Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaisten asuttama alue ulottuu Keski-Norjasta ja –Ruotsista Suomen pohjoisosan yli Kuolan niemimaalle. Saamelaisia on nykyisin yli 75 000 henkilöä. Saamelaiset jakaantuvat maantieteellisesti siten, että Norjassa asuu yli 40 000, Ruotsissa 15 000 – 25 000, Suomessa 7 000 ja Venäjällä 2 000 saamelaista. Suomen saamelaisista 4 083 asuu saamelaisten kotiseutualueella, johon kuuluvat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa (kuva 3). Loput saamelaisista asuvat muualla Suomessa (2829 hlöä) sekä ulkomailla (590 hlöä).
Väestörekisterikeskuksen tilastojen (31.12.1999) mukaan saamelaiset muodostavat Utsjoen väestöstä 46,7 prosenttia (650 hlöä), Enontekiön väestöstä 7,4 prosenttia (162 hlöä), Inarin väestöstä 5,7 prosenttia (419 hlöä) ja Sodankylän väestöstä 1,4 prosenttia (145 hlöä).
Kuva 3. Saamelaisten ja suomalaisten osuudet saamelaiskunnissa väestörekisteritietojen mukaan 31.12.1999.
Tilastot saamelaisten osuuksista vaihtelevat kuitenkin huomattavasti väestörekisterikeskuksen ja Saamelaiskäräjien laskelmissa. Tämä johtuu kriteerien erilaisuudesta. Väestörekisterikeskus merkitsee saamelaiseksi ne henkilöt, jotka ovat ilmoittaneet äidinkielekseen saame. Ilmoitus tehdään lapsen syntymän yhteydessä. Mikäli äidinkieltä ei ole kirjattu saameksi lapsena, voi sen muuttaa milloin tahansa kirjallisella pyynnöllä väestörekisterikeskukseen. Väestörekisterikeskus suorittaa ajoittain äidinkielikyselyn, jolloin äidinkielen voi myös kirjata saameksi. Lapin maistraatin kampanjointi yhdessä Saamelaiskäräjien kanssa omien tietojen tarkistamiseksi voisi lisätä niiden saamelaisten aktiivisuutta äidinkielen kirjaamiseen, joiden äidinkieleksi ei ole syntymän yhteydessä kirjattu saamea. Näin väestörekisterin tilastot saataisiin enemmän paikkansapitäviksi.
Ainoa virallinen ja ajan tasalla oleva tilasto saamelaisista onkin Saamelaiskäräjillä. Tilastossa on kaikki, myös alle 18-vuotiaat saamelaiset. Saamelaiskäräjälain (975/1995, §3) mukaan tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen: 1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai 2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka 3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa. Kuvia 3 ja 4 vertaamalla voidaan havaita eri tilastointien erot saamelaisten määrissä. Saamelaiskäräjien mukaan saamelaisten osuus Utsjoella koko väestöstä on 70 prosenttia (987 hlöä), Enontekiöllä 19 prosenttia (429 hlöä), Inarissa 30 prosenttia (2243 hlöä) ja Sodankylässä 4 prosenttia (424 hlöä) väestöstä.
Kuva 4. Saamelaisten ja suomalaisten osuudet saamelaisalueella saamelaiskäräjien mukaan keväällä 2000.
Viranomaistoiminta valtio- ja kuntatasolla sekä edunvalvonta
Saamelaiskäräjät
Saamelaisilla on alkuperäiskansana omaan kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto saamelaisten kotiseutualueella. Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa on vuodesta 1996 lähtien toteuttanut Saamelaiskäräjät. Saamelaiskäräjiin kuuluu 21 jäsentä ja neljä varajäsentä siten, että Saamelaiskäräjissä on vähintään kolme jäsentä ja yksi varajäsen kustakin saamelaisten kotiseutualueen kunnasta.
Saamelaiskäräjien tehtävänä on hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevia asioita ja edustaa saamelaisia kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Se voi tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja tehtäviinsä kuuluvissa asioissa ja päättää saamelaisten yhteiseen käyttöön osoitettujen varojen jaosta. Saamelaiskäräjät toimii oikeusministeriön hallinnonalalla. Itsehallinnollisen luonteensa vuoksi Saamelaiskäräjät ei kuitenkaan ole valtion viranomainen eikä osa valtionhallintoa, vaan itsenäinen julkisoikeudellinen oikeushenkilö omine hallintoelimineen, kirjanpitoineen ja tilintarkastajineen.
Ylintä päätösvaltaa käyttää Saamelaiskäräjien kokous. Hallitus valmistelee käräjien kokouksen asiat. Käräjillä on päätoiminen puheenjohtaja, joka johtaa käräjien poliittista toimintaa. Lisäksi käräjillä on viisi lautakuntaa, joiden tehtävänä on valmistella toimialaansa kuuluvia asioita käräjien hallitukselle. Lautakunnat ovat elinkeino- ja oikeuslautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunta, kulttuurilautakunta, koulutus- ja oppimateriaalilautakunta sekä saamen kielineuvosto. Jokaisessa lautakunnassa on viisi jäsentä, viisi varajäsentä sekä sihteeri.
Saamelaiskäräjillä on sihteeristö Inarissa. Se jakaantuu yleiseen toimistoon, saamen kielen toimistoon sekä koulutus- ja oppimateriaalitoimistoon, joissa on yhteensä 12 päätoimista virkamiestä.
Saamelaiskäräjien toiminta rahoitetaan valtion varoin. Vuonna 1999 valtion talousarviossa oli osoitettu 4,3 mmk käräjien käyttöön.Vuoden 1992 alusta lähtien Saamelaiskäräjien alaisuudessa on toiminut saamenkielen toimisto, jossa on kaksi vakinaista kielenkääntäjän virkaa. Kielitoimiston päätehtävänä on huolehtia saamelaisten kielilain mukaisten käännösten toimittamisesta eri viranomaisille ja laitoksille sekä avustaa niitä saamenkielentaitoisten tulkkien hankkimisessa.
Saamelaiskäräjillä on tulossuunnitelmassaan vuosille 2000-2003 tavoitteena saada valtion keskushallintoon oikeusministeriöön saamelaiskysymykset perusteellisesti tunteva, mieluiten saamenkielentaitoinen virkamies, jonka tehtävänä olisi asiantuntijana yhteensovittaa, edistää ja seurata saamelaisasioiden käsittelyä valtion keskushallinnossa ja eduskunnassa. Lisäksi hänen tehtävänä olisi toimia yhdyshenkilönä Saamelaisasioissa sekä informoida saamelaiskäräjiä ja muita saamelaisorganisaatioita asioiden edistymisestä ja pitää yhteyksiä niihin.
Tulossuunnitelmassa vuosia 2000-2001 koskevissa konkreettisissa toimissa on useita saamen kielten asemaa koskettavia kohtia. Saamelaiskäräjät pyrkii muun muassa saamaan valmiiksi ehdotuksen saamen kielilain uudistamisesta ja ryhtyy toimiin saamen kielten aseman virallistamiseksi. Käräjät myös tehostaa kielilain toteutumisen seurantaa ja valvontaa. Saamelaiskäräjät edistää toimenpiteitä, joilla saamelaisten oikeus oman kielen käyttämiseen ja kehittämiseen toteutuu ja tähän liittyen se hakee jatkorahoitusta kielineuvoston aloittamille kieliprojekteille. Käräjät tukee myös kaikin mahdollisin tavoin jo käynnistettyjen ja mahdollisesti käynnistettävien kielipesien toimintaa.
Vastaavasti sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevia toimenpiteitä vuosille 2000-2001 on muun muassa edistää saamelaisten varhaiskasvatuksen kehittämistä siten, että palvelut järjestetään saamen kielellä saamelaisista lähtökohdista ja että ne edistävät saamelaisten vanhusten omakielisten alueellisten palvelujen kehittämistä. Käräjät pyrkii myös aikaansaamaan saamenkielistä kuntoutustoimintaa varten riittävän vuosittaisen määrärahan Kelan budjettiin. Saamelaiskäräjät on tehnyt STM:lle aloitteen täysimääräisen valtionavustuksen saamiseksi saamelaisalueen kunnille saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen. Samasta asiasta on kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) tehnyt talousarvioaloitteen eduskunnalle vuoden 2001 valtion talousarvioon. Talousarvioaloitteen loppusumma on 5 mmk.
Saamelaisasiain neuvottelukunta
Valtioneuvoston päätöksellä 1535/1994 on oikeusministeriön yhteydessä saamelaisväestöä koskevien asioiden yhteensovittamista ja yhtenäistä valmistelua varten saamelaisasiain neuvottelukunta. Sen puheenjohtajana on Lapin läänin maaherra. Puheenjohtajan lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu 12 jäsentä, joista kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Jäsenistä yksi edustaa oikeus-, yksi opetus-, yksi maa- ja metsätalous-, yksi sisäasiain-, yksi työ- ja yksi ympäristöministeriötä. Saamelaiskäräjät nimittää neuvottelukuntaan loput 6 jäsentä ja heille varajäsenet.
Valtionosuudet
Inari, Utsjoki, Sodankylä ja Enontekiö saavat 10 prosentin korotuksen yleiseen valtion osuuteen saamenkielisten palveluiden turvaamiseksi. Käytännössä se ei Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella riitä todelliseen tarpeeseen, koska esimerkiksi Inarissa on suomenkielen lisäksi käytössä kolme saamenkieltä, ja palvelut pitäisi pystyä tarjoamaan niillä kaikilla. Sen sijaan Sodankylä, missä on pienin saamelaisväestö kunnan väkimäärään nähden, saa eniten yleistä valtionosuutta – siitäkin huolimatta ettei se järjestä saamenkielisiä palveluita.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien perustana ei huomioida erikseen lainkaan saamenkielisten palvelujen järjestämistä. Omakielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen tulisikin olla erityinen ’korvamerkitty’ valtionosuus soveltuvin osin samaan tapaan kuin peruskoulutoimessa.
Saamelaisalueen kunnat saavat valtionavustusta saamenkielisestä opetuksesta aiheutuviin palkkamenoihin. Ne määräytyvät toteutuneiden tuntimäärien mukaan. Valtionosuuteen lasketaan keskimääräinen tuntihinta. Tästä johtuen saamelaisalueen koulutoimet ovat saaneet yleensä riittävästi resursseja saamenkielisen opetuksen järjestämiseen. Mikäli kunnassa on saamelaisopettajia, jotka saavat palkan lisäksi syrjäseutu- ym. lisiä, saattaa kunta saada tarpeeseen nähden vähemmän korvausta. Toisaalta kunta, jossa on keskimääräistä halvempia opettajia, on saattanut jopa hieman hyötyä valtionosuuksista.
Opetusryhmien keskimääräisen koon on oltava rahoituslain mukaan 5 oppilasta. Ongelmana on kuitenkin ainakin Utsjoella koettu pienet ryhmäkoot ja niiden nostamat kustannukset. Mikäli kunta haluaa tarjota vähääkään ainevalinnaisuuksia, pienenevät ryhmäkoot samalla. Koska valtionosuus on tarkoitettu vain opettajien palkkauskustannuksiin, joutuvat kunnat itse osittain kustantamaan oppimateriaalin ym. sekä suomen- että saamen kielellä. Saamelaiskäräjien tuottama oppimateriaali on kouluille ilmaista.
Sodankylässä ei ole yhtään koulua, joka järjestää saamenkielistä opetusta. Sodankylän kunnassa annetaan vain saamen kielen opetusta (15 h/viikko). Sen vuoksi sen saama valtionosuus saamenkielisen opetuksen järjestämiseen on huomattavasti pienempi kuin muilla saamelaiskunnilla. Sodankylän kunta saa valtiolta noin 200 000 mk vuodessa saamenkielisen koulutuksen järjestämiseen. Inarissa peruskoulutoimelle myönnetään valtionosuuksina noin 1,8 mmk vuodessa. Enontekiö saa vuosittain noin 1,4-1,5 mmk ja Utsjoki noin 2,3 mmk saamenkielisen koulutuksen järjestämiseen.
Saamenkielen käyttämisestä aiheutuva lisäkustannusten korvaaminen
Saamelaiskunnat voivat anoa oikeusministeriöltä vuosittain saamen kielen käyttämisestä aiheutuvaa lisäkustannusten korvausta. Korvaus perustuu lakiin saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa. Tukea myönnetään esimerkiksi asiakirjojen, kuulutusten ja ilmoitusten kääntämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Esimerkiksi Inarin kunta saa vuosittain noin 100 000 mk oikeusministeriöltä käännöskustannuksiin.
Kielilisä
Saamelaisalueella ei ole missään kunnassa erityisiä kielitaitomääräyksiä tai –säännöksiä kuntien työntekijöille. Saamelaisalueen kuntien työntekijöille maksetaan kielilisää, mikäli työntekijä joutuu käyttämään saamenkieltä tehtävissään joko suullisesti, kirjallisesti tai sekä että. Kielilisälle ei ole olemassa mitään yleislinjaa, vaan jokainen kunta saa itse määrätä sen suuruuden ja myöntämisperusteet.
Utsjoella kielilisä on suullisesta kielitaidosta 70 mk kuukaudessa ja 90 mk kirjallisesta kielitaidosta. Mikäli henkilö käyttää työssään sekä suullista että kirjallista saamenkieltä, hänelle korvataan siitä 160 mk kuukaudessa. Kunta vaatii kielilisän myöntämiselle kielitodistuksen saamen kielestä.
Sodankylässä kielilisää ei ole viranhaltijapuolella. Opetuspuolella kielilisää saa tällä hetkellä yksi opettaja. Kielilisä on 90 mk kuukaudessa. Sodankylä ei erittele suullista ja kirjallista kielitaitoa. Kielilisän hakijalta vaaditaan kielitodistus saamenkielestä.
Enontekiöllä kielilisä maksetaan virkaehtosopimuksen mukaan siten, että sen on 90-130 mk kuukaudessa. Kielitodistusta ei vaadita kielilisän saamiselle.
Inarissa kielilisää saa tällä hetkellä kaksi kunnan palveluksessa olevaa. Kielilisä on saamenkielen suullisesta taidosta 70 mk kuukaudessa. Kirjallista kielilisää ei ole erikseen, vaan se sisällytetään suullisen kielilisän korvaukseen. Kielilisän hakijalta vaaditaan kielitodistus saamenkielestä.
Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä on kolme saamenkielentaitoista työntekijää, joille maksetaan kielilisä ja jotka tarvittaessa toimivat tulkkeina. He toimivat kuitenkin varsinaisessa työssään osastoilla, minkä vuoksi he eivät joka tilanteessa voi olla käytettävissä. Lapin keskussairaalassa ongelma on tiedostettu, sillä matkailualueen keskuksena he joutuvat usein tekemisiin vieraskielisten potilaiden kanssa, ja ovat siten tottuneita järjestämään kommunikointia helpottavia toimenpiteitä.
Niin Lapin keskussairaalassa kuin alueen terveyskeskuksissa korostetaan henkilökunnan kulttuuri- ja kieliopetuksen merkitystä. Sen tulisi olla säännöllistä, tapahtua työajalla ja työnantajan kustantamana. Tähän saakka se on toiminut enemmän tai vähemmän henkilöstön omasta aloitteellisuudesta, heidän omalla ajallaan ja kustannuksillaan.
SámiSosterv ry.
SámiSosterv ry. on vuonna 1997 perustettu valtakunnallinen yhdistys, jonka toiminnan tavoitteena on valvoa ja edistää saamelaisten asemaa ja oikeuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Yhdistys seuraa saamelaisten yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavan lainsäädännön, hallinnon ja rahoituksen toteutumista valtion sisäisen oikeuden ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Se tekee myös aloitteita, antaa lausuntoja, järjestää saamenkielisiä sosiaali- ja terveyspalveluja omakustannushintaan sekä harjoittaa sosiaali- ja terveysalan kehittämis-, kokeilu-, tiedotus-, julkaisu- ja tutkimustoimintaa.
Tilanne Ruotsissa ja Norjassa
Myös Ruotsissa ja Norjassa saamelaisilla on kulttuuristen, kielellisten ja elinkeinollisten etujensa valvojana saamelaiskäräjät. Norjan käräjillä on 39 jäsentä ja Ruotsin käräjillä jäseniä on 31. Molemmissa maissa käräjillä toimii myös kielineuvosto, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa saamen kielen aseman vahvistaminen yhteiskunnassa, saamen kielen käytön rohkaiseminen, työskentely kielenhuoltoasioiden kanssa, neuvojen ja ohjeiden antaminen kielikysymyksissä, uuden saamenkielisen terminologian kehittäminen ja osallistuminen saamen kielen kehitystyöhön.
Saamenkielen huoltoa koskevalla yhteistyösopimuksellaan Suomen, Ruotsin ja Norjan saamelaiskäräjät ovat ottaneet vastuulleen pohjoismaisen saamen kieliyhteistyön järjestämisen, jota varten on asetettu yhteinen saamenkielen lautakunta ja sihteeristö. Lautakunta kokoontui ensimmäisen kerran syyskuussa 1999.
Norjan valtioneuvosto on hyväksynyt Norjan saamenkielisen väestön palvelujen kehittämistä koskevan toimintasuunnitelman, jonka mukaan saamenkieliselle väestölle taataan tasavertaiset mahdollisuudet saada sosiaali- ja terveyspalveluja omalla kielellään. Lähtökohtana on, että päättäjät ja viranhaltijat eri tasoilla sosiaali- ja terveystoimessa huomioivat saamenkielisen väestön tarpeita ja osoittavat ymmärrystä, avoimuutta ja kunnioitusta saamenkielisiä palvelunkäyttäjiä kohtaan.
Suunnitelmassa korostetaan kulttuuri- ja kielitaitoisen henkilökunnan rekrytointia kommunikaatio-ongelmien poistamiseksi, sekä koulutuksen järjestämistä kielitaidottomalle henkilökunnalle. Suunnitelmassa todetaan, että yhteistyö käyttäjien kanssa palveluja suunniteltaessa on erityisen tärkeää kuten myös saamelaisten epävirallisten auttamisjärjestelmien tunnistaminen ja huomioiminen. Kannustamista itsensä auttamiseksi pidetään myös tärkeänä.
Toimintasuunnitelman mukaan läänien ja kuntien viranhaltijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden vastuulla on saamelaisnäkökulman integroiminen pohjoisen kuntien toiminnassa. Yhteistyö, verkostoituminen ja uudet teknologiset ratkaisut ovat kehityksen välineitä.
Saamelainen osaaminen on dokumentoitava kaikkialla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Saamelainen korkeakoulu, Tromssan yliopisto ja Finnmarkin korkeakoulu ovat keskeisiä toimijoita opiskelijoiden rekrytoinnissa ja monikulttuurisen näkökulman integroimisessa opetukseen. Kiintiöt ja stipendit ovat tärkeitä välineitä. Täydennyskoulutusta on järjestettävä niin, että se suosii saamelaisten rekrytointia sosiaali- ja terveysaloille.
Saamelaista kulttuuri- ja kielikoulutusta järjestetään laajasti muun muassa saamen kieli- ja kulttuurikeskuksissa. Kunnat ja läänit kantavat vastuun siitä, että näitä palveluja käytetään. Samoin läänien ja kuntien vastuulla on niiden työntekijöiden palkitseminen, joilla on tai jotka hankkivat saamelaista osaamista.
Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa saamelaisen tutkimusyksikön toimintaa Karasjoella. Näin Tromssan yliopiston alainen yksikkö toteuttaa Norjan tutkimusneuvoston saamelaistutkimuksen strategiaa. Samalla kuin tutkimusyksikkö vahvistaa terveydenhuollon osaamista alueella, se myös edesauttaa koulutetun henkilöstön rekrytointia.
Karasjoella toimivalla erikoislääkärikeskuksella on valmiudet palvella myös Suomen puoleisten saamelaiskuntien asiakkaita, mutta tähän asti yhteistyö on ollut melko vähäistä. Lääkärikeskus on kokonaan valtion rahoittama ja toimii 10 miljoonan markan vuosibudjetilla. Keskus on syntynyt valtion aloitteesta alueiden poliitikoiden vastustuksesta huolimatta.
Erikoislääkärikeskus, opetus- ja tutkimustoiminta, hyvä palkkataso sekä Finnmarkissa maksettava lisä houkuttelevat alan osaajia alueelle. Finnmark ja erityisesti Karasjok on myös suosittu työssäkäyntialue suomalaisille. Käytännössä lähes kaikki tiedossa olevat Suomen saamelaiset alan opiskelijat, jotka suorittavat harjoittelujaksonsa saamelaiskunnissa hakeutuvat Norjaan töihin.
Norjan saamelaiskäräjät aloitti systemaattisen saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistoiminnan jo vuonna 1978 havaitessaan, että saamelaispotilaat kärsivät omakielisten palvelujen puutteellisuudesta. Sametingetin varapuheenjohtajan, Elsie Bohlinin mukaan tavoitteena on ottaa aina huomioon kieli- ja kulttuuriasiat, ettei kahta järjestelmää tarvitsisi ylläpitää. Mutta hän toteaa, että ei ole saamelaiskäräjien asia vaan keskushallinnon asia selvittää miten tämä tapahtuisi käytännössä.
Saamen kieli ja oikeus sen käyttöön
Saamen kielet ovat suomen kielen sukukieliä. Saamen kieliä on useita, eivätkä eri kieliryhmiin kuuluvat saamelaiset yleensä ymmärrä toisiaan. Suomessa on käytössä kolme saamen kieltä. Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa pääkielenä on pohjoissaamen kieli. Sitä käyttää 70 prosenttia ja inarin- sekä koltansaamea kumpaakin noin 15 prosenttia saamenkielisistä saamelaisista. Suuri osa saamelaisista on kirjoitustaidottomia äidinkielellään, koska sitä on opetettu kouluissa vasta viime aikoina. Yli puolet saamelaisista puhuu äidinkielenään saamea.
Päivittäin saamenkielistä tiedotustoimintaa harjoittaa saamelaisradio. Se lähettää ohjelmaa saamen kielillä omalla kanavallaan - ei kuitenkaan lastenohjelmia. Saamenkielisiä televisio-ohjelmia ei Suomessa lähetetä. Ne olisivat kuitenkin saamelaisille tärkeitä ja etenkin lasten kielen kehityksen kannalta erittäin hyödyllisiä. Esimerkiksi Norjassa saamenkielellä ilmestyy useita lastenohjelmia, muun muassa Muumit. Suomessa julkaistaan myös muutaman kerran vuodessa Sápmelaš –nimistä pohjoissaamenkielistä lehteä sekä kolme kertaa vuodessa ilmestyy myös inarinsaamelainen lehti Anarâš. Lehtiä julkaistaan Saamelaiskäräjiltä saatavan avustuksen turvin. Saamelaiskäräjät saa vuosittain opetusministeriöltä 1 mmk avustuksen jaettavaksi saamen kulttuurin ja kielen tukemiseen. Avustus jakautuu saamelaisjärjestöjen toiminnan tukemisen, julkaisutoiminnan ja erilaisten projektien ja kulttuurityöntekijöiden kesken. Norjalaisista pohjoissaamenkielisistä sanomalehdistä Min áigi ja áššu leviävät myös Suomen alueelle.
Suomen perustuslain 17 §:n mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan (saamen kieltä ja kulttuuria koskeva lainsäädäntö on esitetty liitteellä 1 kohdassa ’Saamelaisia koskeva lainsäädäntö’). Saamelaisilla on vuodesta 1992 lähtien ollut oikeus käyttää saamen kieltä suullisesti ja kirjallisesti viranomaisissa, joihin saamelaisten kielilakia sovelletaan. Näitä viranomaisia ovat tuomioistuin, jonka virka-alueeseen saamelaisten kotiseutualue kuuluu sekä kaikki valtion alue- ja paikallishallintoviranomaiset sekä kotiseutualueen kunnat ja seurakunnat. Saamen kieltä koskeva kielilaki ei kuitenkaan velvoita valtion virkamiehiä osaamaan saamen kieltä, ei edes saamelaisten kotiseutualueella. Oikeus omaan kieleen perustuukin hyvin pitkälle käännöksiin ja tulkkaukseen. Lisäksi viranomaisten on varustettava opasteet, liikennemerkit ja tietyt lomakkeet saamen kielellä. Käytännössä tämä tarkoittaa Inarissa opasteiden, liikennemerkkien ja lomakkeiden kääntämistä neljälle kielelle: suomelle ja kolmelle saamenkielelle. Saamelaisten kotiseutualueella myös kuulutukset, tiedotukset ja ilmoitukset on laadittava saamen kielellä.
Ruotsissa laki oikeudesta käyttää saamea hallintoviranomaisissa ja tuomioistuimissa tuli voimaan huhtikuussa 2000. Siinä sanotaan, että asianosaisella on oikeus käyttää saamea sekä suullisesti että kirjallisesti hallintoviranomaisissa. Kunnan, johon lakia sovelletaan, on tarjottava mahdollisuus laittaa lapsi päivähoitoon ja esikouluun, jossa toiminta on osittain tai kokonaan saamenkielistä. Kunnan on myös tarjottava vanhuksille vanhustenhuoltoon kuuluva palvelu ja hoito joko osa- tai kokoaikaisesti saamenkielellä.
Suomen Saamelaiskäräjät asetti 11.6.1997 työryhmän laatimaan ehdotusta siitä, miten saamelaisten kielellisten perusoikeuksien ja kielellisten ihmisoikeuksien toteutuminen turvattaisiin nykyistä paremmin saamelaisten kielilaissa. Toistaiseksi työtä ei ole vielä saatu päätökseen. Käräjien kokouksessa 5.10.2000 päätettiin, että kielineuvosto saa jatkaa kielilain uudistamistyötä ja palkata tähän tehtävään sihteerin vuoden 2000 loppuun saakka. Lainsäädäntöesitysten on määrä olla valmiit syyskuuhun 2001 mennessä. Uudistuksen keskeisenä sisältönä on saada saamenkieli yhdenvertaiseksi suomen ja ruotsin kielten kanssa saamelaisten kotiseutualueella.
Tiedotus saamelaisalueella
Koko Suomessa on kaksi saamenkielenkääntäjää Saamen kielen toimistossa. Toinen kääntäjistä toimii Utsjoen kunnassa (II kielenkääntäjä) ja toinen Inarissa (I kielenkääntäjä), mutta hän kääntää Inarin kunnan lisäksi myös Enontekiön ja Sodankylän kuntien materiaalia sekä valtionhallinnon materiaalia.
Utsjoen kunnassa käännetään pohjoissaamenkielelle valtion viranomaisten tekstejä, kunnan asiakirjoja, valituksia, tiedotteita, kuulutuksia, ilmoituksia jne. Kielenkääntäjän mukaan viivettä saamenkielellä ilmestyvissä teksteissä ei juurikaan ole. Utsjoen kunnalla on lisäksi jokaiseen talouteen jaettava tiedotelehtinen ’Utsjoen kunta tiedottaa’. Se ilmestyy aina tarpeen mukaan keskimäärin kerran viikossa, mutta voi ilmestyä myös useammin tai toisaalta etenkin kesäaikana harvemmin. Tiedotteeseen on koottu kunnan ilmoituksia ja tiedotteita. Siinä on tietoa muun muassa kunnan avoimena olevista viroista ja toimista, harrastusmahdollisuuksista, kansalaisopiston kursseista ja kunnan tapahtumista. Tiedote on suomen- ja pohjoissaamenkielinen. Utsjoella kootaan kunnan ilmoitukset, tiedotteet, kuulutukset ym. informaatio ilmoitustauluille, joista kuntalaiset saavat tietoa sekä suomeksi että pohjoissaameksi. Kaiken kaikkiaan kielenkääntäjän mukaan tilanne saamenkielisen kuntatiedotuksen suhteen on Utsjoella hyvä.
I kielenkääntäjä kääntää pohjoissaameksi Inarin, Sodankylän ja Enontekiön kunnille lähinnä kuulutuksia ja ilmoituksia. Pohjoissaamenkieliset käännökset eivät yleensä tule viiveellä suomenkielisiin kuulutuksiin ja ilmoituksiin nähden. Inarissa puhuttavien koltan- ja inarinsaamen, kääntämisessä on vaikeuksia, koska saamen kielen toimistossa ei ole kääntäjää näille kielille. Joko saamen kielen toimisto tai suoraan Inarin kunta toimittaa materiaalin inarin- ja koltansaamen free-lancer -kääntäjille. Free-lancerit tekevät käännöstöitä päätyönsä ohella vapaa-ajallaan, joten käännökset luonnollisesti usein viivästyvät pohjoissaamen käännöksiin nähden. Tästä johtuen ilmoitukset ja kuulutukset eivät välttämättä ehdi lehtiin, vaan ne laitetaan ilmoitustauluille.
Enontekiön kunnassa toimii myös kääntäjä, joka kääntää oman työnsä ohella muun muassa valtuuston kokouskutsuja, ilmoituksia ja kuulutuksia pohjoissaamenkielelle. Koska hän ei ole päätoiminen kääntäjä, ei aika riitä kaikkiin käännöksiin, vaan ne toimitetaan Saamen kielen toimistoon käännettäviksi. Sodankylässäkin on oman työnsä ohella käännöstöitä tekevä henkilö. Hän on virkavapaalla ja käytännössä kaikki käännökset toimitetaan Saamen kielen toimistolle. Inarissa ei ole vastaavia sivutoimisia kääntäjiä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne on erilainen kussakin saamelaisalueen kunnassa. Kunnat ovat erilaisia väkiluvultaan, elinkeinorakenteeltaan ja myös saamenkielisten palvelujen saatavuus vaihtelee. Saamelaisalueen kunnat joutuvat poikkeuksellisesta toimintaympäristöstään (laaja alue, pitkät välimatkat, ilmasto-olot, harva asutus) johtuen ylläpitämään pienelle väestöryhmälle korkeatasoista, monipuolista ja siten kallista peruspalvelujärjestelmää. Kunnat sijaitsevat kaukana keskussairaalasta ja erityislaitoksista, ja alueelta puuttuvat lähes kokonaan yksityispalvelut. Näin ollen kunnat vastaavat yksin koko perustasoisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä.
Saamenkielen käyttö ja perinteinen saamelaiskulttuuri yhdistävät saamelaisväestöä. Kielen kehityksen ja säilymisen kannalta olisi tärkeää, että saamelaislapsilla olisi riittävästi saamenkielen käyttömahdollisuuksia ja vanhemmat saisivat ympäristöltä ja viranomaisilta tukea kasvattaessaan lapsestaan kaksikielistä, muun muassa lasten päivähoito olisi järjestettävä saamen kielellä. Lasten päivähoitolain mukaan kunnan on järjestettävä päivähoitoa lapsen äidinkielenä olevalla suomen, ruotsin tai saamenkielellä.
Käytännössä sosiaali- ja terveyspalvelujen saaminen saamen kielellä on toteutunut heikosti, vain saamenkielistä päivähoitoa on järjestetty jonkin verran – ja sielläkin se on puutteellista. Syynä tähän on se, etteivät saamelaisten kotiseutualueen kunnat ja kuntayhtymät saa erityistä valtionavustusta palvelujen tuottamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Kunnilla ei ole siten taloudellisia resursseja järjestää palveluja.
Inarin kunnassa problematiikkaa vaikeuttaa vielä se, että saamen kieliä on kolme ja jokaiselle kieliryhmälle pitäisi pystyä turvaamaan omakieliset palvelut. Maantieteellisten tekijöiden johdosta peruspalvelujen järjestäminen yhdellä kielellä – suomeksi – tuottaa tarpeeksi vaikeuksia. Palvelujen edelleen kehittäminen kolmella saamen kielellä vaatii todella kovaa ponnistelua kunnilta. Saamelaiskunnat ja Saamelaiskäräjät korostavat, että omakielisten palvelujen järjestäminen ei ole pelkästään kuntien, vaan myös valtion tehtävä.
Ongelmia aiheuttaa myös tosiasia, että aikaisemmat sukupolvet joutuivat kieltämään saamenkielisyytensä. Oli tavallista, että lapsia kiellettiin puhumasta äidinkieltään koulun pihalla ja oppilasasuntoloissa. Heitä jopa rangaistiin siitä. Harvat tämän päivän pienten lasten vanhemmat ovat oppineet saamen kielen. Kun peruskielitaito puuttuu niin monelta, hyvin harvat jotka työelämässään tarvitsisivat saamen kieltä, pystyvät kommunikoimaan asiakkaiden ja potilaiden kanssa tällä kielellä.
"Kun menin Inariin kouluun syyskuussa pääsin käymään kotona vasta joulukuussa. Se oli seitsemänvuotiaalle pitkä aika, kertoo kolttasaamelainen keski-ikäinen mies. Sen lisäksi että minua sorrettiin saamelaisuuteni takia, niin olin vielä kolttasaamelainen. Kuuluin alimpaan kastiin, kun äitini oli vielä yksinhuoltaja. En saanut puhua omaa kieltäni, minun oli vaikea ymmärtää suomenkielisiä ja minua kiusattiin jatkuvasti."
Nuorempi sukupolvi on viime aikoina osoittanut ilahduttavaa kiinnostusta saamelaisuutta kohtaan. Kysyntä esimerkiksi saamenkielisistä päivähoitopalveluista on kasvanut ja monet valitsevat ns. kielipesätoiminnan, missä päivähoito annetaan kielisuojamenetelmän mukaan saamen kielellä. Tämä johtaa väistämättä siihen, että yhä useampi lapsi oppii saamen kielen ja voi tulevaisuudessa kommunikoida saamen kielellä, edellyttäen että hänen saamenkielisyyttään tuetaan.
Ongelmaksi saattaa muodostua se, että Suomessa käytetään kolmea eri saamen kieltä, pohjoissaamea, inarinsaamea ja kolttasaamea, jotka poikkeavat olennaisesti toisistaan. Yhden kielen osaaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että ymmärtäisi toisia saamen kieliä. Sen vuoksi esimerkiksi kielipesätoimintaa, päivähoitoa ja vanhustenhoitoa on järjestettävä erikseen näille ryhmille.
Kielipesä on alle kouluikäisille lapsille tarkoitettua toimintaa, jossa lapselle pyritään siirtämään luonnollisella tavalla kieli, jota lapsen kotona tai muussa ympäristössä käytetään vähän tai ei ollenkaan. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole saamenkielisten lasten päivähoito, vaan jo osittain kadonneiden saamen kielien elvyttäminen lasten parissa, jotka eivät enää kotonaan ole kieltä oppineet. Kielipesässä kieltä hyvin taitavat aikuiset lisäävät ja aktivoivat lapsen kielitaitoa arkipäivän toimien, leikkien ja askartelun avulla etukäteen laadittujen viikko-ohjelmien mukaan.
Toiminnan pohjana on ns. kielikylpymenetelmä, jonka perusperiaatteena on, että kieli toimii välineenä: kaikki tapahtuu kielikylpykielellä. Kielipesässä luodaan kielen omaksumistilanteita, eli kielen omaksuminen tapahtuu luonnollisissa kielenoppimistilanteissa.
Saamenkielen kielipesiä on toiminnassa ainoastaan Inarin kunnassa. Inarin kunnan järjestämänä toimii inarinsaamen kielipesä Ivalossa ja koltansaamen kielipesä Sevettijärvellä. Ivalon kielipesä aloitti vuonna 1997 ja Sevettijärven kielipesä toimi vuonna 1993 kuusi kuukautta ja sen jälkeen se on ollut toiminnassa vuodesta 1997 lähtien. Molemmat kielipesät ovat tällä hetkellä toiminnassa Inarin kunnan rahoittamana ja toiminta jatkuu vuoden 2001 toukokuun loppuun saakka, jonka jälkeen toiminta uhkaa loppua, ellei valtion taholta tai projektin myötä saada rahoitusta toimintaan. Lisäksi Inarin kirkonkylällä toimii Anaras-giela (inarin-kielen) yhdistyksen ylläpitämä inarinsaamen kielipesä Suomen kulttuurirahaston rahoittamana.
Lapset olivat käytännössä suomenkielisiä kielipesään tullessaan syksyllä 1997, mutta jo jouluun mennessä kaikki ymmärsivät muun muassa perusasioita saameksi ja rohkenivat tuottaa muutaman sanan lauseita. Marraskuussa 1998 tehdyissä lasten saamenkielen taidon arvioinneissa arvioitsijat totesivat, että kielipesien toiminnalla on ollut erittäin suuri merkitys inarin- ja koltansaamen elvyttäjänä alle kouluikäisten keskuudessa. Lasten vanhemmat olisi kuitenkin saatava aktiivisesti mukaan kannustamaan ja ohjaamaan lapsia kieliopiskelujen valinnassa ja jatkamisessa.
Enontekiössä toteutetaan Kielikoski-projektin puitteessa kielipesätoimintaa Euroopan Unionin komission kielellisille vähemmistöille osoittamalla projektirahoituksella.
Saamelaiskäräjät ovat hakeneet rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta, sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä Lapin lääninhallitukselta ’Saamen kielipesät’ –projektin toteuttamiseen, jolla turvattaisiin kielipesien toiminnan jatkuminen. Hakemus on ollut tarkennettavana ja suunniteltujen 11 kielipesän määrä on jouduttu vähentämään kuuteen. Lääninhallitus on vaatinut myös, että saamelaisalueen kuntien tulisi osallistua projektiin esimerkiksi tiloja tarjoamalla.
Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalveluprojektin loppuraportin mukaan lasten lisäksi kiireellisin tarve omakieliselle palveluille on saamelaisilla vanhuksilla. Heille äidinkieli muodostuu iän myötä vahvimmaksi ja jopa ainoaksi kieleksi. Vanhusten on yhä vaikeampi iän karttuessa kommunikoida vieraalla kielellä asioidessaan sosiaalitoimistossa, terveyskeskuksessa tai saadessaan kotipalvelua tai muita vanhustenhuollon palveluja.
Vuodenvaihteessa 1996-1997 saamelaiskunnissa tehty sosiaali- ja terveyspalveluprojektiin liittynyt asiakaskysely toi esiin sen seikan, ettei saamelaiskulttuuria huomioitu tarpeeksi vanhustenhuollossa:
"Vanhainkodilla ei perinteisiä ruokia, eikä sisustuksessa mitään saamelaista kulttuuria ja esimerkiksi vanhainkodin juhlissa saamelaismiehelle pakotetaan laittamaan kravatti, jota hän ei ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt."
Kommunikointimahdollisuuksiin omalla kielellä päivittäin liittyy läheisesti saamelaisten vanhusten syrjäytyminen. Keskustelut vanhukselle läheisistä asioista hänen omalla äidinkielellään säilyttävät hänen henkisen vireytensä. Olisikin taattava, että jokaisessa vanhustenhuoltolaitoksessa ja palvelutalossa on saamelaisella vanhuksella mahdollisuus päivittäin käyttää omaa äidinkieltään. Saamelaisalueella on kuitenkin vanhusten hoitolaitoksia, joiden asukkaista suuri osa puhuu äidinkielenään saamea, mutta hoitohenkilökunnassa ei ole yhtään tai vain muutama saamenkielentaitoinen työntekijä.
Haastatteluissa kävi ilmi, että henkilökunta kokee riittämättömyyttä kun ei voi kommunikoida vanhusten kanssa heidän omalla kielellään. Henkilökunta peräänkuuluttaa kieli- ja kulttuurikoulutusta työajalla. Monissa laitoksissa on alettu huomioida saamelaiskulttuuria esimerkiksi ruokailussa, sisustuksessa jne.
Saamelaisten vammaisten erityiset tarpeet liittyvät saamenkielen käyttämisen lisäksi saamelaiskulttuurin huomioimiseen palveluissa ja tukitoimissa – kuten muillakin saamelaisilla. Kehitysvammahuollon järjestämisessä on myös ollut ongelmia. Saamelaisia vammaisia henkilöitä ja eri vammaisryhmiä on lukumääräisesti vähän ja he asuvat pitkien matkojen päässä toisistaan, jolloin esimerkiksi saamenkielisten palvelujen ja tukitoimien järjestäminen asettaa erityisiä haasteita, jotta saamelaiset vammaiset henkilöt olisivat tosiasiallisesti yhdenvertaisia yhteiskunnassa valtaväestöön nähden. Eräänä ongelmana on sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalvelujen saanti oman kunnan ulkopuolella omalla äidinkielellä. Esimerkiksi terveydenhuollon osalta erityispalvelut ovat saatavilla yleensä Rovaniemellä.
Mielenterveyspalvelut perustuvat nimenomaan kielelliseen vuorovaikutukseen. Vieraalla kielellä mielenterveyshäiriöiden ja niiden taustojen selvittäminen voi osoittautua jopa mahdottomaksi. Saamelaisen psykiatrisen potilaan on hallittava hoitajiensa kieli voidakseen ottaa hoitoa vastaan. Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ei ole vieläkään yhtään saamenkielistä erityistason viranhaltijaa, eikä myöskään tulkin käyttö ole tapana. Mielenterveyspalveluihin tulisikin ehdottomasti saada saamelaista henkilökuntaa. Potilaan kannalta tulkin käyttö henkilökohtaisista asioista puhumisen yhteydessä voi olla kiusallista. Lisäksi se voi saada potilaan tuntemaan itsensä huonommaksi valtaväestöön nähden, kuten sosiaali- ja terveyspalveluprojektin asiakaskyselyn (1996-1997) eräs vastaaja kertoi:
" Tulkin käyttö tekisi vielä ’alhaisemman’ olon tässä yhteiskunnassa."
Saamelainen ja varsinkaan saamenkielinen psykiatrinen potilas ei ole tasa-arvoisessa asemassa verrattuna suomenkieliseen. Työn tulokset ovat usein toivottua huonommat: hoitoon hakeutumisessa on usein viivettä, virheellisen diagnostiikan riski on suuri ja hoidon järjestämisen hankaluus aiheuttaa viiveitä ja hoidon pitkittymistä, mikä lisää tilan kroonistumisen vaaraa. Saamelaisalueen psykiatristen kroonikoiden suuri määrä ei selittyne sillä, että saamelaiset sairastaisivat muita suomalaisia enemmän, vaan pikemmin sillä, että hoito on onnistunut huonommin.
Ongelmia on ollut muun muassa myös erilaisten testauslomakkeiden kanssa, esimerkiksi koulukypsyys- ja dementiatesteissä. Niissä käytetään ilmaisuja ja konteksteja, jotka eivät ole relevantteja ja tuttuja saamenkielisille. Kun testattavat eivät ymmärrä näitä kysymyksiä, testaukset eivät ole luotettavia ja asiakkaat voidaan virheellisesti määritellä esimerkiksi vaikeasti dementoituneiksi tai ei-koulukypsiksi.
Suurena esteenä saamenkielisten terveydenhoitopalveluiden järjestämiseen ilmoitetaan olevan saamenkielisen henkilöstön puute. Saamenkielinen palvelu on järjestetty käytännössä niin, että sattumanvaraisesti voi olla saamenkieltä osaava henkilö paikalla tai joku muu henkilökuntaan kuuluva saamenkielentaitoinen kutsutaan paikalle. Tulkkeina käytetään lähinnä omaa henkilökuntaa.
Saamelaisten potilaiden kohdalla ei pitäisi puhua tulkista perinteisessä mielessä vaan he tarvitsisivat kielellisen avustajan, joka toimisi kielen ja kulttuurin tulkkina. Henkilökunnan tekninen kielitaito ei yksinomaan riitä asiakkaan tilanteen hahmottamiseksi ja asiakassuhteen kehittämiseksi. Laajempi kielen ja kulttuurin tunteminen on välttämätöntä, jotta diagnoosi ja hoitosuosituksia voitaisiin varmuudella tehdä.
"Norjalainen nuorisopsykiatri kertoi huostaanottotapauksesta, missä yleensä hiljainen ja kiltti saamelaisisä oli käynyt käsiksi kymmenvuotiaaseen poikaan. Isän väkivaltainen käyttäytyminen aiheutui siitä, kun poika isän mukaan oli uhmaillut revontulia. Saamelaisperinteen mukaan sellainen on paheksuttavaa ja jopa vaarallista. Ellei psykiatri olisi tiennyt tätä, hän ei olisi voinut ymmärtää isän käyttäytymistä."
Terveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa erityisongelmana ovat sairaankuljetuksen pitkät siirtomatkat, pisimmillään siirto keskussairaalaan on 500 km ja yliopistolliseen sairaalaan 700 km. Kuljetusmatka terveyskeskuspäivystyspisteeseen on pisimmillään 280 km. Terveyskeskukset ostavat sairaankuljetuspalvelun yksityisiltä yrittäjiltä Ivalossa, Muoniossa, Hetassa, Sodankylässä, Utsjoella ja Karigasniemellä. Lentosairaankuljetusta saamelaisalueella käytetään lähinnä liikuntakyvyttömiksi joutuneiden potilaiden helikopterinoutoihin erämaasta. Pitkät välimatkat asettavat omat vaatimuksensa hoitohenkilökunnan työlle syrjäkylillä. Koska palvelut ovat kaukana, pitää heidän osata enemmän kuin mitä varsinainen terveydenhoitajan työ edellyttää. Vaikka heillä ei ole varsinaista päivystysvelvollisuutta, on heidän kuitenkin epävirallisesti oltava valmiita lähtemään apuun yölläkin, koska sairaala, ambulanssi ja lääkäri ovat kaukana.
Sosiaali- ja terveyspalveluprojektiin liittynyt asiakaskysely toi esiin sen seikan, että saamelaiskulttuurin erityispiirteitä oli huomioitu terveyspalveluissa vain harvoin:
"…Missä ovat värikkäät lapinvaatteet, valokuvat, parkinhaju, vanhat esineet päiväsaleissa, esimerkiksi rukki, reki, kehto. Enemmän hajuja, esineitä, mitä voi tuntea, kuulla haistaa…"
Omakielisen palvelun tarve korostuu niissä tapauksissa, joissa potilas ei osaa hoitajiensa kieltä, esimerkiksi saamenkielinen lapsi. Näissä tapauksissa nouseekin esiin kysymys, että onko sairasta ihmistä rasitettava vielä lisää sillä, että hän joutuu käyttämään vierasta kieltä tai ettei hän kykene lainkaan ymmärtämään hoitohenkilökuntaa ja hoitohenkilökunta häntä.
"Jouduin jättämään 2-vuotiaan lapsen Lapin keskussairaalaan hoitoon kahdeksi yöksi. Lapsi ei ymmärtänyt suomenkieltä, joten olin päivät hänen luonaan. Hän oli silti illat ja yöt ’kielettömänä’ yksin."
Ongelmana on sekä sosiaali- että terveydenhuollossa se, että ne eivät huomioi saamelaisten elämäntapaa ja näkemyksiä. Palvelut on tehty suomalaisen ’valtaväestöyhteiskunnan’ käytettäväksi ja niissä heijastuvat sen näkemykset ja määräykset. Saamelaiset tarvitsisivat enemmänkin ’oman näköisiään’ palveluita. Yksi ratkaisu tähän on saamelaiskulttuurin ja kielen opetuksen lisääminen viranhaltijoille.
Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksessa on huomioitava saamelaiskuntien erityistarpeet ja huolehdittava, että hoitohenkilökunta saa sekä saamen kielen että kulttuurin opetusta. Toisaalta ongelmaan on puututtava myös lyhyemmällä tähtäimellä järjestämällä kulttuuri- ja kieliopetusta hoitohenkilökunnalle ja suuntaamalla kunnille ja kuntayhtymille taloudellista tukea tämän toteuttamiseen. Olemassa olevilla resursseilla kunnat, jotka ovat vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, tuskin tulevat kouluttamaan henkilöstöään.
Saamenkieliselle väestölle, suomenruotsalaisille, suomenkielisille ruotsinkielisillä alueilla ja erityisesti maahanmuuttajille on erityisen tärkeää, että henkilökunta saa koulutusta kulttuurisista erityispiirteistä ja muiden kulttuurien kohtaamisesta.
Yhteenveto sosiaali- ja terveydenhuollosta
Sosiaali- ja terveysministeriön asettamana vuosina 1996-1997 toimineen saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen nykytilannetta ja tarvetta selvittäneen projektin loppuraportin mukaan saamenkielisiä palveluja on järjestetty vähän saamelaisalueen kunnissa. Niitä on ollut saatavilla jossain määrin vain lasten päivähoidossa. Tilanne ei ole juurikaan parantunut em. loppuraportin julkistamisen jälkeen. Saamelaiskäräjien käsityksen mukaan saamenkielisten palvelujen riittämättömyys johtuu pääasiassa siitä, että saamelaisten kotiseutualueen kunnat ja kuntayhtymät eivät saa erityistä valtionavustusta näiden palveluiden tuottamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuslainsäädännössä on siten puutteellisuuksia saamelaisten osalta.
Saamelaiskäräjien mielestä nykyinen sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuslainsäädäntö on ristiriidassa saamelaisten perusoikeussäännöksen (Pl 17 §) kanssa. Saamelaiskuntien mukaan ei ole mahdollista eikä kohtuullista se, että muutenkin taloudellisissa vaikeuksissa olevat kunnat kantaisivat vastuun saamelaisten omakielisistä palveluista, koska saamenkielen asema ei johdu kunnan toimenpiteistä. Korvamerkityn valtionosuuden saaminen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseksi saamen kielellä onkin alueen kuntien ja saamelaiskäräjien ykköstavoitteena.
Norja vetää puoleensa alan ammatillisen koulutuksen omaavan saamenkielisen henkilöstön monestakin syystä. Suomen ja Norjan palkkatasossa on huomattavia eroja. Sairaanhoitajan peruspalkassa saattaa olla 10 000 markan ero, ottaen huomioon Finmarkissa maksettavan lisän. Asuminen järjestyy kohtuulliseen hintaan. Sen lisäksi erittäin varteenotettavana vetovoimatekijänä pidetään myös opetus- ja tutkimustoiminnan kytkemistä käytännön työhön ja osaamiskeskusten tukemista. Osoittamillaan määrärahoillaan Norjan valtio on ottanut merkittävän vastuun syrjäseudun sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä saamen kielellä jopa alueen ja läänin vastustuksesta huolimatta.
