1. Johdanto
1700-luvulla siirtyminen sääty-yhteiskunnasta moderniin yhteiskuntaan merkitsi
muutoksia myös perhekäsityksessä. Perhe ei enää varmistanut yksilön sosiaalista
statusta, vaan sen sijaan perhe erikoistui ainoaan tehtäväänsä eli kompensoimaan
ulkomaailman muuttuvia suhteita aviopuolisoiden ja lasten välisellä intiimisyydellä.
Perhe ei enää käsittänyt useampia sukupolvia, vaan kukin sukupolvi perusti oman
perheen. Sen tuloksena syntyi nk. pienperhe. 1700-luvulla tapahtui myös lapsen asemassa
muutos. Lapsia ei pidetty enää pieninä aikuisina. Samalla alkoi kehittyä lapsen
parasta ajatteleva pedagogiikka ja syntyi lapsille tarkoitettua kirjallisuutta.(Schwanitz,
2003, s. 420-424)
Suomalaiset perheet kuuluvat historiallisesti eurooppalaiseen perhemuotoon.
Länsimainen eurooppalainen ydinperhe on isän, äidin ja heidän lastensa muodostama
yksikkö. Suomalaisessa perheessä on säilynyt länsimainen perusrakenne ja -hahmo, mutta
samalla 1900-luvulla suomalaisessa perheessä on tapahtunut monia muutoksia. Ihmisten
parisuhteen luonne ja perherakenne ovat muuttuneet. Molemmat vanhemmat käyvät työssä
kodin ulkopuolella, ja monet ovat joutuneet muuttamaan asuinpaikkakuntaa.
Yleisin perhetyyppi on edelleen ydinperhe, johon kuuluvat eri sukupuolta olevat
vanhemmat ja heidän kanssaan asuvat lapset. Monet perheet poikkeavat tästä tyypistä,
mutta ydinperheestä johdetut periaatteet pitkälti ohjaavat edelleen sitä, mitä
perheellä tarkoitetaan arkipuheessa ja lainsäädännössä. Perheeseen liitettäviä
ominaisuuksia ovat muun muassa keskinäiset hoivasuhteet ja erityisesti lasten kasvatus ja
elättäminen sekä yhteistalous ja yhteinen koti. Samalla kun perheet ymmärretään
sosiaalisiksi ihmissuhteiksi, on mahdollista ymmärtää monet toisistaan poikkeavat
yhteiselämän muodot perheeksi. Lainsäädännön kehitys noudattelee ihmisten
perhekäyttäytymisessä tapahtuneita muutoksia. Tämä ei ole vain Suomessa tapahtunut
kehitys, vaan perhemuotojen vaihtelevuus on kansainvälinen muutos, johon lainsäädäntö
on reagoinut useissa Euroopan maissa.(KM 1992:12)
Tilastokeskuksen määritelmän mukaan perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai
avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä
avio- tai avopuolisot, joilla ei ole lapsia. Perheen käsitettä ei ole mahdollista
määritellä yksiselitteisesti. Lainsäädännön kautta määrittely on vaikeaa, sillä
oikeudellisesti merkityksellistä voi olla esimerkiksi biologinen polveutuminen,
henkilöiden välinen oikeussuhde tai sosiaalinen läheisyys. Perhe voidaan määritellä
aina erikseen yksittäistapauksessa riippuen siitä, mitä funktiota pidetään
tärkeänä. Esimerkiksi määriteltäessä perheelle tulevia sosiaalisia etuuksia ja
maksuja pääsääntöisesti perheenä pidetään tosiasiallista kotitaloutta.
Perheen voi muodostaa yhden tai useamman ihmisen talous tai useamman sukupolven ja
sisaruksen yhteistalous. Perheen muodostaa myös muu kuin heteroseksuaalinen pari tai pari
lapsineen. Perhe voi olla siten muuttuva sekä monenmuotoinen ja -kokoinen. Tutkijat
ovatkin kuvanneet perhe-elämää prosessina. (Jaakkola ja Säntti, 2000, s. 66)
Perhe on ennen kaikkea sosiaalinen toimintaverkosto, jonka ihmissuhteet ovat
emotionaalisesti ladattuja. Perherakenteen muutokset näkyvät tilastoista. Aikaisemmin
siviilisääty kertoi perheestä, mutta tällä hetkellä siviilisäädystä ei voi
päätellä paljon mitään. Yleisin perhetyyppi on edelleen aviopari, jonka luona asuu
jonkin ikäisiä lapsia. Tällaisia perheitä oli vuonna 2001 35,7 prosenttia kaikista
perheistä. Avoparit, joilla ei ollut lapsia, on voimakkaasti lisääntynyt perhetyyppi.
Heidän osuutensa kaikista perheistä oli 11,8 prosenttia vuonna 2001. Avopareja, joilla
on lapsia, oli samaan aikaan 7,5 prosenttia. Heidän osuutensa on myös vahvassa kasvussa.
Isä ja lapsia -perheitä on verrattain vähän. Niitä on vain 2,4 prosenttia.
Kaikista perheistä yleisin lapsiperhetyyppi oli vuonna 2001 edelleen avioparin perhe.
Aviopari on huoltajana 64,3 prosentissa lapsiperheistä. Eniten kasvava lapsiperhetyyppi
on avoparien lapsiperhe. Vuonna 2001 heitä oli 16,1 prosenttia lapsiperheistä.
Yksinhuoltajaperheitä oli 19.6 prosenttia lapsiperheistä.
Laki rekisteröidyistä parisuhteista tuli voimaan 1.3.2002. Vuoden 2002 loppuun
mennessä rekisteröintejä oli yhteensä 456, joista 207 naisparia ja 249 miesparia.
Nuorimmat henkilöt, jotka olivat rekisteröineet parisuhteensa, olivat 18-vuotiaita ja
vanhimmat yli 80-vuotiaita. Miesten keski-ikä rekisteröintihetkellä oli 43,6 vuotta ja
naisten 40,4 vuotta. Rekisteröidyn parisuhteen solmineista 27 miestä ja 66 naista oli
ollut aikaisemmin naimisissa. Parisuhteensa rekisteröineistä asui Helsingissä 42
prosenttia ja pääkaupunkiseudulla 54 prosenttia eli yhteensä 467 henkeä.
Alaikäisiä lapsia asui 32 perheessä, yhteensä 49 lasta. Yhtä lukuun ottamatta
parit, joiden luona asui lapsia, olivat naispareja. Yksilapsisia perheistä oli 19,
yhdeksässä perheessä oli kaksi lasta ja neljässä kolme lasta. Viidessä perheessä
oli kummankin puolison lapsia. Kaiken kaikkiaan 21 parisuhteensa rekisteröineellä
miehellä ja 67 naisella oli omia biologisia lapsia. Yhteensä näitä lapsia oli 144.
Myös sellaisilla pareilla, jotka eivät ole rekisteröineet parisuhdettaan, on lapsia,
mutta heitä ei erikseen tilastoida.
Mietinnössä käytetään käsitettä rekisteröity puoliso henkilöstä, joka on
rekisteröinyt parisuhteensa rekisteröidyistä parisuhteista annetun lain mukaisesti.
Sosiaalisella vanhemmuudella tarkoitetaan mietinnössä vanhemmuutta, joka ei perustu
biologiseen isyyteen tai äitiyteen.
2. Lainsäädännön nykytila
2.1. Aluksi
2.2. Varsinainen perhelainsäädäntö
2.3. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä työelämän lainsäädäntö
2.4. Etuudet ja maksut
2.1. Aluksi
Tässä luvussa tarkastellaan sitä, millä tavoin nykyinen lainsäädäntö ottaa
huomioon rekisteröidyssä parisuhteessa elävien
lapset. Tarkastelu koskee varsinaisen perhelainsäädännön ohella
myös sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä sekä eräitä muita lakeja, joissa
annetaan merkitystä ihmisten läheissuhteille. Erityisesti
pyrkimyksenä on selvittää, kohteleeko lainsäädäntö eri tavoin parisuhteen
rekisteröintiin perustuvissa perheissä eläviä lapsia kuin avioliittoperheessä eläviä yhteisiä tai toisen puolison lapsia.
2.2. Varsinainen perhelainsäädäntö
2.2.1. Isyys ja äitiys
2.2.2. Lapsen huolto ja tapaamisoikeus
2.2.3. Lapsen elatus
2.2.4. Edunvalvonta
2.2.5. Nimi
2.2.6. Lapseksiottaminen
2.2.7. Perimys
2.2.1. Isyys ja äitiys
Sillä, että lapsi elää rekisteröidyn parin
perheessä tai syntyy sen aikana, ei ole merkitystä isyyden eikä äitiyden
määräytymisen kannalta. Lapsen synnyttäjä on siten
lapsen äiti. Lapsen ja äidin rekisteröidyn puolison välille ei muodostu sukulaisuussuhdetta, vaikka lapsi syntyisi rekisteröityyn parisuhteeseen.
Isyyden määräytyminen riippuu parisuhteen olemassaolosta ja laadusta. Jos lapsi
syntyy avioliiton aikana, isyys todetaan ilman tutkintaa suoraan avioliiton perusteella
(isyysolettama). Jos aviomies ei ole lapsen biologinen isä, isyys on myöhemmin
kumottavissa aviomiehen, äidin tai lapsen kanteesta. Muissa tapauksissa lapsen isyys on
vahvistettava erikseen.
Se, että äiti solmii rekisteröidyn parisuhteen, ei vaikuta aiemmin vahvistettuun
isyyteen. Parisuhteen rekisteröinti ei myöskään vaikuta mahdollisuuteen vahvistaa isyys. Isyyden vahvistaminen on mahdollista riippumatta siitä, onko
lapsi syntynyt parisuhteen aikana vaiko ennen sitä. Äidin rekisteröidyllä puolisolla ei ole puhevaltaa isyyden vahvistamista koskevassa asiassa.
Edellä sanottu merkitsee sitä, että rekisteröidyn parisuhteen
aikana syntyneen lapsen asema on sama kuin avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen.
Sääntely eroaa tässä suhteessa avioliitossa syntyneen lapsen asemasta. Jos lapsi on
sitä vastoin syntynyt ennen parisuhteen rekisteröintiä, vanhemmuuden
määräytymisessä ei ole eroja ennen puolisoiden
avioliittoa syntyneeseen toisen puolison lapseen verrattuna.
Voimassa olevassa isyyslaissa ei ole otettu huomioon tapauksia, jossa lapsi syntyy
hedelmöityshoidon tuloksena. Hedelmöityshoitoa koskeva lainsäädäntö puuttuu
Suomesta, mutta hoito annetaan osalla klinikoista sekä yksin elävälle naiselle että
naispareille.
2.2.2. Lapsen huolto ja tapaamisoikeus
Avioliiton aikana syntyneen lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa riippumatta
siitä, asuvatko he yhdessä vai erillään. Jos lapsen vanhemmat eivät ole avioliitossa
keskenään lapsen syntyessä, äiti on lapsen huoltaja. Avioliiton purkauduttua eroan
kautta lapsi voi jäädä vanhempiensa yhteishuoltoon tai myös yksin toisen vanhemman
huoltoon.
Kun lapsi syntyy rekisteröidyn parisuhteen aikana, lapsen äiti on yksin lapsen
huoltaja, mutta isyyden selvittämisen ja vahvistamisen jälkeen isä voi tulla lapsen
huoltajaksi.
Lapsen synnyttyä ennen rekisteröityä parisuhdetta hänen huoltajansa ovat hänen
vanhempansa yhdessä tai toinen heistä.
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) mahdollistaa sen, että
tuomioistuimen päätöksellä lapsen huolto uskotaan molemmille vanhemmille yhdessä,
yksin toiselle vanhemmalle tai vanhempien ohella tai sijasta yhdelle tai useammalle
henkilölle, joka on antanut tähän suostumuksensa. Syntymän perusteella muodostunutta
tilannetta voidaan myöhemmin muuttaa.
Lainsäädäntö mahdollistaa siten jo tällä hetkellä sen, että lapsen vanhemman
elämänkumppani, joka ei ole lapsen isä tai äiti, voi tulla tuomioistuimen
päätöksellä lapsen huoltajaksi. Tuomioistuin ottaa huomioon lapsen huoltoa
ratkaistessaan lapsen edun ja laissa tarkemmin määritellyissä tilanteissa lapsen omat
toivomukset.
Lapsella on oikeus tavata ja pitää yhteyttä muualla asuvaan vanhempaansa senkin
jälkeen kun vanhempien avioliitto on purkautunut eron kautta. Lapsen vanhemmat voivat
sopia asiasta tai tuomioistuin voi antaa asiasta päätöksen.
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta antaa lapselle tapaamisoikeuden vain
vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Kun lapsi elää samaa sukupuolta olevien
perheessä, saattaa lapselle syntyä läheinen suhde vanhempansa elämänkumppaniin.
Tilanteessa, jossa aikuisten parisuhde päättyy, lapsella ei ole lakiin perustuvaa
oikeutta tavata ja pitää yhteyttä muualla asuvaan vanhempansa entiseen
elämänkumppaniin. Tapaamisoikeuden vahvistamisen mahdollisuuteen ei vaikuta se, onko
pari rekisteröinyt parisuhteensa tai onko elämänkumppani määrätty lapsen
oheishuoltajaksi.
2.2.3. Lapsen elatus
Lapsen elatuksesta (822/1970) annetun lain mukaan lapsen elatuksesta vastaavat hänen
vanhempansa kykynsä mukaan siihen saakka kunnes lapsi täyttää 18 vuotta riippumatta
siitä, asuuko lapsi vanhemman kanssa. Lapsen vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksen
aiheuttamista kustannuksista vielä 18 ikävuoden jälkeenkin, mikäli se katsotaan
kohtuulliseksi. Vaikka lapsi asuu toisen vanhempansa kanssa samassa taloudessa vanhemman
rekisteröidyn puolison kanssa, tämä ei muuta sitä, että lapsen vanhemmat vastaavat
hänen elatuksestaan. Rekisteröity puoliso, joka ei ole lapsen juridinen vanhempi tai
huoltaja, ei ole velvollinen osallistumaan lapsen elatukseen. Avioliittolain 46 §:ssä on
kuitenkin säännös, jossa todetaan, että kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa
osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Säännös koskee myös
rekisteröityä parisuhdetta. Rekisteröidyn puolison vastuu saattaa mainitun
säännöksen nojalla laajentua koskemaan myös toisen puolison lapsia, jotka asuvat
heidän kanssaan samassa taloudessa.
2.2.4. Edunvalvonta
Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) mukaan vajaavaltaisia ovat alle 18-vuotiaat ja
täysi-ikäiset, jotka on julistettu vajaavaltaisiksi. Vajaavaltaisen taloudellisia ja
muita laissa mainittuja asioita hoitaa edunvalvoja. Alaikäisen edunvalvojia ovat hänen
huoltajansa. Mikäli rekisteröidyssä parisuhteessa elävät ovat molemmat heidän
luonaan asuvan lapsen huoltajia, ovat he tällä perusteella myös lapsen edunvalvojia.
Muussa tapauksessa edunvalvojia ovat lapsen juridiset vanhemmat yhdessä tai toinen
heistä yksin.
2.2.5. Nimi
Parisuhteen rekisteröinnin yhteydessä eivät puolisot voi ottaa yhteistä sukunimeä.
Nimilain (694/1985) säännösten mukaan lapsi saa sen sukunimen, joka lapsen vanhemmilla
on lapsen syntymän hetkellä, jos vanhemmilla on yhteinen sukunimi. Jos lapsen
vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä, lapsi saa sen vanhemman sukunimen, jonka
vanhemmat ilmoittavat. Jos vain toinen vanhemmista on lapsen huoltaja, hänellä on oikeus
päättää kumman vanhemman sukunimen lapsi saa. Jos lapsi syntyy rekisteröidyssä
parisuhteessa, vanhemmalla ei ole oikeutta antaa lapselle rekisteröidyn puolisonsa
sukunimeä, ellei se ole sama kuin hänen omansa tai lapsen toisen vanhemman sukunimi.
Nimilautakunnan ratkaisukäytännön mukaan parisuhteen rekisteröiminen on sellainen
erityinen syy, jonka perusteella rekisteröidyt puolisot voivat hakemuksesta saada saman
sukunimen, ja siten perheellä voi olla yhteinen nimi.
2.2.6. Lapseksiottaminen
Lailla lapseksi ottamisesta (153/1985) voidaan vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä
vanhemman ja lapsen välinen suhde. Laki perustuu vahvaan adoptioon, mikä tarkoittaa
sitä, että päätöksen jälkeen lapsi kuuluu ottovanhempansa tai ottovanhempiensa
sukuun ja oikeudellinen suhde biologisiin vanhempiin katkeaa.
Muut kuin puolisot eivät voi ottaa yhdessä ottolasta. Puoliso voi yksin ottaa
ottolapsekseen puolisonsa lapsen tai oman lapsensa, joka on aikaisemmin annettu
ottolapseksi. Rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta lapseksiottamisesta annetun lain
säännöksiä, jotka koskevat puolison oikeutta ottaa ottolapsi. Kumpikin puoliso voi
kuitenkin ottaa yksin ottolapsen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista,
sillä rekisteröidyssä parisuhteessa eläville henkilöille ei ole tarjolla
ottolapsineuvontaa.
2.2.7. Perimys
Rekisteröidyllä parisuhteella ei ole merkitystä lapsen perimyksen kannalta.
Perintökaaren (40/1965) mukaan henkilön kuoltua hänen rintaperillisensä perivät
hänen omaisuutensa. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävien henkilöiden lapsi perii
juridiset vanhempansa. Rekisteröidyn parin perheessä lapsi jää sosiaalisen vanhempansa
tai tämän sukulaisten kuollessa lakimääräisen perimyksen ulkopuolelle. Jos lapselle
on puolestaan tällaisen henkilön testamentissa määrätty omaisuutta, hänen asemansa
perintöverotuksessa on epäedullinen (PeVL 15/2001 vp, s. 2).
2.3. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä työelämän lainsäädäntö
2.3.1. Terveydenhuolto
2.3.2. Sosiaalihuolto
2.3.3. Perhevapaat ja vanhempainpäivärahat
2.3.1. Terveydenhuolto
Potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) annetun lain mukaan alaikäistä potilasta,
joka ei itse käytä itsemääräämisoikeuttaan, hoidetaan yhteisymmärryksessä hänen
huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa. Tämä merkitsee sitä, että lapsen
huoltaja tai huoltajat osallistuvat lapsen hoitoa koskevaan päätöksentekoon silloin kun
alaikäinen ei itse käytä itsemääräämisoikeuttaan. Rekisteröity puoliso voi
osallistua lasta koskevaan päätöksentekoon kun hän on huoltaja- tai
edunvalvoja-asemassa. Ainakin vähäisten hoitotoimenpiteiden osalta toisella huoltajalla
on yleensä yksin sellainen asema yhteishuoltotilanteissa, että siihen liittyy kelpoisuus
edustaa lasta. Tällainen asemavaltuutus voidaan katsoa olevan myös lapsen huoltajan
rekisteröidyllä puolisolla.
2.3.2. Sosiaalihuolto
Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) todetaan, että
alaikäisen huoltaja valvoo lapsen etua. Siinä tapauksessa, että on perusteltua syytä
olettaa, että huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua, voidaan lapselle
määrätä edunvalvoja. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävä lapsen juridinen vanhempi
yksin tai yhdessä lapsen muiden huoltajien kanssa valvoo lapsen etua. Puoliso, joka ei
ole lapsen juridinen vanhempi, voi osallistua lapsen edun valvontaan vain huoltaja-aseman
perusteella tai mikäli hän on lapselle määrätty edunvalvoja.
2.3.3. Perhevapaat ja vanhempainpäivärahat
Oikeus perhevapaisiin perustuu työsopimuslakiin (357/1998) tai virka- ja
työehtosopimuksiin. Näitä ovat äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa sekä hoitovapaa,
osittainen hoitovapaa ja tilapäinen hoitovapaa. Työntekijän tulee ilmoittaa aiotusta
vapaasta työnantajalle kaksi kuukautta ennen vapaan aloittamista. Samalla hän ilmoittaa
vapaan pituudesta ja jaksottamisesta. Työntekijä voi perustellusta syystä poiketa
kahden kuukauden ilmoittamisajasta.
Perhevapaiden ja niihin liittyvien rahaetuuksien yhteydessä ei ole erikseen huomioitu
sitä tilannetta, että lapsen vanhempi on rekisteröidyssä parisuhteessa.
Työsopimuslaissa säädetään työntekijän oikeudesta perhevapaisiin ja
sairausvakuutuslaissa (364/1963) vastaaviin rahaetuuksiin. Työntekijällä on oikeus
saada vapaaksi työstä sairausvakuutuslaissa tarkoitetut äitiys-, isyys- ja
vanhempainrahakaudet. Odottava äiti on oikeutettu äitiysrahaan, jos hän asuu Suomessa,
raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja hän on asunut Suomessa vähintään
180 päivää ennen laskettua synnytysaikaa. Kun vastasyntyneen lapsen isä osallistuu
lapsensa hoitoon eikä ole tänä aikana ansiotyössä, hän voi hakea isyysrahaa Kelasta
edellyttäen, että hän on asunut 180 päivää Suomessa ennen lapsen laskettua
syntymäaikaa. Isän tulee elää lapsen äidin kanssa yhteisessä taloudessa avio- tai
avoliitossa.
Lapsen äidillä on oikeus äitiysvapaaseen ja äitiysrahaan. Äidin ja lapsen kanssa
samassa taloudessa asuvalla äidin kanssa samaa sukupuolta olevalla elämänkumppanilla ei
ole tätä oikeutta. Hänellä ei ole myöskään oikeutta isyysvapaaseen ja -rahaan
rinnastettaviin vapaa- tai rahaetuuksiin. Oikeuteen ei vaikuta se, onko äiti
rekisteröinyt parisuhteen elämänkumppaninsa kanssa vai ei. Lapsen isällä, joka
osallistuu lapsen hoitoon, on oikeus saada isyys- ja vanhempainrahaa ja vastaavalta ajalta
isyys- ja vanhempainvapaata. Lisäksi edellytetään, että hän elää yhteistaloudessa
lapsen äidin kanssa avio- tai avoliitossa. Isän ei kuitenkaan tarvitse olla lapsen
biologinen isä. Mikäli lapsen äiti ei osallistu lapsen hoitoon, on lapsen isällä
oikeus vanhempainrahaan, vaikka vanhemmat eivät elä yhteistaloudessa. Vanhempainrahaan
on oikeus vakuutetulla, joka on ottanut ottolapseksi seitsemän vuotta nuoremman lapsen.
Perheen sisäisessä lapseksiottamisessa on ottolapseksi otettavan lapsen oltava kuitenkin
alle yksivuotias, jotta ottovanhemmalle tulee oikeus vanhempainpäivärahoihin.
Miespuolisoiden perheessä isän elämänkumppanilla ei ole mahdollisuutta isyys- ja
äitiysvapaata vastaaviin vapaisiin, vaikka lapsi elää isänsä luona.
Työntekijällä on oikeus saada vapaaksi työstään sairausvakuutuslaissa tarkoitetut
äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudet. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottui
vuoden 2003 alusta. Heti lapsen syntymän jälkeen pidettävää isyysvapaata pidennettiin
kuukauden mittaiseksi. Tämä edellyttää sitä, että isä pitää myös
vanhempainvapaata vähintään kahden viikon ajan. Päivinä laskettuna 18 arkipäivän
isyysvapaaoikeuteen tulee lisää 12 arkipäivää. Edellytyksenä olevan
vanhempainvapaakauden päivien määrä on myöskin 12 arkipäivää. Ottoisät saavat
biologisten isien kanssa yhdenvertaiset oikeudet isyysvapaan suhteen. Edellä selvitettyä
isyysvapaata miehen on mahdollista käyttää vain eläessään yhdessä lapsen äidin
kanssa yhteistaloudessa. Vanhempainvapaan (äitiysvapaakauden jälkeen pidettävän
vapaan) voi jatkossa pitää osa-aikaisena, jolloin sekä isä että äiti voivat olla
samanaikaisesti osittaisella vanhempainvapaalla. Työajan lyhentäminen edellyttää
kuitenkin työnantajan hyväksyntää. Sopimus osa-aikatyöstä pitäisi tehdä
vähintään kahden kuukauden ajaksi. Myös yrittäjillä on vastaavin edellytyksin oikeus
osittaiseen vanhempainrahaan. Vanhempainvapaaseen ovat oikeutettuja lapsen vanhemmat sekä
adoptiovanhemmat. Mikäli lapsen äiti ei osallistu lapsen hoitoon, on lapsen isällä
oikeus vanhempainrahaan, vaikka vanhemmat eivät elä yhteistaloudessa. Lapsen vanhemman
samaa sukupuolta oleva elämänkumppani ei ole oikeutettu vanhempainpäivärahaan.
Työsopimuslain mukaan lapsen vanhemmalla tai muulla hänen taloudessaan vakituisesti
asuvalla on oikeus saada lapsen hoitamiseksi hoitovapaata, kunnes lapsi täyttää kolme
vuotta. Rajoituksena todetaan, että vain toinen vanhemmista tai huoltajista voi pitää
vapaata kerrallaan. Säännös mahdollistaa sellaisen tulkinnan, että samaa sukupuolta
olevalla lapsen juridisen vanhemman elämänkumppanilla olisi oikeus hoitovapaaseen.
Toisaalta pykälää voidaan tulkita myös siten, että häneltä edellytetään
huoltaja-asemaa. Työsopimuslain mukaiset osittainen hoitovapaa- ja tilapäinen
hoitovapaaoikeus ovat kirjoitettu lakiin vastaavalla tavalla kuin oikeus hoitovapaaseen.
2.4. Etuudet ja maksut
2.4.1. Lapsilisä
2.4.2. Kotihoidon tuki
2.4.3. Työttömyysturvaan liittyvät etuudet
2.4.4. Asiakasmaksut
2.4.5. Lapsikorotus
2.4.6. Perhe-eläke
2.4.7. Tapaturmavakuutus
2.4.8. Liikennevakuutus
2.4.9. Toimeentulotuki
2.4.10. Sotilasavustus
Eräiden sosiaalietuuksien osalta rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä
kohdellaan samalla tavoin kuin lapsen elatusvelvollisia vanhempia. Nämä ovat ne
tilanteet, joissa on kyse sellaisen etuuden myöntämisestä, jossa avioliitolla tai
puolison tuloilla on merkitystä. Kansaneläkelaitoksen (Kela) etuuksia myönnettäessä
rekisteröity parisuhde rinnastetaan avioliittoon. Jos parisuhdetta ei ole rekisteröity,
sitä ei rinnasteta avoliittoon.
2.4.1. Lapsilisä
Lapsilisää maksetaan Suomessa asuvasta lapsesta kunnes hän täyttää 17 vuotta
hänen elatustaan varten. Lapsilisä maksetaan perheen lapsiluvun mukaan porrastettuna.
Yksinhuoltajalle lapsilisää maksetaan korotettuna jokaisesta lapsesta. Edellytyksenä
on, että huoltaja ei ole avio- tai avoliitossa.
Rekisteröidyssä parisuhteessa elävä lapsen juridinen vanhempi ei siten ole
oikeutettu saamaan lapsilisälain (796/1992) 7 §:n 3 momentin nojalla
yksinhuoltajakorotusta. Yksinhuoltajakorotukseen ei ole oikeutettu sellainen lapsen
juridinen vanhempi, joka avioliittoa solmimatta jatkuvasti elää yhteisessä taloudessa
avioliitonomaisissa olosuhteissa toisen henkilön kanssa.
2.4.2. Kotihoidon tuki
Lasten kotihoidon tuen saamisen edellytyksenä on, että perheessä on alle 3-vuotias
lapsi, joka ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Kotihoidon tukea maksetaan
myös perheen muista alle kouluikäisistä lapsista, jotka hoidetaan samalla tavalla.
Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevista lapsista kotihoidon tukea maksetaan
kuitenkin sen vuoden heinäkuun loppuun saakka, jolloin lapsi täyttää 7 vuotta. Lasten
kotihoidon tuki koostuu hoitorahasta ja tulosidonnaisesta hoitolisästä.
Tuki voidaan myöntää heti vanhempainrahan tai vanhempainrahakauden jälkeen pidetyn
isyysrahakauden päätyttyä. Tukea maksetaan, kunnes nuorin lapsi täyttää kolme vuotta
tai siirtyy kunnan järjestämään päivähoitoon, tai perhe valitsee yksityisen hoidon
tuen. Lasta voi hoitaa jompikumpi vanhemmista tai esimerkiksi sukulainen tai yksityinen
päivähoidon tuottaja. Laissa lapsen kotihoidon ja yksityisen kotihoidon tuesta
(1128/1996) perheellä tarkoitetaan yhteistaloudessa eläviä vanhempia tai muita
huoltajia sekä vanhemman tai muun huoltajan kanssa yhteistaloudessa avioliitossa tai
avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää henkilö lapsineen. 5 §:n mukaisen hoitolisän
maksamisessa otetaan siten huomioon myös juridisen vanhemman rekisteröidyn puolison
tulot.
2.4.3. Työttömyysturvaan liittyvät etuudet
Työttömyysturvaa koskeva lainsäädäntö on kirjattu pääsääntöisesti
työttömyysturvalakiin ja lakiin julkisesta työvoimapalvelusta. Työttömyysturvalaki
(1290/2002) koskee Kelan ja työttömyyskassojen maksamia työttömyysetuuksia. Laki
julkisesta työvoimapalvelusta (1295/2002) käsittää puolestaan työhallinnon maksamia
työllistämistukia sekä koulutustukea ja ylläpitokorvauksia.
Työttömyysturvalain mukaiseen ansiopäivärahaan lisätään mahdollinen
lapsikorotus. Lapsikorotukseen on oikeutettu työttömyyspäivärahan ja
työmarkkinatuen saaja, jolla on huollettavanaan 18 vuotta nuorempi lapsi. Lapsikorotusta
maksetaan myös julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukaiseen koulutustukeen
oikeutetulle. Laissa käytetty käsite huollettavanaan on soveltamiskäytännössä
ymmärretty huoltovelvollisuutta laajemmaksi. Huollettavana lapsena pidetään muun muassa
avio- tai avopuolison lapsia, jotka asuvat hakijan kanssa samassa taloudessa. Täten
lapsikorotus maksetaan myös rekisteröidyn puolison lapsen perusteella.
Työmarkkinatuella turvataan niiden Suomessa asuvien työttömien toimeentuloa, jotka
eivät saa työttömyyspäivärahaa työssäoloehdon puuttumisen vuoksi tai joille on
maksettu työttömyyspäivärahaa enimmäismäärä. Työmarkkinatuen maksamisessa
tarveharkintaisena etuutena otetaan huomioon rekisteröidyssä parisuhteessa myös
puolison tulot.
2.4.4. Asiakasmaksut
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 10 a §:n mukaan
määrättäessä lapsen päivähoitomaksua perheen tuloina otetaan huomioon palvelun
käyttäjän ja hänen kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa
olosuhteissa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä veroista vapaat
tulot. Tämä tarkoittaa sitä, että rekisteröityjä parisuhteita kohdellaan samalla
tavoin kuin avioliittoja. Rekisteröidyn puolison tulot vaikuttavat toisen puolison lapsen
päivähoitomaksuihin. Rekisteröity puoliso ei kuitenkaan ole velvollinen osallistumaan
maksujen suorittamiseen.
2.4.5. Lapsikorotus
Kansaneläkettä voi saada Suomessa asuva Suomen kansalainen, jos hän on 16 vuotta
täytettyään asunut Suomessa vähintään kolmen vuoden ajan. Eläkkeensaaja voi saada
eläkkeensä lisäksi muun muassa lapsikorotusta. Kansaneläkelain (347/1956) nojalla
maksettava lapsikorotus tulee maksettavaksi myös rekisteröidyn puolison lapsen
perusteella silloin, kun perhe asuu yhteistaloudessa ja muut yleiset lapsikorotuksen
saamisen edellytykset täyttyvät.
2.4.6. Perhe-eläke
Lakisääteisten perhe-eläkkeiden tarkoitus on turvata omaisten toimeentulo perheen
huoltajan kuoltua. Perhe-eläkettä maksetaan yleensä leskelle ja lapsille.
Työeläkejärjestelmässä rekisteröidyn parisuhteen osapuolen lapsella on oikeus
lapseneläkkeeseen oman vanhempansa ja vanhempansa puolison kuoleman jälkeen.
Kansaneläkelaitoksen maksaman yleisen perhe-eläkkeen tarkoituksena on turvata perheen
vähimmäistoimeentulo perheen huoltajan kuoltua. Perhe-eläkelain (38/1969) 7 §:n
4-kohdan mukaan edunjättäjän lapsena pidetään "muuta lasta, jonka elatuksesta
edunjättäjä on joko omassa kodissaan tai muutoin huolehtinut". Kohta ei edellytä
huoltaja-asemaa, vaan sitä, että elatuksesta on muutoin huolehdittu. Sanamuoto
mahdollistaa sellaisen tulkinnan, että rekisteröidyssä parisuhteessa eläneiden
lapsella on oikeus saada lapseneläkettä vanhempansa puolison kuoleman jälkeen.
2.4.7. Tapaturmavakuutus
Tapaturmavakuutuslain (608/1948) 23 b §:n nojalla työtapaturman jälkeen oikeus
lapseneläkkeeseen on myös työntekijän jälkeen leskeneläkkeeseen oikeutetun
aviopuolison ja lain 23 a §:n 2 momentissa määritellyn avopuolison lapsella, jonka
elatuksesta työntekijä on huolehtinut. 23 a §:n mukaan leskeneläkkeeseen on oikeus
henkilöllä, jonka kanssa työntekijä avioliittoa solmimatta jatkuvasti eli yhteisessä
taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa ja jonka kanssa työntekijällä on tai on
ollut yhteinen lapsi taikka jonka kanssa työntekijällä on viranomaisen vahvistama
sopimus keskinäisestä elatuksesta. Lapsella on siten oikeus lapseneläkkeeseen myös
hänen vanhempansa rekisteröidyn puolison kuoleman jälkeen.
Työ- ja sotilastapaturman jälkeen oikeus eläkkeeseen on samanlainen.
2.4.8. Liikennevakuutus
Liikennevakuutuslain (279/1959) nojalla kuolemantapauksessa omaisille maksetaan
perhe-eläkettä. Ensi sijassa korvauksiin on oikeus leskellä ja vainajan lapsilla.
Perhe-eläkettä voidaan maksaa muillekin henkilöille, joiden elatukseen vainaja
eläessään osallistui, esimerkiksi entiselle puolisolle. Muille kuin leskelle ja
lapsille korvausta maksetaan harkinnanvaraisesti sen mukaisesti, missä määrin
edunjättäjä eläessään osallistui heidän elatukseensa.
2.4.9. Toimeentulotuki
Toimeentulotukea myönnetään toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) nojalla yksin
asuvalle henkilölle tai perheelle. Toimeentulotuen tarve arvioidaan aina
tapauskohtaisesti ja se on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Toimeentulotukeen on
oikeus henkilöllä, jonka omat ja perheen tulot ja varat eivät riitä tarpeen mukaiseen
toimeentuloon. Henkilölle tai perheelle laaditaan laskelma käytettävissä olevista
tuloista ja toimeentulotukeen oikeuttavista menoista. Perhekohtaisessa laskemassa
huomioidaan yhdessä asuvien avio- tai avopuolisoiden sekä heidän alaikäisten lastensa
tulot ja menot. Rekisteröity puoliso ja perheessä asuvat lapset otetaan siten huomioon
perhekohtaista laskelmaa laadittaessa.
2.4.10. Sotilasavustus
Kela maksaa sotilasavustusta sotilasavustuslain (781/1993) nojalla asepalveluksessa tai
siviilipalveluksessa olevalle asevelvolliselle taikka vapaaehtoisessa asepalveluksessa
olevalle naiselle sekä heidän omaiselleen palvelusajalta. Avustukseen oikeutettuja
omaisia ovat asevelvollisen aviopuoliso, avopuoliso, jonka kanssa asevelvollisella on
yhteinen alaikäinen lapsi, asevelvollisen oma tai ottolapsi, aviopuolison lapsi sekä
asevelvollisen huoltoon pysyvästi sijoitettu lapsi. Aviopuolison lapseen rinnastetaan
rekisteröidyn puolison lapsi.
3. Lapset samaa sukupuolta olevien perheissä
3.1. Johdanto
3.2. Tutkimuksista
3.3. Vanhemmuus
3.4. Lapsen kehitys
3.5. Pohdintaa
3.1. Johdanto
Tämän luvun on toimikunnan käyttöön kirjoittanut lastenpsykiatri, LKT Tytti
Solantaus, joka toimii kehittämispäällikkönä Stakesissa. Kyseessä on
tutkimuskatsaus, jonka tarkoituksena on tuoda esille tämänhetkistä tutkimustietoa
lasten kehityksestä perheissä, joissa vanhempi tai vanhemmat ovat homoseksuaaleja.
Luvussa käytetään kyseisessä tutkimuskirjallisuudessa käytettyjä käsitteitä. Samaa
sukupuolta olevien vanhempien perheisiin liittyvät käsitteet ovat ongelmallisia
ylipäätään, koska perheet ovat joutuneet olemaan näkymättömissä, eikä perheille
ja perhesuhteille ole syntynyt luontevia nimityksiä. Katsauksessa käytetään joissakin
kohdissa sanoja 'homoperhe', 'heteroperhe', 'lesbo-' tai 'heteroäiti', 'homo-' tai
'heteroisä', jotka ovat kaikki käsitteinä huonoja ja jopa leimaavia. Äitinä tai
isänä oleminen ei määrity seksuaalisuuden kautta sen enempää homoseksuaalien kuin
heteroseksuaalienkaan keskuudessa. Näitä käsitteitä on kuitenkin jouduttu
käyttämään, koska perheille ei ole vielä ehtinyt syntyä luontevia nimityksiä.
Lasten kehitys homoseksuaalisten vanhempien perheessä on ollut aktiivisen tutkimuksen
kohteena viimeisen 10-15 vuoden aikana. Tutkimus lähti alun perin liikkeelle USA:ssa
oikeuslaitoksen tarpeista 1970-luvulla. Avioeron tapahduttua oikeuden tuli päättää,
annetaanko lasten huoltajuus homoseksuaaliseen suhteeseen siirtyneelle vanhemmalle. Ilman
tutkimustietoa oli asian ratkaisu täysin tuomarin omien käsitysten varassa. Tutkimusten
lähtökohtana oli selvittää, pitivätkö yleiset uskomukset paikkansa koskien
vanhemmuuden ja lapsen kehityksen ongelmia homoseksuaalisten vanhempien perheissä.
Nämä uskomukset koskivat ja koskevat osittain edelleen homoseksuaalisten ihmisten
kykyjä vanhemmuuteen ja heidän lastensa kehitystä ja hyvinvointia. Lapsen
emotionaalisen kehityksen on pelätty häiriintyvän puutteellisen vanhemmuuden vuoksi,
sosiaalisen kehityksen vanhempiin liittyvän sosiaalisen leiman vuoksi ja seksuaalisen
kehityksen vanhempien seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Näistä johtuen on ajateltu,
että homoseksuaalien lapsilla saattaa olla enemmän psykiatrisia häiriöitä kuin
heteroiden lapsilla.
3.2. Tutkimuksista
Suurin osa varhaisemmista tutkimuksista koskee lapsia, jotka ovat syntyneet äitinsä
ja isänsä avioliitossa ja eron jälkeen jääneet lesboäidin hoitoon. Vielä tällä
hetkellä lienee niin, että suurin osa homoseksuaalisen vanhemman kanssa asuvista
lapsista on syntynyt isänsä ja äitinsä avioliitosta. Näitä lapsia on sitten
tutkimuksissa verrattu heteroyksinhuoltajaäidin lapsiin. Näin on myös avioeron vaikutus
pyritty kontrolloimaan; kummassakin ryhmässä lapset ovat kokeneet vanhempiensa eron.
Tilanne on kuitenkin nopeasti muuttumassa sekä elävässä elämässä että
tutkimuksessa. Lesboparit päättävät yhä useammin saada lapsia, jolloin lapset
kasvavat vauvasta lähtien homoseksuaalisten vanhempiensa kanssa. Tutkimuksia näistä
perheistä ja lapsista alkaa olla jo jonkin verran, vaikka seurannat eivät ole vielä
ehtineet pitkiksi (Flaks et al., 1995; Brewaeys et al., 1997; Golombok et al., 1997; Chan
et al., 1998). Keinoalkuinen hedelmöitys antaa aivan uudenlaisen mahdollisuuden tutkia
lesboparin perheitä, koska kontrolliryhmäksi voidaan ottaa heteroseksuaalisen parin
muodostama perhe. Samalla syntyy mahdollisuus tutkia isän puuttumisen merkitystä lapsen
kehitykselle.
Homoisien isyys puolestaan toteutuu useimmiten etävanhemmuutena lasten viettäessä
viikonloppuja ja lomia isiensä luona. Homoisistä ja heidän lapsistaan on vielä hyvin
vähän tutkimusta.
3.3. Vanhemmuus
Homoseksuaalisuus ymmärrettiin psykiatrian piirissä pitkään psyykkisenä
häiriönä ja se oli yhtenä diagnoosina lääketieteellisessä tautiluokituksessa.
Pitkällisen keskustelun ja tieteellisen tutkimuksen jälkeen todettiin
homoseksuaalisuuden määrittäminen sairaudeksi perusteettomaksi ja se poistettiin
tautiluokituksesta vuonna 1973 USA:ssa ja vuonna 1981 Suomessa. Näin ollen ei ole
perusteita olettaa, että homoseksuaalit olisivat mielenterveytensä puolesta epäsopivia
vanhemmiksi. Myös empiirinen tutkimus osoittaa, että lesboäidit ovat mieleltään yhtä
terveitä kuin heteroäiditkin (Golombok et al., 1983; Green et al., 1986; Golombok et
el., 1997; Brewaeys ja van Hall, 1997; Brewaeys et al., 1997). Näin ollen myöskään
vanhemmuus ei rasita lesbonaisen mielenterveyttä enemmän kuin heteronaisen.
Homoseksuaalisten vanhempien vanhemmuutta on tutkittu monelta kannalta; lapsen ja
vanhemman suhdetta ja siinä ilmenevää huolehtivuutta, herkkyyttä, lämpöä ja
läheisyyttä, vanhemmuuden tapoja, lasten valvontaa ja kurinpitoa ja sitä, miten paljon
vanhempi käyttää aikaa lapsen kanssa. Tutkimukset osoittavat, että homoseksuaalinen
vanhempi on aivan yhtä kiinnostunut lapsestaan ja herkkä lapsen tarpeille, viettää
yhtä paljon aikaa lapsen kanssa, valvoo ja ohjaa lastaan ja muodostaa yhtä lailla
kiintymyssuhteen lapseen kuin heterovanhempikin (Mucklow ja Phelan, 1979; Kirkpatrick et
al., 1981; Kirkpatrick, 1987; Flaks et al., 1995; Tasker ja Golombok, 1997; Brewaeys et
al., 1997; Chan et al., 1998; Golombok ja MacCallum, 2003). Perheitten arkirutiinitkaan
eivät näytä olevan erilaisia lesbo- ja heteroparin perheissä. Jonkin verran on
kuitenkin viitettä siitä, että vanhemmuus ja lastenhoito jaetaan tasaisemmin lesboparin
kuin heteroparin kesken (Brewaeys et al., 1997). Yhdessä tutkimuksessa (Golombok et al.,
1997) lesboäidit olivat enemmän vuorovaikutuksessa lasten kanssa kuin heteroäidit.
Brewaeysin työryhmä (Brewaeys et al., 1997) tutki vanhemmuutta, äitien hyvinvointia
ja lasten kehitystä perheissä, joissa oli käytetty keinoalkuista hedelmöitystä.
Lapset olivat siten asuneet lesboäitiensä kanssa jo vauvasta lähtien. Aineistossa oli
30 lesbo- ja 38 heteroparia, jotka olivat saaneet lapsensa keinoalkuisesti, ja 30
heteroseksuaalia paria, joiden lapsi oli saanut alkunsa normaalissa yhdynnässä. Lapset
olivat tutkimuksen aikaan 4-8-vuotiaita. Tutkimukseen oli pyydetty kaikkia kyseisen
hedelmöitysklinikan asiakkaita viiden vuoden ajalta. Kaikki lesboparit suostuivat,
heteropareista 53 %. Kontrolliryhmä muodostettiin perheistä, jotka vastasivat
keinoalkuisia perheitä äidin ja lapsen iän, perheen koon ja lapsijärjestyksen suhteen.
Valituista perheistä 60 % suostui tutkimukseen. Näin ollen lesboperheissä ei tapahtunut
valikoitumista, mutta on mahdollista, että heteroperheet, joilla oli vaikeuksia, jäivät
pois tutkimuksesta.
Yhtenä tutkimuksen kohteena olivat lasten suhteet vanhempiinsa. Vanhempien
haastattelun perusteella todettiin, että kaikki äidit, niin biologiset kuin
sosiaalisetkin äidit, niin heterot kuin lesbotkin, olivat enemmän vuorovaikutuksessa
lasten kanssa kuin isät ja vuorovaikutuksen laatu oli myönteisempää. Samaan päätyi
myös Falks (Falks et al., 1995). Kun sitten tutkittiin "kakkosvanhemman"
vuorovaikutusta lapsen kanssa, selviytyivät lapsen synnyttäneiden lesboäitien kumppanit
paremmin kuin heteroperheitten isät. Tämä johtunee siitä, että nainen on omassa
kehityksessään sosiaalistunut äidiksi ja rakentaa ehkä läheisemmän suhteen lapseen
kuin mies. Voi myös olla niin, että miehen sosiaalinen rooli vetää häntä pois
perheen ulottuvilta enemmän kuin naista.
Brewaeyn tutkimuksessa kartoitettiin myös lasten tunteita ja kokemuksia suhteestaan
vanhempiinsa, koska on epäilty, että lapsilla saattaa olla vaikeuksia suhteissaan
lesboäitiin tai tämän naiskumppaniin. Lasten kokemuksissa ei ollut eroja lapset
synnyttäneiden lesbo- ja heteroäitien välillä: kaikkien kolmen ryhmän lapset toivat
esille enemmän positiivisia tunteita äitejään kuin kakkosvanhempiaan kohtaan. Kun taas
verrattiin lasten kokemuksia ja tunteita kakkosvanhempiaan kohtaan, todettiin, että
lasten tunteet isiä ja sosiaalista äitiä kohtaan olivat hyvin samanlaiset.
Lesboperheitten lapset eivät siten kokeneet mitään erityisiä vaikeuksia suhteessaan
perheensä äiteihin. Synnyttäneet äidit olivat lasten mielissä etusijalla sekä
hetero- että lesboperheissä.
Golombokin ja työtovereiden (Golombok et al., 1983) tutkimus edustaa aikaisempaa
tutkimusaaltoa. He tutkivat lapsia, jotka olivat saaneet alkunsa vanhempiensa
heterosuhteesta ja jääneet sitten lesboäidin huoltoon. Näitä lapsia verrattiin
heteroyksinhuoltajien lapsiin. Perheitä oli molemmissa ryhmissä 27. Lesboperheissä oli
lapsia 37 ja heteroperheissä 38. Lapset olivat 5-17-vuotiaita, keski-ikä 9-10 vuotta.
Kartoitettaessa lasten suhteita muualla asuviin isiin havaittiin, että suurimmalla osalla
lesboäitien lapsista oli ainakin jonkinlainen kontakti isäänsä päinvastoin kuin
heteroäitien lapsilla. Kolmannes lesboäidin lapsista tapasi isäänsä ainakin kerran
viikossa, kun taas heteroäitien lapsista ainoastaan 8 %. Lesboäitien lapsilla oli siten
huomattavasti enemmän kontakteja isiinsä kuin heteroäitien lapsilla. Ero saattaa johtua
siitä, että lesbot tuntevat huolta miehen puuttumisesta lesboperheestä ja he pyrkivät
aktiivisesti pitämään isän mukana lapsen elämässä. Tätä tukee myös Kirkpatrickin
ja hänen työtovereittensa tutkimus (Kirkpatrick et al., 1981). Ero voi johtua myös
siitä, että äidin uuden kumppanin ollessa nainen ei perheeseen synny kilpailutilannetta
kahden miehen ja kahden isän välillä. Lapsen alkuperäinen isä säilyy lapsen ainoana
isänä.
Äidin uusi lesbokumppani näyttää olevan ylipäätään aktiivisempi solmimaan
suhteita lapsiin ja ottamaan vastuuta lapsista kuin heteroäidin uusi mieskumppani.
Taskerin ja Golombokin tutkimuksessa (1995) lesboäitien lapset kokivat äidin
naiskumppanin läheisemmäksi kuin heteroäitien lapset äitinsä miesystävän. Tyttöjen
ja naisten sosialisaatiota äidiksi voidaan ajatella syyksi siihen, että nainen pyrkii
ehkä aktiivisemmin solmimaan läheisen suhteen uuden kumppaninsa lapseen kuin vastaavassa
tilanteessa oleva mies.
Tutkimuksien perusteella voidaan todeta, että huoli homoseksuaalisen ihmisen
vanhemmuuden puutteellisuudesta on turha. Myöskään isän puuttuminen perheestä ei
näytä johtavan vanhemmuuden ongelmiin, esimerkiksi kurinpidon ja valvonnan puutteisiin.
Monissa tutkimuksissa lesboäidit selviytyivät paremmin kuin heteroäidit. Ero ei
todennäköisesti johdu vanhemman seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan siitä, että
homoseksuaali vanhempi on joutunut miettimään vanhemmuuttaan ja tekemään siihen
liittyviä päätöksiä eri tavalla kuin heterovanhempi. Harkinnan ja tietoisen
päätöksen myönteistä merkitystä vanhemmuudelle tukee myös se, että
keinohedelmöityksen avulla syntyneiden lasten vanhemmat tuntuvat selviytyvän
vanhemmuudesta paremmin kuin luonnonmenetelmällä alkuun saatettujen lasten vanhemmat
(Brewaeys et al., 1997).
3.4. Lapsen kehitys
3.4.1. Seksuaalinen kehitys
3.4.2. Lasten sosiaalinen kehitys
3.4.3. Lasten tunne-elämä ja käyttäytyminen
3.4.4. Isän puuttuminen lesboperheestä
3.4.5. Tutkimukset homoseksuaaleista isistä
3.4.1. Seksuaalinen kehitys
Seksuaalinen kehitys jaetaan tavallisesti kolmeen eri alueeseen, joita ovat
sukupuoli-identiteetin, sosiaalisen sukupuolen ja seksuaalisen orientaation kehitys.
Kaikkia näitä voidaan tarkastella monitahoisesti ja niiden traditionaalisia
lähtökohtia ja sisältöjä voidaan arvioida kriittisesti. Yksinkertaistaen niillä
tarkoitetaan seuraavia asioita. Identiteetillä tarkoitetaan tietoisuutta siitä, että
minä olen tyttö tai minä olen poika ja asian omaksumista osaksi itseä. Sosiaalisella
sukupuolella tarkoitetaan niitä sukupuoleen sidottuja ominaisuuksia, jotka sosiaalisesti
erottavat miehet ja naiset sekä tytöt ja pojat toisistaan. Seksuaalisella orientaatiolla
tai suuntautumisella tarkoitetaan seksuaalista parinvalintaa.
Sukupuoli-indentiteetin kohdalla tutkimuksien tulokset ovat hyvin selkeät.
Missään tutkimuksessa ei ole todettu homoseksuaalisten vanhempien lapsilla
poikkeavuutta. Lapset ja aikuiset pitivät itseään tyttöinä tai poikina, naisina tai
miehinä biologisen sukupuolensa mukaisesti (Kirkpatrick et al., 1981; Golombok et al.,
1983; Green, 1978; Green et al., 1986; Golombok et al., 1997). Tutkimukset koskevat yli
300 homo- tai lesbovanhemman jälkeläistä (Patterson, 1992).
Sukupuoli-identiteetin kehityksen ajatellaan tapahtuvan ensimmäisten ikävuosien
aikana. Suurin osa tutkimuksista koskee lapsia, jotka ovat kasvaneet nämä vuotensa
heterovanhempiensa kanssa, koska avioero on tapahtunut vasta myöhemmin. Näin ollen
voidaan kysyä, antavatko tutkimustulokset kuitenkaan vastausta siihen, miten lapsen
sukupuoli-identiteetin kehitys etenee, jos lapsi kasvaa vauvasta lähtien homo- tai
lesboperheessä. Viimeisimmät tutkimukset, jotka jo koskevat lesboparien omia lapsia,
tukevat kuitenkin tulosta, että vanhemman seksuaalinen orientaatio ja sosiaalinen
parinvalinta ei vaikuta lapsen sukupuoli-identiteetin kehitykseen (Golombok et al., 1997;
Brewaeys et al., 1997; Chan et al., 1998). Vaikka tutkimukset ovat uusia, ovat lapset
kuitenkin jo ohittaneet ratkaiseviksi ajatellut varhaiset vuodet. Näin ollen on vahvaa
näyttöä siitä, että omien vanhempien seksuaalinen parinvalinta ja lapsen kasvaminen
homoseksuaalisten vanhempien kanssa ei vaikuta ihmisen sukupuoli-identiteettiin.
Sosiaalisen sukupuolen normatiivinen kehittyminen on paljon monimutkaisempi
kysymys. Kyseessä on myös yhteiskunnallinen ja kulttuurinen käytäntö ja sopimus
siitä, minkälainen naisen ja miehen tulee olla. Vallitsevia odotuksia voidaan pitää
monilta osin kahlitsevina sekä miesten että naisten suhteen ja sukupolvi toisensa
jälkeen onkin pyrkinyt niitä muuttamaan.
Asiaa on lähestytty tutkimuksellisesti monelta kannalta. Javaid (1993) tutki 26
lesboäidin odotuksia ja toiveita koskien lastensa tulevaisuutta. Lesboäidit halusivat
lastensa avioituvan ja saavan lapsia aivan kuten kontrolliryhmässä olevat
heteroäiditkin. Greenin ja hänen työryhmänsä tutkimuksessa (Green et al., 1986)
tarkasteltiin 56 lesbo- ja 48 heteroäidin lapsen leluja, leikkejä, pelejä ja
mieliohjelmia televisiosta. Ryhmien välillä ei löytynyt eroja. Hoefferin tutkimuksessa
(1981) sitä vastoin lasten lelut olivat lesboperheissä vähemmän sukupuolisidonnaisia
kuin heteroperheissä. Ylipäätänsä tiedetään, että äidit valitsevat lapsilleen
vähemmän sukupuolistereotyyppisiä leluja kuin isät, joten erot lesbo- ja
heteroperheiden välillä voivat selittyä isien valinnoilla. Erot ovat kaiken kaikkiaan
hyvin pienet.
Lapsia itseään koskevissa tutkimuksissa ei löydetä systemaattisia eroja tyttöjen
tyttömäisyydessä ja poikien poikamaisuudessa hetero- ja homoperheiden lasten välillä
(Green, 1978; Hoeffer, 1981; Kirkpatrick et al., 1981; Golombok et al., 1983; Patterson,
1994; Brewaeys et al., 1997; Brewayes ja Golombok, 1997; Golombok et al., 1997), joskin
yksittäisissä tutkimuksissä voidaan raportoida pieniä eroja suuntaan tai toiseen.
Greenin tutkimuksessa (Green et al., 1986) lesboäitien lapset kertoivat osallistuvansa
monipuolisempiin leikkeihin ja toimintoihin koulussa ja naapurustossa kuin heteroäitien
lapset. Näiden lasten äidit kertoivat, että heidän tyttärensä leikkivät joskus
autoilla ja harrastivat aika ajoin rajuja fyysisiä leikkejä; poikien suhteen ei tullut
eroja. Molempien lapsiryhmien käyttäytyminen oli kuitenkin normaalin rajoissa. Reesin
tutkimuksessa (1979, ref. Patterson, 1992) puolestaan lesboäitien tyttäret olivat
feminiinisempiä kuin heteroäitien tyttäret. Aineisto oli kuitenkin melko pieni, vain 12
lesboäidin tytärtä.
Gottman (1990, ref. Patterson, 1992) tutki aikuisia ja vertasi kolmea naisryhmää
keskenään. Kyseessä olivat 35 lesboäidin tytärtä, 35 heteroäidin tytärtä, jotka
olivat eronneet ja asuivat yksin, ja 35 heteroäidin tytärtä, jotka olivat eronneet ja
menneet uudelleen naimisiin. Naiset olivat 18-44 vuoden ikäisiä. Näidenkään ryhmien
naiset eivät eronneet toisistaan naisellisuuden suhteen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että mitään systemaattisia eroja ei ole lasten
sosiaalisen sukupuolen kehityksessä sen mukaan, mikä vanhemman seksuaalinen
suuntautuminen on. Tärkeä tutkimustulos on myös se, että lapsi kasvaa sosiaalisesti
tytöksi ja pojaksi riippumatta vanhempiensa sukupuolesta. Aikaisempi oletus, jonka mukaan
isän läsnäolo oli välttämätön, jotta pojasta tulisi poikamainen, ei näytä
pitävän paikkaansa. Lapsen sosiaalisen sukupuolen kehittymistä ei selitä
yksinkertainen mallioppiminen, vaan se on paljon monimutkaisempi prosessi ja näyttää
tapahtuvan vuorovaikutuksessa laajemman ympäristön kanssa.
Seksuaalinen suuntautuminen määritellään useimmiten seksuaalisen
parinvalinnan mukaan. Vaikka seksuaaliset mieltymykset liikkuvat jatkumolla
heteroseksuaalisuuden ja homoseksuaalisuuden välillä, käsitellään seksuaalista
orientaatiota tavanomaisessa keskustelussa kolmiluokkaisena. Pari voidaan valita
vastakkaisesta (heteroseksuaali) tai samasta (homoseksuaali) sukupuolesta tai molemmista
(biseksuaali).
Sukupuolinen suuntautuminen tulee esille vasta murrosiässä ja sen jälkeen, joten sen
tutkimiseen tarvitaan pitkiä seurantoja ja tutkimusta aikuisista. Tämän vuoksi
tutkimuksen kohteena ovat olleet nimenomaan heteroavioliitossa syntyneet lapset, jotka
ovat viettäneet suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan homoseksuaalisen vanhempansa
kanssa. Näiden tutkimusten mukaan seksuaalinen suuntautuneisuus ei näytä liittyvän
vanhempien parinvalintaan eikä siihen, miten suuren osan lapsuudestaan lapsi on elänyt
homo- tai lesboperheessä (Huggins, 1989; Golombok et al., 1983; Bailey et al., 1995;
Golombok ja Tasker, 1997; ks. myös Patterson, 1992 ja Brewaeys ja van Hall, 1997).
Tutkimuksissa on tavallisesti kysytty ihmisiltä parinvalinnasta. Seksuaalinen
suuntautuminen on kuitenkin monisyisempi ja rikkaampi kokonaisuus kuin vain parinvalinta
ja se ilmenee prosessina lapsen ja nuoren kehityksessä. Tasker ja Golombok (1997)
haastattelivat tutkittaviaan ja kysyivät nuoruudenaikaisista seksuaalifantasioista,
ihastumisista, seksuaalisista kokeiluista ja lopulta parinvalinnasta ja omasta
kokemuksesta itsestä homona, lesbona tai heterona.
Tutkimus koski 27 lesboäidin ja 27 heteroäidin lasta, joiden kehitystä seurattiin 14
vuotta. Lasten keskimääräinen ikä oli tutkimuksen alussa 9 vuotta ja lopussa 23
vuotta. Viimeisessä seurannassa tavoitettiin 25 lesboäidin lasta ja 21 heteroäidin
lasta. Tutkimuksen alkaessa perheet olivat yksinhuoltajaperheitä, mutta vuosien saatossa
äidit alkoivat seurustella ja äitien puolisot muuttivat perheisiin.
Noin neljäsosa nuorista kertoi, että heillä oli nuoruudessa seksuaalista
kiinnostusta - fantasioita ja ihastumisia - myös samaa sukupuolta kohtaan. Tässä ei
ollut eroja kasvutaustan eli äidin seksuaalisen orientaation ja parinvalinnan mukaan.
Kuitenkin lesboäitien nuoret olivat toimineet tunteittensa mukaisesti useammin kuin
heteroäitien lapset, eli heillä oli enemmän homoseksuaalisia kokemuksia kuin
heteroäitien nuorilla. Kun aikaa kului ja nuoret aikuiset hakeutuivat parisuhteisiin, ei
parinvalinnassa ollut eroja hetero- ja lesboäitien aikuisten lasten välillä.
Näyttääkin siltä, että homoseksuaaliset fantasiat ja ihastumiset ovat
nuoruusiässä tavallisia riippumatta perhetaustasta. Tämä on tuttua ja tukee
aikaisempia käsityksiä seksuaalisesta kehityksestä. Homoseksuaalisia kokeiluja sitä
vastoin on enemmän homoseksuaalisissa perheissä kasvaneilla. Tämän voidaan ajatella
johtuvan siitä, että näille nuorille omien fantasioiden ja ihastuksen mukainen toiminta
oli sosiaalisesti hyväksytympää kuin heteroperheiden lapsille. Homoseksuaaliset
kokeilut eivät kuitenkaan näytä johtavan homoseksuaalisuuteen. Seksuaalinen
parinvalinta ja indentifioituminen heteroksi, homoksi tai lesboksi ei puolestaan näytä
riippuvan perhetaustasta.
Tutkimusten tulokset ovat mielenkiintoiset ajatellen seksuaalisen orientaation
kehitystä ylipäätään. Voidaan ajatella, että homoseksuaalisten vanhempien lapsilla
kasaantuvat sekä homoseksuaalisuuteen altistavat geneettiset että ympäristötekijät.
Näin ollen voisi odottaa, että heistä kehittyisi useammin homoseksuaaleja, mutta
tutkimus ei ainakaan tällä hetkellä tue tätä. Tutkimustulos onkin haaste
homoseksuaalisuuden kehityksen teorioille. On tietysti huomattava edelleen, että suurin
osa tutkimuksista koskee lapsia ja aikuisia, jotka ovat kasvaneet aivan varhaisimmat
vuotensa heteroperheessä. Lisäksi on huomattava, että seksuaalinen suuntautuminen
saattaa muuttua elämänkulun myötä, mikä voi aiheuttaa eroja homo- ja heteroperheitten
lasten välille myöhemmin.
3.4.2. Lasten sosiaalinen kehitys
Lapsen sosiaalinen kehitys on ollut erityinen huoli niin homojen ja lesbojen
omassa keskuudessa kuin pohdittaessa homoperheiden oikeutusta. Vanhemman seksuaalista
suuntautumista on pidetty sosiaalisena leimana, jonka vuoksi lapsi joutuu tovereidensa
kiusaamaksi ja eristämäksi. Edelleen on pelätty sitä, että lapsen itsetunto kärsii
ja sosiaalinen kehitys vaikeutuu.
Golombokin, Spencerin ja Rutterin (1983) tutkimuksessa kerättiin äideiltä
systemaattista tietoa lasten ystävyyssuhteista. Materiaalin arvioi tutkija, joka ei
tiennyt lasten perhetaustaa. Molemmissa ryhmissä kaksi lasta kärsi selvistä
sosiaalisista ongelmista ja noin kolmannes lievemmistä vaikeuksista liittyen arkuuteen,
riitelyyn tai vaikeuksiin ylläpitää ystävyyssuhteita. Ryhmien välillä ei sitä
vastoin ollut eroa. Green et al. (1986) tutkimuksessa 56 lesboperheen lasta arvioi
itsensä yhtä suosituiksi kuin heteroperheitten lapsetkin (48), eikä äitienkään
arvioinneissa ollut eroja liittyen lasten sosiaalisuuteen ja sosiaalisiin taitoihin.
Lapset näyttävät kuitenkin olevan tietoisia ympäristön negatiivisista asenteista ja
suojaavan itseään aktiivisesti syrjinnältä. He valitsevat ne ystävät, joille he
kertovat perhesuhteistaan ja joita he kutsuvat kotiinsa (Javaid, 1993; Tasker ja Golombok,
1995).
Tasker ja Golombok (1995) tutkivat nuoria aikuisia (keski-ikä 24 v) ja kyselivät
heidän aikaisempia kokemuksiaan kiusatuksi tulemisesta. Lesboperheissä kasvaneet (25) ja
heteroperheissä kasvaneet nuoret (25) eivät eronneet toisistaan kiusaamiskokemusten
määrän suhteen. Lesboperheitten lapsia, erityisesti poikia, oli kuitenkin kiusattu
enemmän kuin muita omaan seksuaalisuuteen liittyvillä asioilla. Lesboperheissä
kasvaneet olivat myös nuoruusiässä kokeneet perheensä erilaisuuden jonkinasteisena
ongelmana, vaikkakaan eivät varhaisemman lapsuuden aikana tai murrosiän jälkeen. Tämä
saattaa liittyä siihen, että nuoruusiässä on tärkeätä olla samanlainen kuin muut
nuoret.
Tutkimukset osoittavat, että lesboperheiden lasten kyvyt solmia ja ylläpitää
ystävyyssuhteita ovat samat kuin muiden. Lasten ystävyyssuhteet kehittyvät samoja
polkuja homo- ja heteroperheissä. Lapset näyttävät löytävän omat ystävänsä ja
luovan omat ihmissuhdeverkostonsa myös tavallisesta poikkeavissa perheolosuhteissa,
eivätkä ole sen enempää eristettyjä ja yksinäisiä kuin muutkaan lapset ja nuoret.
Homo- ja lesboperheiden lasten hyvät kokemukset sosiaalisesta ympäristöstä ovat
yllättäviä. Tutkimukset ovat pääosin tehty USA:ssa, Englannissa, Hollannissa,
Belgiassa ja Kanadassa. Ainoa suomalainen tutkimus käsittelee lesboperheitten nuorten
perhekäsityksiä. Sen tulokset ovat samansuuntaiset kuin ulkomaisten, vaikkakin sen
aineisto on pieni, seitsemän nuorta (Ahola, 2000). Lasten hyvät kokemukset johtuivat
ehkä siitä, että lesboperheet, jotka olivat hankkineet lapsia, tai lesboäidit ja
homoisät, joille lapset olivat jääneet, pystyivät valitsemaan asuinpaikkansa
ympäristön suvaitsevaisuuden mukaan tai vanhemmat tekivät aktiivisesti itse työtä
ympäristön asenteiden pehmittämiseksi omille lapsille. On mahdollista, että jos perhe
asuu hyvin homokielteisellä alueella, jossa perhe eristetään ja leimataan, joutuvat
myös lapset saman kohteeksi.
3.4.3. Lasten tunne-elämä ja käyttäytyminen
Lapsen itsetuntoa, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia ja psykiatrista
sairastavuutta on tutkittu tutkimusasetelmissa, jossa lapsia ovat arvioineet äidit,
opettajat, ulkopuoliset arvioitsijat ja lapset itse. Puryear (1983, ref. Patterson 1992)
tutki lesbo- ja heteroäitien kouluikäisten ja Huggins (1989) murrosikäisten lasten
minäkäsityksiä, eivätkä todenneet eroja. Lasten älykkyyttä tutki puolestaan Green
työtovereineen (Green et al., 1986) ja tulos oli sama. Gottman (1990, ref. Petterson,
1992) vertasi lesbo- ja heteroäitien aikuisten tytärten persoonallisuuden piirteitä.
Tutkittiin 18 persoonallisuuden ulottuvuutta ja ainoastaan yhdessä löytyi ero.
Lesboäitien aikuiset tyttäret arvioivat oman hyvinvointinsa paremmaksi kuin
heteroäitien tyttäret.
Lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmat eivät myöskään näytä olevan
riippuvaisia vanhempien seksuaalisesta suuntautumisesta (Kirkpatrick et al., 1981;
Golombok et al., 1983; Brewaeys et al., 1997; Flaks et al., 1999, Golombok et al., 1997;
Tasker ja Golombok, 1995). Golombokin, Spencerin ja Rutterin (1983) tutkimuksessa lasten
psykiatriset oireet arvioi lastenpsykiatri, joka ei tiennyt lapsen perhetaustasta.
Hänkään ei havainnut eroja lasten perhetaustan mukaan. Tasker ja Golombok (1995, 1997)
tutkivat lesbo- ja heteroperheissä kasvaneita nuoria aikuisia, eivätkä todenneet eroja
ahdistus- tai depressio-oireiden, psykiatrisen sairastavuuden ja hoitopalvelujen käytön
suhteen välillä.
Näyttääkin siltä, että lasten persoonallisuuden kehityksessä, tunne-elämän ja
käyttäytymisen ongelmissa ja psykiatrisessa sairastavuudessa ei ole systemaattisia eroja
sen mukaan, minkälaisessa perheessä lapsi on kasvanut. Missään tutkimuksessa ei ole
todettu, että homoseksuaalisten vanhempien lapsilla olisi enemmän psyykkisiä ongelmia
ja psykiatrisia häiriöitä kuin muilla lapsilla. Tämä ei tietysti merkitse sitä,
etteikö homoseksuaalisten vanhempien lapsilla olisi psyykkisiä ongelmia. Ne vain
johtuvat molemmissa perhetyypeissä samoista asioista, kuten taloudellisista vaikeuksista,
vanhempien välisistä ristiriidoista, huonosta perheilmapiiristä ja vanhemmuuden
ongelmista, eivätkä ole yhteydessä perherakenteeseen.
3.4.4. Isän puuttuminen lesboperheestä
Isän puuttuminen lesboperheestä on ollut vakavan keskustelun aihe. Isättömyyden
tutkiminen on ylipäätään vaikeaa, koska isä puuttuu yleensä haavoittavien
olosuhteiden seurauksena - kuolema, avioero, ohimenevästä suhteesta syntynyt lapsi - ja
on vaikea erottaa mikä on puhtaasti isättömyyden aiheuttamaa ongelmaa. Kuoleman tai
avioeron kautta isänsä menettäneet lapset eivät myöskään ole 'isättömiä'.
Isää on pidetty tärkeänä erityisesti seksuaalisessa kehityksessä, tytön
kasvamisessa tytöksi ja pojan pojaksi. Isän merkitystä on korostettu erityisesti pojan
sosiaalisen sukupuolen kehityksessä. Pojan kehitys poikamaiseksi ja miehekkääksi on
ajateltu olevan paljolti isän ansiota. Stevenson ja Black (1988) suorittivat
meta-analyysin 67 tutkimuksesta, joissa porauduttiin isän poissaolon merkitykseen lapsen
sosiaalisen sukupuolen kehityksessä. Isät puuttuivat perheestä avioeron,
armeijakomennuksen, kuoleman tai muiden erilaisten syiden vuoksi. Kyseessä ei ollut isän
puuttuminen kokonaan.
Tutkimuksessa ei tullut ilmi mitään eroja tyttöjen kohdalla isän läsnäolon
suhteen. Poikien kohdalla tuli joitakin eroja, vaikkakin pieniä. Alle kouluikäiset
pojat, joilla ei ollut isää perheessä, leikkivät muita useammin
sukupuolistereotypioita rikkovia leikkejä. Vanhemmilla pojilla oli puolestaan enemmän
aggressiivista käyttäytymistä kuin pojilla, joilla oli perheessä isä. Kuitenkin, jos
isä oli kuollut, eivät pojat olleet aggressiivisempia. Eniten aggressioita oli pojilla,
joiden isät olivat poissa kotoa palvellakseen sotavoimissa. Myös avioeron kokeneilla
pojilla oli enemmän aggressiivista käyttäytymistä kuin pojilla, joiden perheissä oli
isä.
Meta-analyysin johtopäätöksenä on, että isän poissaololla ei ole suurta
merkitystä lapsen sosiaalisen sukupuolen kehittymiselle. Tyttöjen feminiiniseen
kehitykseen sillä ei näytä olevan lainkaan vaikutusta, mutta tietyissä tilanteissa
vanhempien poikien aggressiivinen käyttäytyminen lisääntyy. Näistä tilanteista ei
kuitenkaan voida sanoa, onko varsinainen vaikuttaja isän poissaolo, vai siitä seuranneet
olosuhteet. Tutkimukset eivät myöskään koske tilanteita, joissa isä puuttuisi
kokonaan, kuten on lesboperheissä, joissa lapsi on saatu keinoalkuisen hedelmöityksen
avulla.
Keinoalkuinen hedelmöitys on tehnyt mahdolliseksi sen, että yksinäinen nainen tai
lesbopari voi saada lapsen, joka kasvaa alusta alkaen ilman isää. Näin ollen nämä
perheet tekevät mahdolliseksi tutkia isättömyyden vaikutuksia ja verrata lasten
kehitystä naisparin ja heteroparin perheissä. Flaksin (Flaks et al., 1995), Chanin (Chan
et al., 1998), Brewaeysin (Brewaeys et al., 1997) ja Golombokin (Golombok et al., 1997)
tutkimukset koskevat lapsia ja perheitä, joissa lapset on saatettu alulle keinoalkuisen
hedelmöityksen turvin. Kyseisissä tutkimuksissa kaikki sekä lesbo- että
heteroperheissä elävät lapset (4-9 v) pitivät itseään tyttöinä ja poikina
biologisen sukupuolensa mukaisesti ja kaikki olivat myös sosiaalisesti omaksuneet oman
sukupuolensa. Näin ollen tarjolla oleva tutkimustieto tukee käsitystä, että isä ei
ole välttämätön lapsen sukupuoli-identiteetin ja sosiaalisen sukupuolen
kehittymisessä. On kuitenkin huomattava, että tutkimukset eivät vielä yllä yli lasten
murrosiän, joka on hyvin aktiivista seksuaalisen kehityksen aikaa.
Isän puuttumisen on ajateltu olevan haitaksi lapsen älylliselle kehitykselle ja
aiheuttavan psyykkisiä ongelmia. Golombokin työryhmän tutkimuksessa (Golombok et al.,
1997) todettiin, että äitien ja lasten suhde - riippumatta äitien seksuaalisesta
orientaatiosta - oli lämpimämpi, jos perheessä ei ollut isää. Lapset olivat myös
useammin turvallisesti kiintyneitä, mutta äitien ja lasten konfliktit olivat rajumpia
kuin isän kuuluessa perheeseen. Lasten psyykkiset ja käyttäytymisen ongelmat eivät
eronneet isän läsnäolon tai puuttumisen suhteen, mutta lapset arvioivat itseään sekä
kognitiivisesti että fyysisesti kykenevämmiksi, jos perheessä oli isä. Flaksin
tutkimuksessa (Flaks et al., 1995) ei sen sijaan tullut eroja lasten kognitiivisen
kehityksen, kuten ei myöskään tunne- ja käytösongelmien suhteen kahden huoltajan
lesbo- ja heteroperheissä. Nuoruusiän kehitysvaihetta ei kuitenkaan näissä
tutkimuksissa vielä oltu saavutettu.
Tutkimukset eivät tällä hetkellä tue näkemystä, että isän puuttuminen
itsessään johtaisi lapsen kehityksen ongelmiin.
Tutkimukset eivät tällä hetkellä tue näkemystä, että isän puuttuminen
itsessään johtaisi lapsen kehityksen ongelmiin. Vastaavia tutkimuksia äitien
puuttumisesta ja äidittä kasvamisesta ei ole vielä kovinkaan paljoa.
Yksinhuoltajaisistä ja heidän lapsistaan on kuitenkin jonkin verran tietoa ja
näyttääkin siltä, että miehet ovat yhtä kykeneviä vanhemmuuteen kuin naisetkin ja
lapset kehittyvät normaalisti isiensä hoivissa (esim. Schaffer, 1998). Tutkimukset
viittaavatkin toistuvasti siihen, että lapsen kasvu ja kehitys ei vaadi kahta eri
sukupuolta olevaa vanhempaa, kunhan ihmissuhteet ja elämisen ehdot ovat muuten kunnossa.
Ei näytä olevan mitään itsestään toteutuvaa 'isän merkitystä' tai 'äidin
merkitystä', vaan kukin vanhempi rakentaa oman merkityksensä lapselle niissä
sosiokulttuurisissa oloissa, joissa perhe elää.
3.4.5. Tutkimukset homoseksuaaleista isistä
Homoseksuaalisista isistä ja heidän lapsistaan on hyvin vähän tutkimusta verrattuna
lesbotutkimukseen. Homoisien perheet ovat myös olleet niin harvinaisia näihin päiviin
asti, että tutkimusaineistoa on ollut vaikea kerätä. Homoseksuaaliset miehet ovat
kuitenkin heräämässä mahdollisuuteen saada omia lapsia. Syntyneistä homo- ja
lesboparien perheyhteisöistä ei ole vielä tutkimustietoa.
Alustavat tutkimukset osoittavat, että homoisien asenteet ja suhteet lapsiin eivät
eroa heteroisistä (Patterson ja Chan, 1999). Ehkä suurin pinnan alla oleva huoli on
ollut mahdollinen lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö homoisän taholta. Tähän ei
kuitenkaan ole mitään perusteita (Carole et al., 1994).
3.5. Pohdintaa
Tutkimuksia on kertynyt jo melko paljon. Tutkimusaineistot olivat alkuvaiheessa hyvin
pieniä alle kymmenen henkilön aineistoja, nykyään jo suurempia. Aineistot saatiin
alkuvaiheessa esimerkiksi ilmoittamalla homoseksuaalien julkaisuissa, ja voidaan olettaa,
että tutkimuksiin valikoitui hyvin selviytyviä perheitä. Toisaalta myös
vertailuryhmät valittiin vastaavilla menetelmillä, joten aineistot vinoutuivat samaan
suuntaan. Täytyy myös muistaa, että homoseksuaaliset perheet ovat hyvin pieni ja
syrjitty vähemmistö, jolta on myös otettu lapsia pois. Suurten, edustavien aineistojen
kerääminen on näissä oloissa mahdotonta. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa.
Asenteet ovat avoimemmat ja keinohedelmöitys on tuonut uudenlaisen mahdollisuuden tutkia
lesboperheitä yhdessä muunlaisten perheiden kanssa. Merkittävää on se, että uudet
tutkimukset näyttävät vahvistavan ja rikastuttavan aikaisempia tuloksia.
Tutkimustulokset ovatkin hämmästyttävän yhdensuuntaiset: ne painottavat
ihmissuhteiden ja vanhemmuuden merkitystä. Lasten kehitys edellyttää rakastavia
ihmissuhteita ja vastuullista vanhemmuutta, mikä vaatii paneutumista ja antautumista
vanhemmalta, oli hän sitten nainen tai mies. Perherakenne ja vanhempien sukupuoli eivät
sitä vastoin näytä olevan erityisen tärkeitä. Lasten kehityksen vaikeuksiin
puolestaan vaikuttavat samat tekijät niin hetero- kuin homoperheissä: ongelmat perheen
ihmissuhteissa ja erityisesti vanhempien keskinäisissä väleissä, vanhempien
mielenterveyden häiriöt, vanhemmuuden pettäminen ja perheen taloudellisen tilanteen
romahtaminen. Nämä ongelmat eivät ole riippuvaisia vanhempien sukupuolesta.
Tutkimukset eivät kuitenkaan merkitse sitä, etteivät erilaiset perheet olisi
toisistaan poikkeavia kasvuympäristöjä. Tutkimusten lähtökohtana on ollut tarkastella
homoseksuaalisiin perheisiin liittyviä kielteisiä uskomuksia ja tutkimusasetelmat ovat
olleet sen mukaiset. Nyt olisi aika jatkaa tutkimuksia toisista lähtökohdista.
Jokaisessa perhemuodossa, niin hetero- kuin lesboperheessä, niin yksilapsisessa kuin
kahdeksanlapsisessa perheessä on omat haavoittuvuutensa ja omat vahvuutensa.
Perhetutkimuksessa olisi nyt edettävä tutkimaan perheiden rikasta kirjoa ilman
moraalisia kannanottoja. Tähänastinen tutkimus on osoittanut, että moralisoimiselle ei
ole perusteita.
KIRJALLISUUTTA
Ahola, M. (2000). "Ihan perhe vaan". Lesboperheissä elävien nuorten
perhekäsityksiä. Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry.
Bailey, J. & Zucker, K. J. (1995). Childhood sex-typed behavior and sexual
orientation: a conceptual analysis and quantitative review. Developmental Psychology,
31, 43-53.
Bailey, J. M, Bobrow, D, Wolfe, M. & Mikach, S. (1995). Sexual Orientation of Adult
Sons of Gay Fathers. Developmental Psychology, 31(1), 124-129.
Brewaeys, A. & Hall, E. V. V. (1997). Lesbian motherhood: the impact on child
development and family functioning. J. Psychosom. Obstet. Gynecol., 18, 1-16.
Brewaeys, A, Ponjaert, I, Hall, E. V. V. & Golombok, S. (1997). Donor insemination:
child development and family functioning in lesbian mother families. Human
Reproduction, 12(6), 1349-1359.
Chan, R. W, Raboy, B. & Patterson, C. J. (1998). Psychosocial Adjustment among
Children Conceived via Donor Insemination by Lesbian and Heterosexual Mothers. Child
Development, 69(2), 443-457.
Flaks, D. K, Ficher, I, Masterpasqua, F. & Joseph, G. (1995). Lesbians Choosing
Motherhood: A Comparative Study of Lesbian and Heterosexual Parents and Their Children. Developmental
Psychology, 31(1), 105-114.
Golombok, S, Perry B, Burston A, Murray C, Mooney-Somers J, Stevens M. & Golding J.
(2003). Children with Lesbian Parents. Developmental Psychology 39 (1), 20-33.
Golombok, S, Spencer, A. & Rutter, M. (1983). Children in Lesbian and Single-Parent
Households: Psychosexual and Psychiatric Appraisal. Journal of Child Psychology and
Psychiatry, 24(4), 551-572.
Golombok, S. & Tasker, F. (1996). Do Parents Influence the Sexual Orientation of
Their Children? Findings From a Longitudinal Study of Lesbian Families. Developmental
Psychology, 32(1), 3-11.
Golombok, S, Tasker, F. & Murray, C. (1997). Children Raised in Fatherless Families
from Infancy: Family Relationships and the Socioemotional Development of Children of
Lesbian and Single Heterosexual Mothers. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 38(7),
783-791.
Golombok, S. & MacCallum, F. (2003). Practitioner Review: Outcomes for parents and
children following non-traditional conception: what do clinicians need to know? Journal
of Child Psychology and Psychiatry, 44(3), 303-315.
Gottman, J. (1990). Children of gay and lesbian parents. In F. Bozett & M. Sussman
(Eds.), Homosexuality and Family Relations (pp. 177-196). New York: Harrington
Park.
Green, R. (1978). Sexual identity of 37 children raised by homosexual or transsexual
parents. American Journal of Psychiatry, 135, 692-697.
Green, R, Mandel, J, Hotveldt, M, Gray, J. & Smith, L. (1986). Lesbian mothers and
their children: a comparison with solo parent heterosexual mothers and their children. Archive
of Sexual Behaviour, 15, 167-184.
Hoefer, B. (1981). Children's acquisition of sex-role behaviour in lesbian-mother
families. American Journal of Orthopsychiatry, 5, 536-544.
Huggins, S. (1989). A comparative study of self esteem of adolescent children of
divorced lesbian mothers and divorced heterosexual mothers. In F. Bozett (Ed.), Homosexuality
and the Family (pp. 123-135). New York: Harrington Park.
Javaid, G. A. (1993). The children of homosexual and heterosexual single mothers. Child
Psychiatr Hum Dev, 23, 235-248.
Jenny, C, Roesler, T. A, & Poyer, K. L. (1994). Are Children at Risk for Sexual
Abuse by Homosexuals? Pediatrics, 94(1), 41-44.
Kirkpatrick, M. (1987). Clinical implications of lesbian mother studies. Journal of
Homosexuality, 13, 201-211.
Kirkpatrick, M, Smith, C. & Roy, P. (1981). Lesbian mothers and their children: a
comparative survey. American Journal of Orthopsychiatry, 51, 545-551.
Mucklow, B. & Phelan, G. (1979). Lesbian and traditional mothers' responses to
child behaviour and self concept. Psychological Reports, 44, 880-882.
Patterson, C. J. (1992). Children of Lesbian and Gay Parents. Child Development, 63,
1025-1042.
Patterson, C. J. (1994). Children of the lesbian baby boom: Behavioral adjustment,
self-concepts and sex-role identity. In B. Greene & G. Herek (Eds.), Contemporary
perspectives on lesbian and gay psychology: Theory, research and application (pp.
156-175). Beverly Hills, California: Sage.
Patterson, C. J. (1995). Families of the Lesbian Baby Boom: Parents' Division of Labor
and Children's Adjustment. Developmental Psychology, 31(1).
Patterson, C. J. & Chan, R. W. (1999). Families Headed by Lesbian and Gay Parents.
In M. E. Lamb (Ed.), Parenting and Child Development in "Nontraditional"
Families (pp. 191-220). Mahwah, New Jersey - London: Lawrence Erlbaum Associates,
Publishers.
Puryear, D. (1983). A comparison between the children of lesbian mothers and the
children of heterosexual mothers. Unpublished doctoral dissertation, California School
of Professional Psychology, Berkeley, California.
Rees, R. L. (1979). A comparison of children of lesbian and single heterosexual
mothers on three measures of socialization. Unpublished doctoral dissertation,
California School of Professional Psychology, Berkeley, CA.
Schaffer, H. R. (1998). Making Decisions about Children. Oxford: Blackwell Publishers.
Stevenson, M. R. & Black, K. N. (1988). Paternal Absence and Sex-Role Development:
A Meta-Analysis. Child Development, 59, 793-814.
Tasker, F. & Golombok, S. (1995). Adults Raised as Children in Lesbian Families. American
Journal of Orthopsychiatry, 65(2), 203-215.
Tasker, F. L. & Golombok, S. (1997). Growing Up in a Lesbian Family. Effects on
Child Development. New York - London: The Guilford Press.