olemassa työmarkkinaosapuolten suosittelemat hoitoonohjausjärjestelmät. Joillakin työpaikoilla on laadittu huumeiden vastainen ohjelma huumeettoman työyhteisön saavuttamiseksi, jolloin huumeettomuusvaatimus on koskenut kaikkia työntekijöitä sekä työ- että vapaa-aikana. Yhteisesti laaditun ohjelman perusteella huumeiden käyttöä on valvottu testaamalla kaikki työnhakijat ja satunnaisesti valittuja työntekijöitä ja tulkitsemalla testeistä kieltäytyminen positiiviseksi tulokseksi. Valittua suhtautumistapaa testeistä kieltäytymiseen on perusteltu sen voimakkaalla käyttöä rajoittavalla vaikutuksella. Huumeiden käyttäjä on käytännössä ohjattu kuntoutukseen, jonka onnistuminen on ollut työhön paluun edellytyksenä. Testauskäytäntö ilmentää epätietoisuutta testauksiin liittyvistä oikeudellisista seikoista. Tilanteen selkiyttämisen ja työntekijöiden oikeusturvan kannalta voidaankin pitää erittäin tärkeänä testauksia koskevan lain säätämistä.

5.2.1 Huumausainetestauksen kustannukset työelämässä

Työterveyslaitoksen tekemän "Työterveyshuolto Suomessa" -kyselyn mukaan huumausainetestejä henkilökunnalleen tekevien yritysten määrä on noussut vuodesta 1997 vuoteen 2000 noin nelinkertaiseksi. Testejä ilmoitettiin tehtävän vuonna 1997 kaikkiaan 103 yrityksessä (kohdistuu 8 560 työntekijään) ja vuonna 2000 kaikkiaan 464 yrityksessä (34 700 työntekijää).

Huumausainetestien kustannuksista työelämässä ei ole olemassa julkisia kustannus-hyötylaskelmia. Tiedusteltaessa kustannuksia muutamista testejä tekevistä yrityksistä vaihteli hinta-arvio välillä 505-1680 € (3000-10 000 mk)/testi. Huomattavan suuren hintahaitarin selittää se, että kustannuksiin on laskettu mukaan eri tekijöitä:

  • testin hinta (laboratorio ja/tai "Kit" -hinta),
  • työterveyshenkilöstön testaukseen käyttämä aika (vastaanoton hoitaja - ajanvaraus, postitukset yms.; terveydenhoitajan ja/tai lääkärin tapaaminen, näytteenottajan/laborantin tapaaminen, jatkotoimenpiteet kaikilta) ja
  • testattavan henkilön työajan kustannukset.

Työterveyshenkilöstön palkkauskustannukset (mk/tunti, sisältävät lakisääteiset sosiaalikulut) Kelan korvaushakemustietojen perusteella v. 1998 olivat seuraavat:

 

Ammattiryhmä Yläkvartiili
Mk/tunti
Keskiarvo
mk/tunti
Mediaani
mk/tunti
Lääkärit   332 (55.84 €) 281 (47.26 €)
Terveydenhoitajat 122 (20.52 €) 107 (18 €) 102 (17.16 €)

Laboratoriotestin hinta on noin 30-50 € (180-300 mk)/testi ja testattavan työntekijän testiin käyttämän ajan hintaa voi arvioida keskituntipalkan perusteella, joka on sivukuluineen keskimäärin noin 10-67 € (60-400 mk)/h.

Minimiarvio yllä mainittuja palkkauskustannuksia käyttäen:

Vastaanotonhoitaja/sihteeri 1 tunti 11.77 € (70 mk)
Terveydenhoitaja ½ tuntia 10.26 € (61 mk)
Lääkäri ½ tuntia 33.13 € (197 mk)
Testattava 1 tunti 16.82 € (100 mk)
Palkkakustannukset yht.  

 

71.98 € (428 mk)
Testin hinta  

 

33.64 € (200 mk)
Yhteensä 105.62 € (628 mk)

Jos laskelmassa otetaan huomioon todelliset sivukustannukset, on palkkauskustannukset kerrottava kahdella, jolloin testaamisen hinnaksi tulisi 172.90 € (1028 mk)/käyntikerta. Jos testaukseen liittyvään informaatioon käytettävä aika ja uusintatestaus-/käyntikerrat lasketaan mukaan, päästäneen yrityksen oman työterveysaseman antaman arvion tasolle.

Kun testaus tehdään muun terveystarkastuksen yhteydessä, kaikki kustannukset eivät ole ylimääräisiä, vaan koituisivat joka tapauksessa terveystarkastuksesta. Mikäli järjestetään nimenomaisia huumeseulontoja, tulisi työaikakuluiksi laskea myös vastaanotonhoitajan/sihteerin työaika, joka kuluu kutsujen lähettämiseen, arkistointiin, postitukseen jne.

Ehkäisevään toimintaan Kelan korvauskatto (v. 2001) on vuodessa 650 mk (109.32 €) /työntekijä ja hakemusten perusteella yli puolet yrityksistä hakee korvauksia kustannuksista noin 350 mk (58.87 €)/työntekijä/v. Sairaanhoidon kustannuksista haetaan korvauksia keskimäärin 650 mk (109.32 €)/työntekijä/v. Jos huumetestauksen kustannuksia verrataan Kelan korvaushakemuksista ilmeneviin, työterveyshuollosta henkilöä kohti koituviin kustannuksiin, näyttää siltä, että testaus maksaa 2-15 kertaa työterveyshuollon pääkohtaisen kokonaiskustannuksen määrän. Jos koko henkilöstöä koskeviin huumeseulontatestauksiin mentäisiin, testauksiin suunnattaisiin suuremmat investoinnit kuin koko työterveyshuoltoon (ennaltaehkäisevä ja sairaanhoito) yleensä.

5.3 Testaaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

5.3.1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Perusopetuslaissa, lukiolaissa, ammatillista koulutusta koskevassa laissa ja ammattikorkeakouluopetusta koskevassa lainsäädännössä ei ole säännöksiä, jotka velvoittaisivat opiskelijaa osallistumaan huumetesteihin. Koulutusta koskevassa lainsäädännössä määritellään kuitenkin, että opiskelijalla on oikeus turvalliseen ympäristöön. Oikeudesta turvalliseen ympäristöön säädetään perusopetuslain 28 §:ssä, lukiolain 21 §:ssä, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 28 §:ssä ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 §:ssä. Oikeus turvalliseen ympäristöön kattaa sekä fyysisen että psyykkisen turvallisuuden. Säännökset asettavat koulutuksen järjestäjälle velvollisuuden toimia niin, että oikeus turvalliseen ympäristöön toteutuu. Fyysisesti turvallisella ympäristöllä tarkoitetaan turvallisia koulutiloja, välineitä sekä muita opiskelun edellyttämiä aineellisia puitteita. Opiskelijalla on myös oikeus käydä koulua ilman, että muut kouluyhteisöön kuuluvat kohdistaisivat häneen väkivaltaa tai väkivallalla uhkaamista. Opiskelijalla on oikeus päihteettömään opiskeluympäristöön. Koulutuksen järjestäjien edustaja, kuten rehtorit ja opettajat toimivat vastoin virkavelvollisuuksiaan, jos he eivät toimi tiedossaan olevan opiskelijan turvallisuutta vaarantavan tekijän poistamiseksi. Koulutuksen järjestäjä voi joutua korvaamaan laiminlyönnistään oppilaalle tai opiskelijalle aiheutuneen vahingon.

Opettajan työturvallisuudesta säädetään erikseen työsuojelua koskevassa lainsäädännössä. Opettajien työturvallisuus ja turvallista opiskeluympäristöä koskevat säännökset muodostavat perustan turvalliselle työympäristölle oppilaitoksissa.

Työturvallisuuslakia sovelletaan paitsi työ- ja virkasuhteessa tehtävään työhön, myös oppilaan työharjoitteluun ja harjoitustöihin koulussa, laitoksessa tai opetuskurssilla. Lakia sovelletaan myös peruskoulun ala-asteen oppilaan harjoitustöihin teknillisen työn opetuksessa (TN 1247-89).

Tapaturmavakuutuslain (608/1948) 3 §:n 2 momentin mukaan, milloin koulussa, laitoksessa, tai opetuskursseilla opiskeluun liittyy olennainen tapaturmavaara, voidaan asetuksella määrätä, että opetusta saavaa henkilöä kohdannut tapaturma, jota ei muuten korvattaisi tapaturmavakuutuslain nojalla, on korvattava työtapaturmana ja että koulun ja laitoksen pitäjään on sovellettava tapaturmavakuutuslain työnantajaa koskevia säännöksiä.

Tapaturmavakuutuslain 3 §:n 2 momentin nojalla on annettu asetus opiskelutapaturman korvaamisesta (851/1948). Asetuksen 1 §:n mukaan laboratorio- tai kenttätyössä tai muussa käytännöllisessä harjoittelutyössä sattunut ja kysymyksessä oleva opiskelumuodolle ominaisten olosuhteiden aiheuttama tapaturma korvataan työtapaturmana, jos opiskelu on sattunut asetuksen 2 §:ssä mainitussa tai tarkoitetussa koulussa, laitoksessa tai opetuskursseilla.

Opiskelutapaturman korvaamista koskevat säännökset ovat vanhentuneet ja sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnistetty säädösmuutosvalmistelu tältä osin.

Muuta turvalliseen opiskeluympäristöön liittyvää lainsäädäntöä on selostettu edellä 4 luvussa.

5.3.2 Oppilaiden ja opiskelijoiden testaaminen

Kuten edellä on todettu, koulutusta koskevaan lainsäädäntöön ei sisälly säännöksiä, joiden perusteella opiskelija voitaisiin velvoittaa osallistumaan huumetesteihin.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies ja oikeuskansleri ovat vuonna 2000 kahdessa peruskoulun ja ammatillisen oppilaitoksen huumetestausta koskevaan kanteluun antamassaan päätöksessä katsoneet, että oppilaitoksissa suoritettuja huumetestejä voidaan pitää hyväksyttävinä vain, jos oppilas/opiskelija itse on testin tarkoituksesta ja vapaamuotoisuudesta informoituna antanut testin toteuttamiseen omalta kohdaltaan nimenomaisen suostumuksen. Edellytyksenä on, että alaikäinen oppilas kykenee arvostelemaan antamansa suostumuksen merkityksen. Suostumus ei voi oppilasta sitovasti perustua aiemmin tehtyyn sopimukseen, vaan opiskelijalla on oltava oikeus päättää testiin osallistumisesta kunkin kerran osalta erikseen. Suostumusta voidaan pitää aidosti vapaaehtoisen vain silloin, kun kieltäytymiseen ei liity mitään kielteisiä seurauksia oppilaille. Suostumuksen antaminen on selvitettävä ennen testin suorittamista ja opiskelijalle on annettava tiedot siitä mitä testataan, mitä seuraamuksia testitulosten perusteella mahdollisesti voidaan määrätä ja keille tieto testituloksesta annetaan.

Koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa täysi-ikäinen henkilö voi niin halutessaan osallistua huumetestiin testin tarkoituksesta ja vapaaehtoisuudesta informoituna. Ala-ikäinen, joka kykenee arvostelemaan antamansa suostumuksen merkitystä, voi halutessaan osallistua huumetestiin. Sen sijaan yleensä ala-ikäisen kohdalla tarvitaan vanhempien suostumus. Suostumuksen merkitystä tulee arvioida erikseen kussakin yksittäisessä tapauksessa.

Myönteinen testitulos edellyttää aina terveydenhuollossa testituloksen varmistamista ja opiskelijan/oppilaan ohjaamista tarpeellisiin hoidollisiin jatkotoimenpiteisiin. Jos tulos varmennuksen jälkeenkin osoittaa huumeiden käyttöä, on oppilas/opiskelija ohjattava asianmukaisesti jatkotutkimuksiin ja hoitoon. Huumetestiä tehtäessä on pyrittävä varmistamaan, että tarvittavat voimavarat ja osaaminen hoitoon ohjaamiseen ovat olemassa. On välttämätöntä tehdä yhteistyötä eri viranomaisten ja kodin kanssa oppilaan/opiskelijan hoidon järjestämiseksi ja opiskelun jatkumisen turvaamiseksi.

5.3.3 Huumetestejä koskevien tietojen käyttö kurinpitotoimenpiteenä

Perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan oppilaan/opiskelijan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai muuten käyttäytyy epäasiallisesti, voidaan rangaista kurinpidollisesti. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen edellä mainitun ratkaisun mukaan nämä säännökset eivät anna tukea sille, että positiivisesta tuloksesta huumetestissä voitaisiin sellaisenaan rangaista kurinpidollisesti. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa pelkkä positiivinen testitulos johtaa automaattisesti kurinpitotoimenpiteisiin, kuten esim. määräaikaiseen erottamiseen.

On kuitenkin otettava huomioon, että teko ja tapaus sinänsä voi johtaa myös kurinpitorangaistukseen silloin kun se täyttää laissa mainitut kurinpitorangaistuksen antamisen perusteet: esimerkiksi epäasiallinen käyttäytyminen oppilaitoksessa tai opetustilanteessa. Laki ja järjestyssääntö oikeuttavat näin kurinpitorangaistuksen määräämisen tilanteessa, jossa oppilaan todetaan huumetestillä tai muuten olevan kouluaikana ja koulualueella huumausaineen vaikutuksen alaisena.

5.3.4 Yhteistyö kodin, viranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa

Lastensuojelulain (683/1983) 7 §:n mukaan kunnan tulee järjestää oppilaille riittävää tukea ja ohjausta sekä tarpeellisia toimia koulunkäyntiin ja oppilaiden kehitykseen liittyvien sosiaalisten ja psyykkisten vaikeuksien poistamiseksi sekä koulun ja kotien välisen yhteistyön kehittämiseksi. Näitä tehtäviä varten kunnassa voi olla koulupsykologin ja koulukuraattorin virkoja. Lastensuojeluasetuksessa (546/1990) määritellään muun muassa että koulupsykologin ja koulukuraattorin tulee osallistua alansa asiantuntijoina kouluyhteisön toiminnan sekä opetus- ja kasvatustyön suunnitteluun ja kehittämiseen, toimia yhteistyössä oppilaan, hänen vanhempiensa, kouluyhteisön sekä koulutoimen sekä eri asiantuntijatahojen ja viranomaisten kanssa.

Lastensuojelulain 40 §:ssä todetaan, että kouluterveydenhuollosta ja muusta oppilashuollosta vastaavat sekä opetuksen järjestämisestä vastaavan toimielimen jäsenet, lain 37 §:ssä tarkoitettu henkilöstö ja opetusharjoittelua suorittavat saavat salassapitosäännösten estämättä antaa toisilleen ja koulutuksesta vastaaville viranomaisille opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot.

Oppilaan/opiskelijan hoitoonohjauksessa ja yhteistyössä eri tahojen kanssa on noudatettava tietosuojaan liittyvää lainsäädäntöä. Kun oppilas/opiskelija ja huoltajat antavat suostumuksensa tietojen antamiseen ja heidät otetaan tasapuolisesti mukaan hoidontarvetta ja opintojen turvaamista koskevaan suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, luodaan hyvät edellytykset yhteistyölle.

Koska huumausainerikokset on määritelty rikoslain 50 luvun 1 §:ssä (1304/1993), koulut ja oppilaitokset eivät voi käsitellä huumeisiin liittyviä kysymyksiä oman harkintansa mukaan hallinnollisesti tai kurinpidollisesti.

Oppilaitoksilla ei ole myöskään käytettävissään pakkokeinolain mukaan poliisiviranomaiselle kuuluvaa toimivaltaa esim. henkilön tarkastukseen, henkilön katsastukseen, takavarikkoon tai kotietsintään (mm. asuntolat, oppilaan/opiskelijan käyttöön annetut säilytystilat). Jos oppilaitoksessa on perusteltu syy epäillä huumausainerikosta, oppilaitoksen tulee kääntyä asiassa poliisiviranomaisten puoleen. Poliisi harkitsee esitutkintaviranomaisena omaa toimintaansa koskevan lainsäädännön puitteissa, onko sillä edellytyksiä ryhtyä asiassa toimenpiteisiin.