Julkaisuja 2003:10

02.09.2003

4. Ihmis- ja perusoikeudet

4.1. Ihmisoikeudet
4.2. Perusoikeudet
Kirjallisuutta ja viitattu kirjallisuus

4.1. Ihmisoikeudet

Lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun. Edellä mainitut kolme seikkaa löytyvät jo YK:n lapsen oikeuksien julistuksesta vuodelta 1948. Samalla kirjattiin lasten oikeus samaan yhteiskunnan antamaan suojaan riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa vai sen ulkopuolella. Sovellettuna tämän päivän yhteiskuntaan ja perhemuotoihin 25 artiklassa lausutun voidaan tulkita merkitsevän samanlaista suojaa myös rekisteröidyssä parisuhteessa.

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen voimaan saattamista koskeva laki tuli voimaan Suomessa elokuussa 1991 (SopS nro 60/1991). Sopimuksen yleismääräys velvoittaa sopimusvaltiota ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien takaamiseksi. Lapselle halutaan antaa samanlaiset oikeudet ihmisenä ja tasavertaisena yksilönä kuin täysi-ikäiselle ihmiselle sekä korostetaan lasten erityisasemaan liittyviä oikeuksia.

Lapsen edun käsitteellä on keskeinen asema arvioitaessa sitä, mikä on hyväksi lapselle. Lapsen etu ei ole kuitenkaan kaiken ohittava eri näkökohtia punnittaessa. (Detrick 1999, s. 102). Lapsen oikeuksia koskevan sopimuksen 3 artiklan 1 kohta sisältää koko sopimusta koskevan yleisperiaatteen siitä, että kaikkien yksityisten ja julkisten lasten kanssa tekemisissä olevien viranomaisten ja lainsäädäntöelinten on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. 3 artiklan 2 kohdan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat takamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon hänestä vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet huomioon ottaen sekä ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädäntö- ja hallintotoimiin. Saman sopimuksen 18 artiklan mukaan vanhemmat vastaavat lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä siten, että lapsen etu määrää myös heidän toimintaansa.

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus voi siten asettaa Suomelle velvoitteita, jotka merkitsevät tässä lapsen aseman yhdenvertaistamista riippumatta lapsen biologisen vanhemman seksuaalisesta suuntautumisesta ja yhteiselämän muodosta.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Vaikka 8 artikla suojaa etupäässä yksilön vapauspiiriä viranomaisen puuttumiselta, voidaan valtiolta edellyttää myös positiivisia toimenpiteitä oikeuksien turvaamiseksi. Tällöin tulee olla olemassa positiivisten toimintavelvoitteiden ja yksityisyyden tai perhe-elämän suojan välillä suora ja välitön yhteys. Perheellä voidaan tarkoittaa muun muassa traditionaalista ydinperhettä, avioparia, isää ja lasta taikka lapsen ja hänen isovanhempiensa muodostamaa yhdessä asuvaa yksikköä. Niin ikään ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu avoliitossa syntyneelle lapselle muodostuvan perheyhteys molempiin vanhempiinsa, vaikka nämä eivät lapsen syntyessä enää asukaan yhdessä. Sopimus ei anna suojaa samalla tavoin samaa sukupuolta olevien välisille suhteille (tapaus X, Y ja Z v. Yhdistynyt kuningaskunta vuodelta 1997). Samaa sukupuolta olevat henkilöt ja toisen lapsi muodostavat 8 artiklassa tarkoitetun perheen, mutta harkittaessa lapsen ja lapsen biologisen vanhemman elämänkumppanin tai rekisteröidyn puolison välistä perhesuhdetta valtiolla on katsottu olevan laaja harkintavalta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on eräissä muissakin ratkaisuissaan ottanut kantaa perheen määrittelyyn. Tapauksessa Hokkanen v. Suomi vuodelta 1994 tuomioistuin katsoi, että isä ja avioliitossa syntynyt lapsi kuuluivat 8 artiklan soveltamisalaan, vaikka he eivät olleet vuosiin asuneet yhdessä. Tapauksessa Bronda v. Italia vuodelta 1998 katsottiin, että lapsen ja hänen isovanhempansa välillä voi olla artiklan soveltamisalaan kuuluvaa perhe-elämää silloin kun he ovat asuneet yhdessä. Tuomioistuin on katsonut tapauksessa Keegan v. Irlanti vuodelta 1994, että avoliiton yhteydessä syntyneelle lapselle muodostuu perhe-yhteys molempiin vanhempiinsa, vaikka he eivät enää lapsen syntyessä asukaan yhdessä. (Pellonpää 2000, s. 390-395)

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (KP-sopimus) on myös erityismääräys lasten oikeuksista. Lapsella on 24 artiklan mukaan oikeus suojeluun perheensä, yhteiskunnan ja valtion taholta. 23 artiklassa turvataan lapsen asema avioliiton purkautuessa.

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (TSS-sopimus) 10 artiklan mukaan kaikkiin lapsiin ja nuoriin nähden on ryhdyttävä erityisiin suojelu- ja avustustoimiin ilman syrjintää. Heidät on suojattava taloudelliselta ja sosiaaliselta hyväksikäytöltä. Perheelle on annettava apua niin kauan kuin se on vastuussa vajaavaltaisen lapsen huollosta ja kasvatuksesta.

Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa perheellä on korostettu rooli ja merkitys lapsen hyvinvoinnin ja kasvun turvaajana. Perheille tulee luoda mahdollisuudet täyttää tämä tehtävä.

Euroopan unionin perusoikeuskirja allekirjoitettiin 7.12.2000 ja julkaistiin 18.12.2000 Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Vaikka perusoikeuskirja ei ole tällä hetkellä oikeudellisesti sitova asiakirja, EY-tuomioistuin on viitannut siihen ratkaisukäytännössään. Tasa-arvo merkitsee perusoikeuskirjassa muun muassa yhdenvertaisuutta lain edessä, syrjintäkieltoa, miesten ja naisten välistä tasa-arvoa sekä lapsen ja vanhusten oikeuksia. 24 artiklassa todetut lapsen oikeudet ovat oikeus hyvinvoinnille välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon ja oikeus saada vapaasti ilmaista mielipiteensä. Lapsen mielipide on otettava huomioon häntä koskevissa asioissa hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Kaikessa viranomaisten ja yksityisten laitosten lasta koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, jollei se ole lapsen edun vastaista. Perusoikeuskirja korostaa säännöllisyyttä ja suoraa yhteyttä.

4.2. Perusoikeudet

Perustuslaki tuli voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2000. Perusoikeussäännökset otettiin uuteen perustuslakiin sellaisina kuin ne olivat hallitusmuodon vuonna 1995 uudistetussa II luvussa. Perustuslain 6 § sisältää syrjintäkiellon, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Hallituksen esityksen (HE 309/1993 vp s. 43) perusteluissa mainitaan esimerkkinä muista kielletyistä syrjintäperusteista muun muassa henkilön sukupuolinen suuntautuminen. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen. Tästä ja edellä mainitusta syrjintäkiellosta seuraa lainsäätäjälle velvollisuus huolehtia siitä, ettei lainsäädäntöön sisälly sääntelyitä, jotka asettavat ihmiset sukupuolisen suuntautumisensa nojalla perusteettomasti toisistaan poikkeavaan asemaan. Kielletystä syrjinnästä on kysymys silloin, kun eri asemaan asettamista ei voida perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Hyväksyttävälle perusteelle asetettavat vaatimukset ovat edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan korkeat erityisesti silloin, kun erilainen kohtelu perustuu syrjintäkieltosäännöksessä nimenomaisesti lueteltuihin perusteisiin. Kielto syrjiä ketään sukupuolisen suuntautumisen perusteella on mainittu hallituksen esityksen perusteluissa yhtenä esimerkkinä syrjintäkieltosäännöksessä mainitusta "muusta henkilöön liittyvästä syystä". Samalla edistettiin perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista julkisen vallan toimenpitein perustuslain 22 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Perustuslain 6 §:n toisen momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Säännös on perusta lasten positiiviselle erityiskohtelulle, jotta voidaan turvata lasten tasa-arvoinen asema aikuisväestöön nähden. (HE 309/1993 vp, s. 45).

Perustuslain 6 §:ssä lausutun perusteella tulee erilaisia perheitä ja niissä kasvavia lapsia tukea ja kohdella yhdenvertaisesti. Lapset ovat keskenään yhdenvertaisia, mikä merkitsee lasten yhdenvertaista kohtelua yksilöinä.

Perustuslain 19 §:ssä todetaan oikeus sosiaaliturvaan. 19 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Rekisteröidyt puolisot saattavat tosiasiallisesti vastata perheeseen kuuluvan lapsen hyvinvoinnista ja tarpeista. Julkisen vallan tulee siten toimillaan edistää perheiden mahdollisuuksia huolehtia tehtävistään tasa-arvoisesti ilman syrjintää.

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan hallituksen esityksestä laiksi virallistetuista parisuhteista (PeVL 15/2001 vp, s. 2), että ko. kaltaisia lakeja säädettäessä "on kyse sellaisista erityisesti yhteiskunnan tulevaisuuteen ja arvoihin liittyvistä ratkaisuista, joissa avioliiton asettaminen naisen ja miehen parisuhteena erityisasemaan lainsäädännössä on perusteltua. Lakien tulkinta saattaa ajan kuluessa muuttua ja perustuslain tulkinta aktiivisesti muuttaa arvokäsityksiä." Tämä lausuma merkitsee sitä, että edellä selvitetyn kaltaisissa tilanteissa erilainen kohtelu ei ole perustuslain vastaista. Toisaalta lausuman muotoilulla on jätetty avoimeksi mahdollistaa muutokset arvojen muuttumisen perusteella.

5. Oikeuskehitys eräissä muissa Euroopan maissa

5.1. Tanska
5.2. Islanti
5.3. Norja
5.4. Ruotsi
5.5. Alankomaat
5.6. Eräät muut maat
5.7. Rekisteröidyn parin suorittaman lapseksiottamisen tunnustaminen Suomessa

5.1. Tanska

Samaa sukupuolta olevat henkilöt ovat voineet rekisteröidä Tanskassa parisuhteensa 1.10.1989 lähtien (Lov om registrerat partnerskab, LOV nr 372 af 07/06/1989).

Rekisteröidyssä parisuhteessa puolisolla on mahdollisuus perheen sisäisen adoptioon siten, että puolisolla on mahdollisuus adoptoida vain tanskalainen lapsi (Lov om ændring af lov om registreret partnerskab, Lov nr 360 360 af 02/06/1999). Puolisoilla ei siten ole mahdollisuutta adoptoida sanotussa tilanteessa lasta ulkomailta. Puolisot voivat olla yhdessä toisen puolison alaikäisen lapsen huoltajia.

5.2. Islanti

Islannissa samaa sukupuolta olevat henkilöt ovat voineet rekisteröidä yhteiselämänsä 26.6.1996 lukien (Lög um stadfesta samvist, no 87, 12. juni 1996). Perheen sisäinen adoptio on ollut mahdollista vuodesta 2000 lukien. Perheen sisäinen adoptio on mahdollista vain islantilaisten lasten osalta (Lög um breytingu á lögum um samvist 8. mai 2000).

Jos lapsen huoltaja solmii avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen (stadfesta samvist), voi parisuhteen toinen puoliso jakaa lapsen huollon yhdessä lapsen kahden muun huoltajan kanssa, mikäli lapsi asuu yhdessä puolisoiden kanssa.

5.3. Norja

Norjassa parisuhteen rekisteröimistä koskeva laki tuli voimaan 1.8.1993 (Lov om registrert partnerskap nr. 40, 30.4.1993). Puolisot eivät voi adoptoida yhdessä lasta. Perheen sisäinen adoptio on ollut mahdollinen 1.1.2002 lukien (Lov nr 36, 15.6.2001). Puolisot voivat olla yhdessä toisen puolison alaikäisen lapsen huoltajia.

5.4. Ruotsi

1.1.1995 tuli Ruotsissa voimaan laki rekisteröidystä parisuhteesta (Lag om registrerat partnerskap, 1994:1117). Rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta inseminaatiota (lagen om insemination) ja hedelmöityshoitoa (lagen om befruktning utanför kroppen) koskevia lakeja. (Lag 2002:603).

1.2.2003 Ruotsissa tuli voimaan adoptiolain muutos, joka mahdollistaa sen, että rekisteröidyn parisuhteen puolisot voivat yhdessä adoptoida lapsen aviopuolisoiden tavoin. Myös kansainvälinen adoptio on mahdollinen. Ruotsissa on katsottu, että ottolapsineuvonnassa samat asiat tulevat esille ja harkittavaksi riippumatta siitä, onko hakijapari aviopari vai rekisteröity pari. Ensisijainen ratkaisuperuste on aina lapsen etu. (SOU 2001:10, regeringens proposition 2001/02:123 partnerskap och adoption, lagutskottets betänkande 2001/02:LU27)

5.5. Alankomaat

Alankomaissa rekisteröityä parisuhdetta (geregistreerd partnerschap) koskeva laki tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998. Tämä laki poikkeaa pohjoismaisista laeista siinä, että mahdollisuus parisuhteen rekisteröintiin on avattu myös naisen ja miehen muodostamille pareille. Alankomaissa myös samaa sukupuolta olevilla pareilla on mahdollisuus valita, rekisteröivätkö he parisuhteensa vai solmivatko he avioliiton.

Vuoden 2002 alusta oikeustila muuttui Alankomaissa. Kun lapsi syntyy kahden naisen rekisteröidyn parisuhteen tai avioliiton aikana, molemmat naiset jakavat vanhemmuuteen liittyvät vastuut suoraan lain nojalla lapsen syntymästä lähtien. Asia tulee saattaa oikeuden ratkaistavaksi, jos lapsen isä haluaa jakaa lapsensa huoltajuuden samaa sukupuolta olevan puolisonsa kanssa. Juridisesti vanhemmuus-huoltajuus toteutuu adoptiomenettelyn kautta. Samaa sukupuolta oleva pari voi ottaa yhdessä ottolapsen. Mahdollisuus ottaa ottolapsi on rajattu vain kotimaisiin lapseksiottamisiin.

5.6. Eräät muut maat

Isossa-Britanniassa samaa sukupuolta olevilla henkilöillä on oikeus adoptoida lapsi.

Parisuhteen rekisteröiminen on mahdollista myös esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa. Näissä maissa rekisteröinnin oikeusvaikutukset ovat rajoitetummat kuin Skandinaviassa ja Alankomaissa. Belgiassa 30.1.2003 hyväksytyn ja 1.6.2003 voimaan tulleen lain mukaan samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat solmia avioliiton, mutta he eivät voi yhdessä adoptoida lasta ja rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton aikana syntyvän lapsen huoltaja on lapsen äiti, eivätkä naiset yhdessä.

5.7. Rekisteröidyn parin suorittaman lapseksiottamisen tunnustaminen Suomessa

Lapseksiottamista koskevan lain 38 §:n mukaan vieraassa valtiossa tapahtunut lapseksiottaminen on pääsääntöisesti ilman eri toimenpidettä pätevä Suomessa, jos kummallakin lapseksiottajalla on ollut lapseksiottamisen ajankohtana asuin- tai kotipaikka kyseessä olevassa. valtiossa tai tämän valtion kansalaisuus tai jos lapseksiottaminen on pätevä siinä valtiossa, jossa lapseksiottajalla on lapseksiottamisen hetkellä ollut asuin- tai kotipaikka. Mikäli vieraassa valtiossa tapahtunut lapseksiottaminen ei ole pätevä Suomessa, on se pätevä vain , jos Helsingin hovioikeus on sen vahvistanut. Helsingin hovioikeus voi vahvistaa vieraassa valtiossa tapahtuneen lapseksiottamisen päteväksi lain 41 §:ssä mainituissa tilanteissa.

Edellä selvitetty merkitsee sitä, että ulkomaiset lapseksiottamiset yleensä tunnustetaan Suomessa. Tunnustamista koskevat säännökset eivät tunne perusteita, joiden nojalla tunnustaminen voitaisiin evätä esimerkiksi sen vuoksi, että kyseiset henkilöt eivät Suomen lain mukaan voi ottaa yhdessä ottolasta.

6. Nykytilanteen arviointi

6.1. Vanhemmuuden käsite
6.2. Käytännön kysymyksiä

6.1. Vanhemmuuden käsite

Ajatus samaa sukupuolta olevien henkilöiden yhteisestä lapsesta edellyttää vakiintuneen käsitystavan muuttamista. Vanhemmuus on nykyisin oikeudellisesti katsoen äitiyttä tai isyyttä, ja jokaisella lapsella voi olla vain yksi äiti ja yksi isä. Rekisteröidyn parin yhteinen vanhemmuus merkitsisi puolestaan sitä, että lapsella voisi olla juridisesti kaksi äitiä tai kaksi isää.

Isyys ja äitiys ovat hyvin perustavanlaatuisia oikeudellista ja sosiaalista todellisuutta hahmottavia käsitteitä. Niiden avulla jäsennetään ihmissuhteita, joiden kautta lapsi syntyessään kiinnittyy ympäröivään yhteiskuntaan ja saa elämälleen juuret. Muun muassa näistä syistä isyydellä ja äitiydellä on erityinen merkitys jokaisen elämässä. Näiden käsitteiden sisällön muuttaminen ei sen vuoksi voi tapahtua ilman painavia perusteita ja ottamatta huomioon yhteisön jäsenten suhtautumista muutoksiin.

Toisaalta on tärkeää huomata, että isyys ja äitiys ovat oikeudellisina käsitteinä sosiaalisia konstruktioita, yhteisössä ja sen lainsäädännössä määriteltyjä asioita. Niillä ei tällöin viitata pelkästään biologiseen tosiseikkaan. Biologinen polveutuminen on tosin määritelmän tärkeä mutta ei suinkaan välttämätön ainesosa. Vanhemmuuden käsitteen irrottaminen biologisesta perustastaan on eräissä tapauksissa jo vanhastaan nähty tarpeelliseksi, jotta voitaisiin suojata lasta ja tämän tärkeitä ihmissuhteita tai edistää muita tärkeiksi nähtyjä tavoitteita.

Nykylainsäädännössä olevia esimerkkejä siitä, miten tietoisesti erotetaan toisistaan oikeudellinen vanhemmuus ja biologinen polveutuminen, ovat lapseksiottaminen ja isyyden kumoamiselle asetetut määräajat. Lapseksiottamisessa vanhemmuus luodaan viranomaisen päätöksellä. Isyyden kumoamiselle asetettujen määräaikojen tarkoitus on puolestaan suojata isyyssuhteen pysyvyyttä siinäkin tapauksessa, että varmasti tiedettäisiin, ettei mies biologisesti ole lapsen isä.

Perhelainsäädännön historia tuntee lukuisia muitakin esimerkkejä tilanteista, joissa biologinen polveutuminen ja vanhemmuus on erotettu toisistaan. Edellä mainituista tilanteista poiketen tarkoituksena ei tällöin ole aina ollut lapsen edun turvaaminen. Esimerkiksi isyyden vahvistaminen on saatettu kieltää tapauksissa, joissa lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella ja lapsen siittänyt mies on avioliitossa muun kuin lapsen äidin kanssa. Lapsen syntyessä insestin seurauksena isyyden vahvistaminen on saatettu kieltää tai säätää se mahdolliseksi ainoastaan sillä edellytyksellä, ettei äitiyttä oikeudellisesti todeta. Eräissä maissa – ja nykyisinkin Ranskassa – on lisäksi ollut mahdollisuus lapsen anonyymiin synnyttämiseen, jolloin lapsi jää vaille vanhempia siitä riippumatta, että heidän henkilöllisyytensä tosiasiassa tiedettäisiin.

Se, että vanhemmuus on sosiaalinen konstruktio, on tehnyt mahdolliseksi sen, että käsitteen sisältöä on voitu muuttaa määrittelemällä sitä uudelleen niin, että se on tullut vastaamaan kulloinkin hyväksyttävinä pidettyjä tavoitteita. Näitä ovat eri aikoina olleet mm. lapsen kehityksen turvaaminen, siveellisyyden edistäminen ja pyrkimys toivotun perhejärjestelmän ylläpitämiseen.

Nykyajan perhepolitiikassa keskeisenä tavoitteena on lapsen edun huomioon ottaminen. Suomi on lähes kaikkien muiden maailman valtioiden tavoin saattanut voimaan lapsen oikeuksien sopimuksen (SopS 60/1991), jonka 3 artiklan mukaan kaikissa mm. lainsäädäntöelimien toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Tämä saattaa edellyttää muun muassa sitä, että vanhemmuuteen liittyvien käsitteiden sisältöä muutetaan, mikäli näin voidaan yksittäistapauksessa parantaa lapsen tärkeiden ihmissuhteiden turvaa ja vakautta.

Samaa sukupuolta olevien muodostamissa perheissä elää lapsia. Osa heistä on syntynyt parisuhteen aikana, ja monella muullakin parisuhdepuolisoiden muodostama perhe on hänen ainoa todellinen perheyhteisönsä. Perheessä elävien ihmisten näkökulmasta lapsella saattaa tällöin tosiasiallisesti olla kaksi vanhempaa, vaikka lainsäädäntö ei toista heistä vanhemmaksi tunnusta. Tällöin on asianmukaista, että lainsäädäntöä muuttamalla tehdään mahdolliseksi sen arvioiminen, onko vanhemmuussuhteen oikeudellinen vahvistaminen lapsen edun mukaista. Se, että tähän pääseminen edellyttää vanhemmuuden osittaista uudelleen määrittelyä, ei toimikunnan käsityksen mukaan ole riittävä peruste ajatuksen torjumiseen. Tässä yhteydessä on myös muistettava, että asia koskettaa välittömästi sangen pientä määrää lapsia. Asian merkitystä ei sen vuoksi tule yliarvioida. Uudistus ei edellytä sitä, että kenenkään olisi tarpeen luopua ihanteistaan, jotka koskevat vanhemmuutta. Kysymys on vain siitä, että tunnustetaan samaa sukupuolta olevien perheissä elävien lasten olemassaolo ja suvaitaan sitä, että lainsäädäntö antaa mahdollisuuden toteuttaa myös tämän lapsiryhmän osalta sellaiset ratkaisut, joita kunkin lapsen osalta voidaan pitää hänen etunsa mukaisina.

6.2. Käytännön kysymyksiä

6.2.1. Lapseksiottaminen
6.2.2. Lapsen tapaamisoikeus
6.2.3. Perhevapaat

6.2.1. Lapseksiottaminen

Rekisteröidyt parit eivät Suomessa voi yhdessä ottaa ottolasta eikä myöskään toinen voi ottaa lapsekseen rekisteröidyn puolisonsa lasta (nk. perheen sisäinen adoptio). Tällaiset parit ovat siten erilaisessa asemassa kuin avioparit, joilla on mahdollisuus sekä yhteiseen vieraan lapsen adoptioon että perheen sisäiseen adoptioon. Avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen ero näkyy myös siinä, että avioliitossa yksinadoptio on mahdollista vain poikkeuksellisesti, kun taas rekisteröidyssä parisuhteessa ei ole periaatteessa tällaista rajoitusta.

Arvioitaessa kysymystä, tulisiko lapseksiottaminen rekisteröidyissä parisuhteissa tehdä nykyistä laajemmin mahdolliseksi, on syytä erottaa toisistaan perheen sisäinen adoptio ja vieraan lapsen adoptio. Kun on kysymys ensiksi mainitusta, lapsi elää jo lapseksiottajan perheessä. Lapsen sijoittamista uusiin olosuhteisiin ei siten tapahdu, vaan kysymys on ainoastaan siitä, onko perheessä jo elävän lapsen edun mukaista, että hän saa uuden vanhemman. Yksittäistapauksessa näin voi olla asia esimerkiksi silloin, kun lapsella on alun perin ollut vain yksi vanhempi tai kun vanhempi, joka ei asu lapsen kanssa, ei pidä tähän mitään yhteyttä. Perheen sisäisen adoption kautta lapsen biologinen vanhempi voi myös saada varmuuden siitä, että lapsi ei jää vanhemmatta hänen itsensä mahdollisesti kuollessa. Oikeudellisen suhteen vahvistaminen lapsen ja hänen vanhempansa parisuhdepuolison välille saattaa lisäksi entisestään vahvistaa heidän välisensä tunnesuhteen kestävyyttä.

Perheen sisäinen adoptio ei koskaan ole yksinkertainen asia. Kokemuksia on siitä, että vanhemmaksi perheen sisäisen adoption kautta tullut saattaa parisuhteen purkauduttua menettää kiinnostuksen ottolapseensa. Tämä on lapsen kannalta ikävää erityisesti silloin, jos lapsi on perheen sisäisen adoption vuoksi menettänyt toisen biologisista vanhemmistaan. Näitä vaaroja ja osapuolten vaikuttimia lapseksiottamiseen voidaan kuitenkin arvioida ottolapsineuvonnan yhteydessä. Sen vuoksi ei voida pitää perusteltuna, että lainsäädäntö yleisesti epää perheen sisäisen adoption mahdollisuuden. Olisi asianmukaista, että kysymystä perheen sisäisen adoption toteuttamisesta päästäisiin arvioimaan lähtien siitä, mitä kysymyksessä olevan lapsen etu käsillä olevassa tapauksessa vaatii.

Kun kysymyksessä on vieraan lapsen adoptio, tilanne on toinen. Adoptioprosessin alkuvaiheessa ei vielä ole olemassa tiettyä lasta, jonka edusta olisi huolehdittava. Kysymystä voidaan sen vuoksi lähestyä lapsen etua yleisempien näkökohtien perusteella. Miltei kaikki vieraan lapsen adoptiot ovat nykyisin ulkomaalaisadoptioita. Lapsen siirtyminen Suomeen alkuperävaltiosta on suuri muutos, jonka on voitu havaita monin tavoin rasittavan lasta. Lapsen siirtäminen samaa sukupuolta olevien vanhempien perheeseen voisi olla ylimääräinen rasite, jolta lasta saattaa olla tarpeen säästää. Kansainvälisen adoption kautta maahan tulleet lapset saattavat kokea voimakkaasti jo pelkän kulttuurisen muutoksen niin, ettei heidän hämmennystään tulisi lisätä samaa sukupuolta olevilla vanhemmilla. Toisaalta ei ole selvää näyttöä siitä, että samaa sukupuolta olevat ottovanhemmat olisivat lapselle suurempi rasite kuin esimerkiksi se, että ottovanhemmat kuuluvat johonkin etniseen, uskonnolliseen tai kielivähemmistöön. Tutkimuksia ottolasten kehityksestä samaa sukupuolta olevien ottovanhempien perheessä ei juuri ole.

Lapsen etu ja lasten etu eivät ole aina yhteneväiset. Kansainvälisen adoption ongelma voi olla lasten alkuperämaiden kielteinen suhtautuminen rekisteröityihin parisuhteisiin ja suhtautumisen vaikutus heteroseksuaalisten henkilöiden mahdollisuuteen adoptoida lapsi tällaisesta maasta.

Ne argumentit, jotka edellä on esitetty vieraan lapsen adoptiota vastaan, eivät kuitenkaan koske tilanteita, joissa kysymys ei varsinaisesti ole perheelle "vieraasta" lapsesta, vaan rekisteröidyn parin lähipiirissä eläneestä lapsesta, jonka elämää joudutaan järjestämään uudelleen. Kysymys voi olla esimerkiksi rekisteröidyn puolison sisaren tai veljen lapsesta, joka menettää vanhempansa. Syntyvä tilanne muistuttaa perheen sisäistä adoptiota siinä, että kummassakin tapauksessa on olemassa tietty lapsi, jonka kehitys olisi turvattava hänen etuaan silmällä pitäen. Lain ei tällöin tulisi sulkea pois mahdollisuuksia, jotka yksittäistapauksessa voivat olla lapsen kannalta parhaita. Jos lapsi kokee rekisteröidyn parin molemmat osapuolet itselleen hyvin läheisiksi, rekisteröidyn parin suorittama yhteisadoptio voi olla lapsen kannalta parempi vaihtoehto kuin toisen osapuolen yksinadoptio. Sen vuoksi on pidettävä epäkohtana, että laki nykyisin sulkee pois tämän mahdollisuuden.

6.2.2. Lapsen tapaamisoikeus

Samaa sukupuolta olevien perheet, joissa elää lapsia, eivät sosiaalipsykologisesti poikkea muista lapsiperheistä. Puolisoilla on yleensä yhteinen kotitalous ja usein tätä laajempikin taloudellinen yhteisyys. Yhteinen perhe-elämä synnyttää tavallisesti läheisen suhteen lapsen ja hänen vanhempansa elämänkumppanin välille, ja parisuhdeperheen molemmat aikuiset osallistuvat tosiasiallisesti lapsen huoltoon ja hoitoon.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettu laki antaa mahdollisuuden siihen, että lapsen huolto määrätään samaa sukupuolta oleville yhteisesti, jos se havaitaan lapsen edun mukaiseksi. Samalla edellytyksellä lapselle voidaan määrätä useampikin kuin kaksi huoltajaa. Laki tarjoaa siten mahdollisuuden perhemuotojen moninaisuuden huomioon ottavaan ratkaisuun. Mitään sellaista vaihtoehtoa, joka yksittäistapauksessa saattaa olla lapsen kannalta paras, ei ole yleisesti suljettu pois.

Tapaamisoikeus sitä vastoin koskee lain mukaan ainoastaan lapsen oikeutta pitää yhteyttä vanhempaansa. Tapaamisoikeutta ei voida vahvistaa siten, että tapaajana olisi muu kuin lapsen vanhempi. Lapselle on kuitenkin saattanut syntyä hyvä suhde vanhempansa elämänkumppaniin, joka on saattanut pitkään olla tosiasiallisesti isän tai äidin roolissa lapseen nähden. On pidettävä epäkohtana, että laki ei anna lainkaan mahdollisuutta tapaamisoikeuden vahvistamiseen lapsen ja hänen sosiaalisen vanhempansa välille.

Lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaan kaikissa lapsia koskevissa mm. lainsäädäntöelinten ja tuomioistuinten toiminnassa on otettava huomioon lapsen etu. Tämän tavoitteen toteuttamista edistäisi, jos tapaamisoikeus voitaisiin lapsen edun sitä edellyttäessä vahvistaa myös lapsen ja muun lapselle hyvin tärkeän henkilön kuin lapsen vanhemman välille. Näin edistettäisiin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa mainitun perhe-elämän kunnioittamisen tavoitteen toteutumista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on eräissä ratkaisuissaan katsonut, että 8 artiklassa tarkoitettua suojattua perhe-elämää voi olla myös muiden kuin lapsen ja hänen oikeudellisen vanhempansa välillä (Eur.Court HR, Scozzari and Giunta v. Italy 13.7.2000; Eur.Court HR, Boyle v. UK 28.2.1994). Eräs tapa aktiivisin toimenpitein edistää tällaisen perhe-elämän kunnioittamista on tehdä tapaamisoikeuden vahvistaminen mahdolliseksi. Mainittuihin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin perustuu osaltaan myös Euroopan neuvostossa 2002 laadittu yleissopimus lapsia koskevasta yhteydenpidosta (ETS 192). Sen mukaan tapaamisoikeus tulee lapsen edun sitä edellyttäessä vahvistaa myös lapsen ja muun henkilön kuin lapsen vanhemman välille, jos viimeksi mainitulla on perhesiteet lapseen.

Kysymys tapaamisoikeuden vahvistamisesta ei koske pelkästään rekisteröityjen parisuhteiden purkautumistilanteita. Vastaavanlainen tarve tapaamisoikeuden vahvistamiseksi voi syntyä myös esimerkiksi vanhemman uuden avioliiton tai avioliitonomaisen suhteen purkautuessa, jolloin lapselle voi olla tärkeää, että hänelle voidaan turvata mahdollisuus pitää yhteyttä isä- tai äitipuoleensa. Kysymykseen olisi siten tarpeen löytää yleinen ratkaisu, joka samalla tulisi parantamaan myös rekisteröidyn parin muodostamassa perheessä elävien lasten asemaa.

Pääsääntönä tulisi vastaisuudessakin olla, että lapsen huoltaja päättää, keihin lapsi pitää yhteyttä ja millä tavoin. Lapsen kannalta ei ole optimaalista, että hänelle läheiset henkilöt riitelevät tuomioistuimessa tapaamisesta. Huoltajan pakottaminen sallimaan tapaamiset voi myös ylläpitää jännitteitä perheessä, joista lapsi kärsii. Lapsen kannalta ei myöskään ole hyväksi, jos vahvistetaan runsaasti tapaamisoikeuksia, jotka asettavat aikatauluja ja katkaisevat lapsen normaalia elämää.

Tapaamisoikeuden vahvistamiseen lapsen ja muun kuin lapsen vanhemman välille liittyy siten ongelmia. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan riitä perustelemaan sitä, että mahdollisuus tapaamisoikeuden vahvistamiseen lapsen ja muun henkilön kuin lapsen vanhemman välille tulisi yleisesti kieltää. Ongelmat voidaan ottaa huomioon harkittaessa, onko tapaamisoikeutta syytä vahvistaa. Esiintyy tapauksia, joissa lapsen huoltaja ei oman ongelmallisen tilanteensa vuoksi kykene näkemään sitä, miten tärkeää lapselle olisi säilyttää suhteet esimerkiksi huoltajan entiseen elämänkumppaniin tai isovanhempiinsa, joilla on ollut lapsen kasvamisessa tärkeä osa ennen vanhemman perhetilanteen muuttumista. Näissä tilanteissa mahdollisuus tapaamisoikeuden vahvistamiseen olisi perusteltu.

6.2.3. Perhevapaat

Sairausvakuutuslain perhevapaisiin liittyvät rahaetuudet ovat sukupuolisidonnaisia, eivätkä sellaisenaan auta samaa sukupuolta olevien perheen toimeentuloa perhevapaiden aikana. Kun lapsi syntyy naisparin perheeseen, on lapsen äidillä oikeus äitiysrahaan. Äidin samaa sukupuolta olevalla elämänkumppanilla ei ole mahdollisuutta isyysvapaata vastaavaan perhevapaaseen eikä vastaaviin rahaetuuksiin. Naisparien tulisi voida jakaa perhevapaat siten kuin voimassa olevan oikeuden mukaan lapsen vanhemmat ja saada vastaavat rahaetuudet.

Miesparin perheessä syntymänsä jälkeen elävän lapsen tilanne on monimutkaisempi. Lapsen synnyttänyt äiti on oikeutettu äitiyspäivärahaan synnytyksen perusteella. Sairausvakuutuslaki ei ota huomioon tilannetta, jossa lapsi ei elä äitinsä kanssa. Isä, joka ei elä yhteistaloudessa lapsen äidin kanssa, ei ole oikeutettu isyyspäivärahaan. Näin ollen miesparin perhe jää lapsen syntymän yhteydessä kokonaan sairausvakuutuslain ulkopuolelle, vaikka he tosiasiallisesti hoitavat lasta.

7. Ehdotukset

7.1. Lapseksiottaminen
7.2. Tapaamisoikeus
7.3. Ohjeistus
7.4. Perhevapaat

7.1. Lapseksiottaminen

7.1.1. Perheen sisäinen lapseksiottaminen
7.1.2. Muu lapseksiottaminen

Toimikunta katsoo, että eräissä konkreettisissa tilanteissa lapsen etu voi vaatia sitä, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävä voi ottaa lapsekseen rekisteröidyn puolisonsa lapsen tai rekisteröity pari saa yhdessä ottaa ottolapsen. Tämän vuoksi toimikunta ehdottaa lapseksiottamista koskevan lain 6 §:n ja parisuhdelain 9:n muuttamista siten, että rekisteröidylle parille annetaan mahdollisuus lapseksiottamiseen jäljempänä selvitettävällä tavalla.

7.1.1. Perheen sisäinen lapseksiottaminen

Toimikunta ehdottaa, että perheen sisäinen lapseksiottaminen mahdollistetaan rekisteröidyssä parisuhteessa. Tällöin rekisteröity puoliso voisi ottaa omakseen puolisonsa lapsen sellaisin oikeusvaikutuksin kuin laissa lapseksiottamisesta säädetään.

7.1.2. Muu lapseksiottaminen

Toimikunta ehdottaa, että rekisteröidylle parille annettaisiin tietyissä tapauksissa mahdollisuus ottaa yhdessä ottolapseksi myös sellainen lapsi, joka ei ole kummankaan rekisteröidyn puolison oma lapsi. Mahdollisuus yhteiseen lapseksiottamiseen olisi silloin, kun kysymys on rekisteröidyn parin lähipiiriin kuuluvasta lapsesta, jonka elämän puitteet joudutaan järjestämään uudelleen esimerkiksi vanhempien kuoleman vuoksi. Jos lapsi vanhastaan tuntee parin molemmat osapuolet ja kokee heidät itselleen hyvin läheisiksi, yhteinen lapseksiottaminen saattaa olla lapsen kannalta yksinadoptiota parempi ratkaisu. Kysymys ei siten olisi vieraan lapsen lapseksiottamisesta sanan varsinaisessa mielessä, vaan mahdollisuudesta perheelle läheisen lapsen yhteisadoptioon.

7.2. Tapaamisoikeus

Toimikunta ehdottaa, että tuomioistuin voisi, jos se on lapsen edun mukaista, vahvistaa tapaamisoikeuden lapsen ja hänen vanhempansa rekisteröidyn puolison välille puolisoiden asuessa erillään tai parisuhteen päätyttyä eroon.

Ehdotus merkitsee sitä, että tapaamisoikeus voitaisiin vahvistaa suojaamaan muutakin lapselle erityisen tärkeää henkilösuhdetta kuin lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Koska tällaisia henkilösuhteita voi syntyä muidenkin kuin lapsen ja vanhemman rekisteröidyn puolison välille, asia olisi ratkaistava yleisesti muuttamalla lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia siten, että tapaamisoikeus voitaisiin vahvistaa myös lapsen ja sellaisen lapselle erityisen tärkeän henkilön välille, joka ei ole lapsen vanhempi. Edellytyksenä olisi aina, että tapaamisoikeuden vahvistamista voidaan pitää lapsen edun mukaisena. Harkinnassa olisi siten aina punnittava tapaamisoikeuden vahvistamisen kaikkia seurauksia, ja pyrittävä varmistumaan siitä, että toimenpiteen hyödyt ylittävät lapsen kannalta katsoen sen mahdolliset haitat.

7.3. Ohjeistus

Toimikunnan ehdotusten pohjalta syntyy uusia tilanteita ottolapsineuvontaan. Toimikunnan käsityksen mukaan ne tulisi huomioida uudistettaessa ohjeistusta.

7.4. Perhevapaat

Toimikunta pitää epäkohtana sitä, että samaa sukupuolta olevilla puolisoilla ei ole oikeutta perhevapaisiin ja niiden aikaisiin etuuksiin vastaavassa laajuudessa kuin eri sukupuolta olevilla puolisoilla.

Toimikunnan näkemyksen mukaan perhevapaita ja perhevapaiden ajalta maksettavia sairausvakuutuslain mukaisia etuuksia koskevaa lainsäädäntöä tulisi tarkistaa siten, että rekisteröidyssä parisuhteessa asuvat perheet olisivat samassa asemassa kuin avio- tai avoliitossa asuvat perheet.

Tämän vuoksi toimikunta ehdottaa, että sosiaali- ja terveysministeriö sekä työministeriö yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa selvittäisivät ja valmistelisivat ehdotuksen edellyttämät sairausvakuutuslain ja työsopimuslain muutokset.

8. Ehdotusten vaikutukset

Perheen jokapäiväistä elämää koskeva oikeudellinen sääntely tulee olla sopusoinnussa perheen tosiasiallisen käyttäytymisen ja elämän kanssa. Toisaalta lainsäädäntöratkaisujen on oltava koherentteja muun yksityisoikeudellisen ja sosiaalioikeudellisen lainsäädännön kanssa.

Toimikunnan ehdottamien muutosten tärkein merkitys on oikeudenmukaisuusvaikutus. Muutokset mahdollistavat lapsen edun toteutumisen sallimalla perheen sisäisen lapseksiottamisen. Lapselle tämä merkitsee lisääntyvää psykologista, taloudellista ja juridista turvaa. Perheen sisäisen lapseksiottamisen salliminen merkitsee molempien puolisoiden vahventuvaa sitoutumista perheeseen sekä lapsen huolenpitoon ja kasvatukseen.

Kun lapsi on rekisteröityjen puolisoiden yhteinen lapsi, kohtelee lainsäädäntö lasta avioliitossa syntyneen lapsen tavoin. Tämä merkitsee sitä, että lapset ovat yhdenvertaisessa asemassa esimerkiksi elatuksen, perimyksen ja perhe-eläke-etuuksien myöntämisen suhteen.

Toteutuessaan ehdotetut muutokset ovat yksittäisen lapsen kannalta merkittäviä. Sen sijaan vaikutukset valtiontalouteen ovat vähäiset. Menojen lisäykset koskisivat välittömästi vain muutamaa kymmentä lasta. Vastaavasti syntyisi säästöjä muun muassa elatustukien maksun lakkauttamisen kautta.

Kirjallisuutta ja viitattu kirjallisuus

Ahola, Minna. "Ihan perhe vaan". Lesboperheissä elävien nuorten perhekäsityksiä. Seta-julkaisuja 14. 2000.

Detrick, Sharon. A Commentary on United Nations Convention on the Rights of the Child. The Hague 1999.

Helin, Markku. Ulkomaisen avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen tunnustamisesta. Lakimies 4/2002, s. 535-554.

Jaakkola, Risto – Säntti, Riitta. Uusperheitten lapset ja vanhemmat. Perheitten rakenne, toiminta ja talous. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 174. Helsinki 2000.

Lampela, Tiia. Sateenkaariperheen ABC-kirja. Seta-julkaisuja 13. 2000.

Lehtonen, Jukka (toim.). Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt työelämässä. Stakes raportteja 269/2002. Saarijärvi 2002.

Pellonpää, Matti. Euroopan ihmisoikeussopimus. Jyväskylä 2001.

Schwanitz, Dietrich. Sivistyksen käsikirja. Jyväskylä 2003.

Perheet ja laki. Perhetoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 1992:12. Oikeusministeriö. Helsinki 1992.

Laki ja samaa sukupuolta olevien parisuhteet. Työryhmän ehdotus. Lainvalmisteluosaston julkaisu 2/1999. Oikeusministeriö. Helsinki 1999.

Isätoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 1999:1. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 1999.

Barn i homosexuella familjer. Del A. Betänkande av Kommittèn om barn i homosexuella familjer. SOU 2001:10. Stockholm 2001.

Barn i homosexuella familjer. Del B. Betänkande av Kommittèn om barn i homosexuella familjer. SOU 2001:10. Stockholm 2001.

Varma-Sampo. Toimeentuloturva. Helsinki 2003.