STM

Oppaita 2001:7

13.06.2001


5. TOIMEENTULOTUEN RAKENNE JA SUURUUS

5.1. Toimeentulotuen määräytyminen
5.2. Huomioon otettavat menot
5.3. Perusosa
5.4. Lisäosa
5.5. Toimintaraha ja matkakorvaus
5.6. Huomioon otettavat tulot ja varat
5.7. Toimeentulotukea voidaan tarkistaa
5.8. Toimeentulotuki määrätään henkilölle tai perheelle
5.9. Toimeentulotuen maksaminen
5.10. Laitoshoito- ja sosiaalipalvelumaksuja voidaan sovitella

5.1. Toimeentulotuen määräytyminen

Toimeentulotuen rakenne ja suuruus on pyritty muodostamaan siten, että toimeentulotuki kattaa tukea tarvitsevien riittävän peruskulutuksen. Tavoitteena on myös tuen mahdollisimman yhtenäinen taso koko maassa.

Toimeentulotuen suuruuden määräämistä koskeva perussäännös toimeentulotukilain 6 §:ssä on seuraava:

Toimeentulotuen määrä on tämän lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus.

5.2. Huomioon otettavat menot

Toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavia menoja koskevat säännökset ovat toimeentulotukilain 7 ja 8 §:ssä. Näistä kaikkia menoryhmiä koskevat seuraavat:

(7 § 1 mom.) Toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon perusosalla katettavat menot (perusosa) ja tarpeellisen suuruisina huomioon otettavat menot (lisäosa).

(8 §) Menoja ei oteta huomioon toimeentulotukeen oikeuttavina siltä osin kuin ne korvataan tai niitä vastaava etuus saadaan muulla perusteella.

Lain 8 § antaa viimesijaisuuden periaatteen mukaisesti mahdollisuuden pitää tässä laissa tarkoitettuina menoina vain niitä menoja, joita ei korvata muusta järjestelmästä tai joita ei voi saada muulla perusteella. Pykälä voi myös tulla sovellettavaksi esimerkiksi laitoshuollossa olevan henkilön toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa. Toimeentulotukeen oikeuttavina menoina ei oteta huomioon menoja, jotka vastaavat laitoshuoltoon sisältyviä etuuksia. Ravinnon lisäksi tällaisia etuuksia voivat olla hoidon luonteesta riippuen esimerkiksi terveydenhuolto ja vaatetus. Laitoshuollossa olevalla henkilöllä voi olla kuitenkin myös sellaisia toimeentulotukeen oikeuttavia menoja, joita vastaavat etuudet eivät sisälly laitoshuoltoon.

Lyhytaikaisessa laitoshoidossa olevan henkilön käyttövaroiksi tulisi myöntää toimeentulotukena sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen (912/1992) 15 §:n mukainen määrä, vähintään 450 mk/kk. Lisäksi otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina toimeentulotukiasetuksen 1 §:ssä tarkoitetut lisäosalla katettavat menot.

5.3. Perusosa

5.3.1. Perusosan sisältö

Perusosan sisältö määritellään lain 7 §:n 2 momentissa:

Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Lisäksi perusosaan sisältyy seitsemän prosenttia tarpeellisen suuruisesta asumistukilain (408/1975) 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä.

5.3.2. Perusosan suuruus

Perusosan suuruudesta säädetään lain 9 §:ssä seuraavasti:

Toimeentulotuen perusosa kuukautta kohti on:

  1. yksin asuvalla henkilöllä ja yksinhuoltajalla kansaneläkelaissa (347/1956) tarkoitetussa ensimmäisessä kuntaryhmässä 2 021 markkaa ja toisessa kuntaryhmässä 1 934 markkaa;
  2. muulla kuin 1 kohdassa tarkoitetulla 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä 85 prosenttia 1 kohdassa tarkoitetusta perusosasta, jollei 3 kohdasta muuta johdu;
  3. vanhempansa luona asuvalla 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä 73 prosenttia 1 kohdassa tarkoitetusta perusosasta;
  4. 10—17-vuotiaalla lapsella 70 prosenttia 1 kohdassa tarkoitetusta perusosasta; sekä
  5. alle 10-vuotiaalla lapsella 63 prosenttia 1 kohdassa tarkoitetusta perusosasta.

Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu perusosa kuuluu myös vanhemmalle, joka asuu yhdessä 18 vuotta täyttäneen lapsensa kanssa eikä ole avioliitossa tai elä tämän lain 3 §:n 1 momentin mukaisissa avioliitonomaisissa olosuhteissa.

Jos perheeseen kuuluu useampia 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja lapsia, perusosa on toisesta lapsesta viisi prosenttiyksikköä ja kolmannesta ja kustakin seuraavasta lapsesta kymmenen prosenttiyksikköä alempi kuin 1 momentissa säädetään.

Perusosan indeksitarkistuksesta säädetään asetuksella.

Yksin asuvan tai yksinhuoltajan perusosaa korotettiin vuoden 2001 alusta siten, että se on vuonna 2001 ensimmäisessä kuntaryhmässä 2 152 markkaa ja toisessa kuntaryhmässä 2 059 markkaa.

Perusosan määrä on laskennallinen olettama eri henkilöryhmien vähimmäiskulutustasoa vastaavien, jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvien menojen suuruudesta. Perusosien markkamäärät 1.1.2001 lukien on esitetty liitteessä 10.

Tarkoitus on, että perusosan käytöstä ei tuen hakijalta vaadita erillistä selvitystä. Perusosalla katettavien menojen suuruutta joudutaan poikkeuksellisesti arvioimaan silloin, kun jotakin menoryhmää ei oteta huomioon toimeentulotukeen oikeuttavana sen vuoksi, että se korvataan tai sitä vastaava etuus saadaan muulla perusteella. Toisaalta perusosa on sillä katettaviin menoihin tarkoitettu vähimmäismäärä, josta voidaan asiakkaan eduksi poiketa silloin, kun se henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuen harkitaan tarpeelliseksi.

5.3.3. Yksin asuvan ja yksinhuoltajan perusosa

Yksin asuvan ja yksinhuoltajan perusosan suuruudesta on säädetty toimeentulotukilain 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Perheeseen kuuluvien muiden henkilöiden perusosan suuruus määräytyy prosenttiosuuksina yksin asuvan henkilön perusosasta siten kuin lain 9 §:ssä on säädetty.

Pykälän 2 momentin mukaan yksin asuvan perusosa kuuluu myös vanhemmalle, joka asuu yhdessä 18 vuotta täyttäneen lapsensa kanssa eikä ole avioliitossa tai elä toimeentulotukilain 3 §:n 1 momentin mukaisissa avioliitonomaisissa olosuhteissa.

Kulutustutkimukseen perustuvat perusosan laskennalliset perusteet yksin asuvan henkilön osalta ovat vuoden 2000 kolmannen vuosineljänneksen tasossa seuraavat:

Prosenttia perusosasta

I kr mk/kk

II kr mk/kk

Ravintomenot

48

1 033

988

Vaatemenot

9

193

185

Informaatiomenot (lehti, TV, puhelimen käyttömenot)

12

258

247

Vähäiset terveydenhuoltomenot

3

65

62

Muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot *)

28

603

577

Yhteensä

100

2 152

2 059

*) Henkilökohtainen ja kodin puhtaus, asiointimatkat, harrastus- ja virkistysmenot, vastaavat muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot sekä 7 prosenttia asumismenoista.

Ministeriö korostaa, että jako eri menoryhmiin kuvaa lähinnä vuoden 1995 kulutustutkimukseen perustuvia kahteen alimpaan tulonsaajaviidennekseen kuuluvien yksin asuvien henkilöiden toimeentulotuen perusosaan sisältyviin menoihin käyttämiä rahamääriä muutettuna vuoden 2000 kolmannen vuosineljänneksen hintatasoon. Niitä voidaan kuitenkin ohjeellisesti soveltaa, mikäli tuen hakija saa avustusta kyseisiin menoeriin jostain muusta lähteestä.

5.3.4. Muun 18 vuotta täyttäneen henkilön perusosa

Tätä toimeentulotukilain 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua perusosan määrää sovelletaan erilaisista syistä yhteistaloudessa asuvien aikuisten osalta (avio- ja avopuolisot, yhdessä asuvat sisarukset tai yhteistaloudessa asuvat samaa sukupuolta olevat henkilöt). Tämän perusosan soveltamisen edellytyksenä on, että yhteistaloudessa asuminen on todellista. Samassa asuinhuoneistossa asumisen ei välttämättä tarvitse merkitä asukkaiden yhteistaloutta. Yhteistaloudesta on kysymys lähinnä silloin, kun henkilöillä on yhteinen ruokatalous ja taloudessa olevat käyttötavarat kuten TV, sanomalehti ja kodinkoneet ovat yhteiskäytössä.

On huomattava, että jos yhteistaloudessa asuvat täysi-ikäiset henkilöt eivät muodosta toimeentulotukilain 3 §:ssä tarkoitettua perhettä, heidät kumpikin katsotaan itsenäiseksi tulonsaajaksi eli heille laaditaan erillinen toimeentulotukilaskelma. Heidän perusosansa suuruus määräytyy kuitenkin tämän kohdan mukaisesti. (Ks. perheen määrittelystä toimeentulotukilaissa tarkemmin luku 5.8.)

5.3.5. Vanhempiensa luona asuvan 18 vuotta täyttäneen perusosa

Vanhempansa tai vanhempiensa luona asuvan 18 vuotta täyttäneen henkilön perusosan määrästä on säädetty toimeentulotukilain 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa.

On huomattava, että kyseiselle henkilölle tehdään oma toimeentulotukilaskelma, jossa otetaan huomioon ainoastaan hänen omat tulonsa ja toimeentulotukeen oikeuttavat menonsa. Yläikärajaa ei laissa ole säädetty.

5.3.6. Lasten perusosat

Lasten perusosien suuruutta koskevat säännökset ovat toimeentulotukilain 9 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa sekä 9 §:n 3 momentissa. Alaikäiset lapset merkitään vanhempiensa toimeentulotukilaskelmaan eikä heille tehdä omaa laskelmaa.

Jos alaikäinen nuori joutuu esimerkiksi opiskelujen vuoksi muuttamaan toiselle paikkakunnalle eivätkä vanhemmat pysty kustantamaan perheelle tästä elämäntilanteesta aiheutuvia menoja, voidaan nuorelle myöntää toimeentulotukea hänen oleskelupaikkakunnallaan. Opintotuki ja opintolaina ovat kuitenkin tällaisessa tilanteessa pääsääntöisesti nuoren ensisijaisia tulonlähteitä. Muutto pois kotoa voi tapahtua myös esimerkiksi vanhemman ja nuoren välien rikkoutumisen vuoksi, jolloin nuorella ei useinkaan ole toimeentuloa turvaavaa ensisijaista etuutta tai tuloja käytettävissään.

Koska yksin asuva alaikäinen nuori ei saa muun perheen kanssa yhteistaloudessa asumisesta tulevia etuja, hänen perusosanaan on toimeentulotukea myönnettäessä perusteltua käyttää yksin asuvan perusosaa.

Alle 18-vuotiaan nuoren muutto pois kotoa ei pääsääntöisesti poista vanhempien elatusvelvollisuutta. Nuorelle myönnetty toimeentulotuki voidaan periä takaisin vanhemmilta, jos nämä ovat tahallisesti laiminlyöneet elatusvelvollisuutensa ja takaisinperintä on vanhempien olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista. (Ks. toimeentulotukilain 21 §; takaisinperinnästä tarkemmin luvussa 8.)

5.3.7. Perusosan indeksitarkistus

Perusosan indeksitarkistuksesta säädetään toimeentulotukiasetuksen 2 §:ssä. Huhtikuun alusta 2001 voimaan tulleen asetuksenmuutoksen (112/2001) myötä pykälä on muutettu kuulumaan seuraavasti:

Toimeentulotuesta annetun lain 9 §:ssä säädettyjä perusosien määriä tarkistetaan siten kuin kansaneläkelaissa säädettyjen eläkkeiden ja avustusten sitomisesta elinkustannuksiin annetussa laissa (348/1956) säädetään.

Käytännössä indeksitarkistus suoritetaan kunkin vuoden alusta sovellettavan kansaneläkeindeksin pisteluvun mukaisesti, mikä puolestaan lasketaan edellisen kalenterivuoden kolmannen vuosineljänneksen keskimääräisen elinkustannusindeksin pisteluvun perusteella. Viimeisin toimeentulotukilain mukaisten perusosien indeksitarkistus on tehty 1.1.2001 lukien. Ministeriö tulee jatkossakin kuntatiedotteiden avulla ilmoittamaan kunnille indeksitarkistusten vaikutuksista perusosien määriin.

 5.3.8. Alennettu perusosa

Perusosan suorittamisesta alennettuna säädetään toimeentulotukilain 10 §:ssä seuraavasti (1 ja 3 momenttien viimeinen virke on lisätty toimeentulotukilain muuttamisesta annetulla lailla 191/2001, joka tulee voimaan 1.9.2001):

Jos henkilön toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että hän on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt yksilöidysti ja todistetusti tarjotusta työstä tai sellaisesta työvoimapoliittisesta toimenpiteestä, joka kohtuullisen pitkän ajan turvaisi hänen toimeentulonsa tai jos hän on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei työtä tai työvoimapoliittista toimenpidettä ole voitu tarjota hänelle, perusosan suuruutta voidaan alentaa hänen osaltaan enintään 20 prosenttia. Vastaavasti voidaan menetellä, jos henkilö, johon sovelletaan kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia (189/2001), toimii mainitun lain 10 §:n 3 momentissa tai 19 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Perusosan alentamisen yhteydessä on aina laadittava, mikäli mahdollista yhdessä toimeentulotuen hakijan ja tarvittaessa yhteistyössä työvoimaviranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa suunnitelma toiminnasta asiakkaan itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi.

Jos henkilö on toistuvasti kieltäytynyt ilman perusteltua syytä 1 momentissa tarkoitetusta työstä tai toistuvalla laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei tällaista työtä ole voitu hänelle tarjota, hänen osaltaan voidaan perusosan suuruutta alentaa 1 momentissa säädettyä enemmän kuitenkin yhteensä enintään 40 prosenttia. Samoin voidaan tehdä, jos henkilö sen jälkeen, kun hänen toimeentulotuen perusosaansa on alennettu 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, kieltäytyy ilman perusteltua syytä työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai jos hän toiminnallaan aiheuttaa sen, ettei työvoimapoliittista toimenpidettä voida tarjota hänelle, ja hän tämän lisäksi kieltäytyy ilman perusteltua syytä 2 momentissa tarkoitetusta suunnitelman mukaisesta toimintakykyä edistävästä toiminnasta. Vastaavasti voidaan menetellä, jos henkilö, johon sovelletaan kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia, menettelee mainitun lain 21 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Edellä 1 ja 3 momentissa tarkoitettu alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.

Pykälä koskee työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä taikka tietyistä kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisista toimenpiteistä kieltäytymisen vaikutusta toimeentulotuen määräämiseen. Toimeentulotuen perusosan alentaminen on pykälässä säädetyissä tilanteissa mahdollista. Työvoimaviranomaisilta saadut tiedot sekä työttömyysturvaa koskevat ratkaisut otetaan huomioon toimeentulotuen perusosan alentamista harkittaessa. Kuitenkin perusosan alentamisen tarvetta ja määrää harkitaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon tuen hakijan ja hänen perheensä olosuhteet kokonaisuutena sekä toimeentulotuen tavoitteet siten kuin 10 §:ssä säädetään.

Pykälän 1 momentin nojalla, jos henkilön toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että hän on ilman perusteltua syytä momentissa tarkemmin säädetyissä tilanteissa kieltäytynyt työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, että työtä tai työvoimapoliittista toimenpidettä ei ole voitu tarjota hänelle, voidaan perusosan suuruutta alentaa hänen osaltaan enintään 20 prosenttia. Pykälän 3 momentin nojalla, jos henkilö on toistuvasti menetellyt edellä kuvatuin tavoin, voidaan perusosan suuruutta tapauskohtaisesti alentaa hänen osaltaan enintään 40 prosenttia.

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan lain soveltamispiiriin kuuluvan henkilön perusosaa voidaan myös tietyissä tilanteissa alentaa. Kuten edellä on mainittu, näitä alentamisia koskevat säännökset lisättiin toimeentulotukilain 10 §:n 1 ja 3 momenttiin 1.9.2001 voimaan tulevalla lailla.

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain tarkoituksena on kannustaa ja auttaa pitkään työttömänä ollutta henkilöä osallistumaan aktiiviseen toimintaan ja siten parantamaan hänen mahdollisuuksiaan työllistyä työmarkkinoilla. On tärkeää, että henkilö on mukana jo lain tarkoittamaa aktivointisuunnitelmaa tehtäessä. Tämän vuoksi on säädetty, että toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa enintään 20 prosenttia, jos kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain tarkoittama henkilö kieltäytyy osallistumasta mainitun lain mukaisen aktivointisuunnitelman tekemiseen (kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 10 §:n 3 momentti).

Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on kannustaa erityisesti nuoria, alle 25-vuotiaita valitsemaan työ tai koulutus passiivisen toimeentulotuen sijaan. Tarkoituksena on poistaa yhä korkeana pysynyttä nuorisotyöttömyyttä. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa on alle 25-vuotiaille asetettu velvollisuus osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, toisin kuin sitä vanhemmille, joille osallistuminen on vapaaehtoista. Alle 25-vuotiaan toimeentulotuen saajan perusosaa voidaan alentaa siten kuin toimeentulotukilain 10 §:n 1 ja 4 momentissa säädetään, enintään 20 prosenttia, jos hän ilman pätevää syytä kieltäytyy kuntouttavasta työtoiminnasta taikka keskeyttää tai omasta syystään joutuu keskeyttämään kuntouttavan työtoiminnan (kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 19 §:n 2 momentti).

Mikäli henkilö, johon sovelletaan kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia, toistuvasti menettelee edellä tarkoitetuin tavoin, voidaan hänen perusosaansa alentaa enintään 40 prosenttia (laki kuntouttavasta työtoiminnasta 21 §).

Toimeentulotukilain 10 §:n 4 momentin mukaan pykälän tarkoittamat alentamiset voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Säännös voi johtaa siihen, että alentamisen tulee olla mainittuja määriä vähäisempi tai alentaminen tulee jättää kokonaan tekemättä. Pykälän 4 momentin mukaan alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.

Toimeentulotuen perusosaa voitiin alentaa 40 prosentilla kahdeksi kuukaudeksi välittömästi edellisen kahden kuukauden samansuuruisen alennusjakson jälkeen, kun tuen saaja ei ollut noudattanut uuttakaan kehotusta ilmoittautua työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja kun perusosan alentaminen ei ollut kohtuutonta eikä se vaarantanut hakijan ihmisarvoisen elämän kannalta välttämätöntä toimeentuloa. (KHO 6.3.2000, taltio 452.)

5.3.9. Perusosan alentamisen yhteydessä tehtävä suunnitelma

Toimeentulotukilain 10 §:n 2 momentin mukaan perusosan alentamisen yhteydessä on aina laadittava, mikäli mahdollista yhdessä tuen hakijan kanssa ja tarvittaessa yhteistyössä työvoimaviranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa suunnitelma toiminnasta asiakkaan itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kannanoton (StVM 33/1997 vp) mukaan, mikäli tuen hakija ei halua osallistua suunnitelman tekemiseen, katsotaan, että suunnitelman tekeminen ei ole ollut 10 §:n tarkoittamalla tavalla mahdollista.

Työvoimahallinnon puolella on 1.1.1998 tullut voimaan työvoimapalvelulain muutos (L 1353/1997), jonka mukaan työttömällä työnhakijalla on oikeus yhteistyössä työvoimatoimiston kanssa laadittavaan työnhakusuunnitelmaan. Työministeriö on laatinut työvoimatoimistoille aineiston käytettäväksi asiakastyön tukena ja muun muassa työnhakusuunnitelmaa tehtäessä. Aineisto on julkaistu nimellä Työnhakija – asiakkaan palveluprosessin uudistaminen (Työhallinnon julkaisu nro 190/1997). Syyskuun alusta 2001 tulee voimaan työvoimapalvelulain muutos, jossa täsmennetään työnhakusuunnitelman sisältöä (L 193/2001).

Jos toimeentulotukiasiakkaalle on vastikään tehty työnhakusuunnitelma, sitä voinee käyttää myös toimeentulotukilain 10 §:ssä tarkoitettuna suunnitelmana. Vastaavasti voidaan käyttää kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisesti tehtyä aktivointisuunnitelmaa. Tällöin kopio asiakkaan työnhaku- tai aktivointisuunnitelmasta on perusteltua liittää asiakkaan asiakirjoihin.

Jos työnhakusuunnitelmaa ei toimeentulotuen perusosan alentamista koskevaa päätöstä tehtäessä ole käytettävissä, tulee suunnitelma laatia toimeentulotukipäätöksen valmistelun yhteydessä. Itsenäisen suoriutumisen edistämiseen tähtäävään suunnitelmaan voidaan sisällyttää ainakin seuraavat asiakasta koskevat tiedot:

  • henkilötiedot
  • ammatti
  • peruskoulutus ja ammattikoulutus
  • kielitaito ja erityistaidot
  • viimeisimmät työsuhteet ja niiden kesto
  • työttömyyden syy ja kesto
  • asiakkaan työnhakutavoitteet ja suunnitelmat
  • asiakkaan koulutusvaihtoehdot ja niitä koskevat suunnitelmat
  • muut toimenpiteet ja asiakkaan osuus suunnitelman toteuttamisessa

Muina itsenäisen suoriutumisen edistämiseen kuuluvina toimenpiteinä voivat tulla kysymykseen esimerkiksi työharjoittelu, työkokeilu, kuntoutus, tukityöllistäminen, osallistuminen kuntouttavaan työtoimintaan, yrittäjyys yms. toiminnot.

Suunnitelmaa laadittaessa tulisi pyrkiä siihen, että asiakas sitoutuisi suunnitelmaan kirjattujen toimenpiteiden toteuttamiseen. Suunnitelma tulisi päivätä ja varmentaa asiakkaan ja viranhaltijan allekirjoituksilla.

5.4. Lisäosa

5.4.1. Lisäosalla katettavat menot

Perusosan lisäksi tarpeellisen suuruisina huomioon otettavista menoista (lisäosa) säädetään toimeentulotukilain 7 §:n 3 momentissa sekä toimeentulotukiasetuksen 1 §:ssä. Asetuksen 1 § kuuluu seuraavasti:

Toimeentulotuen lisäosalla katetaan tarpeellisen suuruisena:

  1. muu kuin perusosaan sisältyvä osuus asumistukilain (408/1975) 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä ja muut asumisesta aiheutuvat menot;
  2. muut kuin perusosaan sisältyvät terveydenhuoltomenot;
  3. lasten päivähoitomenot; sekä
  4. henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkitut menot.

Henkilön tai perheen erityisenä tarpeena tai olosuhteena voidaan pitää esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotuen saamista, pitkäaikaista tai vaikeaa sairautta sekä lasten harrastustoimintaan liittyviä erityisiä tarpeita (A 112/2001).

Edellä 1 momentin 4 kohdan mukaisina menoina voidaan poikkeuksellisesti ottaa huomioon myös toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 7 §:n 2 momentin nojalla toimeentulotuen perusosalla katettavia asumismenoja.

Toimeentulotuen lisäosalla katettavat menot otetaan yleensä huomioon todellisen suuruisina. Menojen tarpeellisuuden arvioinnissa voidaan soveltaa kohtuullisuusharkintaa. Yleensä lähtökohtana kohtuullisuusharkinnassa on paikkakunnalla vallitseva yleinen kustannustaso.

5.4.2. Asumismenojen huomioon ottaminen toimeentulotukea myönnettäessä

Asumismenoja huomioon otettaessa on tarkoituksena turvata hakijan asuminen. Asumismenojen tarpeellista suuruutta harkittaessa otetaan huomioon asunnon koko ja laatu suhteessa perheen kokoon ja tarpeisiin sekä kohtuullista asumistasoa vastaava kustannustaso paikkakunnalla. Kohtuulliset asumismenot otetaan huomioon todellisen määräisinä.

Toimeentulotuen saajan tulee kattaa osa asumismenoista toimeentulotuen perusosalla (asumismenojen omavastuu). Tämän osuuden määrä on toimeentulotukilain 7 §:n 2 momentin mukaisesti seitsemän prosenttia tarpeellisen suuruisesta asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä. Asumismenoja tarkastellaan tukea myönnettäessä kokonaisuutena riippumatta mahdollisesta asumistuesta, eli asumistuen määrää ei vähennetä asumismenoista ennen omavastuuosuuden laskemista. Sen sijaan asumistuki otetaan huomioon tuen saajan tulona.

Toimeentulotukilakia koskevan hallituksen esityksen (HE 217/1997 vp.) perustelujen mukaan asumismenojen omavastuun tarkoituksena on säilyttää tuen hakijan kiinnostus asumiskustannuksiinsa ja siksi asumismenoja ei kateta kokonaisuudessaan erikseen huomioon otettavina menoina. Varsinkin pitkällä aikavälillä on tarkoituksenmukaista edistää hakeutumista kohtuuhintaiseen asumistuen yleiset laatu- ja kustannusnormit täyttävään asumiseen. Kohtuullisuusharkinta ei myöskään saa johtaa siihen, että hakija jää ilman asuntoa tai joutuu muuttamaan sellaiseen asuntoon, joka ei täytä yleisesti hyväksyttävää tai henkilön tai perheen erityisiä tarpeita vastaavaa asumistasoa. Tässä yhteydessä huomioon otettavia erityisiä tarpeita voivat olla esimerkiksi lasten koulunkäynti tai erityinen hoidon tarve.

Muu kuin perusosaan sisältyvä osa asumismenoista eli 93 prosenttia henkilön tai perheen asumistukilain 6 §:ssä tarkoitetusta asumismenoista otetaan huomioon toimeentulotuen lisäosassa.

Kunnilla on oikeus harkita asumismenojen tarpeellista suuruutta. Useissa kunnissa on kunnan sisäisin ohjein määritelty eri kokoisten kotitalouksien kohtuullisten asumismenojen suuruus. Ministeriö korostaa, että toimeentulotuessa tämä kohtuullisuusharkinta on perinteisesti tuen luonteesta johtuen väljempi kuin asumismenojen kohtuullisuusnormit asumistuessa. Pääsääntö on, että asumismenojen perusosaan sisältyvä osuus sekä lisäosassa huomioon otettava osuus lasketaan henkilön tai perheen todellisista asumismenoista kohtuullisuusharkintaa noudattaen. Kunnan ohjeistusta suuremmat asumismenot on perusteltua ottaa huomioon todellisen suuruisina, jos toimeentulotuen hakijalla ei ole tosiasiassa mahdollisuutta saada paikkakunnalta asuntoa, jonka menot olisivat sen suuruiset kuin kunnassa on arvioitu kohtuulliseksi. Uudelle toimeentulotukiasiakkaalle on myös annettava riittävä aika hakeutua edullisempaan asuntoon, ennen kuin asumismeno voidaan ottaa tukea myönnettäessä kohtuullistettuna huomioon.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kun valittajan asunnon käyttömenot kuukaudessa olivat vain noin 115 markkaa suuremmat, kuin mitä kunnan peruspalvelulautakunta oli ottanut huomioon tarpeellisen suuruisina asumismenoina, ei valittajan asumismenoja ollut pidettävä kohtuuttomina. (KHO 31.12.1999, taltio 4312.)

5.4.3. Asumistukilain 6 §:ssä tarkoitetut asumismenot

Asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettuja asumismenoja ovat toisaalta vuokra-asunnoista, toisaalta omistusasunnoista aiheutuvat menot. Milloin asunnossa asuu eri perheisiin kuuluvia henkilöitä (esim. vanhemmat ja heidän 18 vuotta täyttänyt lapsensa), jaetaan asumiskustannukset pääluvun mukaisesti, ellei erityisestä syystä muuta johdu.

Vuokra-asunnossa asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettuja asumismenoja ovat vuokra sekä erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut asunnosta.

Vuokra-asunnossa asuminen voi perustua vuokra- tai alivuokrasuhteeseen. Vuokrasuhteen olemassaolo ja ehdot on yleensä syytä selvittää vuokrasopimuksen avulla. Vuokraa ei hyväksytä asumismenoksi siltä osin kuin sen maksaa muu kuin kyseessä oleva henkilö tai perhe, esim. työnantaja, yritys tai vanhemmat.

Asumisoikeusasunnon hallinta perustuu asumisoikeusasunnoista annetun lain (650/1990) mukaiseen hallintaoikeuteen, jonka osalta on tehty asumisoikeussopimus. Osaomistusasunnon hallinta perustuu vähintään ensimmäiset kymmenen vuotta vuokrasopimukseen. Toimeentulotukea määrättäessä asumisoikeusasunto ja osaomistusasunto rinnastetaan vuokra-asuntoon. Asumisoikeusasunnon ja osaomistusasunnon hyväksyttäviä asumismenoja ovat käyttövastike ja erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut. Osaomistusasunnon pääomavastiketta, joka on lainanlyhennysosuutta ja jolla vähennetään ko. huoneiston asunto-osakkeiden loppuosuuden kauppahintaa, ei hyväksytä asumistuessa vuokraksi. Asumisoikeusmaksun ja osaomistukseen oikeuttavan osamaksun maksamista varten otettujen lainojen korkoja ei asumistuessa hyväksytä asumismenoiksi.

Omistusasunnossa (osakeasunto) asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettuja asumismenoja ovat vastike sekä erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut. Omakotitalossa kiinteistön hoitomenoja ovat lämmityskustannusten ja vesimaksujen lisäksi mm. palovakuutus, tontin vuokra, kiinteistövero ja puhtaanapitokustannukset.

Asumismenoiksi luetaan myös asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten lainojen vuotuisista koroista aiheutuvat menot. Asumistukijärjestelmästä poiketen toimeentulotuessa otetaan kuitenkin edellä mainitut korkomenot huomioon vallitsevan käytännön mukaisesti kokonaisuudessaan edellyttäen, että tuen hakijalla verotuksen ennakonpidätyksessä on asuntolainojen korot otettu huomioon. Tämä menettely on perusteltua toimeentulotuessa, koska toimeentulotukea myönnettäessä menot otetaan pääsääntöisesti huomioon todellista tarvetta vastaavina.

Milloin sähkölämmityksen kustannuksia ei saa selvitetyksi erikseen, voidaan lämmityssähkön osuus sähkömenoista arvioida kohtuullisuusharkintaa noudattaen. Tarvittaessa voidaan arvioinnissa käyttää mahdollisessa asumistukipäätöksessä hyväksyttyjä lämmityskustannuksia tai asumistuen määräytymisperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (1039/2000) 4 §:n mukaisia lämmityskustannusten määriä.

5.4.4. Muut asumisesta aiheutuvat menot

Asumisesta aiheutuvina menoina otetaan huomioon lisäksi muita kuin asumistukilain 6 §:n mukaisia asumismenoja. Näitä ovat muun muassa taloussähkö (ei lämmityssähkö) ja kotivakuutus. Muina asumisesta aiheutuvina menoina voidaan ottaa huomioon myös takuuvuokra, vuokraennakko ja välityspalkkio. Nämä menot otetaan huomioon toimeentulotukiasetuksen 1 §:n perusteella pääsääntöisesti täysimääräisinä, ellei niitä ole pidettävä kohtuuttomina. Maaliskuun 2001 alusta voimaan tulleen kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain (1074/2000) mukaan välityspalkkio voidaan periä vain toimeksiantajalta. Näin ollen välityspalkkio ei enää automaattisesti tule vuokralaisen maksettavaksi.

Muutosta tai takuuvuokrasta aiheutuvat kustannukset otetaan pääsääntöisesti huomioon siinä kunnassa, jossa oleskeltaessa kustannukset erääntyvät maksettaviksi.

Hakijan oli tullut maksaa K:n kaupungissa sijaitsevan uuden asunnon takuuvuokra vielä O:n kunnassa asuessaan. O:n hyvinvointilautakunta hylkäsi hakemuksen toimeentulotuen saamisesta K:n kaupungissa sijaitsevan asunnon takuuvuokraan, koska toimeentulotuen myöntää se kunta, jonka alueella oleskelusta henkilön tai perheen menot johtuvat, eikä asumiskustannus tässä tapauksessa kohdistunut O:n kuntaan. Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan toimeentulotuen myöntää sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee. Tämän vuoksi O:n hyvinvointilautakunnan olisi tullut harkita, oliko hakijalle myönnettävä toimeentulotukea takuuvuokraan, eikä hylätä hakemusta päätöksessään mainitsemilla perusteilla. KHO pysytti hallinto-oikeuden päätöksen. (KHO 29.8.2000, taltio 1735.)

5.4.5. Terveydenhuoltomenot

Vähäiset terveydenhuoltomenot sisältyvät perusosaan. Perusosan suuruutta mitoitettaessa vähäisten terveydenhuoltomenojen määräksi on arvioitu noin 65 mk/kk/ henkilö vuoden 2001 kustannustasossa (I kuntaryhmä). Tätä suuremmat terveydenhuoltomenot tulee ottaa huomioon toimeentulotuen lisäosassa. Eräät kunnat ovat menetelleet terveydenhuoltomenojen huomioon ottamisessa siten, että ilman lääkärin määräystä syntyneet terveydenhuoltomenot katsotaan yleensä perusosaan sisältyviksi. Sen sijaan lääkärin määräykseen perustuvat menot, kuten esimerkiksi lääkkeet, otetaan huomioon täysimääräisenä. Estettä tällaiseen menettelyyn ei ole.

Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan 16.12.1999, taltio 4 143, että toimeentulotuen perusosaan sisältyvinä terveydenhuoltomenoina on pidettävä ilman lääkärin määräystä hankituista lääkkeistä ja lääkinnällisistä tarvikkeista aiheutuvia menoja ja muita vastaavia jokapäiväisen elämän aiheuttamia terveydenhuoltomenoja siltä osin kuin niiden määrä keskimäärin on vähäinen. Näistä terveydenhuoltomenoista ei vaadita erillistä selvitystä, niin kuin ei muustakaan perusosan käytöstä. Tapauksessa hakijan esittämät lääkärin määräyksellä hankituista lääkkeistä aiheutuneet menot ja terveyskeskusmaksut katsottiin kokonaisuudessaan hänen lisäosalla katettaviksi menoikseen.

Terveydenhuoltomenoja ovat mm. lääkekulut, poliklinikka- ja vuodeosastomaksut, hammashoidosta ja silmälasien hankinnasta aiheutuneet kustannukset sekä vastaavat muut henkilön tarpeellisesta terveyden- ja sairaanhoidosta aiheutuneet menot tarpeellisen suuruisina.

Terveydenhuoltomenot otetaan huomioon siltä osin kuin niitä ei korvata sairausvakuutuslain (364/1963) nojalla. Yleensä edellytetään käytettäväksi julkisia terveydenhoitopalveluja. Yksityisistä terveydenhuollon palveluista aiheutuvat kustannukset voidaan ottaa huomioon, kun erikoishoidon tarve tai hoidon kiireellisyys sitä perustellusti edellyttävät. Perusteena voi olla myös jatkuva hoitosuhde. Terveydenhuoltoviranomaisten määräämästä terveydenhuollosta syntyneet menot otetaan huomioon todellisen suuruisina. Muilta osin terveydenhuollon menojen kohtuullisuutta harkittaessa voidaan tarvittaessa käyttää terveydenhuollon asiantuntijan arviota.

Perusturvalautakunta oli hylännyt X:n hakemuksen toimeentulotuen saamisesta yksityisessä hoitolaitoksessa annetun fysikaalisen hoidon kustannuksiin. Hallinto-oikeus oli päätöksessään todennut, että lääkärin määräämää fysikaalista hoitoa oli sinänsä pidettävä hakijalle tarpeellisena hoitona. Yksityisistä terveydenhuoltopalveluista johtuvat kustannukset voidaan kuitenkin toimeentulotukea myönnettäessä ottaa huomioon vain poikkeuksellisesti, esimerkiksi silloin kun erikoishoidon tarve tai hoidon kiireellisyys sitä perustellusti edellyttävät. Tässä tapauksessa kustannuksia ei voitu ottaa huomioon, koska kysymys ei ollut sellaisesta erikoishoidosta, jota ei olisi voitu antaa julkisessa terveydenhuollossa. Hoidon tarve ei ollut myöskään sairauden laatu huomioon ottaen ollut sillä tavalla kiireellistä, että syntyneitä kustannuksia olisi voitu pitää toimeentulotuen tarvetta harkittaessa huomioon otettavina terveydenhuoltomenoina. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi X:n valituksen ja pysytti hallinto-oikeuden päätöksen. (KHO 18.12.2000, taltio 3247.)

Mikäli tuen saaja on käyttänyt yksityisiä palveluja, meno voidaan toimeentulotukea myönnettäessä ottaa huomioon sen suuruisena kuin se olisi ollut julkisia palveluja käytettäessä.

Julkisen terveydenhuollon maksuista voi myös hakea vapautusta. Kunnallisten maksujen perimättä jättämistä on käsitelty tarkemmin kohdassa 5.10.

5.4.6. Lasten päivähoitomenot

Lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973) tarkoitetusta kunnan järjestämästä päiväkoti- ja perhepäivähoidosta voidaan periä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992, muut. 1134/1996) nojalla perheen koon ja palvelujen käyttäjien tulojen perusteella määräytyvä maksu. Kunnallisten maksujen perimistä on käsitelty tarkemmin kohdassa 5.10.

Yksityisestä päivähoidosta perheelle aiheutuvat menot otetaan huomioon toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa. Tällöin otetaan tuen tarvetta vähentävänä tekijänä huomioon lasten kotihoidon tuesta ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) mukainen tuki. Toimeentulotuen tarpeen ollessa pitkäaikaista perheen mahdollisuus kunnan järjestämään päivähoitoon on syytä selvittää. Perheen hoitopaikkaa koskevat toivomukset tulisi kuitenkin ottaa huomioon. Lapsen etu on syytä ottaa huomioon siten, ettei esimerkiksi lapsen pitkäaikaista hoitosuhdetta katkaista.

5.4.7. Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat menot

Toimeentulotukiasetuksen 1 §:n 1 momentin 4 kohta antaa mahdollisuuden joustavasti harkiten ottaa huomioon henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia toimeentulon turvaamiseksi ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi katsottuja menoja.

Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia erikseen huomioon otettavia menoja ovat esimerkiksi välttämättömät kodin irtaimiston hankkimisesta aiheutuvat menot, lastentarvikkeista, kuten lasten vaunuista ja rattaista aiheutuvat menot, matkakulut, jotka aiheutuvat esimerkiksi kotipaikkakunnalle palaamisesta tai muista erityistilanteista, opinnoista aiheutuvat menot silloin, kun opiskelua ei tueta muuta kautta, sekä velat ja osamaksut silloin, kun ne kohdistuvat menoihin, joihin voidaan myöntää toimeentulotukea.

Jäännösvero ei ollut hakijan tai hänen perheensä erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuva, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellinen toimeentulotuen lisäosalla katettava meno. (KHO 23.5.2000, taltio 939.)

Toimeentulotuen hakijan eläke maksettiin sosiaalilautakunnan välityksellä käytettäväksi hänen huoltoonsa. Takuu-Säätiö oli myöntänyt hakijalle takauksen pankkilainalle, joka kohdistui kulutusluottojen järjestelemiseen. Takuu-Säätiö oli edellyttänyt takauksen myöntäessään, että lainan kuukausimaksu suoritetaan sosiaalilautakunnan välityksessä olevista hakijan eläkevaroista. Kyseinen lainan

maksu ei ollut hakijan olosuhteissakaan toimeentulotukeen oikeuttava meno. (KHO 21.8.2000, taltio 2193.)

Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvina menoina voidaan ottaa huomioon myös esimerkiksi hautausmenot. Hautausmenojen yhteydessä otetaan huomioon kuolinpesän varat.

KHO pysytti lääninoikeuden päätöksen, jonka mukaan kuolinpesälle tuli myöntää noin 3 300 markkaa toimeentulotukea välttämättömiin hautauskustannuksiin, ottaen huomioon kuolinpesän varattomuus sekä lesken taloudellisista olosuhteista saatu selvitys. (KHO 17.11.2000, taltio 2972.)

Lapsen oikeus pitää yhteyttä siihen vanhempaansa, jonka luona hän ei asu, on keskeinen lapsen oikeus, joka on turvattu lailla lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) Lapsen oikeus tavata vanhempiaan tulee turvata tarvittaessa myöntämällä tarkoitusta varten toimeentulotukea.

Tukea tapaamisiin myönnetään tavallisesti sen mukaan kuin kuluista on vanhempien kesken sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella sovittu tai tuomioistuimen päätöksellä määrätty.

Asiakkaan on esitettävä kulujen syntymisestä selvitys, ainahan tapaamiset eivät toteudu sovitulla tai määrätyllä tavalla. Lapsella tarkoitetaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa alle 18-vuotiasta lasta, joten täysi-ikäisen lapsen tapaamisesta aiheutuvat kulut eivät ole toimeentulotukeen oikeuttavia.

Tavanomaista suurempiin vaatemenoihin voidaan myös myöntää toimeentulotukea. Tällaisia menoja ovat esimerkiksi romaninaisen vaatemenot.

Sosiaali- ja terveyslautakunta oli hylännyt hakemuksen toimeentulotuen saamisesta romaninaisen vaatemenoihin, koska vaatemenot sisältyivät perusosalla katettaviin menoihin ja koska toimeentulotuen myöntäminen kyseiseen tarkoitukseen oli lautakunnan näkemyksen mukaan viranomaisen harkinnassa oleva asia. LO kumosi sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi seuraavin perustein: Romaneilla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Romaninaisen puku on osa romanien kulttuuria. Romanihameen hankintamenot ovat niin suuret, että niitä ei voida lukea kokonaan perusosalla katettaviin menoihin. Kysymys menon tarpeellisuudesta ja toimeentulotukea määrättäessä huomioon otettavasta määrästä oli laillisuuskysymys eikä se ollut kunnan vapaasti harkittavissa. KHO hylkäsi sosiaali- ja terveyslautakunnan valituksen ja pysytti LO:n päätöksen. (KHO 7.4.2000 taltio 686.) Päätös perustui muun muassa hallitusmuodon 14.3 §:ään, jonka mukaan romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa mieltään ja kulttuuriaan. Nykyisin vastaava perusoikeussäännös on perustuslain 17.3 §:ssä.

Toimeentulotukiasetuksen 1 §:ään on 1.4.2001 voimaan tulleella asetuksen muutoksella (112/2001) lisätty uusi 2 momentti, jossa on esimerkinomaisesti mainittu kolme henkilön tai perheen erityistä tarvetta tai olosuhdetta, jotka olisi otettava huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. Esimerkit ovat pitkäaikainen toimeentulotuen saaminen, pitkäaikainen tai vaikea sairaus sekä lasten harrastustoimintaan liittyvät erityiset tarpeet.

Toimeentulotuen ja siihen läheisesti liittyvien muiden tukijärjestelmien uudelleenjärjestelyjen vaikutuksista ja toimeentulotuen mitoitusperusteista tehdyissä selvityksissä on todettu, että toimeentulotuen taso on riittävä lyhytaikaiseen ja tilapäiseen tarpeeseen, mutta tilanne muuttuu, kun henkilö tai perhe joutuu vuosikausia turvautumaan toimeentulotukeen ja mitoittamaan menonsa sen mukaisesti. Mitä pidempään asiakas joutuu olemaan toimeentulotuen varassa, sitä niukemmaksi muodostuu taloudellinen liikkumavara, mikä yllättävien menojen ilmaantuessa voi aiheuttaa tinkimistä välttämättömyyskulutuksesta, kuten ruokamenoista. Pitkäaikainen toimeentulotuen varassa eläminen on perusteltua ottaa huomioon myönnettäessä toimeentulotukea esimerkiksi joihinkin kodin hankintoihin.

Sairausvakuutuksesta korvataan myös pitkäaikaissairaalle ensisijaisesti hänen sairaudestaan aiheutuvia menoja. Pitkäaikaissairaalle voidaan maksaa toimeentulotukea sairaudesta aiheutuviin kustannuksiin, jos ensisijaiset järjestelmät, kuten sairausvakuutus eivät niitä kata, ja toimeentulotuen saamisen yleiset edellytykset täyttyvät. Toimeentulotuen lisäosalla on jo tähänkin saakka voitu kattaa muun muassa muita kuin perusosaan sisältyviä terveydenhuoltomenoja, jotka ovat vähäistä suurempia. Toimeentulotukiasetuksen 1 §:n uuden 2 momentin tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, että pitkäaikaisesti tai vakavasti sairaana olevalle henkilölle voi aiheutua muitakin kuin suoranaisesti sairaudenhoidosta aiheutuvia kuluja. Henkilön voi olla esimerkiksi vaikea liikkua kotinsa ulkopuolella ja tästä syystä hänen puhelinmenonsa voivat muodostua tavanomaista suuremmiksi. Tällöin normaalit puhelinmenot ylittävä osa olisi perusteltua ottaa huomioon toimeentulotuen lisäosassa. Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia, sairaudesta aiheutuvia menoja voivat olla myös esimerkiksi erityisruokavaliosta aiheutuvat kustannukset. Tuen hakijalta on tällöin perusteltua pyytää selvitys erityisruokavalion tarpeellisuudesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista.

Lasten harrastusmenot sisältyvät pääsääntöisesti lasten perusosalla katettaviin menoihin. On kuitenkin harrastuksia, joissa tarvittavien välineiden hankkiminen tai muiden kustannusten maksaminen eivät ole perusosan puitteissa mahdollista. Esimerkiksi erilaisten kerhojen ja seurojen toimintaan osallistuminen on, osin 1990-luvun laman seurauksena, tullut aiempaa kalliimmaksi. Harrastukset ovat lapsen ja nuoren kehittymisen ja sosiaalistumisen kannalta erittäin tärkeitä, ja niitä on perusteltua tukea. Harrastusten tukemisella voidaan ehkäistä ja vähentää esimerkiksi lastensuojelullisia ongelmia. Erilaista harrastustoimintaa vetävät aikuiset antavat lapsille ja nuorille myös aikuisen malleja kodin ulkopuolelta.

Lisäksi toimeentulotukiasetuksen 1 §:n 3 momentin nojalla henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista aiheutuvina menoina voidaan poikkeuksellisesti ottaa huomioon myös perusosalla katettavia asumismenoja. Näin voidaan menetellä, jos se henkilön tai perheen toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi harkitaan tarpeelliseksi.

5.5. Toimintaraha ja matkakorvaus

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaiseen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle maksettavasta matkakorvauksesta sekä toimeentulotuen saajalle suoritettavasta toimintarahasta säädetään 1.9.2001 voimaan tulevan lainmuutoksen mukaan toimeentulotukilain 10 a §:ssä:

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaiseen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle toimeentulotuen saajalle suoritetaan toimintarahana 30 markkaa osallistumispäivää kohti. Toimintarahaa ei kuitenkaan suoriteta niiltä päiviltä, joilta henkilö saa työmarkkinatuesta annetun lain (1542/1993) mukaista ylläpitokorvausta.

Lisäksi kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle maksetaan osallistumisesta aiheutuvista matkamenoista toimeentulotukena matkakorvausta halvimman matkustustavan mukaisesti.

Toimintarahan määrää tarkistetaan samassa suhteessa ja samasta ajankohdasta kuin työmarkkinatuesta annetun lain mukaista ylläpitokorvausta.

Toimintarahan suuruus on 30 markkaa osallistumispäivältä, 1.1.2002 alkaen 5,05 euroa. Toimintaraha on siten samansuuruinen kuin työmarkkinatuesta annetun lain (1542/1993) mukainen ylläpitokorvaus.

Toimintarahan tarkoitus on olla saajalleen ylimääräistä kannustavaa tukea, jota maksetaan eräänlaisena toimeentulotukeen kuuluvana lisänä. Henkilö ei voi saada samanaikaisesti sekä ylläpitokorvausta että toimintarahaa. Toimintaraha on muun toimeentulotuen tavoin verotonta tuloa. Toimintarahan määrää tarkistetaan samasta ajankohdasta ja samassa suhteessa kuin työmarkkinatuesta annetun lain mukaista ylläpitokorvausta.

Kaikilla kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvilla henkilöillä on oikeus saada työtoimintaan osallistumisesta aiheutuvista matkamenoista toimeentulotukena maksettavaa matkakorvausta.

Matkakorvaus maksetaan halvimman matkustustavan mukaisesti. Oman kulkuneuvon käyttämisestä aiheutuvat menot voidaan ottaa huomioon silloin, kun oman kulkuneuvon käyttö on välttämätöntä esimerkiksi puuttuvien tai hankalien joukkoliikenneyhteyksien vuoksi. Oman auton käytön osalta voidaan noudattaa niitä periaatteita, joita noudatetaan korvattaessa sairausvakuutuslain (364/1963) nojalla vakuutetulle sairauden takia tehdyn matkan kustannuksia.

Kuntouttavaa työtoimintaa on kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan järjestettävä henkilön työttömyysturvalain (602/1984) 10 §:n 1 momentissa tarkoitetulla työssäkäyntialueella. Henkilön suostumuksella kuntouttava työtoiminta voidaan järjestää myös työssäkäyntialueen ulkopuolella, millä voi olla vaikutusta matkakorvauksen määrään.

5.6. Huomioon otettavat tulot ja varat

5.6.1. Huomioon otettavat tulot

Toimeentulotuen suuruutta määrättäessä huomioon otettavista tuloista säädetään toimeentulotukilain 11 §:ssä seuraavasti (4 a kohta on lisätty 1.9.2001 voimaan tulevalla lainmuutoksella, ks. siitä tarkemmin luvun 5.6.2. lopussa esitettyä):

Tuloina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon:

1) vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansiotuloja;

2) tuloja, siltä osin kuin ne vastaavat työmatkamenoja ja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja;

3) kunnan harkitsemaa, muuta kuin 2 kohdassa tarkoitettua osaa ansio- tai yrittäjätuloista, joiden hankkimisen voidaan katsoa edistävän tuen saajan omatoimista selviytymistä;

4) äitiysavustuslain (477/1993) mukaista äitiysavustusta, kansaneläkelain (347/1956) mukaista eläkkeensaajien hoitotukea, vammaistukilain (124/1988) mukaista vammaistukea eikä lapsen hoitotuesta annetun lain (444/1969) mukaista lapsen hoitotukea;

4a) työmarkkinatuesta annetussa laissa tarkoitettua ylläpitokorvausta, työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (763/1990) tai maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa (493/1999) tarkoitettua ylläpitokorvausta ja majoituskorvausta, kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua ylläpitokorvausta, kuntoutusrahalain (611/1991) 24 a §:ssä tarkoitettua ylläpitokorvausta, työvoimapalvelulaissa (1005/1993) ja sen nojalla ylläpitokorvauksesta annetussa asetuksessa (980/1998) ja työvoimapalveluihin liittyvistä etuuksista annetussa asetuksessa (1253/1993) tarkoitettua ylläpitokorvausta ja muuta kuin viimeksi mainitun asetuksen 12 §:ssä mainittua etuutta;

5) alle 18-vuotiaan lapsen säännöllisiä tuloja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan 7 §:n nojalla huomioon otettavat menot; eikä

6) edellä 8 §:ssä tarkoitettuja korvauksia ja tuloja.

Tuloilla tarkoitetaan kaikkia henkilön tai perheen käytettävissä olevia tuloja tulolähteestä riippumatta. Tässä suhteessa ei ole merkitystä sillä, ovatko tulot veronalaisia tai verottomia. Huomioon otettavia tuloja ovat esimerkiksi palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulot sekä yksityisistä ja julkisista lähteistä saatavat avustukset. Pitkäaikaisesti työttömyysturvaa saavia tulee tarvittaessa kehottaa hakemaan veroviranomaisilta muutosta ennakonpidätykseen, jotta heidän suoritettavakseen ei tulisi lopulliseen verotukseen nähden ylisuurta ennakonpidätystä.

Toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavaksi tuloksi on katsottu esimerkiksi rikosperusteinen korvaus muun muassa pysyvästä viasta ja haitasta, joka oli suuruudeltaan yhteensä noin 46 000 markkaa, ja jota ei voitu pitää toimeentulotukilaissa tarkoitettuna omatoimista selviytymistä edistävänä vähäisenä tuloeränä. (KHO 15.12.1999, taltio 4117.)

Jos tulot ovat ulosoton kohteena, niistä on perusteltua ottaa tulona huomioon vain ulosoton jälkeen tosiasiassa käytettävissä oleva osuus. Tämä koskee kuitenkin vain ulosmittausta, joka toimitetaan suoraan palkasta, eläkkeestä tai muusta tulosta. Mikäli henkilö on vapaaehtoisella suorituksella lyhentänyt ulosotossa olevaa velkaansa, suoritukseen tulee toimeentulotukea myönnettäessä suhtautua samalla tavoin kuin muihinkin velanhoitomenoihin. Jos toimeentulotuen tarve arvioidaan pitkäaikaiseksi, voidaan asiakas ohjata ulosottoviranomaisen puoleen sen selvittämiseksi, voidaanko tulosta ulosmitattavaa osuutta alentaa tai voidaanko hänelle myöntää ns. vapaakuukausia.

Suoritettu elatusapu tulisi ottaa huomioon maksajan tulon vähennyksenä ja saajan tulona sen suuruisena kuin maksu on tosiasiassa suoritettu. Mikäli elatusapu on maksajan maksukykyyn nähden asetettu liian suureksi, tulee asiakas ohjata panemaan vireille menettely elatusavun alentamiseksi. Jos elatustukea suoritetaan, se otetaan tulona huomioon.

Lapsilisä otetaan tulona huomioon toimeentulotukea myönnettäessä, mikä on otettu huomioon lasten perusosien mitoituksessa.

Toimeentulotukea voidaan yksittäistapauksissa myöntää myös silloin, kun toimeentulotukilaskelma osoittaa tuloylijäämää, mutta varoja ei ole tosiasiallisesti käytettävissä lainkaan tai laskelman osoittamaa määrää. Tällöin selvitetään, mihin varat on käytetty ja mitä mahdollisuuksia tuen hakijalla on saada toimeentulonsa muulla tavalla. Tuen tarpeen muodostuessa pitkäaikaiseksi tulisi laatia yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelma vaikeuksista selviytymiseksi.

5.6.2. Tulot, joita ei oteta huomioon

Vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansioita ei oteta huomioon toimeentulotukea myönnettäessä (toimeentulotukilain 11 § kohta 1). Jättämällä nämä tulot tuen tarvitsijan vapaaseen käyttöön voidaan edistää hänen omatoimista elatuksensa hankkimista.

Maahanmuuttopolitiikan ja etnisten suhteiden ministerityöryhmän päättämien linjausten mukaisesti ministeriö suosittaa, että natsivallan aikana pakkotyössä olleille Saksan kertasuorituksena maksamaa pakkotyökorvausta ei oteta tulona huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. Samoin ministeriö suosittaa, että tulona ei oteta huomioon eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille maksettavaa rintama-avustusta.

Tuloja ei myöskään oteta huomioon siltä osin kuin ne vastaavat työmatkamenoja ja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja (toimeentulotukilain 11 § kohta 2). Tämän mukaisesti nämä menot vähennetään kokonaisuudessaan tuen hakijan tuloista. Muut kuin työmatkamenoihin kuuluvat paikallisliikenteen käytöstä aiheutuvat menot sisältyvät perusosalla katettaviin menoihin.

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa, että työmatkamenot otetaan huomioon edullisimman matkustustavan mukaan. Oman kulkuneuvon käyttämisestä aiheutuvat menot voidaan ottaa huomioon esimerkiksi silloin, kun oman kulkuneuvon käyttö työmatkoilla on välttämätöntä työtehtävien, puuttuvien tai hankalien liikenneyhteyksien, sairauden tai vamman vuoksi. Muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja voivat olla mm. työvaatteista ja työvälineistä aiheutuvat menot.

Tulona ei oteta huomioon kunnan harkitsemaa osaa ansio- tai yrittäjätuloista, joiden hankkimisen voidaan katsoa edistävän tuen saajan omatoimista selviytymistä (11 § kohta 3). Tätä kohtaa voidaan soveltaa esimerkiksi työllistymisen tai kuntoutumisen tukemiseksi tai tilanteissa, joissa henkilöllä on omatoimista selviytymistä edistäviä sivuansioita tai yrittäjätuloa. Ministeriö suosittaa, että toimeentulotuen hakijan tuloina ei otettaisi huomioon äidinmaidon luovutuksesta saatavaa tuloa. Tätä tuloa saadaan yleensä hyvin lyhytaikaisesti ja äidinmaidon saannin turvaaminen sitä tarvitseville vastasyntyneille on terveyspoliittisesti tärkeää.

Tukea myönnettäessä ei äitiysavustusta, kansaneläkkeen hoitotukea, vammaistukea eikä lapsen hoitotukea oteta tulona huomioon (11 § kohta 4). Vastaavasti myöskään menoerät, jotka nämä etuudet on tarkoitettu kattamaan, eivät kuulu toimeentulotukilain 8 §:n perusteella huomioon otettaviin menoihin (11 § kohta 6). Kansaneläkelain (347/1956) mukainen hoitotuki on tarkoitettu sairauden tai vamman johdosta tarvittavan hoidon ja palvelun tai erityiskustannusten korvaukseksi. Vammaistukea on vammaistukilain (124/1984) mukaan oikeus saada sairaudesta tai vammasta johtuvan avuntarpeen, haitan ja erityiskustannusten perusteella.

Syyskuun alusta 2001 voimaan tulevalla lainmuutoksella (191/2001) toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n 2 momenttiin on lisätty uusi 4 a kohta, jossa todetaan, että tuloina ei oteta huomioon työmarkkinatuesta annetussa laissa (1542/1993) tarkoitettua ylläpitokorvausta, työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (763/1990) tai maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa (493/1999) tarkoitettua ylläpitokorvausta ja majoituskorvausta, kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua ylläpitokorvausta, kuntoutusrahalain (611/1991) 24 a §:ssä tarkoitettua ylläpitokorvausta, työvoimapalvelulaissa (1005/1993) ja sen nojalla ylläpitokorvauksesta annetussa asetuksessa (980/1998) ja työvoimapalveluihin liittyvistä etuuksista annetussa asetuksessa (1253/1993) tarkoitettua ylläpitokorvausta ja muuta kuin viimeksi mainitun asetuksen 12 §:ssä mainittua etuutta.

Koska lapsi (alle 18-vuotias) ei ole velvollinen elättämään vanhempiaan ja sisaruksiaan, vanhempien kanssa yhteistaloudessa elävän lapsen säännöllisistä tuloista otetaan huomioon vain se osa, jonka katsotaan kattavan hänen osaltaan toimeentulotuessa huomioon otettavat menot (11 § kohta 5). Lapsen osuus lasketaan lähinnä perusosasta ja asumismenoista.

5.6.3. Tuki määrätään yleensä kuukaudelta

Toimeentulotuen jaksotuksesta säädetään toimeentulotukilain 15 §:n 1 ja 2 momentissa seuraavasti:

Toimeentulotuki määrätään kuukaudelta. Toimeentulotuki voidaan tarpeen mukaan myöntää ja maksaa kuukautta lyhyemmältä tai pidemmältä ajalta.

Toimeentulotuen perusteena olevia 7 §:ssä tarkoitettuja menoja sekä 11 ja 12 §:ssä tarkoitettuja tuloja ja varoja laskettaessa menot, tulot ja varat otetaan huomioon siltä ajanjaksolta, jota koskevana toimeentulotuki määrätään. Tulo voidaan kuitenkin jakaa eriin otettavaksi huomioon useampana toimeentulotuen määräämisen ajanjaksona, jos se tulon kertaluonteisuus taikka sen saamisen peruste tai käyttötarkoitus huomioon ottaen on kohtuullista.

Toimeentulotuki määrätään pääsääntöisesti kuukaudelta. Tarvittaessa tuki voidaan myöntää ja maksaa myös kuukautta lyhyemmältä tai pidemmältä ajalta.

Pykälän 2 momentin mukaan tulot ja varat otetaan huomioon siltä ajanjaksolta, jota koskevana toimeentulotuki määrätään. Tästä pääsäännöstä on tarpeen poiketa esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilö tai perhe saa suuren kertakorvauksen, esimerkiksi erorahan, loppukorvauksen työsuhteen päättyessä, perinnön tai suuren työsuorituspalkkion. Yrittäjyyteen sisältyy yritysriski, minkä vuoksi yrittäjän on varauduttava tuloissa tapahtuviin muutoksiin. Tällöin arviointikautena voi olla koko tilikausi. Opiskelijoiden osalta opintolaina on tarkoituksenmukaista jaksottaa kuukausittaiseksi tuloksi.

Hyväksyessään toimeentulotukilain eduskunta on samalla antanut sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön perustuvan lausuman, jonka mukaan "eduskunta edellyttää, että toimeentulotukea koskevassa ohjeistuksessa todetaan, että huomioon otettavien tulojen osalta tulolaskelmassa huomioidaan tältä osin ainoastaan todelliset tulot". Lausumassa mainituilla tuloilla tarkoitetaan erityisesti työttömyyspäivärahaa. Kaikkia tuloja koskee kuitenkin jaksottamistavasta riippumatta lain 11 §:n säännös siitä, että vain käytettävissä olevat tulot otetaan huomioon. Lain 12 §:n mukaan varoina otetaan huomioon tukea myönnettäessä käytettävissä olevat varat.

Työttömyyspäivärahat maksetaan yleensä siten, että ensimmäinen erä suoritetaan kahden viikon työttömyysjaksolta ja tämän jälkeen päivärahat maksetaan neljän viikon jaksoissa. Siten kalenterikuukauden aikana maksettu päiväraha perustuu useimmiten 20 päivän perusteella laskettuun päivärahan määrään (4 x 5 pv = 20 pv), vaikka tosiasiallisesti päivärahoja maksetaan keskimäärin 21,5 päivältä kalenterikuukautta kohti. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän osalta vuoden aikana on siten yksi sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana hänelle maksetaan kaksi 20 päivän päivärahasuoritusta. Työttömyyspäiväraha voidaan siten jakaa kuukausittaisiin eriin niin, että keskimääräisenä kertoimena käytetään 21,5 päivää. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksensä 10.6.1998, dnro 1141/4/98 perusteluissa todennut, ettei edellä esitetty näkemys työttömyyspäivärahan jaksottamisesta ole toimeentulotukilain 11 ja 15 §:n vastainen.

Eduskunnan lausumaan viitaten on tukea myönnettäessä tarpeen erityisesti työttömyysjakson alkaessa, lyhyen työttömyysjakson aikana tai työttömyyspäivärahan maksamisen muutoin vaihdellessa keskimääräistä enemmän ottaa huomioon hakijan tosiasialliset tulot kuukauden ajalta, jotta hänen oikeutensa saada tukea ei edellä tarkoitetusta työttömyyspäivärahan kaavamaisesta jaksottamisesta johtuen kaventuisi tai vaarantuisi. Pitkäaikaistyöttömällä tarkoitetaan pääsääntöisesti työllisyysasetuksen (1363/1997) 2 §:n 2 kohdan mukaisesti henkilöä, joka on ollut yhtäjaksoisesti 12 kuukautta työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa.

5.6.4. Huomioon otettavat varat

Toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavista varoista säädetään toimeentulotukilain 12 §:ssä seuraavasti:

Varoina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten toimeentulotukea myönnettäessä käytettävissä olevat varat.

Varoina ei kuitenkaan oteta huomioon:

  1. henkilön tai perheen käytössä olevaa vakinaista asuntoa eikä tarpeellista asuinirtaimistoa;
  2. tarpeellisia työ- ja opiskeluvälineitä;
  3. alle 18-vuotiaan lapsen varoja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan 7 §:n nojalla huomioon otettavat menot; eikä
  4. muita varoja, joiden katsotaan olevan tarpeen jatkuvan toimeentulon turvaamiseksi.

Käytettävissä olevat varat kuten säästöt, arvopaperit ja muu helposti realisoitavissa oleva varallisuus otetaan huomioon kohtuullisuusharkintaa käyttäen esimerkiksi siten, että säästöistä voidaan vähäinen osa jättää henkilön tai perheen itsenäisen suoriutumisen turvaksi. Tukea myönnettäessä voidaan tuki määrätä perittäväksi takaisin sellaisesta varallisuudesta, joka ei ole tarpeen tuen hakijan toimeentulon turvaamiseksi. Jos omaisuuden hankkimiseen on otettu lainaa, varallisuus tulisi ottaa huomioon nettomääräisenä.

Alle 18-vuotiaan lapsen varoja ei oteta huomioon siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan toimeentulotuessa huomioon otettavat menot. Arvioitaessa, mitkä lapsen varat ovat käytettävissä olevia, tulee ottaa huomioon myös holhoustoimesta annetun lain (442/1999) periaatteet. Joissakin tapauksissa voi olla perusteltua, että lapsen varoja säilytetään myöhempään tarpeeseen.

5.6.5. Toimeentulotuen myöntäminen takautuvasti

Toimeentulotukea myönnetään pääsääntöisesti hakemisajankohdan tilanteen perusteella ja mahdollisesti joiksikin kuukausiksi eteenpäin kerrallaan. Tukea voidaan poikkeuksellisesti myöntää myös takautuvasti. Toimeentulotukilain 15 §:n 3 momentissa säädetään seuraavasti toimeentulotuen myöntämisestä takautuvasti:

Toimeentulotuki tai osa siitä voidaan erityisestä syystä takautuvasti myöntää toteennäytettyjen toimeentulotukeen oikeuttavien menojen maksamiseen.

Pykälän 3 momentissa tarkoitettuja takautuvasti huomioon otettavia menoja arvioitaessa tarkastellaan asiakkaan tilannetta sillä hetkellä, kun tukea maksamattomiin tai lainarahalla maksettuihin menoihin haetaan sekä hänen mahdollisuuttaan selviytyä näistä menoista.

Erityisinä syinä, joiden perusteella tukea voidaan myöntää takautuvasti, voidaan pitää sitä, että asiakasta uhkaa häätö, asunnottomaksi joutuminen tai perheen hajoaminen. Tällöin tavallisimpia toimeentulotuessa huomioon otettavia takautuvia menoja voivat olla esimerkiksi vuokrarästit ja sähkölaskurästit.

Arvioitaessa erityisiä syitä on lisäksi yleensä lähdettävä siitä, että hakija olisi ollut toimeentulotuen tarpeessa menojen syntyessä. Säännös ei kuitenkaan välttämättä edellytä, että menot olisivat maksamatta tukea myönnettäessä.

5.7. Toimeentulotukea voidaan tarkistaa

Toimeentulotuen tarkistamisesta säädetään toimeentulotukilain 18 §:ssä seuraavasti:

Toimeentulotuki tarkistetaan, jos henkilön tai perheen olosuhteissa tai tuen tarpeessa tapahtuu muutoksia.

Toimeentulotuen saajalle asetetun ilmoitusvelvollisuuden perusteella kunnan toimielin voi tarkistaa toimeentulotuen. Tarkistaminen voi yleensä koskea vain maksamattomia eriä. Se, että tuki on myönnetty pidemmälle ajanjaksolle, ei vapauta ilmoitusvelvollisuudesta eikä estä tuen tarkistamista.

5.8. Toimeentulotuki määrätään henkilölle tai perheelle

Toimeentulotukea määrättäessä sovelletaan toimeentulotukilain 3 §:ään sisältyvää perheen määritelmää, joka kuuluu seuraavasti:

Tässä laissa tarkoitetaan perheellä yhteistaloudessa asuvia vanhempia, vanhemman alaikäistä lasta ja ottolasta, aviopuolisoita sekä miestä ja naista, jotka elävät avioliitonomaisissa olosuhteissa.

Toimeentulotukea myönnettäessä kaikkia perheenjäseniä pidetään toimeentulotuen saajina tuen maksamispäivästä lukien. Toimeentulotuen katsotaan jakautuvan sen saajien kesken kullekin yhtä suurena osuutena, jolleivät olosuhteet muuta osoita.

Samaan perheeseen kuuluville tehdään yhteinen toimeentulotukilaskelma, jossa otetaan huomioon perheenjäsenten yhteenlasketut toimeentulotukeen oikeuttavat menot ja käytettävissä olevat tulot ja varat. (Vrt. luvussa 4 esitetty korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 29.12.2000, taltio 3424, joka koski eri talouksissa asuvia aviopuolisoita.)

Samassa asunnossa asuvien eri sukupuolta olevien henkilöiden osalta voidaan joutua selvittämään, onko kysymys avioliitonomaisesta olosuhteesta ja yhteistaloudesta. Asiaa ratkaistaessa voidaan ottaa huomioon asunnon koko, yhdessä asumisen kesto, vuokrasopimus ja selvitykset vuokran maksusta sekä muu hakijan asumisolosuhteista ja yhteistaloudesta saatava selvitys. Hakijalle on varattava tilaisuus antaa selvitys viranomaisen muulta kuin hakijalta itseltään saaman selvityksen johdosta, mikäli muu selvitys ja hakijan antama selvitys ovat ristiriidassa keskenään.

5.9. Toimeentulotuen maksaminen

Toimeentulotuen maksamisesta säädetään toimeentulotukilain 16 §:ssä seuraavasti:

Toimeentulotuki maksetaan tuen hakijalle käytettäväksi hänen ja hänen perheensä elatukseen.

Toimeentulotuki voidaan erityisestä syystä maksaa tuen hakijan perheenjäsenelle tai tuen saajasta huolehtivalle henkilölle käytettäväksi tuen saajan elatukseen tai muutoin käyttää hänen toimeentulostaan aiheutuvien menojen suorittamiseen.

Toimeentulotuki maksetaan 1 momentin mukaan tuen hakijalle käytettäväksi henkilön ja perheen elatukseen. Siten perheelle myönnetty tuki maksetaan yleensä yhtenä suorituksena.

Lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa tuen hakija ei hallitse varojensa käyttöä, voidaan tuki pykälän 2 momentin nojalla maksaa myös hänen perheenjäsenelleen tai hänestä huolehtivalle henkilölle tuen saajan elatukseen käytettäväksi. Tuki voidaan maksaa myös muutoin toimeentulosta aiheutuvien menojen suorittamiseen. Tällaisia maksuja voidaan suorittaa esimerkiksi vuokranantajalle tai muissa vastaavantyyppisissä tapauksissa henkilölle, jolle toimeentulotuen saaja on velvollinen säännönmukaisesti maksamaan vuokraa tai muuta maksua. Toimeentulotuen poikkeuksellisesta maksutavasta on yleensä tarpeen sopia asiakkaan kanssa.

5.10. Laitoshoito- ja sosiaalipalvelumaksuja voidaan sovitella

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992, muut. 1288/1993) 11 §:n mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos henkilön elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Palvelun tuottava kunta tai kuntayhtymä voi päättää, että maksun perimättä jättämistä tai alentamista sovelletaan myös muihin maksuihin.

Sosiaalipalveluista perittävän maksun alentaminen on aina ensisijaista toimeentulotuen myöntämiseen nähden.

Terveydenhuollon laitoksessa annettavasta muusta kuin pitkäaikaishoidosta perittävä maksu on terveydenhuoltomeno, joka otetaan huomioon toimeentulotuen suuruutta määrättäessä samalla tavoin kuin muutkin terveydenhuoltomenot.