SOSIAALI- JA
TERVEYSMINISTERIÖ
Työsuojeluosasto 28.06.1999
TYÖSUOJELUASIOIDEN ASIALISTA SUOMEN EU-PUHEENJOHTAJAKAUDELLA
Työsuojelusäädösten eteenpäin vieminen (työ- ja sosiaaliasiain
neuvosto)
Suomen puheenjohtajakauden alkaessa on moni asia muuttunut. Viidentoista
jäsenvaltion yhdessä valmistelema ja solmima Amsterdamin sopimus on tullut voimaan. Sen
myötä on työsuojeludirektiivien hyväksymisessä on siirrytty
yhteistoimintamenettelystä yhteispäätösmenettelyyn. Yhteistyöstä Euroopan
Parlamentin kanssa tulee työsuojelusäädösten eteenpäin viemiselle entistä
tärkeämpää. Tämä merkitsee Parlamentin, neuvoston ja komission 4.5.1999 antaman
yhteisen julistuksen mukaan mm. neuvoston ja parlamentin työskentelyaikataulujen
aikaisempaa parempaa yhteensovittamista. Samalla on perehdyttävä mahdollisten
sovittelumenettelyjen käytäntöihin. Lisäksi edellytetään alueiden komitean
lausuntoa työsuojelua koskevista direktiiviehdotuksista.
Parlamenttivaalit on juuri käyty ja parlamentti on aloittamassa
työskentelyään. Myös uusi komissio on astumassa tehtäväänsä ja mahdollisesti
uudistamassa rakennettaan ja työskentelymenetelmiään. Näiden reunaehtojen puitteissa
Suomi pyrkii puheenjohtajamaana edistämään myös työsuojeluasioita
Monia asioita on saatu valmisteltua Saksan puheenjohtajakaudella. Muun
muassa edellä mainituista osittain odottamattomista seikoista johtuen niitä kaikkia ei
kuitenkaan ehditty hyväksyä. Räjähdysalttiita työtiloja koskevan direktiivin
käsittely jäi kesken ja Suomi pyrkii saamaan tämän ehdotuksen hyväksytyksi
puheenjohtajakaudellaan sovittelumenettelyn kautta.
Saksa aloitti fysikaalisia tekijöitä koskevan direktiivin
ensimmäisen osan (tärinä) käsittelyn ja Suomi jatkaa esityksen käsittelyä.
Tarkoituksena on jatkaa direktiivivalmistelua myöhemmin muiden fysikaalisten tekijöiden
osalta.
Komissio on antanut vuoden 1998 lopulla esityksen työvälineiden
käyttöä koskevan direktiivin muuttamiseksi (ns. telinedirektiivi), jonka
käsittelyn Suomi aloittaa. Pidämme tärkeänä, että mm. tikkaiden ja
rakennustelineiden käyttö saatetaan työvälineiden käyttöä koskevan direktiivin
piiriin.
Komissio on luvannut syksyllä ehdotuksen myös asbestityödirektiivin
muuttamisesta. Jos ehdotus tulee riittävän ajoissa, sen käsittely pyritään
aloittamaan neuvoston työryhmässä Suomen puheenjohtajakaudella, sillä Suomi pitää
asbestikysymystä erittäin tärkeänä.
Koneet, laitteet ja kemikaalit
(sisämarkkinaneuvosto)
Suomi pyrkii edistämään työsuojelua myös tavaroiden vapaata
liikkumista koskevilta osin sisämarkkinaneuvostossa. Suomi aloittaa konedirektiivien uudistusta
koskevan komission ehdotuksen käsittelyn neuvoston työryhmässä marraskuussa 1999.
Direktiivin käsittely tulee jatkumaan useamman puheenjohtajakauden ajan.
Komissio antoi Itävallan puheenjohtajakauden lopussa raportin
yhteisölainsäädännön toimivuudesta kemikaalisektorilla. Raportin jatkovalmistelu
ulottuu Suomen puheenjohtajakaudelle komission tiedonannon muodossa. Tämän vuoksi Suomen
kaudelle ajoittuu myös komission ehdotus uudeksi kokonaisvaltaiseksi
kemikaalistrategiaksi, jossa päätetään politiikan painopisteistä ja tavoitteista
tuleville vuosikymmenille. Lisäksi käsittelyyn tulee useita kemikaaliturvallisuutta
käsitteleviä direktiivejä.
Kokouksia
Suomessa järjestetään puheenjohtajuuskaudella myös tärkeitä työsuojelua
käsitteleviä kokouksia. Kaivosturvallisuuskomitean (SHCMOEI) kokous pidetään Torniossa
22. 24.09.1999. Johtavien työsuojelutarkastajien komitean (SLIC) kokous
järjestetään Rovaniemellä 15. 17.12.1999. Työsuojelun kannalta erityisen
kiinnostavia ovat esimerkiksi Helsingissä 15. 17.09.1999 järjestettävä SAFETY '99 Conference
(European Conference on Safety in the Modern Society) ja Helsingissä 3. 5.11.1999
järjestettävä International
Symposium on Occupational Health for Europeans. Alla on täydellisempi luettelo
puheenjohtajuuskaudella pidettävistä kansainvälisistä työsuojelutapahtumista.
Tapahtumaluettelo
Heinäkuu
Luxemburg, 5. 8.07.1999
Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisön sosiaalisen tutkimuksen päätöskonferenssi
Oulu, 9. 10.07.1999
Epävirallinen työ- ja sosiaaliasioiden neuvoston kokous
(Työvoiman ikääntyminen ja työllisyys)
Syyskuu
Helsinki, 15.- 17.09.1999
Safety ´99, European
Conference on Safety in the Modern Society
Tornio, 22.- 24.09.1999
Kaivosturvallisuuskomitean kokous: Inhimilliset tekijät ja uusien tekniikkojen käyttö
kaivosteollisuudessa
Helsinki, 27.09.1999
EU:n koordinaatiokokous kemikaalien luokittelun ja vaaratietojen maailmanlaajuisen
yhtenäistämisen toteuttamisesta
Bilbao, 27.- 29.09.1999
Työsuojelu ja työllisyys konferenssi
Lokakuu
Bryssel, 22.10.1999
Työ- ja sosiaaliasioiden neuvoston kokous
Luxemburg, 26.- 27.10.1999
Työsuojelun neuvoa-antavan komitean kokous
Marraskuu
Helsinki, 03.- 05.11.1999
International Symposium on
Occupational Health for Europeans
Bryssel, 29.11.1999
Työ- ja sosiaaliasioiden neuvoston kokous
Joulukuu
Luxemburg, 7.12.1999
Orgaanista psykosyndroomaa käsittelevä EU-kokous
Rovaniemi, 15.- 17.12.1999
Johtavien työsuojelutarkastajien komitean (SLIC) kokous |