STM

Oppaita 2003:10

22.08.2003


TOIMEENTULOTUKI. OPAS TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAJILLE

6. TOIMEENTULOTUEN RAKENNE JA SUURUUS

6.1. Toimeentulotuen määräytyminen
6.2. Huomioon otettavat menot
6.3. Perusosa
6.4. Lisäosa
6.5. Toimintaraha ja matkakorvaus
6.6. Huomioon otettavat tulot ja varat
6.7. Toimeentulotukea voidaan tarkistaa
6.8. Toimeentulotuki määrätään henkilölle tai perheelle
6.9. Toimeentulotuen maksaminen
6.10. Laitoshoito- ja sosiaalipalvelumaksuja voidaan sovitella

 6.1. Toimeentulotuen määräytyminen

Toimeentulotuen rakenne ja suuruus on pyritty muodostamaan siten, että toimeentulotuki kattaa tukea tarvitsevien riittävän peruskulutuksen. Tavoitteena on myös tuen mahdollisimman yhtenäinen taso koko maassa.

Toimeentulotuen suuruuden määräämistä koskeva perussäännös toimeentulotukilain 6 §:ssä on seuraava:

Toimeentulotuen määrä on tämän lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus.

6.2. Huomioon otettavat menot

Toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavia menoja koskevat säännökset ovat toimeentulotukilain 7 ja 8 §:ssä. Näistä kaikkia menoryhmiä koskevat seuraavat:

(7 § 1 mom.) Toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon perusosalla katettavat menot (perusosa) ja tarpeellisen suuruisina huomioon otettavat menot (lisäosa).

(8 §) Menoja ei oteta huomioon toimeentulotukeen oikeuttavina siltä osin kuin ne korvataan tai niitä vastaava etuus saadaan muulla perusteella.

Lain 8 § antaa viimesijaisuuden periaatteen mukaisesti mahdollisuuden pitää tässä laissa tarkoitettuina menoina vain niitä menoja, joita ei korvata muusta järjestelmästä tai joita ei voi saada muulla perusteella. Pykälä voi myös tulla sovellettavaksi esimerkiksi laitoshuollossa olevan henkilön toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa. Toimeentulotukeen oikeuttavina menoina ei oteta huomioon menoja, jotka vastaavat laitoshuoltoon sisältyviä etuuksia. Ravinnon lisäksi tällaisia etuuksia voivat olla hoidon luonteesta riippuen esimerkiksi terveydenhuolto ja vaatetus. Laitoshuollossa olevalla henkilöllä voi olla kuitenkin myös sellaisia toimeentulotukeen oikeuttavia menoja, joita vastaavat etuudet eivät sisälly laitoshuoltoon.

Lyhytaikaisessa laitoshoidossa olevan henkilön käyttövaroiksi tulisi myöntää toimeentulotukena sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen (912/1992) 15 §:n mukainen määrä, vähintään 80 euroa/kk. Käyttörahan lisäksi otetaan huomioon sellaiset hoidon aikana erääntyvät perusosaan sisältyvät menot, jotka eivät sisälly laitoshuoltoon, ja tarpeellisen suuruisina toimeentulotukiasetuksen 1 §:ssä tarkoitetut lisäosalla katettavat menot.

6.3. Perusosa

6.3.1. Perusosan sisältö
6.3.2. Perusosan suuruus
6.3.3. Yksin asuvan ja yksinhuoltajan perusosa
6.3.4. Muun 18 vuotta täyttäneen henkilön perusosa
6.3.5. Vanhempiensa luona asuvan 18 vuotta täyttäneen perusosa
6.3.6. Lasten perusosat
6.3.7. Perusosan indeksitarkistus
6.3.8. Alennettu perusosa
6.3.9. Perusosan alentamisen yhteydessä tehtävä suunnitelma

6.3.1.  Perusosan sisältö

Perusosan sisältö määritellään lain 7 §:n 2 momentissa:

Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Lisäksi perusosaan sisältyy seitsemän prosenttia tarpeellisen suuruisesta asumistukilain (408/1975) 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä.

6.3.2.  Perusosan suuruus

Perusosan suuruudesta säädetään lain 9 §:ssä seuraavasti:

Toimeentulotuen perusosa kuukautta kohti on:

  1. yksin asuvalla henkilöllä ja yksinhuoltajalla kansaneläkelaissa (347/1956) tarkoitetussa ensimmäisessä kuntaryhmässä 361,86 euroa ja toisessa kuntaryhmässä 346,29 euroa;
  2. muulla kuin 1 kohdassa tarkoitetulla 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä 85 prosenttia 1 kohdassa tarkoitetusta perusosasta, jollei 3 kohdasta muuta johdu;
  3. vanhempansa luona asuvalla 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä 73 prosenttia 1 kohdassa tarkoitetusta perusosasta;
  4. 10—17-vuotiaalla lapsella 70 prosenttia 1 kohdassa tarkoitetusta perusosasta; sekä
  5. alle 10-vuotiaalla lapsella 63 prosenttia 1 kohdassa tarkoitetusta perusosasta.

Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu perusosa kuuluu myös vanhemmalle, joka asuu yhdessä 18 vuotta täyttäneen lapsensa kanssa eikä ole avioliitossa tai elä tämän lain 3 §:n 1 momentin mukaisissa avioliitonomaisissa olosuhteissa.

Jos perheeseen kuuluu useampia 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja lapsia, perusosa on toisesta lapsesta viisi prosenttiyksikköä ja kolmannesta ja kustakin seuraavasta lapsesta kymmenen prosenttiyksikköä alempi kuin 1 momentissa säädetään.

Perusosan indeksitarkistuksesta säädetään asetuksella.

Yksin asuvan tai yksinhuoltajan perusosaa korotettiin vuoden 2003 alusta siten, että se on vuonna 2003 ensimmäisessä kuntaryhmässä 374,92 euroa ja toisessa kuntaryhmässä 358,79 euroa.

Perusosan määrä on laskennallinen olettama eri henkilöryhmien vähimmäiskulutustasoa vastaavien, jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvien menojen suuruudesta. Perusosien euromäärät 1.1.2003 lukien on esitetty liitteessä 8.

Tarkoitus on, että tuen hakijalta ei vaadita erillistä selvitystä perusosan käytöstä. Perusosalla katettavien menojen suuruutta joudutaan poikkeuksellisesti arvioimaan silloin, kun jotakin menoryhmää ei oteta huomioon toimeentulotukeen oikeuttavana sen vuoksi, että se korvataan tai sitä vastaava etuus saadaan muulla perusteella. Toisaalta perusosa on sillä katettaviin menoihin tarkoitettu vähimmäismäärä, josta voidaan asiakkaan eduksi poiketa silloin, kun se henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuen harkitaan tarpeelliseksi.

X oli vaatinut toimeentulotuen myöntämistä normaalia suurempiin ruokakuluihinsa, koska hän oli suurikokoinen. X ei ollut esittänyt selvitystä erityisistä ruokakuluistaan tai erityisestä ruokavaliostaan eikä asiassa ollut muutoinkaan selvitystä siitä, että X:n ruokakulut olisivat tosiasiassa olleet keskimääräistä olennaisesti suuremmat. X:n toimeentulotukihakemus voitiin näiltä osin hylätä. (KHO 16.12.2002, taltio 3325.)

6.3.3. Yksin asuvan ja yksinhuoltajan perusosa

Yksin asuvan ja yksinhuoltajan perusosan suuruudesta on säädetty toimeentulotukilain 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Perheeseen kuuluvien muiden henkilöiden perusosan suuruus määräytyy prosenttiosuuksina yksin asuvan henkilön perusosasta siten kuin lain 9 §:ssä on säädetty.

Pykälän 2 momentin mukaan yksin asuvan perusosa kuuluu myös vanhemmalle, joka asuu yhdessä 18 vuotta täyttäneen lapsensa kanssa eikä ole avioliitossa tai elä toimeentulotukilain 3 §:n 1 momentin mukaisissa avioliitonomaisissa olosuhteissa.

Kulutustutkimukseen perustuvat perusosan laskennalliset perusteet yksin asuvan henkilön osalta ovat vuoden 2003 tasossa seuraavat:

Prosenttia perusosasta

I kr
euro/kk

II kr
euro/kk

Ravintomenot

48    

179,96  

172,22  

Vaate- ja jalkinemenot

7    

26,24  

25,12  

Informaatiomenot (lehti, TV, puhelimen käyttömenot)

19    

71,24  

68,17  

Vähäiset terveydenhuoltomenot

3    

11,25  

10,76  

Muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot*)

23    

86,23  

82,52  

Yhteensä

100   

374,92  

358,79  

*) Henkilökohtainen ja kodin puhtaus, asiointimatkat, harrastus- ja virkistysmenot, vastaavat muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot sekä 7 prosenttia asumismenoista.

Ministeriö korostaa, että jako eri menoryhmiin kuvaa Tilastokeskuksen vuoden 2001 –2002 kulutustutkimukseen perustuvia kahteen alimpaan tulonsaajaviidennekseen kuuluvien yksin asuvien henkilöiden toimeentulotuen perusosaan sisältyviin menoihin käyttämiä rahamääriä. Niitä voidaan kuitenkin ohjeellisesti soveltaa, mikäli tuen hakija saa avustusta kyseisiin menoeriin jostain muusta lähteestä.

6.3.4. Muun 18 vuotta täyttäneen henkilön perusosa

Tätä toimeentulotukilain 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua perusosan määrää sovelletaan erilaisista syistä yhteistaloudessa asuvien aikuisten osalta (avio- ja avopuolisot, yhdessä asuvat sisarukset tai yhteistaloudessa asuvat samaa sukupuolta olevat henkilöt). Tämän perusosan soveltamisen edellytyksenä on, että yhteistaloudessa asuminen on todellista. Samassa asuinhuoneistossa asumisen ei välttämättä tarvitse merkitä asukkaiden yhteistaloutta. Yhteistaloudesta on kysymys lähinnä silloin, kun henkilöillä on yhteinen ruokatalous ja taloudessa olevat käyttötavarat kuten TV, sanomalehti ja kodinkoneet ovat yhteiskäytössä.

On huomattava, että jos yhteistaloudessa asuvat täysi-ikäiset henkilöt eivät muodosta toimeentulotukilain 3 §:ssä tarkoitettua perhettä, heidät kumpikin katsotaan itsenäiseksi tulonsaajaksi eli heille laaditaan erillinen toimeentulotukilaskelma. Heidän perusosansa suuruus määräytyy kuitenkin tämän kohdan mukaisesti. (Ks. perheen määrittelystä toimeentulotukilaissa tarkemmin luku 6.8.)

6.3.5. Vanhempiensa luona asuvan 18 vuotta täyttäneen perusosa

Vanhempansa tai vanhempiensa luona asuvan 18 vuotta täyttäneen henkilön perusosan määrästä on säädetty toimeentulotukilain 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa.

On huomattava, että kyseiselle henkilölle tehdään oma toimeentulotukilaskelma, jossa otetaan huomioon ainoastaan hänen omat tulonsa ja toimeentulotukeen oikeuttavat menonsa. Yläikärajaa ei laissa ole säädetty.

6.3.6. Lasten perusosat

Lasten perusosien suuruutta koskevat säännökset ovat toimeentulotukilain 9 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa sekä 9 §:n 3 momentissa. Alaikäiset lapset merkitään vanhempiensa toimeentulotukilaskelmaan eikä heille tehdä omaa laskelmaa.

Jos alaikäinen nuori joutuu esimerkiksi opiskelujen vuoksi muuttamaan toiselle paikkakunnalle eivätkä vanhemmat pysty kustantamaan perheelle tästä elämäntilanteesta aiheutuvia menoja, voidaan nuorelle myöntää toimeentulotukea hänen oleskelupaikkakunnallaan. Opintotuki ja opintolaina ovat kuitenkin tällaisessa tilanteessa pääsääntöisesti nuoren ensisijaisia tulonlähteitä. Muutto pois kotoa voi tapahtua myös esimerkiksi vanhemman ja nuoren välien rikkoutumisen vuoksi, jolloin nuorella ei useinkaan ole toimeentuloa turvaavaa ensisijaista etuutta tai tuloja käytettävissään.

Koska yksin asuva alaikäinen nuori ei saa muun perheen kanssa yhteistaloudessa asumisesta tulevia etuja, hänen perusosanaan on toimeentulotukea myönnettäessä perusteltua käyttää yksin asuvan perusosaa.

Alle 18-vuotiaan nuoren muutto pois kotoa ei pääsääntöisesti poista vanhempien elatusvelvollisuutta. Nuorelle myönnetty toimeentulotuki voidaan periä takaisin vanhemmilta, jos nämä ovat tahallisesti laiminlyöneet elatusvelvollisuutensa ja takaisinperintä on vanhempien olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista. (Ks. toimeentulotukilain 21 §; takaisinperinnästä tarkemmin luvussa 8.)

6.3.7. Perusosan indeksitarkistus

Perusosan indeksitarkistuksesta säädetään toimeentulotukiasetuksen 2 §:ssä. Vuoden 2002 alusta voimaan tulleella asetuksenmuutoksella (1000/2001) 2 § on muutettu kuulumaan seuraavasti:

Toimeentulotuesta annetun lain 9 §:ssä säädettyjä perusosan määriä tarkistetaan siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001) säädetään.

Käytännössä indeksitarkistus suoritetaan kunkin vuoden alusta sovellettavan kansaneläkeindeksin pisteluvun mukaisesti, mikä puolestaan lasketaan edellisen kalenterivuoden kolmannen vuosineljänneksen keskimääräisen elinkustannusindeksin pisteluvun perusteella. Viimeisin toimeentulotukilain mukaisten perusosien indeksitarkistus on tehty 1.1.2003 lukien. Ministeriö tulee jatkossakin kuntatiedotteiden avulla ilmoittamaan kunnille indeksitarkistusten vaikutuksista perusosien määriin.

6.3.8. Alennettu perusosa

Perusosan suorittamisesta alennettuna säädetään toimeentulotukilain 10 §:ssä. Pykälä koski alkuperäisessä muodossaan työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä kieltäytymistä, mutta siihen lisättiin kuntouttavaa työtoimintaa koskevat säännökset toimeentulotukilain muuttamisesta annetulla lailla 191/2001, joka tuli voimaan 1.9.2001. Vuoden 2003 alusta voimaan tulleella toimeentulotukilain muuttamisesta annetulla lailla 1294/2002 lisättiin 10 §:ään vielä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain tarkoittaman yhteistyövelvollisuuden laiminlyönnin vaikutuksia koskevat säännökset. Samalla pykälän sanamuotoa on pyritty selkeyttämään. Nykyisessä muodossaan toimeentulotukilain 10 § on seuraava:

Perusosan suuruutta voidaan alentaa enintään 20 prosenttia sellaisen henkilön osalta, jonka toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että:

1) henkilö on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt yksilöidysti ja todistetusti tarjotusta työstä tai sellaisesta työvoimapoliittisesta toimenpiteestä, joka kohtuullisen pitkän ajan turvaisi hänen toimeentulonsa tai jos hän on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei työtä tai työvoimapoliittista toimenpidettä ole voitu tarjota;

2) maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa (493/1999) tarkoitettu maahanmuuttaja on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt kotoutumissuunnitelman laatimisesta tai osallistumasta kotoutumissuunnitelmassa yksilöidysti sovittuihin, työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin taikka jos hän on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei kotoutumissuunnitelmaa ole voitu laatia;

3) kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) 3 §:ssä tarkoitettu henkilö on kieltäytynyt osallistumasta aktivointisuunnitelman laatimiseen; tai

4) kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö on ilman työttömyysturvalain 8 luvun 7 §:ssä tarkoitettua pätevää syytä kieltäytynyt kuntouttavasta työtoiminnasta taikka keskeyttänyt tai omasta syystään joutunut keskeyttämään kuntouttavan työtoiminnan.

Perusosan alentamisen yhteydessä on aina laadittava, mikäli mahdollista yhdessä toimeentulotuen hakijan ja tarvittaessa yhteistyössä työvoimaviranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa suunnitelma toiminnasta asiakkaan itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi.

Perusosan suuruutta voidaan alentaa 1 momentissa säädettyä enemmän, kuitenkin yhteensä enintään 40 prosenttia:

1) jos henkilön toistuvasta 1 momentissa tarkoitetusta menettelystä on pääteltävissä, ettei hän halua ottaa vastaan työtä tai osallistua julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa (1295/2002), maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tai kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin; tai

2) jos henkilö sen jälkeen, kun hänen toimeentulotuen perusosaansa on alennettu 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, kieltäytyy ilman perusteltua syytä työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai jos hän toiminnallaan aiheuttaa sen, ettei työvoimapoliittista toimenpidettä voida tarjota ja hän tämän lisäksi kieltäytyy ilman perusteltua syytä 2 momentissa tarkoitetusta suunnitelman mukaisesta toimintakykyä edistävästä toiminnasta.

Edellä 1 ja 3 momentissa tarkoitettu alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.

Toimeentulotuen perusosan alentaminen on pykälässä säädetyissä tilanteissa mahdollista. Työvoimaviranomaisilta saadut tiedot sekä työttömyysturvaa koskevat ratkaisut otetaan huomioon toimeentulotuen perusosan alentamista harkittaessa. Kuitenkin perusosan alentamisen tarvetta ja määrää harkitaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon tuen hakijan ja hänen perheensä olosuhteet kokonaisuutena sekä toimeentulotuen tavoitteet siten kuin 10 §:ssä säädetään.

Pykälän 1 momentin nojalla, jos henkilön toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että hän on ilman perusteltua syytä momentissa tarkemmin säädetyissä tilanteissa kieltäytynyt työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, että työtä tai työvoimapoliittista toimenpidettä ei ole voitu tarjota hänelle, voidaan perusosan suuruutta alentaa hänen osaltaan enintään 20 prosenttia. Pykälän 3 momentin nojalla, jos henkilö on toistuvasti menetellyt edellä kuvatuin tavoin, voidaan perusosan suuruutta tapauskohtaisesti alentaa hänen osaltaan enintään 40 prosenttia.

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan lain soveltamispiiriin kuuluvan henkilön perusosaa voidaan myös tietyissä tilanteissa alentaa. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain tarkoituksena on kannustaa ja auttaa pitkään työttömänä ollutta henkilöä osallistumaan aktiiviseen toimintaan ja siten parantamaan hänen mahdollisuuksiaan työllistyä työmarkkinoilla. On tärkeää, että henkilö on mukana jo lain tarkoittamaa aktivointisuunnitelmaa tehtäessä. Tämän vuoksi on säädetty, että toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa enintään 20 prosenttia, jos kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain tarkoittama henkilö kieltäytyy osallistumasta mainitun lain mukaisen aktivointisuunnitelman tekemiseen. Aktivointisuunnitelman tekemisestä kieltäytymisen seuraamukset on siirretty 1.1.2003 alkaen kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 10 §:n 3 momentista toimeentulotukilain 10 §:ään.

Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on kannustaa erityisesti nuoria, alle 25-vuotiaita valitsemaan työ tai koulutus passiivisen toimeentulotuen sijaan. Tarkoituksena on poistaa yhä korkeana pysynyttä nuorisotyöttömyyttä. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa on alle 25-vuotiaille asetettu velvollisuus osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, toisin kuin sitä vanhemmille, joille osallistuminen on vapaaehtoista. Alle 25-vuotiaan toimeentulotuen saajan perusosaa voidaan alentaa siten kuin toimeentulotukilain 10 §:n 1 ja 4 momentissa säädetään, enintään 20 prosenttia, jos hän ilman pätevää syytä kieltäytyy kuntouttavasta työtoiminnasta taikka keskeyttää tai omasta syystään joutuu keskeyttämään kuntouttavan työtoiminnan. Mikäli henkilö, johon sovelletaan kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia, toistuvasti menettelee edellä tarkoitetuin tavoin, voidaan hänen perusosaansa alentaa enintään 40 prosenttia. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain toimenpiteistä kieltäytymistä ja keskeyttämistä koskevat 19 – 21 § kumottiin 1.1.2003 voimaan tulleella lailla 1293/2002 ja niitä vastaavat säännökset siirrettiin toimeentulotukilain 10 §:ään ja työttömyysturvalain 8 luvun 7 §:ään.

Kuten edellä todettiin, toimeentulotukilain 10 §:n 1 ja 3 momentit on muutettu toimeentulotukilain muuttamisesta annetulla lailla 1294/2002, joka on tullut voimaan 1.1.2003. Pykälän 1 momenttiin on lisätty maahanmuuttajien kotouttamislain 15 §:n yhteistyövelvoitteen laiminlyöntiä koskeva säännös ja 3 momenttiin säännös perusosan alentamisesta tilanteissa, joissa maahanmuuttajan 1 momentin 2 kohdan menettelystä olisi pääteltävissä, ettei hän ylipäätään halua osallistua kotouttamislaissa tai kuntouttavaa työtoimintaa koskevassa laissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin.

Toimeentulotukilain 10 §:n 4 momentin mukaan pykälässä tarkoitetut alentamiset voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Säännös voi johtaa siihen, että alentamisen tulee olla mainittuja määriä vähäisempi tai alentaminen tulee jättää kokonaan tekemättä. Pykälän 4 momentin mukaan alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.

Toimeentulotuen perusosaa voitiin alentaa 40 prosentilla kahdeksi kuukaudeksi välittömästi edellisen kahden kuukauden samansuuruisen alennusjakson jälkeen, kun tuen saaja ei ollut noudattanut uuttakaan kehotusta ilmoittautua työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja kun perusosan alentaminen ei ollut kohtuutonta eikä se vaarantanut hakijan ihmisarvoisen elämän kannalta välttämätöntä toimeentuloa. (KHO 6.3.2000, taltio 452.)

6.3.9. Perusosan alentamisen yhteydessä tehtävä suunnitelma

Toimeentulotukilain 10 §:n 2 momentin mukaan perusosan alentamisen yhteydessä on aina laadittava, mikäli mahdollista yhdessä tuen hakijan kanssa ja tarvittaessa yhteistyössä työvoimaviranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa suunnitelma toiminnasta asiakkaan itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kannanoton (StVM 33/1997 vp) mukaan, mikäli tuen hakija ei halua osallistua suunnitelman tekemiseen, katsotaan, että suunnitelman tekeminen ei ole ollut 10 §:n tarkoittamalla tavalla mahdollista.

Työvoimahallinnon puolella on 1.1.2003 voimaan tulleessa laissa julkisesta työvoimapalvelusta (1295/2002) määritelty työttömän työnhakijan oikeus työnhaun tueksi laadittavaan työnhakusuunnitelmaan, jonka laatimiseksi, tarkistamiseksi tai uudistamiseksi työvoimatoimiston tulee varata mahdollisuus työnhakuhaastatteluun määräajoin (4 luku 4 §). Lain 5 luvussa määritellään työnhakusuunnitelman laadinta, sisältö, sen korvaaminen kotoutumissuunnitelmalla tai aktivointisuunnitelmalla sekä työttömän työnhakijan yhteistyövelvollisuus. Työministeriö on myös laatinut työvoimatoimistojen käyttöön ohjeen työnhakusuunnitelmasta ja yksilöidystä työnhakusuunnitelmasta.

Jos toimeentulotukiasiakkaalle on vastikään tehty työnhakusuunnitelma, sitä voinee käyttää myös toimeentulotukilain 10 §:ssä tarkoitettuna suunnitelmana. Vastaavasti voidaan käyttää kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisesti tehtyä aktivointisuunnitelmaa. Tällöin kopio asiakkaan työnhaku- tai aktivointisuunnitelmasta on perusteltua liittää asiakkaan asiakirjoihin.

Jos työnhakusuunnitelmaa ei toimeentulotuen perusosan alentamista koskevaa päätöstä tehtäessä ole käytettävissä, tulee suunnitelma laatia toimeentulotukipäätöksen valmistelun yhteydessä. Itsenäisen suoriutumisen edistämiseen tähtäävään suunnitelmaan voidaan sisällyttää ainakin seuraavat asiakasta koskevat tiedot:

  • henkilötiedot
  • ammatti
  • peruskoulutus ja ammattikoulutus
  • kielitaito ja erityistaidot
  • viimeisimmät työsuhteet ja niiden kesto
  • työttömyyden syy ja kesto
  • asiakkaan työnhakutavoitteet ja suunnitelmat
  • asiakkaan koulutusvaihtoehdot ja niitä koskevat suunnitelmat
  • muut toimenpiteet ja asiakkaan osuus suunnitelman toteuttamisessa

Muina itsenäisen suoriutumisen edistämiseen kuuluvina toimenpiteinä voivat tulla kysymykseen esimerkiksi työharjoittelu, työkokeilu, kuntoutus, tukityöllistäminen, osallistuminen kuntouttavaan työtoimintaan, yrittäjyys yms. toiminnot.

Suunnitelmaa laadittaessa tulisi pyrkiä siihen, että asiakas sitoutuisi suunnitelmaan kirjattujen toimenpiteiden toteuttamiseen. Suunnitelma tulisi päivätä ja varmentaa asiakkaan ja viranhaltijan allekirjoituksilla.

6.4. Lisäosa

6.4.1. Lisäosalla katettavat menot
6.4.2. Asumismenojen huomioon ottaminen toimeentulotukea myönnettäessä
6.4.3. Asumistukilain 6 §:ssä tarkoitetut asumismenot
6.4.4. Muut asumisesta aiheutuvat menot
6.4.5. Terveydenhuoltomenot
6.4.6. Lasten päivähoitomenot
6.4.7. Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat menot

6.4.1. Lisäosalla katettavat menot

Perusosan lisäksi tarpeellisen suuruisina huomioon otettavista menoista (lisäosa) säädetään toimeentulotukilain 7 §:n 3 momentissa sekä toimeentulotukiasetuksen 1 §:ssä. Asetuksen 1 § kuuluu seuraavasti:

Toimeentulotuen lisäosalla katetaan tarpeellisen suuruisena:

  1. muu kuin perusosaan sisältyvä osuus asumistukilain (408/1975) 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä ja muut asumisesta aiheutuvat menot;
  2. muut kuin perusosaan sisältyvät terveydenhuoltomenot;
  3. lasten päivähoitomenot; sekä
  4. henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkitut menot.

Henkilön tai perheen erityisenä tarpeena tai olosuhteena voidaan pitää esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotuen saamista, pitkäaikaista tai vaikeaa sairautta sekä lasten harrastustoimintaan liittyviä erityisiä tarpeita (A 112/2001).

Edellä 1 momentin 4 kohdan mukaisina menoina voidaan poikkeuksellisesti ottaa huomioon myös toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 7 §:n 2 momentin nojalla toimeentulotuen perusosalla katettavia asumismenoja.

Toimeentulotuen lisäosalla katettavat menot otetaan yleensä huomioon todellisen suuruisina. Menojen tarpeellisuuden arvioinnissa voidaan soveltaa kohtuullisuusharkintaa. Yleensä lähtökohtana kohtuullisuusharkinnassa on paikkakunnalla vallitseva yleinen kustannustaso.

6.4.2. Asumismenojen huomioon ottaminen toimeentulotukea myönnettäessä

Asumismenoja huomioon otettaessa on tarkoituksena turvata hakijan asuminen. Asumismenojen tarpeellista suuruutta harkittaessa otetaan huomioon asunnon koko ja laatu suhteessa perheen kokoon ja tarpeisiin sekä kohtuullista asumistasoa vastaava kustannustaso paikkakunnalla. Kohtuulliset asumismenot otetaan huomioon todellisen määräisinä.

Toimeentulotuen saajan tulee kattaa osa asumismenoista toimeentulotuen perusosalla (asumismenojen omavastuu). Tämän osuuden määrä on toimeentulotukilain 7 §:n 2 momentin mukaisesti seitsemän prosenttia tarpeellisen suuruisesta asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä. Asumismenoja tarkastellaan tukea myönnettäessä kokonaisuutena riippumatta mahdollisesta asumistuesta, eli asumistuen määrää ei vähennetä asumismenoista ennen omavastuuosuuden laskemista. Sen sijaan asumistuki otetaan huomioon tuen saajan tulona.

Toimeentulotukilakia koskevan hallituksen esityksen (HE 217/1997) perustelujen mukaan asumismenojen omavastuun tarkoituksena on säilyttää tuen hakijan kiinnostus asumiskustannuksiinsa ja siksi asumismenoja ei kateta kokonaisuudessaan erikseen huomioon otettavina menoina. Varsinkin pitkällä aikavälillä on tarkoituksenmukaista edistää hakeutumista kohtuuhintaiseen asumistuen yleiset laatu- ja kustannusnormit täyttävään asumiseen. Kohtuullisuusharkinta ei myöskään saa johtaa siihen, että hakija jää ilman asuntoa tai joutuu muuttamaan sellaiseen asuntoon, joka ei täytä yleisesti hyväksyttävää tai henkilön tai perheen erityisiä tarpeita vastaavaa asumistasoa. Tässä yhteydessä huomioon otettavia erityisiä tarpeita voivat olla esimerkiksi lasten koulunkäynti tai erityinen hoidon tarve.

Muu kuin perusosaan sisältyvä osa asumismenoista eli 93 prosenttia henkilön tai perheen asumistukilain 6 §:ssä tarkoitetusta asumismenoista otetaan huomioon toimeentulotuen lisäosassa.

Kunnilla on oikeus harkita asumismenojen tarpeellista suuruutta. Useissa kunnissa on kunnan sisäisin ohjein määritelty eri kokoisten kotitalouksien kohtuullisten asumismenojen suuruus. Ministeriö korostaa, että toimeentulotuessa tämä kohtuullisuusharkinta on perinteisesti tuen luonteesta johtuen väljempi kuin asumismenojen kohtuullisuusnormit asumistuessa. Pääsääntö on, että asumismenojen perusosaan sisältyvä osuus sekä lisäosassa huomioon otettava osuus lasketaan henkilön tai perheen todellisista asumismenoista kohtuullisuusharkintaa noudattaen. Kunnan ohjeistusta suuremmat asumismenot on perusteltua ottaa huomioon todellisen suuruisina, jos toimeentulotuen hakijalla ei ole tosiasiassa mahdollisuutta saada paikkakunnalta asuntoa, jonka menot olisivat sen suuruiset kuin kunnassa on arvioitu kohtuulliseksi. Uudelle toimeentulotukiasiakkaalle on myös annettava riittävä aika hakeutua edullisempaan asuntoon, ennen kuin asumismeno voidaan ottaa tukea myönnettäessä kohtuullistettuna huomioon.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kun valittajan asunnon käyttömenot kuukaudessa olivat vain noin 115 markkaa suuremmat, kuin mitä kunnan peruspalvelulautakunta oli ottanut huomioon tarpeellisen suuruisina asumismenoina, ei valittajan asumismenoja ollut pidettävä kohtuuttomina. (KHO 31.12.1999, taltio 4312.)

6.4.3. Asumistukilain 6 §:ssä tarkoitetut asumismenot

Asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettuja asumismenoja ovat toisaalta vuokra-asunnoista, toisaalta omistusasunnoista aiheutuvat menot. Milloin asunnossa asuu eri perheisiin kuuluvia henkilöitä (esim. vanhemmat ja heidän 18 vuotta täyttänyt lapsensa), jaetaan asumiskustannukset pääluvun mukaisesti, ellei erityisestä syystä muuta johdu.

Vuokra-asunnossa asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettuja asumismenoja ovat vuokra sekä erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut asunnosta.

Vuokra-asunnossa asuminen voi perustua vuokra- tai alivuokrasuhteeseen. Vuokrasuhteen olemassaolo ja ehdot on yleensä syytä selvittää vuokrasopimuksen avulla. Vuokraa ei hyväksytä asumismenoksi siltä osin kuin sen maksaa muu kuin kyseessä oleva henkilö tai perhe, esimerkiksi työnantaja, yritys tai vanhemmat.

Asumisoikeusasunnon hallinta perustuu asumisoikeusasunnoista annetun lain (650/1990) mukaiseen hallintaoikeuteen, jonka osalta on tehty asumisoikeussopimus. Osaomistusasunnon hallinta perustuu vähintään ensimmäiset kymmenen vuotta vuokrasopimukseen. Toimeentulotukea määrättäessä asumisoikeusasunto ja osaomistusasunto rinnastetaan vuokra-asuntoon. Asumisoikeusasunnon ja osaomistusasunnon hyväksyttäviä asumismenoja ovat käyttövastike ja erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut. Osaomistusasunnon pääomavastiketta, joka on lainanlyhennysosuutta ja jolla vähennetään kyseessä olevan huoneiston asunto-osakkeiden loppuosuuden kauppahintaa, ei hyväksytä asumistuessa vuokraksi. Asumisoikeusmaksun ja osaomistukseen oikeuttavan osamaksun maksamista varten otettujen lainojen korkoja ei asumistuessa hyväksytä asumismenoiksi.

Omistusasunnossa (osakeasunto) asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettuja asumismenoja ovat vastike sekä erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut. Omakotitalossa kiinteistön hoitomenoja ovat lämmityskustannusten ja vesimaksujen lisäksi muun muassa palovakuutus, tontin vuokra, kiinteistövero ja puhtaanapitokustannukset.

Asumismenoiksi luetaan myös asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten lainojen vuotuisista koroista aiheutuvat menot. Asumistukijärjestelmästä poiketen toimeentulotuessa otetaan kuitenkin edellä mainitut korkomenot huomioon vallitsevan käytännön mukaisesti kokonaisuudessaan edellyttäen, että tuen hakijalla verotuksen ennakonpidätyksessä on asuntolainojen korot otettu huomioon. Tämä menettely on perusteltua toimeentulotuessa, koska toimeentulotukea myönnettäessä menot otetaan pääsääntöisesti huomioon todellista tarvetta vastaavina.

Toimeentulotukilaissa säädetty jokaisen velvollisuus pitää kykynsä mukaan huolta omasta elatuksestaan ja toimeentulotuen viimesijaisuus tarkoittavat myös sitä, että henkilön tulee mahdollisuuksien mukaan ennalta varautua tiedossaan olevien, myöhemmin erääntyvien maksujen, kuten asuntolainan korkojen suorittamiseen. Toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa tarpeellisiksi asumismenoiksi voitiin hyväksyä asuntolainan koroista kuukautta kohti laskettu osuus. Asunto-osakeyhtiön perimä remonttikustannus oli asunnon perusparantamiseen verrattavissa oleva meno, josta otettiin huomioon ainoastaan menon maksamiseen otettujen lainojen korkomenot. (KHO 5.12.2001, taltio 3033.)

Milloin sähkölämmityksen kustannuksia ei saa selvitetyksi erikseen, voidaan lämmityssähkön osuus sähkömenoista arvioida kohtuullisuusharkintaa noudattaen. Tarvittaessa voidaan arvioinnissa käyttää mahdollisessa asumistukipäätöksessä hyväksyttyjä lämmityskustannuksia tai asumistuen määräytymisperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (1039/2000) 4 §:n mukaisia lämmityskustannusten määriä.

6.4.4. Muut asumisesta aiheutuvat menot

Asumisesta aiheutuvina menoina otetaan huomioon lisäksi muita kuin asumistukilain 6 §:n mukaisia asumismenoja. Näitä ovat muun muassa taloussähkö (ei lämmityssähkö) ja kotivakuutus. Muina asumisesta aiheutuvina menoina voidaan ottaa huomioon myös takuuvuokra, vuokraennakko ja välityspalkkio. Nämä menot otetaan huomioon toimeentulotukiasetuksen 1 §:n perusteella pääsääntöisesti täysimääräisinä, ellei niitä ole pidettävä kohtuuttomina. Maaliskuun 2001 alusta voimaan tulleen kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain (1074/2000) mukaan välityspalkkio voidaan periä vain toimeksiantajalta. Näin ollen välityspalkkio ei enää automaattisesti tule vuokralaisen maksettavaksi.

Lisäksi ministeriö suosittaa, että tilanteissa, joissa henkilö tai perhe joutuu asunnon homevaurion tai vastaavan asunnon terveyshaitan vuoksi asumaan muualla kuin omassa asunnossaan, molempien asuntojen kustannukset otettaisiin huomioon niin kauan kun ruokakunta välttämättä joutuu asumaan poissa omasta asunnostaan.

Muutosta tai takuuvuokrasta aiheutuvat kustannukset otetaan pääsääntöisesti huomioon siinä kunnassa, jossa oleskeltaessa kustannukset erääntyvät maksettaviksi.

Hakijan oli tullut maksaa K:n kaupungissa sijaitsevan uuden asunnon takuuvuokra vielä O:n kunnassa asuessaan. O:n hyvinvointilautakunta hylkäsi hakemuksen toimeentulotuen saamisesta K:n kaupungissa sijaitsevan asunnon takuuvuokraan, koska toimeentulotuen myöntää se kunta, jonka alueella oleskelusta henkilön tai perheen menot johtuvat, eikä asumiskustannus tässä tapauksessa kohdistunut O:n kuntaan. Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan toimeentulotuen myöntää sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee. Tämän vuoksi O:n hyvinvointilautakunnan olisi tullut harkita, oliko hakijalle myönnettävä toimeentulotukea takuuvuokraan, eikä hylätä hakemusta päätöksessään mainitsemilla perusteilla. KHO pysytti hallinto-oikeuden päätöksen. (KHO 29.8.2000, taltio 1735.)

R:n perhe oli muuttanut toukokuussa 2000 S:n kunnan omistamaan vuokrarivitaloon. Asiassa ei ollut ilmennyt, että asunnon kiireelliseen vaihtamiseen toukokuun alusta 2000 olisi ollut aikaisempaan asuntoon liittyviä tai muita erityisiä tarpeita. R:n perheen olisi siten ollut mahdollista järjestää asunnon vaihtonsa niin, että he olisivat olleet velvollisia maksamaan vuokraa ainoastaan yhdestä asunnosta. Kahden asunnon asumismenoja ei siten pidetty R:n tarpeellisina toukokuun asumismenoina. (KHO 9.10.2002, taltio 2463).

6.4.5. Terveydenhuoltomenot

Vähäiset terveydenhuoltomenot sisältyvät perusosaan. Perusosan suuruutta mitoitettaessa vähäisten terveydenhuoltomenojen määräksi on arvioitu noin 11,25 euroa/kk/henkilö vuoden 2003 kustannustasossa (I kuntaryhmä). Tätä suuremmat terveydenhuoltomenot tulee ottaa huomioon toimeentulotuen lisäosassa. Eräät kunnat ovat menetelleet terveydenhuoltomenojen huomioon ottamisessa siten, että ilman lääkärin määräystä syntyneet terveydenhuoltomenot katsotaan yleensä perusosaan sisältyviksi. Sen sijaan lääkärin määräykseen perustuvat menot, kuten esimerkiksi lääkkeet, otetaan huomioon täysimääräisenä. Estettä tällaiseen menettelyyn ei ole.

Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan 16.12.1999, taltio 4 143, että toimeentulotuen perusosaan sisältyvinä terveydenhuoltomenoina on pidettävä ilman lääkärin määräystä hankituista lääkkeistä ja lääkinnällisistä tarvikkeista aiheutuvia menoja ja muita vastaavia jokapäiväisen elämän aiheuttamia terveydenhuoltomenoja siltä osin kuin niiden määrä keskimäärin on vähäinen. Näistä terveydenhuoltomenoista ei vaadita erillistä selvitystä, niin kuin ei muustakaan perusosan käytöstä. Tapauksessa hakijan esittämät lääkärin määräyksellä hankituista lääkkeistä aiheutuneet menot ja terveyskeskusmaksut katsottiin kokonaisuudessaan hänen lisäosalla katettaviksi menoikseen.

Toimeentulotukilaskelmassa oli otettava huomioon lisäosalla katettavina menoina lääkärin määräämistä lääkkeistä aiheutuvat menot, mukaan lukien lääkärin määräämät ehkäisypillerit. Koska hallinto-oikeudella sekä sosiaali- ja terveyslautakunnalla oli ollut asiasta toinen käsitys, asia palautettiin lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. (KHO 28.2.2003 taltio 444).

Terveydenhuoltomenoja ovat muun muassa lääkekulut, poliklinikka- ja vuodeosastomaksut, hammashoidosta ja silmälasien hankinnasta aiheutuneet kustannukset sekä vastaavat muut henkilön tarpeellisesta terveyden- ja sairaanhoidosta aiheutuneet menot tarpeellisen suuruisina.

X oli saanut hedelmöityshoitoa julkisen terveydenhuollon palveluna yliopistollisessa keskussairaalassa. Hoidosta aiheutuneet X:n maksettavaksi jääneet kustannukset hoitoon liittyvine lääkemenoineen olivat hänen toimeentulotuen lisäosalla katettavia terveydenhuoltomenojaan. Sosiaali- ja terveyslautakunnan hallinto-oikeuden päätöksestä tekemä valitus hylättiin tältä osin. (KHO 13.2.2001, taltio 247).

Terveydenhuoltomenot otetaan huomioon siltä osin kuin niitä ei korvata sairausvakuutuslain (364/1963) nojalla. Yleensä edellytetään käytettäväksi julkisia terveydenhoitopalveluja. Yksityisistä terveydenhuollon palveluista aiheutuvat kustannukset voidaan ottaa huomioon, kun erikoishoidon tarve tai hoidon kiireellisyys sitä perustellusti edellyttävät. Perusteena voi olla myös jatkuva hoitosuhde. Terveydenhuoltoviranomaisten määräämästä terveydenhuollosta syntyneet menot otetaan huomioon todellisen suuruisina. Muilta osin terveydenhuollon menojen kohtuullisuutta harkittaessa voidaan tarvittaessa käyttää terveydenhuollon asiantuntijan arviota.

Perusturvalautakunta oli hylännyt X:n hakemuksen toimeentulotuen saamisesta yksityisessä hoitolaitoksessa annetun fysikaalisen hoidon kustannuksiin. Hallinto-oikeus oli päätöksessään todennut, että lääkärin määräämää fysikaalista hoitoa oli sinänsä pidettävä hakijalle tarpeellisena hoitona. Yksityisistä terveydenhuoltopalveluista johtuvat kustannukset voidaan kuitenkin toimeentulotukea myönnettäessä ottaa huomioon vain poikkeuksellisesti, esimerkiksi silloin kun erikoishoidon tarve tai hoidon kiireellisyys sitä perustellusti edellyttävät. Tässä tapauksessa kustannuksia ei voitu ottaa huomioon, koska kysymys ei ollut sellaisesta erikoishoidosta, jota ei olisi voitu antaa julkisessa terveydenhuollossa. Hoidon tarve ei ollut myöskään sairauden laatu huomioon ottaen ollut sillä tavalla kiireellistä, että syntyneitä kustannuksia olisi voitu pitää toimeentulotuen tarvetta harkittaessa huomioon otettavina terveydenhuoltomenoina. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi X:n valituksen ja pysytti hallinto-oikeuden päätöksen. (KHO 18.12.2000, taltio 3247.)

Mikäli tuen saaja on käyttänyt yksityisiä palveluja, meno voidaan toimeentulotukea myönnettäessä ottaa huomioon sen suuruisena kuin se olisi ollut julkisia palveluja käytettäessä.

Julkisen terveydenhuollon maksuista voi myös hakea vapautusta. Kunnallisten maksujen perimättä jättämistä ja maksukattoa on käsitelty tarkemmin kohdassa 6.10.

6.4.6. Lasten päivähoitomenot

Lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973) tarkoitetusta kunnan järjestämästä päiväkoti- ja perhepäivähoidosta voidaan periä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992, muut. 1134/1996, 1292/1999 ja 1231/2001) nojalla perheen koon ja palvelujen käyttäjien tulojen perusteella määräytyvä maksu. Kunnallisten maksujen perimistä on käsitelty tarkemmin kohdassa 6.10.

Yksityisestä päivähoidosta perheelle aiheutuvat menot otetaan huomioon toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa. Tällöin otetaan tuen tarvetta vähentävänä tekijänä huomioon lasten kotihoidon tuesta ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) mukainen tuki. Toimeentulotuen tarpeen ollessa pitkäaikaista perheen mahdollisuus kunnan järjestämään päivähoitoon on syytä selvittää. Perheen hoitopaikkaa koskevat toivomukset tulisi kuitenkin ottaa huomioon. Lapsen etu on syytä ottaa huomioon siten, ettei esimerkiksi lapsen pitkäaikaista hoitosuhdetta katkaista.

6.4.7. Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat menot

Toimeentulotukiasetuksen 1 §:n 1 momentin 4 kohta antaa mahdollisuuden joustavasti harkiten ottaa huomioon henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia toimeentulon turvaamiseksi ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi katsottuja menoja.

Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia erikseen huomioon otettavia menoja ovat esimerkiksi välttämättömät kodin irtaimiston hankkimisesta aiheutuvat menot, lastentarvikkeista, kuten lasten vaunuista ja rattaista aiheutuvat menot, matkakulut, jotka aiheutuvat esimerkiksi kotipaikkakunnalle palaamisesta tai muista erityistilanteista, opinnoista aiheutuvat menot silloin, kun opiskelua ei tueta muuta kautta, sekä velat ja osamaksut silloin, kun ne kohdistuvat menoihin, joihin voidaan myöntää toimeentulotukea.

Jäännösvero ei ollut hakijan tai hänen perheensä erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuva, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellinen toimeentulotuen lisäosalla katettava meno. (KHO 23.5.2000, taltio 939.)

Toimeentulotuen hakijan eläke maksettiin sosiaalilautakunnan välityksellä käytettäväksi hänen huoltoonsa. Takuu-Säätiö oli myöntänyt hakijalle takauksen pankkilainalle, joka kohdistui kulutusluottojen järjestelemiseen. Takuu-Säätiö oli edellyttänyt takauksen myöntäessään, että lainan kuukausimaksu suoritetaan sosiaalilautakunnan välityksessä olevista hakijan eläkevaroista. Kyseinen lainan maksu ei ollut hakijan olosuhteissakaan toimeentulotukeen oikeuttava meno. (KHO 21.8.2000, taltio 2193.)

X oli tullut Suomeen vuonna 1992. Hän oli työtön työnhakija ja sai työmarkkinatukea. KHO katsoi, että Suomen kansalaisuuden saaminen on ollut omiaan edistämään X:n ja hänen perheensä itsenäistä suoriutumista. X:n ja hänen alaikäisen poikansa kansalaisuuden hakemisesta aiheutuneet kustannukset olivat erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuvia tarpeellisiksi harkittuja lisäosalla katettavia menoja. (KHO 22.8.2001, taltio 1903).

Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvina menoina voidaan ottaa huomioon myös esimerkiksi hautausmenot. Hautausmenojen yhteydessä otetaan huomioon kuolinpesän varat.

KHO pysytti lääninoikeuden päätöksen, jonka mukaan kuolinpesälle tuli myöntää noin 3 300 markkaa toimeentulotukea välttämättömiin hautauskustannuksiin, ottaen huomioon kuolinpesän varattomuus sekä lesken taloudellisista olosuhteista saatu selvitys. (KHO 17.11.2000, taltio 2972.)

B :llä oli kuollessaan asunto ja kotipaikka L:n kunnassa, mutta hänet haudattiin J:n kaupunkiin. L:n kunta oli velvollinen myöntämään kuolinpesälle tarpeellisen toimeentulotuen hautaamisesta aiheutuviin kustannuksiin. B:n ja hänen kuolinpesänsä sekä perheensä olosuhteista saadun selvityksen perusteella vainajan kuljetuskustannukset eivät olleet sellaisia erityisistä tarpeista johtuvia olosuhteita, joihin L:n sosiaalilautakunta olisi velvollinen myöntämään toimeentulotukea. (KHO 29.3.2001, taltio 623).

Lapsen oikeus pitää yhteyttä siihen vanhempaansa, jonka luona hän ei asu, on keskeinen lapsen oikeus, joka on turvattu lailla lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983). Lapsen oikeus tavata vanhempiaan tulee turvata tarvittaessa myöntämällä tarkoitusta varten toimeentulotukea.

Tukea tapaamisiin myönnetään tavallisesti sen mukaan kuin kuluista on vanhempien kesken sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella sovittu tai tuomioistuimen päätöksellä määrätty.

Asiakkaan on esitettävä kulujen syntymisestä selvitys, ainahan tapaamiset eivät toteudu sovitulla tai määrätyllä tavalla. Lapsella tarkoitetaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa alle 18-vuotiasta lasta, joten täysi-ikäisen lapsen tapaamisesta aiheutuvat kulut eivät ole toimeentulotukeen oikeuttavia.

Tavanomaista suurempiin vaatemenoihin voidaan myös myöntää toimeentulotukea. Tällaisia menoja ovat esimerkiksi romaninaisen vaatemenot.

Sosiaali- ja terveyslautakunta oli hylännyt hakemuksen toimeentulotuen saamisesta romaninaisen vaatemenoihin, koska vaatemenot sisältyivät perusosalla katettaviin menoihin ja koska toimeentulotuen myöntäminen kyseiseen tarkoitukseen oli lautakunnan näkemyksen mukaan viranomaisen harkinnassa oleva asia. Lääninoikeus kumosi sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi seuraavin perustein: Romaneilla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Romaninaisen puku on osa romanien kulttuuria. Romanihameen hankintamenot ovat niin suuret, että niitä ei voida lukea kokonaan perusosalla katettaviin menoihin. Kysymys menon tarpeellisuudesta ja toimeentulotukea määrättäessä huomioon otettavasta määrästä oli laillisuuskysymys eikä se ollut kunnan vapaasti harkittavissa. KHO hylkäsi sosiaali- ja terveyslautakunnan valituksen ja pysytti lääninoikeuden päätöksen. (KHO 7.4.2000 taltio 686.) Päätös perustui muun muassa hallitusmuodon 14 §:n 3 momentissa olevaan säännökseen, jonka mukaan romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa mieltään ja kulttuuriaan. Nykyisin vastaava perusoikeussäännös on perustuslain 17 §:n 3 momentissa.

KHO:n mukaan raskauden aikana voi aiheutua odottavan äidin normaalista poikkeava pukeutumistarve ja siten tavallista suurempia vaatekustannuksia siinä määrin, että niitä ei voida lukea kokonaan perusosalla katettaviin menoihin. (KHO 26.9.2002, taltio 2320).

Toimeentulotukiasetuksen 1 §:ään on 1.4.2001 voimaan tulleella asetuksen muutoksella (112/2001) lisätty uusi 2 momentti, jossa on esimerkinomaisesti mainittu kolme henkilön tai perheen erityistä tarvetta tai olosuhdetta, jotka olisi otettava huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. Esimerkit ovat pitkäaikainen toimeentulotuen saaminen, pitkäaikainen tai vaikea sairaus sekä lasten harrastustoimintaan liittyvät erityiset tarpeet.

Toimeentulotuen ja siihen läheisesti liittyvien muiden tukijärjestelmien uudelleenjärjestelyjen vaikutuksista ja toimeentulotuen mitoitusperusteista tehdyissä selvityksissä on todettu, että toimeentulotuen taso on riittävä lyhytaikaiseen ja tilapäiseen tarpeeseen, mutta tilanne muuttuu, kun henkilö tai perhe joutuu vuosikausia turvautumaan toimeentulotukeen ja mitoittamaan menonsa sen mukaisesti. Mitä pidempään asiakas joutuu olemaan toimeentulotuen varassa, sitä niukemmaksi muodostuu taloudellinen liikkumavara, mikä yllättävien menojen ilmaantuessa voi aiheuttaa tinkimistä välttämättömyyskulutuksesta, kuten ruokamenoista. Pitkäaikainen toimeentulotuen varassa eläminen on perusteltua ottaa huomioon myönnettäessä toimeentulotukea esimerkiksi joihinkin kodin hankintoihin, terveydenhuoltoon kuuluviin menoihin ja muihin henkilökohtaisista tarpeista aiheutuviin perusteltuihin menoihin.

Pitkäaikaissairaalle korvataan hänen sairaudestaan aiheutuvia menoja ensisijaisesti sairausvakuutuksesta. Pitkäaikaissairaalle voidaan maksaa toimeentulotukea sairaudesta aiheutuviin kustannuksiin, jos ensisijaiset järjestelmät, kuten sairausvakuutus eivät niitä kata, ja toimeentulotuen saamisen yleiset edellytykset täyttyvät. Toimeentulotuen lisäosalla on jo tähänkin saakka voitu kattaa muun muassa muita kuin perusosaan sisältyviä terveydenhuoltomenoja, jotka ovat vähäistä suurempia. Toimeentulotukiasetuksen 1 §:n 2 momentin tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, että pitkäaikaisesti tai vakavasti sairaana olevalle henkilölle voi aiheutua muitakin kuin suoranaisesti sairaudenhoidosta aiheutuvia kuluja. Henkilön voi olla esimerkiksi vaikea liikkua kotinsa ulkopuolella ja tästä tai jostakin muusta sairaudesta johtuvasta syystä hänen puhelinmenonsa voivat muodostua tavanomaista suuremmiksi. Tällöin normaalit puhelinmenot ylittävä osa olisi perusteltua ottaa huomioon toimeentulotuen lisäosassa.

Erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia, sairaudesta aiheutuvia menoja voivat olla myös esimerkiksi erityisruokavaliosta aiheutuvat kustannukset. Tuen hakijalta on tällöin perusteltua pyytää selvitys erityisruokavalion tarpeellisuudesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Toimeentulotukea myönnettäessä tulee ottaa huomioon, että keliakiaa sairastavat voivat saada 1.10.2002 alkaen Kelalta korvausta gluteenittoman ruokavalion aiheuttamista kustannuksista. Korvaus on suuruudeltaan 21 euroa kuukaudessa.

Lasten harrastusmenot sisältyvät pääsääntöisesti lasten perusosalla katettaviin menoihin. On kuitenkin harrastuksia, joissa tarvittavien välineiden hankkiminen tai muiden kustannusten maksaminen eivät ole perusosan puitteissa mahdollista. Esimerkiksi erilaisten kerhojen ja seurojen toimintaan osallistuminen on, osin 1990-luvun laman seurauksena, tullut aiempaa kalliimmaksi. Harrastukset ovat lapsen ja nuoren kehittymisen ja sosiaalistumisen kannalta erittäin tärkeitä, ja niitä on perusteltua tukea. Harrastusten tukemisella voidaan ehkäistä ja vähentää esimerkiksi lastensuojelullisia ongelmia. Erilaista harrastustoimintaa vetävät aikuiset antavat lapsille ja nuorille myös aikuisen malleja kodin ulkopuolelta.

Lisäksi toimeentulotukiasetuksen 1 §:n 3 momentin nojalla henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista aiheutuvina menoina voidaan poikkeuksellisesti ottaa huomioon myös perusosalla katettavia asumismenoja. Näin voidaan menetellä, jos se henkilön tai perheen toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi harkitaan tarpeelliseksi.

6.5. Toimintaraha ja matkakorvaus

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaiseen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle maksettavasta matkakorvauksesta sekä toimeentulotuen saajalle suoritettavasta toimintarahasta säädetään toimeentulotukilain 10 a §:ssä:

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaiseen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle toimeentulotuen saajalle maksetaan julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/ 2002) 10 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun ylläpitokorvauksen suuruinen toimintaraha osallistumispäivää kohti. Toimintaraha maksetaan korotettuna noudattaen, mitä työvoimapoliittisen aikuiskoulutukseen osallistuvalle opiskelijalle maksettavan korotetun ylläpitokorvauksen määrästä ja saamisedellytyksistä säädetään julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa. Toimintarahaa ei kuitenkaan suoriteta niiltä päiviltä, joilta henkilö saa työttömyysturvalain 7 luvun 8 §:ssä tarkoitettua ylläpitokorvausta.

Lisäksi kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle maksetaan osallistumisesta aiheutuvista matkamenoista toimeentulotukena matkakorvausta halvimman matkustustavan mukaisesti.

Työttömyysturvalain muuttamisen ja julkista työvoimapalvelua koskevan lain säätämisen yhteydessä muutettiin myös toimeentulotukilain 10 a §:ää siten, että toimintaraha on julkisesta työvoimapalvelua koskevassa laissa tarkoitetun ylläpitokorvauksen suuruinen. Toimintarahan suuruus on ollut 1.1.2002 lukien 7 euroa ja korotetun toimintarahan 14 euroa osallistumispäivältä. Oikeus korotettuun toimintarahaan on henkilöllä, joka osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan työssäkäyntialueensa ulkopuolella. Toimintaraha maksetaan myös korotettuna, jos henkilö osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan kotikuntansa ulkopuolella ja hänelle aiheutuu osallistumisesta majoituskustannuksia.

Toimintarahan tarkoitus on olla saajalleen ylimääräistä kannustavaa tukea, jota maksetaan eräänlaisena toimeentulotukeen kuuluvana lisänä. Henkilö ei voi saada samanaikaisesti sekä ylläpitokorvausta että toimintarahaa. Toimintaraha on muun toimeentulotuen tavoin verotonta tuloa.

Kaikilla kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvilla henkilöillä on oikeus saada työtoimintaan osallistumisesta aiheutuvista matkamenoista toimeentulotukena maksettavaa matkakorvausta. Matkakorvaus maksetaan halvimman matkustustavan mukaisesti. Oman kulkuneuvon käyttämisestä aiheutuvat menot voidaan ottaa huomioon silloin, kun oman kulkuneuvon käyttö on välttämätöntä esimerkiksi puuttuvien tai hankalien joukkoliikenneyhteyksien vuoksi. Oman auton käytön osalta voidaan noudattaa niitä periaatteita, joita noudatetaan korvattaessa sairausvakuutuslain (364/1963) nojalla vakuutetulle sairauden takia tehdyn matkan kustannuksia.

Kuntouttavaa työtoimintaa on kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan järjestettävä henkilön työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla työssäkäyntialueella. Henkilön suostumuksella kuntouttava työtoiminta voidaan järjestää myös työssäkäyntialueen ulkopuolella, millä voi olla vaikutusta matkakorvauksen määrään.

6.6. Huomioon otettavat tulot ja varat

6.6.1. Huomioon otettavat tulot
6.6.2. Tulot, joita ei oteta huomioon
6.6.3. Tuki määrätään yleensä kuukaudelta
6.6.4. Huomioon otettavat varat
6.6.5. Toimeentulotuen myöntäminen takautuvasti

6.6.1. Huomioon otettavat tulot

Toimeentulotuen suuruutta määrättäessä huomioon otettavista tuloista säädetään toimeentulotukilain 11 §:ssä seuraavasti (4 a kohta on muutettu lailla 1294/2002 ja 3 kohta väliaikaisesti lailla 1410/2001 ajalla 1.4.2002-31.3.2005, ks. tarkemmin kohta 6.6.2):

Tuloina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot.

Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon:
1) vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansiotuloja;
2) tuloja, siltä osin kuin ne vastaavat työmatkamenoja ja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja;
3) Vähintään 20:tä prosenttia ansiotuloista, kuitenkin enintään 100 euroa kuukaudessa (voimassa ajalla 1.4.2002-31.3.2005);
(Aiempi sanamuoto:
kunnan harkitsemaa, muuta kuin 2 kohdassa tarkoitettua osaa ansio- tai yrittäjätuloista, joiden hankkimisen voidaan katsoa edistävän tuen saajan omatoimista selviytymistä;)
4) äitiysavustuslain (477/1993) mukaista äitiysavustusta, kansaneläkelain (347/1956) mukaista eläkkeensaajien hoitotukea, vammaistukilain (124/1988) mukaista vammaistukea eikä lapsen hoitotuesta annetun lain (444/1969) mukaista lapsen hoitotukea;
4 a) työttömyysturvalaissa tai julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitettua ylläpitokorvausta sekä kuntoutusrahalain (611/1991) 24 a §:ssä tarkoitettua ylläpitokorvausta;
5) alle 18-vuotiaan lapsen säännöllisiä tuloja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan 7 §:n nojalla huomioon otettavat menot; eikä
6) edellä 8 §:ssä tarkoitettuja korvauksia ja tuloja.

Tuloilla tarkoitetaan kaikkia henkilön tai perheen käytettävissä olevia tuloja tulolähteestä riippumatta. Tässä suhteessa ei ole merkitystä sillä, ovatko tulot veronalaisia tai verottomia. Huomioon otettavia tuloja ovat esimerkiksi palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulot sekä yksityisistä ja julkisista lähteistä saatavat avustukset. Pitkäaikaisesti työttömyysturvaa saavia tulee tarvittaessa kehottaa hakemaan veroviranomaisilta muutosta ennakonpidätykseen, jotta heidän suoritettavakseen ei tulisi lopulliseen verotukseen nähden ylisuurta ennakonpidätystä.

Toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavaksi tuloksi on katsottu esimerkiksi rikosperusteinen korvaus muun muassa pysyvästä viasta ja haitasta, joka oli suuruudeltaan yhteensä noin 46 000 markkaa, ja jota ei voitu pitää toimeentulotukilaissa tarkoitettuna omatoimista selviytymistä edistävänä vähäisenä tuloeränä. (KHO 15.12.1999, taltio 4117.)

Jos tulot ovat ulosoton kohteena, niistä on perusteltua ottaa tulona huomioon vain ulosoton jälkeen tosiasiassa käytettävissä oleva osuus. Tämä koskee kuitenkin vain ulosmittausta, joka toimitetaan suoraan palkasta, eläkkeestä tai muusta tulosta. Mikäli henkilö on vapaaehtoisella suorituksella lyhentänyt ulosotossa olevaa velkaansa, suoritukseen tulee toimeentulotukea myönnettäessä suhtautua samalla tavoin kuin muihinkin velanhoitomenoihin. Jos toimeentulotuen tarve arvioidaan pitkäaikaiseksi, voidaan asiakas ohjata ulosottoviranomaisen puoleen sen selvittämiseksi, voidaanko tulosta ulosmitattavaa osuutta alentaa tai voidaanko hänelle myöntää niin sanottuja vapaakuukausia.

Eläkkeestä tai palkasta ulosmitattava osuus on tulon osa, johon saajalla ei ole määräämisvaltaa. Henkilö ei tältä osin itse voi päättää, maksaako hän velkansa vai pitääkö huolta itsestään jättämällä velat maksamatta. Ulosmitatun tulon käsittelyä toimeentulotukea määrättäessä ei voida ratkaista sillä perusteella, onko ulosmittaus aikanaan aiheutunut toimeentulotukeen oikeuttavista menoista. (KHO 3.4.2001 taltio 674).

Suoritettu elatusapu tulisi ottaa huomioon maksajan tulon vähennyksenä ja saajan tulona sen suuruisena kuin maksu on tosiasiassa suoritettu. Mikäli elatusapu on maksajan maksukykyyn nähden asetettu liian suureksi, tulee asiakas ohjata panemaan vireille menettely elatusavun alentamiseksi. Jos elatustukea suoritetaan, se otetaan tulona huomioon.

Lapsilisä otetaan tulona huomioon toimeentulotukea myönnettäessä, mikä on otettu huomioon lasten perusosien mitoituksessa.

Toimeentulotukea voidaan yksittäistapauksissa myöntää myös silloin, kun toimeentulotukilaskelma osoittaa tuloylijäämää, mutta varoja ei ole tosiasiallisesti käytettävissä lainkaan tai laskelman osoittamaa määrää. Tällöin selvitetään, mihin varat on käytetty ja mitä mahdollisuuksia tuen hakijalla on saada toimeentulonsa muulla tavalla. Tuen tarpeen muodostuessa pitkäaikaiseksi tulisi laatia yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelma vaikeuksista selviytymiseksi.

6.6.2. Tulot, joita ei oteta huomioon

Vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansioita ei oteta huomioon toimeentulotukea myönnettäessä (toimeentulotukilain 11 § 2 momentin kohta 1). Jättämällä nämä tulot tuen tarvitsijan vapaaseen käyttöön voidaan edistää hänen omatoimista elatuksensa hankkimista.

Maahanmuuttopolitiikan ja etnisten suhteiden ministerityöryhmän päättämien linjausten mukaisesti ministeriö suosittaa, että natsivallan aikana pakkotyössä olleille Saksan kertasuorituksena maksamaa pakkotyökorvausta ei oteta tulona huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. Samoin ministeriö suosittaa, että tulona ei oteta huomioon eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille maksettavaa rintama-avustusta.

Ministeriö suosittaa edelleen, että toimeentulotuen hakijan tuloina ei otettaisi huomioon äidinmaidon luovutuksesta saatavaa tuloa. Tätä tuloa saadaan yleensä hyvin lyhytaikaisesti ja äidinmaidon saannin turvaaminen sitä tarvitseville vastasyntyneille on terveyspoliittisesti tärkeää.

Tuloja ei myöskään oteta huomioon siltä osin kuin ne vastaavat työmatkamenoja ja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja (toimeentulotukilain 11 § 2 mom. kohta 2). Tämän mukaisesti nämä menot vähennetään kokonaisuudessaan tuen hakijan tuloista. Muut kuin työmatkamenoihin kuuluvat paikallisliikenteen käytöstä aiheutuvat menot sisältyvät perusosalla katettaviin menoihin.

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa, että työmatkamenot otetaan huomioon edullisimman matkustustavan mukaan. Oman kulkuneuvon käyttämisestä aiheutuvat menot voidaan ottaa huomioon esimerkiksi silloin, kun oman kulkuneuvon käyttö työmatkoilla on välttämätöntä työtehtävien, puuttuvien tai hankalien liikenneyhteyksien, sairauden tai vamman vuoksi. Muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja voivat olla muun muassa työvaatteista ja työvälineistä aiheutuvat menot.

Tulona ei oteta huomioon kunnan harkitsemaa osaa ansio- tai yrittäjätuloista, joiden hankkimisen voidaan katsoa edistävän tuen saajan omatoimista selviytymistä (11 § 2 mom. kohta 3). Tätä kohtaa voidaan soveltaa esimerkiksi työllistymisen tai kuntoutumisen tukemiseksi tai tilanteissa, joissa henkilöllä on omatoimista selviytymistä edistäviä sivuansioita tai yrittäjätuloa.

Edellä mainittu toimeentulotukilain 11 § 2 momentin 3 kohta on voimassa väliaikaisesti muutettuna ajalla 1.4.2002 – 31.3.2005 (Laki toimeentulotukilain väliaikaisesta muuttamisesta 1410/2001). Kyseessä on koko maata koskeva kolmivuotinen kokeilu, jossa on tarkoitus selvittää, mitä vaikutuksia toimeentulotukea saavien työllistymiseen ja tuen määrään on sillä, että osa tukea saavien ansiotuloista jätetään ottamatta huomioon tukea myönnettäessä. Samanaikaisesti on voimassa muutettuna toimeentulotukilain 15 § (ks. luku 6.6.3).

Kokeilun aikana tuen hakijan saamasta nettoansiosta vähennetään niin sanottuna etuoikeutettuna tulona vähintään 20 prosenttia ja toimeentulotukilaskelmassa otetaan huomioon loppuosa nettotulosta kuitenkin niin, että etuoikeutetun tulon määrä voi olla enintään 100 euroa kuukaudessa toimeentulotuen saajataloutta kohden. Tuensaajataloudella tarkoitetaan yhden henkilön taloutta tai toimeentulotukilain 3 §:n määritelmän mukaista perhettä. Etuoikeutetun tulon maksimimäärä on siten kotitalouskohtainen. Esimerkiksi kahden henkilön taloudessa voi tuloja olla molemmilla, mutta puolisoiden yhteenlaskettu etuoikeutettu tulo voi olla korkeintaan 100 euroa kuukaudessa. Etuoikeutetun tulon enimmäismäärä on siten sama riippumatta siitä, onko samassa taloudessa tulonsaajia yksi vai useampia.

Lakiesityksen perustelujen mukaan säännöksen tarkoittamaksi ansiotuloksi katsotaan muun muassa työsuhteen perusteella maksettava palkka ja siihen rinnastettava tulo. Lisäksi ansiotuloa on ammatinharjoittajana tai yrittäjänä hankittu tulo. Ansiotulona pidetään myös esimerkiksi luonnontuotetuloa ja omaishoitajalle maksettavaa palkkiota. Sen sijaan lasten kotihoidontuki, eläke tai vastaavat etuudet eivät ole tässä kohdassa tarkoitettua tuloa.

Sosiaali- ja terveysministeriö korostaa, että edelleen jää voimaan 11 §:n 2 momentin 1 kohta, jonka mukaan vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansiotuloja ei toimeentulotukea myönnettäessä oteta huomioon. Vähäisiksi katsottavien tulojen sisältö ja määrä ovat tuen myöntäjän harkittavissa.

Tukea myönnettäessä ei äitiysavustusta, kansaneläkkeen hoitotukea, vammaistukea eikä lapsen hoitotukea oteta tulona huomioon (11 § 2 mom. kohta 4). Vastaavasti myöskään menoerät, jotka nämä etuudet on tarkoitettu kattamaan, eivät kuulu toimeentulotukilain 8 §:n perusteella huomioon otettaviin menoihin (11 § 2 mom. kohta 6). Kansaneläkelain (347/1956) mukainen hoitotuki on tarkoitettu sairauden tai vamman johdosta tarvittavan hoidon ja palvelun tai erityiskustannusten korvaukseksi. Vammaistukea on vammaistukilain (124/1984) mukaan oikeus saada sairaudesta tai vammasta johtuvan avuntarpeen, haitan ja erityiskustannusten perusteella.

Toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n 2 momenttiin lisättiin 1.9.2001 uusi 4 a kohta, jossa todetaan, ettei muun muassa työttömyysturvaan liittyviä ylläpitokorvauksia oteta tulona huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. Kyseistä kohtaa on muutettu teknisluonteisesti työttömyysturvalain (1290/2002) ja julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) säätämisen yhteydessä lailla toimeentulotukilain muuttamisesta (1294/2002).

Koska lapsi (alle 18-vuotias) ei ole velvollinen elättämään vanhempiaan ja sisaruksiaan, vanhempien kanssa yhteistaloudessa elävän lapsen säännöllisistä tuloista otetaan huomioon vain se osa, jonka katsotaan kattavan hänen osaltaan toimeentulotuessa huomioon otettavat menot (11 § 2 mom. kohta 5). Lapsen osuus lasketaan lähinnä perusosasta ja asumismenoista.

6.6.3. Tuki määrätään yleensä kuukaudelta

Toimeentulotuen jaksotuksesta säädetään toimeentulotukilain 15 §:ssä seuraavasti:

Toimeentulotuki määrätään kuukaudelta. Toimeentulotuki voidaan tarpeen mukaan myöntää ja maksaa kuukautta lyhyemmältä tai pidemmältä ajalta.

Toimeentulotuen perusteena olevia 7 §:ssä tarkoitettuja menoja sekä 11 ja 12 §:ssä tarkoitettuja tuloja ja varoja laskettaessa menot, tulot ja varat otetaan huomioon siltä ajanjaksolta, jota koskevana toimeentulotuki määrätään. Tulo voidaan kuitenkin jakaa eriin otettavaksi huomioon useampana toimeentulotuen määräämisen ajanjaksona, jos se tulon kertaluonteisuus taikka sen saamisen peruste tai käyttötarkoitus huomioon ottaen on kohtuullista.

Sellainen ansiotulo, joka ei ole ollut tiedossa toimeentulotuesta päätettäessä, voidaan ottaa jälkikäteen tulona huomioon, jos toimeentulotukea haetaan päätöstä seuraavien kahden ensimmäisen kalenterikuukauden aikana, jollei sitä voida pitää kohtuuttomana. Tukea myönnettäessä on tuen hakijalle ilmoitettava mahdollisuudesta ottaa kyseessä oleva tulo huomioon taannehtivasti (voimassa ajalla 1.4.2002 – 31.3.2005).

Toimeentulotuki määrätään pääsääntöisesti kuukaudelta. Tarvittaessa tuki voidaan myöntää ja maksaa myös kuukautta lyhyemmältä tai pidemmältä ajalta.

Pykälän 2 momentin mukaan tulot ja varat otetaan huomioon siltä ajanjaksolta, jota koskevana toimeentulotuki määrätään. Tästä pääsäännöstä on tarpeen poiketa esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilö tai perhe saa suuren kertakorvauksen, esimerkiksi erorahan, loppukorvauksen työsuhteen päättyessä, perinnön tai suuren työsuorituspalkkion. Yrittäjyyteen sisältyy yritysriski, minkä vuoksi yrittäjän on varauduttava tuloissa tapahtuviin muutoksiin. Tällöin arviointikautena voi olla koko tilikausi. Opiskelijoiden osalta opintolaina on tarkoituksenmukaista jaksottaa kuukausittaiseksi tuloksi.

Opintolaina tulee jaksottaa kuukausittaiseksi tuloksi sille ajanjaksolle, jolta opintolaina maksetaan. Asiaan ei vaikuttanut se, että opiskelija oli käyttänyt opintolainan määrän jo syyslukukaudella. Elokuussa saatuja palkkatuloja ei voitu ottaa huomioon toimeentulotukea haettaessa tammikuussa. Takuuvuokra oli otettava huomioon toimeentulotukilaskelmassa vuokramenona vuokrasuhteen päättymistä edeltäneenä sinä aikana, jolloin vuokra oli suoritettu takuuna annetuilla varoilla. (KHO 28.2.2003 taltio 444).

Hyväksyessään toimeentulotukilain eduskunta on samalla antanut sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön perustuvan lausuman, jonka mukaan "eduskunta edellyttää, että toimeentulotukea koskevassa ohjeistuksessa todetaan, että huomioon otettavien tulojen osalta tulolaskelmassa huomioidaan tältä osin ainoastaan todelliset tulot". Lausumassa mainituilla tuloilla tarkoitetaan erityisesti työttömyyspäivärahaa. Kaikkia tuloja koskee kuitenkin jaksottamistavasta riippumatta lain 11 §:n säännös siitä, että vain käytettävissä olevat tulot otetaan huomioon. Lain 12 §:n mukaan varoina otetaan huomioon tukea myönnettäessä käytettävissä olevat varat.

Työttömyyspäivärahat maksetaan yleensä siten, että ensimmäinen erä suoritetaan kahden viikon työttömyysjaksolta ja tämän jälkeen päivärahat maksetaan neljän viikon jaksoissa. Siten kalenterikuukauden aikana maksettu päiväraha perustuu useimmiten 20 päivän perusteella laskettuun päivärahan määrään (4 x 5 pv = 20 pv), vaikka tosiasiallisesti päivärahoja maksetaan keskimäärin 21,5 päivältä kalenterikuukautta kohti. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän osalta vuoden aikana on siten yksi sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana hänelle maksetaan kaksi 20 päivän päivärahasuoritusta. Työttömyyspäiväraha voidaan siten jakaa kuukausittaisiin eriin niin, että keskimääräisenä kertoimena käytetään 21,5 päivää.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksensä 10.6.1998, dnro 1141/4/98 perusteluissa todennut, ettei edellä esitetty näkemys työttömyyspäivärahan jaksottamisesta ole toimeentulotukilain 11 ja 15 §:n vastainen. Myös korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi työmarkkinatuen jaksottamista koskevaa päätöstä (7.11.2001 taltio 2762 ja 31.12.2001 taltio 3320), joissa on selvennetty työttömyyspäivärahan jaksottamisessa noudatettavia periaatteita. KHO:n päätösten mukaan työttömyyspäivärahan muuntamisessa kuukausituloksi voidaan käyttää kerrointa 21,5. Jaksotusta ei voida kuitenkaan aloittaa ennen kuin henkilö on tosiasiallisesti saanut kaksi työttömyyspäivärahasuoritusta saman kuukauden aikana.

Ministeriön näkemyksen mukaan kahden saman kuukauden aikana maksettavan päivärahasuorituksen on tullut tapahtua silloin, kun henkilö on saanut toimeentulotukea. Kertoimen mahdollinen käyttöönotto tulisi aloittaa sinä kuukautena, jolloin tuen saaja saa kaksi työttömyyspäivärahasuoritusta, jolloin hänelle jää "säästöön" osa toisesta päivärahasuorituksesta tulevia kuukausia varten. Ministeriö haluaa myös todeta, että kun kerrointa 21,5 on ryhdytty jonkin tuensaajan kohdalla käyttämään, sitä tulee käyttää johdonmukaisesti niin kauan kuin työttömyyskausi jatkuu. Kerrointa on siten käytettävä, sen jälkeen kun sen käyttö on aloitettu, myös sinä kuukautena, jolloin pitkäaikaistyötön saa yhden kuukauden aikana kaksi työttömyyspäivärahasuoritusta. Lisäksi ryhdyttäessä käyttämään kerrointa 21,5 työttömyyspäivärahan muuttamiseksi kuukausituloiksi, asiakkaalle on riittävän seikkaperäisesti selvitettävä kertoimen käytön perusteet.

Tukea myönnettäessä on tarpeen erityisesti työttömyysjakson alkaessa, lyhyen työttömyysjakson aikana tai työttömyyspäivärahan maksamisen muutoin vaihdellessa keskimääräistä enemmän ottaa huomioon hakijan tosiasialliset tulot kuukauden ajalta, jotta hänen oikeutensa saada tukea ei edellä tarkoitetusta työttömyyspäivärahan kaavamaisesta jaksottamisesta johtuen kaventuisi tai vaarantuisi.

Edellä kohdassa 6.6.2 selostetun ansiotulojen huomioon ottamista koskevan kokeilun yhteydessä lisättiin toimeentulotukilakiin 15 §:n 3 momentti (L 1410/2001), joka on väliaikaisesti voimassa 1.4.2002 – 31.3.2005. Toimeentulotukilain 11 §:n väliaikaisen muutoksen eräänä tarkoituksena on kannustaa toimeentulotuen saajatalouksia ottamaan vastaan myös lyhytaikaista työtä. Tällaiset tuen myöntämisajanjaksoon kohdistuvat ansiotulot eivät aina ole tukea myönnettäessä tiedossa eikä niitä siten ole voitu ottaa huomioon toimeentulotukea koskevassa laskelmassa. Toimeentulotukilain 15 §:n uuden 3 momentin tarkoituksena on mahdollistaa ansiotulojen huomioon ottaminen joustavasti.

Lainmuutoksen mukaan sellainen ansiotulo, joka ei ole ollut tiedossa toimeentulotuesta päätettäessä, voidaan ottaa jälkikäteen tulona huomioon, jos tukea haetaan päätöstä seuraavien kahden kalenterikuukauden aikana, jollei sitä voida pitää kohtuuttomana. Säännöksen mukaan tukea myönnettäessä on tuen hakijalle ilmoitettava mahdollisuudesta ottaa kyseessä oleva tulo huomioon taannehtivasti. Tämä voinee tapahtua esimerkiksi tekemällä asiaa koskeva maininta toimeentulotukipäätökseen tai tiedottamalla siitä päätöksen liitteellä.

Väliaikaisella lainmuutoksella ei ole tarkoitus vaikuttaa sellaisten suurien kertaluontoisten tulojen huomioon ottamiseen, joita oikeuskäytännön mukaan on katsottu voitavan jaksottaa useammalle kuukaudelle. Tällaisia kertaluonteisia tuloja voivat olla esimerkiksi perintö, omaisuuden myynnistä saadut tulot, veikkausvoitot tai muut näihin verrattavat tulot.

6.6.4. Huomioon otettavat varat

Toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavista varoista säädetään toimeentulotukilain 12 §:ssä seuraavasti:

Varoina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten toimeentulotukea myönnettäessä käytettävissä olevat varat.

Varoina ei kuitenkaan oteta huomioon:

  1. henkilön tai perheen käytössä olevaa vakinaista asuntoa eikä tarpeellista asuinirtaimistoa;
  2. tarpeellisia työ- ja opiskeluvälineitä;
  3. alle 18-vuotiaan lapsen varoja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan 7 §:n nojalla huomioon otettavat menot; eikä
  4. muita varoja, joiden katsotaan olevan tarpeen jatkuvan toimeentulon turvaamiseksi.

Käytettävissä olevat varat kuten säästöt, arvopaperit ja muu helposti realisoitavissa oleva varallisuus otetaan huomioon kohtuullisuusharkintaa käyttäen esimerkiksi siten, että säästöistä voidaan vähäinen osa jättää henkilön tai perheen itsenäisen suoriutumisen turvaksi. Tukea myönnettäessä voidaan tuki määrätä perittäväksi takaisin sellaisesta varallisuudesta, joka ei ole tarpeen tuen hakijan toimeentulon turvaamiseksi. Jos omaisuuden hankkimiseen on otettu lainaa, varallisuus tulisi ottaa huomioon nettomääräisenä.

X omisti rivitaloasunnon yhdessä entisen puolisonsa kanssa. Puolisot olivat eronneet, mutta heidän välillään ei oltu toimitettu omaisuuden ositusta. X:n entinen puoliso asui edelleen asunnossa. Puolisoiden tytär oli asunut alaikäisenä kyseisessä asunnossa ennen muuttamistaan X:n luokse asumaan. KHO:n mukaan rivitaloasunto ei ollut X:n käytettävissä olevaa varallisuutta, joka olisi voitu ottaa varoina huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. (KHO 16.2.2001 taltio 279).

Alle 18-vuotiaan lapsen varoja ei oteta huomioon siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan toimeentulotuessa huomioon otettavat menot. Arvioitaessa, mitkä lapsen varat ovat käytettävissä olevia, tulee ottaa huomioon myös holhoustoimesta annetun lain (442/1999) periaatteet. Joissakin tapauksissa voi olla perusteltua, että lapsen varoja säilytetään myöhempään tarpeeseen.

6.6.5. Toimeentulotuen myöntäminen takautuvasti

Toimeentulotukea myönnetään pääsääntöisesti hakemisajankohdan tilanteen perusteella ja mahdollisesti joiksikin kuukausiksi eteenpäin kerrallaan. Tukea voidaan poikkeuksellisesti myöntää myös takautuvasti. Toimeentulotukilain 15 §:n 4 momentissa säädetään seuraavasti toimeentulotuen myöntämisestä takautuvasti:

Toimeentulotuki tai osa siitä voidaan erityisestä syystä takautuvasti myöntää toteennäytettyjen toimeentulotukeen oikeuttavien menojen maksamiseen.

Pykälän 4 momentissa tarkoitettuja takautuvasti huomioon otettavia menoja arvioitaessa tarkastellaan asiakkaan tilannetta sekä hänen mahdollisuuttaan selviytyä näistä menoista sillä hetkellä, kun tukea maksamattomiin tai lainarahalla maksettuihin menoihin haetaan.

Erityisinä syinä, joiden perusteella tukea voidaan myöntää takautuvasti, voidaan pitää sitä, että asiakasta uhkaa häätö, asunnottomaksi joutuminen tai perheen hajoaminen. Tällöin tavallisimpia toimeentulotuessa huomioon otettavia takautuvia menoja voivat olla esimerkiksi vuokrarästit ja sähkölaskurästit.

Arvioitaessa erityisiä syitä on lisäksi yleensä lähdettävä siitä, että hakija olisi ollut toimeentulotuen tarpeessa menojen syntyessä. Säännös ei kuitenkaan välttämättä edellytä, että menot olisivat maksamatta tukea myönnettäessä.

6.7. Toimeentulotukea voidaan tarkistaa

Toimeentulotuen tarkistamisesta säädetään toimeentulotukilain 18 §:ssä seuraavasti:

Toimeentulotuki tarkistetaan, jos henkilön tai perheen olosuhteissa tai tuen tarpeessa tapahtuu muutoksia.

Toimeentulotuen saajalle asetetun ilmoitusvelvollisuuden perusteella kunnan toimielin voi tarkistaa toimeentulotuen. Tarkistaminen voi yleensä koskea vain maksamattomia eriä. Se, että tuki on myönnetty pidemmälle ajanjaksolle, ei vapauta ilmoitusvelvollisuudesta eikä estä tuen tarkistamista.

6.8. Toimeentulotuki määrätään henkilölle tai perheelle

Toimeentulotukea määrättäessä sovelletaan toimeentulotukilain 3 §:ään sisältyvää perheen määritelmää, joka kuuluu seuraavasti:

Tässä laissa tarkoitetaan perheellä yhteistaloudessa asuvia vanhempia, vanhemman alaikäistä lasta ja ottolasta, aviopuolisoita sekä miestä ja naista, jotka elävät avioliitonomaisissa olosuhteissa.

Toimeentulotukea myönnettäessä kaikkia perheenjäseniä pidetään toimeentulotuen saajina tuen maksamispäivästä lukien. Toimeentulotuen katsotaan jakautuvan sen saajien kesken kullekin yhtä suurena osuutena, jolleivät olosuhteet muuta osoita.

Samaan perheeseen kuuluville tehdään yhteinen toimeentulotukilaskelma, jossa otetaan huomioon perheenjäsenten yhteenlasketut toimeentulotukeen oikeuttavat menot ja käytettävissä olevat tulot ja varat. (Vrt. luvussa 4 esitetty korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 29.12.2000, taltio 3424, joka koski eri talouksissa asuvia aviopuolisoita.)

Samassa asunnossa asuvien eri sukupuolta olevien henkilöiden osalta voidaan joutua selvittämään, onko kysymys avioliitonomaisesta olosuhteesta ja yhteistaloudesta. Asiaa ratkaistaessa voidaan ottaa huomioon asunnon koko, yhdessä asumisen kesto, vuokrasopimus ja selvitykset vuokran maksusta sekä muu hakijan asumisolosuhteista ja yhteistaloudesta saatava selvitys. Hakijalle on varattava tilaisuus antaa selvitys viranomaisen muulta kuin hakijalta itseltään saaman selvityksen johdosta, mikäli muu selvitys ja hakijan antama selvitys ovat ristiriidassa keskenään.

Uutena lakina tuli voimaan 1.3.2002 samaa sukupuolta olevien parisuhteita koskeva laki rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001). Lain mukaan rekisteröidyn parisuhteen osapuolilla on molemminpuolinen elatusvelvollisuus. Heitä koskee myös se, mitä muualla lainsäädännössä, kuten sosiaalilainsäädännössä säädetään aviopuolisoista. Sen sijaan uusi laki ei eduskunnan lakivaliokunnan mietinnön mukaan millään tavoin vaikuta niiden parikumppaneiden asemaan, jotka elävät yhdessä suhdettaan rekisteröimättä. Laista ei siis seuraa, että rekisteröimätön samaa sukupuolta olevien parisuhde olisi katsottava avioliitonomaiseksi suhteeksi. Toimeentulotuessa tämä merkitsee, että yhdessä asuminen vaikuttaa perusosan määrään, mutta koska osapuolet eivät muodosta perhettä, ei heille tehdä yhteistä toimeentulotukilaskelmaa.

6.9. Toimeentulotuen maksaminen

Toimeentulotuen maksamisesta säädetään toimeentulotukilain 16 §:ssä seuraavasti:

Toimeentulotuki maksetaan tuen hakijalle käytettäväksi hänen ja hänen perheensä elatukseen.

Toimeentulotuki voidaan erityisestä syystä maksaa tuen hakijan perheenjäsenelle tai tuen saajasta huolehtivalle henkilölle käytettäväksi tuen saajan elatukseen tai muutoin käyttää hänen toimeentulostaan aiheutuvien menojen suorittamiseen.

Toimeentulotuki maksetaan 1 momentin mukaan tuen hakijalle käytettäväksi henkilön ja perheen elatukseen. Siten perheelle myönnetty tuki maksetaan yleensä yhtenä suorituksena.

Lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa tuen hakija ei hallitse varojensa käyttöä, voidaan tuki pykälän 2 momentin nojalla maksaa myös hänen perheenjäsenelleen tai hänestä huolehtivalle henkilölle tuen saajan elatukseen käytettäväksi. Tuki voidaan maksaa myös muutoin toimeentulosta aiheutuvien menojen suorittamiseen. Tällaisia maksuja voidaan suorittaa esimerkiksi vuokranantajalle tai muissa vastaavantyyppisissä tapauksissa henkilölle, jolle toimeentulotuen saaja on velvollinen säännönmukaisesti maksamaan vuokraa tai muuta maksua. Toimeentulotuen poikkeuksellisesta maksutavasta on yleensä tarpeen sopia asiakkaan kanssa.

6.10. Laitoshoito- ja sosiaalipalvelumaksuja voidaan sovitella

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992, muut. 1288/1993) 11 §:n mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos henkilön elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Palvelun tuottava kunta tai kuntayhtymä voi päättää, että maksun perimättä jättämistä tai alentamista sovelletaan myös muihin maksuihin.

Sosiaalipalveluista perittävän maksun alentaminen on aina ensisijaista toimeentulotuen myöntämiseen nähden.

Terveydenhuollon laitoksessa annettavasta muusta kuin pitkäaikaishoidosta perittävä maksu on terveydenhuoltomeno, joka otetaan huomioon toimeentulotuen suuruutta määrättäessä samalla tavoin kuin muutkin terveydenhuoltomenot.

Kunnallisen terveydenhuollon asiakasmaksuille säädettiin vuotuinen maksukatto vuoden 2000 alusta voimaan tulleella lailla (1308/1999), jolla asiakasmaksulakiin lisättiin uusi 6 a §. Säännöksen tarkoituksena on estää terveydenhuollon vuotuisten maksujen kohoaminen kohtuuttoman korkeaksi. Maksukaton ylittymisen jälkeen maksukattoon sisältyvät palvelut ovat maksuttomia asianomaisen kalenterivuoden loppuun. Maksukatto on ollut vuodesta 2002 lähtien suuruudeltaan 590 euroa. Asiakasmaksuasetuksen (912/1992, muut. 1309/1999) 26 a §:n mukaan maksuja, joihin on myönnetty toimeentulotukea ei oteta huomioon asiakkaan maksukattoa laskettaessa. Asetuksen 26 b §:ssä säädetään maksukattoa kerryttävien maksujen seurannasta. Kunnilla on varsin paljon liikkumavaraa maksukattoon liittyvien käytäntöjen järjestämisessä.