Ikaohjelma

ELINIKÄINEN OPPIMINEN

AINA, KAIKKIALLA, KAIKILLE

Elinikäisen oppimisen käsite Suomessa kattaa ihmisen elinkaaren varhaislapsuudesta aina vanhuuteen asti. Elinikäistä oppimista tapahtuu sekä virallisten koulutusympäristöjen, kuten koulujen, puitteissa että epävirallisemmalla tavoilla esimerkiksi työssäoppimisen ja Internetin menetelmin.

Lähde: Kimmo Hämäläinen, Opetushallitus/Eurydice -yksikkö

 

MUODOLLISTA JA EI-MUODOLLISTA OPPIA

Osaamis- ja ammattitaitovaatimusten kasvu, työvoiman ikääntyminen ja ikäpolvien väliset koulutuserot sekä eläkeikäisten määrän kasvu edellyttävät elinikäisen oppimisen painottamista koulutuspolitiikassa. Kokonaisuutena elinikäisen oppimisen toteutumiseen vaikuttavat monet hallinnonalat, työmarkkinaosapuolet ja yhteiskunnan intressiryhmät. Koulutuksen rahoitusperusteita pyritään tarkistamaan elinikäisen oppimisen tavoitteita edistäväksi.

Koulutusjärjestelmän tehokkuuden ja joustavuuden takaamiseksi opintosuoritusten tarkoituksenmukainen hyväksyminen on tärkeää. Sen lisäksi on kehitettävä järjestelmiä, joilla myös muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankittu osaaminen voidaan arvioida ja tunnustaa.

Lähde: Opetusministeriön kehittämissuunnitelma,
Koulutus ja tutkimus vuosina 1999-2004.

Lisäksi: Opetusministeriön elinikäisen oppimisen hankkeen loppuraportti:
Koulutuspolitiikasta elinikäisen oppimisen edistämispolitiikkaan,1998

Hyvän iän opinto-opas

TIETOA AIKUISOPISKELUSTA JA ETÄOPISKELUSTA (Linkkejä)

INHIMILLISEN JA SOSIAALISEN PÄÄOMAN VAIKUTUS KASVUUN (Tiedote)