SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET PALVELUT
ISSN 1236-2123, ISBN 952-00-1058-0
Julkisen vallan tehtävänä on edistää ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja toimeentuloa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen käytännössä on asetettu kuntien tehtäväksi.
Suurin osa sosiaali- ja terveyspalveluista on lakisääteisiä, eli lainsäädäntö velvoittaa kunnat järjestämään nämä palvelut. Lakisääteisten palvelujen lisäksi kunnat voivat järjestää muitakin sosiaali- ja terveyspalveluja.
Tämän esitteen tavoitteena on selvittää lyhyesti, mitkä kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteisiin palveluihin. Muita kuin lakisääteisiä palveluja ei esitteessä käsitellä.
Esitteen ulkopuolelle jää myös joitakin kunnan lakisääteisiä, läheisesti palvelujärjestelmään liittyviä tehtäviä, kuten toimeentuloturvaetuudet. Esitteessä ei myöskään käsitellä valtion kokonaan rahoittamia sosiaali- ja terveyspalveluja, kuten sotilasvammalainsäädännön mukaisia palveluja.
Lähtökohtana sosiaaliset oikeudet
Julkisen vallan velvoite edistää kansalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta lähtee perustuslaista. Tarkemmin velvoitteet määräytyvät varsinaisen sosiaali- ja terveyslainsäädännön kautta. Potilaan sekä sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia turvaava lainsäädäntö toteuttaa tätä ns. perustuslaillista toimeksiantoa.
Ns. TSS-oikeudet eli taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet nostettiin Suomessa perustuslain tasolle 1995 toteutetussa perusoikeusuudistuksessa. TSS-oikeuksista sosiaali- ja terveyspalveluja koskettaa erityisesti perustuslain säännös oikeudesta sosiaaliturvaan.
Säännöksen perusteella jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Kyseessä on jokaiselle kuuluva subjektiivinen oikeus. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat yksi keino tämän oikeuden turvaamiseksi.
Säännöksen perusteella julkisen vallan on myös turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvatus. Voimassaoleva sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö määrittelee sen, miten palvelujen saatavuudesta on huolehdittava.
Lainsäädännössä esiintyvät perusturvan sekä peruspalvelujen käsitteet. Niiden täsmällistä sisältöä ei kuitenkaan ole lain tasolla tai muutoinkaan määritelty.
Potilaan oikeuksia sekä sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia on korostettu viimeaikaisessa lainsäädännössä. Tämä lainsäädäntö pyrkii osaltaan toteuttamaan perustuslaillista toimeksiantoa edistää ja turvata perusoikeuksien toteutumista.
Subjektiiviset ja määrärahasidonnaiset oikeudet
Yksilön oikeudesta sosiaali- ja terveyspalveluihin on säädetty laeissa eri tavoin. Eräiden palvelujen turvaamista on pidetty niin tärkeänä, että yksilölle on säädetty ns. subjektiivinen oikeus saada palvelu. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi lasten päivähoito, eräät vammaisille henkilöille säädetyt palvelut sekä oikeus kiireelliseen sairaanhoitoon. Kunnalla on velvollisuus varata riittävä määräraha näitä palveluja varten kaikissa tilanteissa.
Suuri osa sosiaali- ja terveyspalveluista on kuitenkin määrärahasidonnaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilöllä on oikeus palveluun kunnan varaamien määrärahojen rajoissa. Palveluja voidaan tällöin kohdentaa esimerkiksi niitä kaikkein eniten tarvitseville. Yleisenä periaatteena voidaan kuitenkin pitää sitä, että palvelun tarve on aina arvioitava yksilöllisesti eikä palvelua voida evätä pelkästään määrärahan puutteeseen vedoten.
Palvelujen järjestämistapa
Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on kunnilla. Lainsäädäntö velvoittaa kunnat järjestämään sosiaali- ja terveyspalveluja asukkailleen, mutta ei sääntele yksityiskohtaisesti toiminnan laajuutta, sisältöä eikä järjestämistapaa.
Kunnat voivat järjestää palvelut itsenäisesti omana toimintanaan, olemalla jäsenenä kuntayhtymässä tai ostamalla palvelut muilta kunnilta tai yksityisiltä palveluntuottajilta. Toiminnassa voi olla kuntakohtaisia eroja paikallisten olosuhteiden ja väestön tarpeiden mukaan. Tämä korostaa kunnallisten luottamushenkilöiden ja muiden päättäjien vastuuta siitä, että palvelujen taso ja laatu vastaavat kunnan asukkaiden tarpeita.
Sosiaali- ja terveyslainsäädäntö
Sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevassa lainsäädännössä voidaan erottaa keskeiset yleislait sekä tiettyjä aloja erikseen säätelevät erityislait. Sosiaali- ja terveyspalvelut pyritään järjestämään ensisijaisesti yleislakien nojalla. Niillä henkilöillä, jotka eivät saa yleislakien perusteella riittäviä palveluja, on oikeus erityislaeissa säädettyihin palveluihin.
Erityislakeja on säädetty joidenkin ryhmien, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmaisten, aseman turvaamista ajatellen. Sen sijaan esimerkiksi vanhustenhuoltoa koskevia erillisiä säännöksiä ei ole, vaan heidän palvelunsa järjestetään osana yleisiä sosiaali- ja terveyspalveluja. Esimerkiksi ikäihmisille kotona annettavan hoidon järjestämisestä säädetään useassa eri sosiaali- ja terveydenhuollon laissa ja asetuksessa.
Sosiaalihuollon puolella yleislakeja ovat sosiaalihuoltolaki sekä vuonna 2001 voimaan tullut laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Sosiaalihuoltolaissa säädetään kaikkia sosiaalipalveluja yhteisesti koskevista periaatteista sekä siitä, miten niin sanotut yleiset sosiaalipalvelut tulee järjestää. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista määrittelee keskeiset menettelytavat asiakastyössä ja tietosuojakysymyksissä.
Erikseen on säädetty siitä, kuinka järjestetään lasten ja nuorten huolto, lasten päivähoito, päihdehuolto, kehitysvammaisten erityishuolto, vammaispalvelut ja -tukitoimet, omaishoidon tuki ja perhehoito. Erilliset lait on myös niiden tehtävien järjestämisestä, jotka kuuluvat lastenvalvojalle, isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen, elatusavun turvaamiseen, ottolapsineuvontaan, perheasioiden sovitteluun sekä lapsen huoltoon tai tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanossa toimitettavaan sovitteluun. Syyskuussa 2001 tuli voimaan myös uusi laki kuntouttavasta työtoiminnasta.
Terveydenhuollon puolella yleislakeja ovat kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki. Näissä säädetään yleisesti kunnan velvollisuudesta järjestää terveyden- ja sairaanhoitopalveluja ja niihin liittyvää toimintaa. Terveyspalvelujen käyttäjien asemaa säätelee laki potilaan asemasta ja oikeuksista.
Erikseen on säädetty muun muassa työterveyshuollosta, mielenterveyspalveluista, terveydensuojelusta sekä tartuntatautien ehkäisystä ja hoidosta.
Seuraavassa on kuvattu yleisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvelvollisuuden pääsisältö. Tarkemmat normit sisältyvät eri palvelumuotoja koskeviin lakeihin, asetuksiin ja määräyksiin.
2. Lakisääteiset sosiaalipalvelut
Sosiaalihuoltolaissa säädetään kunnalle velvollisuus huolehtia yleisten sosiaalipalvelujen järjestämisestä. Näitä ovat sosiaalityö, kasvatus- ja perheneuvonta, kotipalvelut, asumispalvelut, laitoshuolto, perhehoito ja omaishoidon tuki.
Lisäksi kunnalla on velvollisuus huolehtia sosiaalihuoltolaissa mainituista muista sosiaalipalveluista, joista on säädetty erilliset lait (ks. edellinen luku).
Kiireellisesti tarvittavat lakisääteiset sosiaalipalvelut on järjestettävä niinä vuorokauden aikoina kuin niitä tarvitaan.
Lakisääteisiä sosiaalipalveluja ovat:
Sosiaalityö
Sosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta.
Kasvatus- ja perheneuvonta
Kasvatus- ja perheneuvonnalla tarkoitetaan asiantuntija-avun antamista kasvatus- ja perheasioissa sekä lapsen myönteistä kehitystä edistävää sosiaalista, psykologista ja lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa.
Kotipalvelut
Kotipalveluja annetaan alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille, jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen tavanomaiseen elämään kuuluvista tehtävistä ja toiminnoista.
Asumispalvelut
Asumispalveluja annetaan henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee apua tai tukea asunnon tai asumisensa järjestämisessä.
Laitoshuolto
Laitoshuoltoa annetaan henkilölle, joka tarvitsee apua, hoitoa tai muuta huolenpitoa, jota ei voida tai ei ole tarkoituksenmukaista järjestää hänen omassa kodissaan muita sosiaalipalveluja hyväksi käyttäen.
Perhehoito
Perhehoitoa annetaan henkilölle, jonka hoitoa, kasvatusta tai muuta huolenpitoa ei voida tarkoituksenmukaisesti järjestää hänen omassa kodissaan tai muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja hyväksikäyttäen ja jonka ei katsota olevan laitoshuollon tarpeessa. Perhekodissa hoidettavien henkilöiden enimmäismäärä on säännelty sosiaalihuoltolaissa. Perhehoitajan asemasta ja tehtävistä säädetään perhehoitajalaissa.
Omaishoidon tuki
Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota ja -palveluja, jotka määritellään hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmassa.
Lasten ja nuorten huolto
Kunnan on lastensuojelulain mukaan huolehdittava siitä, että lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Lastensuojelun näkökulma tulee ottaa huomioon myös muita kunnan järjestämiä palveluja kehitettäessä.
Kun lastensuojelun tarve oleelliselta osin johtuu riittämättömästä toimeentulosta, puutteellisista asumisoloista tai asunnon puuttumisesta tai kun mainitut seikat ovat oleellisena esteenä lapsen ja perheen tai sellaisen itsenäistymässä olevan nuoren kuntoutumiselle, joka ennen 18 vuottaan on ollut lastensuojelun asiakkaana, kunnan on viivytyksettä järjestettävä riittävä taloudellinen tuki sekä korjattava asumisoloihin liittyvät puutteet tai järjestettävä tarpeen mukainen asunto.
Lasten päivähoito
Kunnan on lasten päivähoidosta annetun lain mukaan huolehdittava siitä, että lasten päivähoitoa on saatavissa kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.
Päivähoitoa on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä lapsen vanhempien tai muiden huoltajien toivomassa muodossa. Päivähoitopalvelut on kunnassa järjestettävä niin, että lasten hoidon ja kasvatuksen tarve eri ikäryhmissä tulee tasapuolisesti ja paikallisten olojen edellyttämällä tavalla turvatuksi.
Lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla on oikeus saada lapselle kunnan järjestämä kokopäiväinen hoitopaikka tai tietyin edellytyksin lasten kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea.
Oikeus päivähoitoon, lasten kotihoidon tukeen tai yksityisen hoidon tukeen alkaa sairausvakuutuslain mukaisen äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakauden päätyttyä. Oikeus päättyy lapsen siirtyessä perusopetuslaissa tarkoitettuna oppivelvollisena peruskouluun tai sitä vastaavaan kouluun. Jos lapsi ennen peruskoulua osallistuu esiopetukseen, päivähoito voidaan järjestää osa-aikaisesti.
Alle kouluikäisen lapsen päivähoitopaikkaa on haettava viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Jos hoidon tarve ei ole työn, koulutuksen tai opiskelun vuoksi ennakoitavissa, tulee hoitopaikkaa hakea kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Muiden lasten osalta tulee noudattaa kunnassa noudatettavaa päivähoidon hakuaikaa.
Muita kuin ehdottoman päivähoito-oikeuden piirissä olevia lapsia päivähoitoon sijoitettaessa on etusija annettava sosiaalisista ja kasvatuksellisista syistä päivähoitoa tarvitseville lapsille.
Päiväkodissa ja perhepäiväkodissa hoidettavien lasten määrästä sekä hoito- ja kasvatustehtävään osallistuvasta henkilöstöstä säädetään tarkemmin asetuksella.
Kunnan on huolehdittava siitä, että lasten päivähoitoa voidaan antaa lapsen äidinkielenä olevalla suomen, ruotsin tai saamen kielellä. Myös romanien ja eri maahanmuuttajaryhmien lasten kielen ja kulttuurin opetusta tulee tukea.
Päihdehuolto
Kunnan on päihdehuoltolain mukaan huolehdittava siitä, että päihdehuolto järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Päihdehuollon palveluja on järjestettävä yleisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja kehittämällä sekä antamalla erityisesti päihdehuoltoon tarkoitettuja palveluja. Palvelut tulee järjestää ensisijaisesti avohuollon toimenpitein.
Päihdehuollon palveluja on annettava henkilön, hänen perheensä ja muiden läheistensä avun, tuen ja hoidon tarpeen perusteella.
Kehitysvammaisten erityishuolto
Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaan erityishuoltoa annetaan henkilölle, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluja.
Erityishuoltoon kuuluvia palveluja ovat muun muassa terveydenhuolto, ohjaus, kuntoutus ja toiminnallinen valmennus sekä työtoiminnan ja asumisen järjestäminen, apuvälineiden järjestäminen sekä muu tarpeellinen toiminta.
Vammaisuuden perusteella järjestettävät palvelut ja tukitoimet
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisena kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Vammaista henkilöä on palveltava ja palveluja järjestettävä ottaen huomioon hänen äidinkielensä.
Vammaisten henkilöiden tarvitsemat palvelut ja tukitoimet on järjestettävä niin, että ne tukevat heidän omatoimista suoriutumistaan. Tätä tarkoitusta varten on laadittava yhdessä vammaisen henkilön ja hänen huoltajansa kanssa palvelusuunnitelma tarvittavien palveluiden ja tukitoimien selvittämiseksi.
Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, tulkkipalvelut sekä palveluasuminen. Lisäksi vaikeavammaiselle henkilölle on korvattava asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuneet kustannukset.
Vammaispalvelulaissa on mainittu myös palveluita ja tukitoimia, joita kunta järjestää talousarviossaan varattujen määrärahojen puitteissa. Näitä ovat kuntoutusohjaus, sopeutumisvalmennus ja henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvien kustannusten korvaaminen.
Kunta voi järjestää myös suojatyötä tai muuta työtoimintaa. Suojatyöjärjestelmän uudistamiseksi on syksyllä 2001 annettu hallituksen esitys.
Kuntouttava työtoiminta
Vuonna 2001 voimaan tulleen kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisilla toimenpiteillä parannetaan pitkään jatkuneen työttömyyden perusteella työmarkkinatukea tai toimeentulotukea saavan henkilön edellytyksiä työllistyä avoimilla työmarkkinoilla. Lain avulla myös edistetään hänen mahdollisuuksiaan osallistua koulutukseen tai muuhun työhallinnon tarjoamaan työllistymistä edistävään toimenpiteeseen.
3. Lakisääteiset terveyspalvelut
Kansanterveyslaki ja -asetus asettavat kunnille terveyspalveluihin liittyviä velvoitteita. Erikseen on säädetty lisäksi muun muassa erikoissairaanhoidosta, mielenterveyspalveluista, tartuntatautien ehkäisystä ja hoidosta sekä työterveyshuollosta.
Lakisääteisiä terveyspalveluja ovat:
Terveysneuvonta
Kunnan tulee ylläpitää terveysneuvontaa. Siihen kuuluvat terveyskasvatus ja valistustyö, raskauden ehkäisyneuvonta sekä yleiset terveystarkastukset.
Sairaanhoito ja kuntoutus
Kunnan tulee järjestää kunnan asukkaiden sairaanhoito. Siihen kuuluu lääkärin tutkimus ja hoito sekä lääkinnällinen kuntoutus. Sairaanhoitoa voidaan antaa terveyskeskuksessa avohoitona tai vuodeosastolla taikka kotisairaanhoitona. Kiireellinen sairaanhoito pitää järjestää kaikille asuinpaikasta riippumatta.
Kuntoutusta on järjestettävä siltä osin kuin se ei ole Kansaneläkelaitoksen tehtävänä. Kuntoutuksen sisällöstä on säädetty tarkemmin lääkinnällisestä kuntoutuksesta annetulla asetuksella. Apuvälineiden hankkimisesta päävastuu on terveyskeskuksella tai sairaalalla.
Sairaankuljetus
Kunnan tulee huolehtia sairaankuljetuksen järjestämisestä ja lääkinnällisen pelastustoiminnan ylläpitämisestä lukuunottamatta ilma-alusten sekä kelirikkokelpoisten ja vastaavien erityiskulkuneuvojen hankintaa ja ylläpitoa.
Hammashuolto
Kunnan tulee järjestää hammashuoltoa. Siihen kuuluu valistus ja ehkäisy sekä hampaiden tutkimus ja hoito. Hoito tulee järjestää kaikille iästä riippumatta. Kuitenkin 30.11.2002 saakka hoitoon pääsyä voi rajoittaa vuonna 1945 ja sitä ennen syntyneiden osalta.
Kouluterveydenhuolto
Kunnan tulee ylläpitää kouluterveydenhuoltoa, johon kuuluu peruskoulun ja lukion terveydellisten olojen valvonta ja oppilaiden terveydenhoito ja terveyskasvatus sekä tarpeelliset erikoistutkimukset. Niitä ovat erikoislääkärin tekemä näön tai kuulon tutkimus ja hänen määräämänsä laboratorio-, röntgen- ja muut tutkimukset, psykiatrin tutkimus ja psykologin tutkimus.
Opiskelijaterveydenhuolto
Kunnan tulee ylläpitää muiden kuin edellisessä kohdassa tarkoitettujen oppilaitosten opiskelijoille opiskelijaterveydenhuoltoa, johon kuuluu oppilaitosten terveydellisten olojen valvonta, opiskelijan terveydenhoito ja sairaanhoito sekä hammashuolto. Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon kunta voi antaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön järjestettäväksi.
Seulonnat
Kunnan on järjestettävä seulontaa ja muita joukkotarkastuksia. 50-59-vuotiaille naisille on järjestettävä rintasyöpäseulontaa ja 30-60-vuotiaille naisille kohdun kaulaosan syöpää ehkäisevää seulontaa.
Erikoissairaanhoito
Erikoissairaanhoidolla tarkoitetaan lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisia sairauden ehkäisyyn, tutkimiseen, hoitoon ja lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvia terveydenhuollon palveluja. Erikoissairaanhoidon laajuutta ja laatuvaatimuksia ei ole lainsäädännössä yksilöity. Henkilön kotikunnan on huolehdittava siitä, että hän saa tarpeellisen erikoissairaanhoidon.
Työterveyshuolto
Kunnan on järjestettävä työterveyshuoltopalveluja työntekijöille ja yrittäjille. Eräiden kuntien on lisäksi ylläpidettävä merimiesterveydenhuoltoa ja järjestettävä merimiehille työterveyshuoltopalveluja.
Ympäristöterveydenhuolto
Ympäristöterveydenhuollolla tarkoitetaan yksilön ja hänen elinympäristönsä suojeluun tähtäävää toimintaa. Kunnat vastaavat ympäristöterveydenhuollon toimeenpanosta, johon kuuluu terveyshaitojen arviointia, terveysvalvontaa, elintarvikevalvontaa, tuotteiden ja palveluiden turvallisuuden valvontaa sekä eläinten terveydenhuoltoa. Kuntien toimeenpantavaksi kuuluu myös kemikaalivalvonta ja tupakkalain valvonta, jotka liittyvät läheisesti ympäristöterveydenhuoltoon.Mielenterveyspalvelut
Kunnan on huolehdittava mielenterveyspalvelujen järjestämisestä osana joko kansanterveystyötä tai sosiaalihuoltoa.
Kunnan on järjestettävä sellaiset mielenterveyspalvelut, jotka on tarkoituksenmukaista antaa terveyskeskuksessa. Sairaanhoitopiirin tulee huolehtia erikoissairaanhoitona annettavista palveluista.
Palvelut on järjestettävä sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Palvelut on ensisijaisesti järjestettävä avopalveluina sekä siten, että tuetaan oma-aloitteista hoitoon hakeutumista ja itsenäistä suoriutumista.
4. Palveluja tarvitsevien asema
Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu laki sisältää sosiaalihuollon asiakkaan osallistumiseen, kohteluun ja oikeusturvaan liittyvät periaatteet.
Lain mukaan asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakkaan vakaumusta ja yksityisyyttä on kunnioitettava eikä hänen ihmisarvoaan saa loukata. Asiakkaan mahdollisuuksiin osallistua ja vaikuttaa hänelle annettavaan sosiaalihuoltoon sekä asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti pyrittävä toimintamuotoihin, jotka mahdollistavat itsenäisen asumisen sekä luovat taloudelliset ja muut edellytykset selviytyä omatoimisesti päivittäisistä toiminnoista.
Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan potilaalle annettavan terveyden- ja sairaanhoidon on oltava laadultaan hyvää. Hänen ihmisarvoaan ei saa loukata ja hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään on kunnioitettava. Jollei hänelle heti voida antaa hoitoa, on hänet joko ohjattava odottamaan hoitoon pääsyä tai ohjattava taikka toimitettava hoitoon muualle. Hänelle on ilmoitettava syy viivytykseen ja sen arvioitu kesto.
Kunnan on järjestettävä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yleensä omille asukkailleen eli niille, joilla on kunnassa kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta ja asuinpaikka. Sosiaalipalveluja annetaan kotipaikasta riippumatta myös olosuhteiden muutoin niin vaatiessa. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi opiskelun tai työn vuoksi kunnassa oleskelevien tarvitsemia palveluja. Myös koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto on järjestettävä kunnassa sijaitsevien oppilaitosten opiskelijoille.
Työterveyshuoltopalvelut annetaan kunnassa sijaitsevien työpaikkojen työntekijöille ja kunnassa toimiville yrittäjille.
Kiireellisissä tapauksissa on oleskelukunnan annettava sosiaali- ja terveyspalveluja kotipaikasta riippumatta, samoin kansainvälisten sopimusten edellyttämissä muissa tilanteissa.
Pohjoismaisen sosiaalipalvelusopimuksen perusteella näiden maiden kansalaiset voivat palveluja tarvitessaan käyttää äidinkieltään ja, mikäli mahdollista, heille tulee järjestää tarvittavaa tulkitsemis- ja kääntämisapua. Erityinen velvoite tulkkaus- ja käännösavun järjestämiseen on silloin, kun pohjoismaan kansalainen kääntyy kirjallisesti sosiaali- ja terveysviranomaisen puoleen.
Kunnan järjestämistä sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä niissä rajoissa kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ja sen nojalla annetussa asetuksessa säädetään. Kunnan yksityisiltä ostamista palveluista peritään asiakkaalta sama asiakasmaksu kuin kunnan itsensä järjestämistä palveluista. Ympäristöterveydenhuollon suoritteiden maksullisuudesta säädetään erikseen.
Asiakkaalla on useissa tapauksissa mahdollisuus hakea muutosta häntä koskevaan päätökseen. Tällöin muutoksenhakuviranomainen ottaa yksittäistapauksessa ottaa kantaa tarpeen mukaisten palvelujen järjestämiseen. Muutoksenhausta on yleensä säädetty palvelun järjestämistä koskevassa laissa.
Palveluun tyytymätön asiakas voi myös olla yhteydessä esimerkiksi kunnan sosiaaliasiamieheen tai potilasasiamieheen.
5. Lakisääteisten palvelujen laajuus
Suunnittelu- ja valtionosuuslain mukaan kunnan tulee osoittaa voimavaroja valtionosuuden perusteena olevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Laki ei kuitenkaan määrittele voimavarojen määrää.
Järjestettävien lakisääteisten palvelujen vähimmäislaajuus määräytyy edelläkuvattujen, palvelujen järjestämistä koskevien lakien perusteella.
Useiden palvelujen laajuus on jätetty yksityiskohtaisesti määrittelemättä. Tällöin kunnalla on suuri harkintavalta palvelujen laajuuden suhteen. Yleisluonteisesta sääntelystä on esimerkkinä erikoissairaanhoitolain velvollisuus järjestää erikoissairaanhoidon palvelut.
Toisaalta joidenkin palvelujen laajuus määräytyy säädöstasolla hyvin tarkasti. Tällaisia ovat esimerkiksi alle kouluikäisten lasten vanhempien oikeus valita kunnan järjestämä päivähoitopaikka, lasten kotihoidon tuki tai yksityisen hoidon tuki.
Edellä mainittujen ääripäiden välillä määräytyy palvelujen järjestämisvelvollisuuden laajuus hyvin eri tavoin. Eräissä laeissa on varsin tarkasti määritelty, mitä palveluja tulee järjestää ja myös järjestämisvelvollisuuden laajuus ilman, että palvelua tarvitsevalle on annettu täsmällisesti määritelty oikeus palvelun saamiseen. Kansanterveyslaki ja sen nojalla annettu kansanterveysasetus ovat esimerkkejä tällaisesta.
Lähtökohtana tulisi olla se, että toimintaan osoitettavat voimavarat takaisivat palveluja käyttäville tasavertaiset peruspalvelut asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta ja kielestä riippumatta. Tavoitteena on se, että kaikki maassa asuvat saisivat yhtäläisesti tarpeittensa edellyttämät sosiaali- ja terveyspalvelut.
6. Lakisääteisten palvelujen laatu
Kunnallisesti tuotettavien palvelujen laatua ei yleensä ole yksityiskohtaisesti määritelty. Monissa tapauksissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa on kuitenkin perusteita palvelujen laadun määrittelemiseksi. Esimerkiksi lasten päivähoidossa on säädetty asetuksella lasten määrästä suhteessa hoito- ja kasvatushenkilöstöön.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmakaudella 2000-2003 valmistellaan lisäksi kuntien laadunhallintatyön tueksi laatusuositukset vanhustenhuoltoon, mielenterveyspalveluihin, kouluterveydenhuoltoon, vammaisten asumispalveluihin, apuvälinehuoltoon ja päihdetyöhön. Vanhustenhuollon laatusuositus valmistui keväällä 2001 ja mielenterveyspalveluita koskeva suositus vuoden 2001 syksyllä.
Laatusuositukset eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta niitä voidaan pitää asianmukaisten palvelujen mittapuuna.
Sosiaalihuollon henkilöstön koulutukselle asetettavista vaatimuksista säädetään sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetussa asetuksessa. Terveydenhuoltohenkilöstön pätevyyttä sääntelee ammatinharjoittamista koskeva lainsäädäntö.
Yksityisiltä hankittavien ostopalvelujen tulee vastata sitä tasoa, jota edellytetään vastaavilta kunnallisilta palveluilta. Tällä on haluttu turvata se, että kaikki julkisesti rahoitetut palvelut täyttäisivät samat laadulliset vähimmäisvaatimukset.
Yksityisten palvelujen järjestämisestä ja valvonnasta säädetään yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa ja asetuksessa sekä yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa ja asetuksessa. Säännökset koskevat myös kunnan yksityiseltä palvelujen tuottajalta ostamia palveluita.
7. Palvelujen järjestämistavat ja rahoitus
Suunnittelu- ja valtionosuuslain mukaan kunta voi järjestää palvelut omana toimintanaan, yhteistyössä muiden kuntien kanssa, olemalla jäsenenä kuntayhtymässä tai ostamalla palvelut valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai yksityiseltä palveluntuottajalta.
Siten kunta voi käytännössä harkita, miten palvelut järjestetään, ellei muualla lainsäädännössä ole poikkeavia säännöksiä. Eräissä laeissa, esimerkiksi erikoissairaanhoitolaissa ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa, on säännökset kuulumisesta kuntayhtymään, mutta nämä rajoitukset huomioon ottaen palvelujen järjestämistapa on vapaa.
Järjestämistavasta riippumatta lainsäädännön mukaiset palvelut tulee turvata. Jos yksinomaan ostopalveluja on tarjolla, niitä on voitava käyttää säädetyssä laajuudessa.
Vastuu palvelujen rahoituksesta on kunnilla. Käytännössä kunnat rahoittavat toimintaansa pääasiassa verotuloilla, joista merkittävimmän osuuden muodostaa kunnallisvero, sekä valtionosuuksilla ja maksuilla.
Valtionosuus määräytyy palvelujen järjestämisen kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä kuvaavien perusteiden mukaan. Tällaisia perusteita ovat muun muassa kunnan asukasluku, ikärakenne, asukkaiden sairastavuus, asukkaiden työttömyys ja kunnan syrjäisyys. Lisäksi kunnat voivat saada erillistä valtionosuutta investointien (perustamishankkeiden) toteuttamiseksi.
8. Voimavarojen ja laadun valvonta
Palvelujen ohjaus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valtakunnallinen ohjaus tapahtuu keskeisiltä osiltaan lainsäädännön kautta. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma sisältää sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetetut tavoitteet ja niiden saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet, suositukset ja ohjeet. Talousarvioon liittyen valtioneuvosto päättää lisäksi vuosittain annettavalla voimavara-asetuksella sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroista.
Yleinen valvonta
Lakisääteisten palvelujen yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Läänien alueella suunnittelu, ohjaus ja valvonta on säädetty lääninhallitusten tehtäväksi.
Kuntalaissa on luovuttu lääninhallitusten yleisestä oikeudesta pitää silmällä kunnan toiminnan laillisuutta. Lääninhallitus voi siten puuttua kunnan toimintaan vain tehdyn kantelun perusteella.
Kuntalain säännöksestä huolimatta lääninhallitusten tulee valvoa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä edellytetyllä tavalla kunnallista toimintaa ja ryhtyä tarvittaessa oma-aloitteisesti toimenpiteisiin, mikäli kunnat tai kuntayhtymät toimivat vastoin lakia tai lakiin perustuvia säännöksiä. Kuntien valtionosuuslain perusteella lääninhallitus voi sakon uhalla määrätä kunnan tai kuntayhtymän noudattamaan laissa tai lain nojalla säädettyä velvoitetta.
Perusturvalautakunta
Suunnittelu- ja valtionosuuslain mukaan sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii valtakunnallinen perusturvalautakunta. Lautakunta voi sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä selvittää, onko yksittäisen kunnan palvelujärjestelmä asianmukainen.
Ministeriön esitys voi puolestaan perustua eri tavoin vireille tulleeseen asiaan, esimerkiksi palveluja tarvitsevien tekemään kanteluun.
Jos lautakunta toteaa, että kunnan palvelujärjestelmässä on kunnasta johtuvasta syystä vakavia puutteita, voi lautakunta antaa kunnalle suosituksen siitä, miten ja missä ajassa havaitut puutteet tulee korjata.
Lautakunta arvioi kuitenkin palvelujärjestelmän toimintaa ja tasoa kokonaisuutena eikä toimi yksittäisessä asiassa muutoksenhakuviranomaisena. Sekä peruspalvelujen käsitteen että vakavien puutteiden arvioiminen jäävät viime kädessä perusturvalautakunnan itsensä ratkaistavaksi, sillä niiden kummankaan sisältöä ei ole määritelty laissa.
Seuraamukset järjestämisvelvollisuuden laiminlyönnistä
Yleisenä uhkana laissa säädettyjen velvoitteiden laiminlyömisestä on suunnittelu- ja valtionosuuslakiin ja kuntien valtionosuuslakiin perustuva mahdollisuus asettaa uhkasakko silloin, kun kunta tai kuntayhtymä on jättänyt noudattamatta laissa tai lain nojalla säädetyn tai määrätyn velvoitteen. Uhkasakon asettajana toimii näissä tapauksissa lääninhallitus asianomaista ministeriötä kuultuaan.
Menettely on sovellettavissa kaikkeen suunnittelu- ja valtionosuuslain mukaiseen toimintaan. Uhkasakko voidaan asettaa muun muassa silloin, kun kunta ei ole täyttänyt erityislainsäädännössä yksilöityjä velvoitteita tai kun kunta ei ole osoittanut sosiaali- ja terveydenhuoltoon suunnittelu- ja valtionosuuslaissa tarkoitettuja voimavaroja.
Lisätietoja esimerkiksi seuraavista lähteistä:
Jouko Narikka (toim.): Sosiaali- ja terveyspalvelujen lainsäädäntö käytännössä. Tietosanoma, Helsinki 2001.
Sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädäntö 2001. Kauppakaari. Jyväskylä 2001.
Toimeentulotuki. Opas toimeentulotukilain soveltajille. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2001:7.
Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskeva laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2001:4. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto.
Mielenterveyspalveluiden laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2001:9. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto.
Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista ilmestyy sosiaali- ja terveysministeriön opas ammattihenkilöstölle vuoden 2002 aikana.
Sosiaali- ja terveysministeriön internetsivut http://www.stm.fi/
Valtion säädöstietopankki Finlex http://www.finlex.fi/
Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma vuosille 2000-2003 http://www.verkkotato.net/