Ruotsinkielisellä väestöllä on tärkeä rooli Suomen historiassa. Suomessa on ollut vuosisatojen ajan ruotsinkielistä väestöä – pysyvää asutusta manneralueella on ollut ainakin 1200-luvulta saakka. Nykyään ruotsinkielinen väestö on keskittynyt lähinnä juuri rannikkoalueelle: Uudellemaalle, Turunmaalle, Ahvenanmaalle ja Pohjanmaalle. Ahvenenmaa ja Pohjanmaa muodostavat suurimmat suomenruotsalaisten suhteelliset keskittymät. Sen sijaan absoluuttiselta määrältään suomenruotsalaisia on eniten Uudellamaalla (kuva 1). Ruotsinkielisen väestön asuinalueet ovat jo vuosisatoja pysyneet samoina, mutta kielirajat ovat paikoitellen siirtyneet melko huomattavasti. Jotta kielilakia ja kieliasetuksia voitaisiin soveltaa, määrää valtioneuvosto joka kymmenes vuosi virastopiirien ja itsehallintoalueiden kielellisen jaon; nykyinen on voimassa 1993-2002.
Äidinkielenään ruotsia puhuva väestö muodostaa nykyisin 5,66 prosenttia (292 695 hlöä 31.12.1999) Suomen väestöstä. Kaksikielisyys on nähtävissä alueellisessa kielijakaumassa: maamme kunnat ryhmitellään kielilaissa ruotsinkielisiin, suomenkielisiin ja kaksikielisiin kuntiin. Suomen 452 kunnasta 63 on kaksikielisiä tai kokonaan ruotsinkielisiä (21 ruotsinkielistä ja 42 kaksikielistä). Kun kunnan koko väestö tai yli 50 prosenttia puhuu samaa kieltä kunta on silloin joko suomen- tai ruotsinkielinen. Jos kielivähemmistö on vähintään 8 prosenttia tai lukumäärältään 3000, kunta on kaksikielinen. Kaksikielisestä kunnasta tulee kuitenkin yksikielinen vasta, kun vähemmistö on laskenut 6 prosenttiin tai sen alle.
Kuva 1. Ruotsinkielisten suhteellinen osuus Suomessa vuoden 1999 lopussa (Lähde: Svenska Finlands folkting 2000).
Kaksikielisten kuntien ulkopuolelle jää muutama kaupunki, joissa on vireä ruotsinkielinen vähemmistö. Näitä kaupunkeja ovat esimerkiksi Tampere (995 ruotsinkielistä 31.12.1999), Kotka (590), Pori (371), Hyvinkää (257) ja Oulu (236). Kaikissa näissä kaupungeissa toimii ruotsinkielinen koulu ja sen lisäksi, että koulut keräävät oppilaista omalta alueeltaan, heitä tulee myös ympäröivistä kunnista ja kauempaa.
Ruotsinkielisten suhteellinen osuus laski jatkuvasti koko 1900-luvun siitä huolimatta, että absoluuttinen määrä lisääntyi aina 1940-luvulle saakka (taulukko 1). Tämä johtui siitä, että väestönkasvu oli suomenkielisten keskuudessa nopeampaa. Suomenruotsalaisten alhaisempaan syntyvyysasteeseen on voinut jo 1900-luvun taitteen vuosikymmeninä osaltaan vaikuttaa se, että teollistuminen ja kaupungistuminen, joita usein esitetään yhtenä vaikuttajana syntyneisyyden alenemiseen, alkoivat vaikuttaa aikaisemmin voimakkaammin ruotsinkielisillä Etelä-Suomen rannikkoseuduilla kuin sisäosissa maata.
Taulukko 1. Ruotsinkielisen väestön absoluuttinen ja suhteellinen osuus väestöstä 1880-1999 sekä arvioitu väestönkehitys vuoteen 2031 saakka. (Lähde: Finnäs 1995, 1998 ja Tilastokeskuksen www-sivut)
Vuosi
Absoluuttinen määrä
Suhteellinen määrä (%) 1880
294 900
14.3
1890
322 600
13.6
1900
349 700
12.9
1910
339 000
11.6
1920
341 000
11.0
1930
342 900
10.1
1940
354 000
9.6
1950
348 300
8.6
1960
330 500
7.4
1970
303 400
6.6
1980
300 500
6.3
1990
296 700
5.9
1999
292 700
5.7
2002-2006
291 465 (-)
2007-2011
290 888 (-)
2012-2016
291 148 (+)
2017-2021
292 177 (+)
2022-2026
293 245 (+)
2027-2031
293 501 (+)
Ruotsinkielisen väestömäärän suuntaukseen erityisesti vuoden 1950 jälkeen vaikuttaneita tekijöitä ovat olleet voimakas maastamuutto sekä alhainen syntyvyys ja korkea kuolleisuus (jälkimmäiset johtuen erityisesti väestön vanhempien ikäluokkien suuresta osuudesta), jolloin väestön luonnollinen lisäys muuttotappion ohella on ollut negatiivinen. Merkittävin väestönosaa vähentävä tekijä on ollut siirtolaisuus, joka on suuntautunut lähinnä Ruotsiin. Muuttojen vaikutukset ovat olleet pitkäaikaisia, sillä suuri osa muuttaneista on ollut nuoria ja myös heidän lapset ovat pois Suomen väestöstä. Erityisen voimakasta koko Suomen väestön osalta muutto Ruotsiin oli toisen maailmansodan jälkeen 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin nettotappio koko Suomen väestöstä oli yhteensä jopa 250 000 henkeä.
Vaikka ruotsinkielisen väestönosan suhteellinen määrä on ollut jatkuvasti laskussa, syntyvyys on kasvanut etenkin viime vuosina. Suomenruotsalaisten kansankäräjien teettämien tilastojen perusteella syntyvyys kaksikielisellä ja ruotsinkielisellä alueella on ollut suurempaa kuin kymmeniin vuosiin. 0-4-vuotiaita lapsia oli vuoden 1996 lopussa 18 284 henkilöä. Seuraava edellä mainittua ikäluokkaa suurempi ikäluokka löytyy vasta 40–44–vuotiaista: heitä oli vuonna 1996 19 662 henkilöä. Neljäänkymmeneen vuoteen suurin syntyvyys tulee näkymään ensin ruotsinkielisen terveydenhoidon kasvavana tarpeena sekä päivähoitopaikkojen ja koulujen ruotsinkielisten oppilaiden määrän kasvuna. Syntyvyyden kasvu saa pitemmällä aikavälillä aikaan koko ruotsinkielisen väestön ainakin absoluuttisen osuuden lisääntymisen (taulukko 1). Laskelmien mukaan ruotsinkielinen väestö alkaa lisääntymään vuoden 2012 jälkeen – eli aivan pian.
Väestönkehityksen yhteiskunnallisten vaikutusten kannalta on kokonaisväkiluvun kehitys ehkä vähemmän tärkeä tekijä kuin juuri muutokset eri ikäryhmien, kuten kouluikäisten, täysi-ikäisten tai vanhusten, määrissä. Nopeilla muutoksilla on vaikutuksia yhteiskunnan toimintaan (esim. koulut, työttömyys). Erityisen tärkeänä väestön ikärakenteen piirteenä on työikäisten määrän suhde huollettavien lasten ja vanhusten määrään.
Suomen valtion ja suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyyden ja kulttuurisen lujittamisen tarve oli suuri itsenäistymisen jälkeen. Suomessa oli aiemmin esiintynyt suomenruotsalaisten separatistisia pyrkimyksiä Ahvenanmaalla ja niiden ilmenemistä myös erityisesti Pohjanmaalla pelättiin. Itsehallinnollisia ruotsinkielisiä alueita ei kuitenkaan perustettu muualle. Sen sijaan Suomi sai kielilainsäädännön, joka kansainvälisesti katsoen turvaa erittäin hyvin kielellisen vähemmistön aseman.
Asetetulla lainsäädännöllä haluttiin turvata ruotsin kielen asema ja säilyttää ruotsinkieliset alueet. Itsenäisen tasavallan hallitusmuodossa (1919) määriteltiin ensimmäisen kerran kansallisuuksien väliset suhteet. Uusi perustuslaki sanoo kieliasiasta seuraavaa:
- suomi ja ruotsi ovat maan kansalliskielet
- jokaisella on oikeus tuomioistuimessa ja muiden viranomaisten kanssa asioidessaan käyttää omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia
- julkisen vallan tulee huolehtia kummankin kieliryhmän sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaisesti
Perustuslaki sisältää ainoastaan yleisiä säännöksiä maan kahden kielen asemasta, kun taas vuoden 1922 kielilaissa on säädetty yksityiskohtaisemmin kielilain soveltamisesta. Kielilakiin liittyy myös asetus sen täytäntöönpanosta. Kielilakia sovelletaan tuomioistuimiin ja valtion viranomaisiin, kuntiin ja kuntayhtymiin sekä evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin. Kielilakia ei sovelleta yksikielisesti ruotsinkielisellä Ahvenanmaalla. Kielilain säännökset koskevat lähinnä muodollista, kirjallista asiointia, eikä siinä juurikaan käsitellä kansalaisten oikeutta muuhun palveluun ja tietoon hänen omalla kielellään. Ruotsinkielen käyttöä ja ruotsinkielisten oikeuksia koskeva lainsäädäntö on koottu liitteelle 1 kohtiin ’Kieltä koskeva yleinen lainsäädäntö’, ’Sosiaalihuoltoa koskeva lainsäädäntö’ sekä ’Terveydenhoitoa koskeva lainsäädäntö’.
Viranomaistoiminta valtio- ja kuntatasolla sekä edunvalvonta
Valtionosuudet
Valtio tulee taloudellisesti kuntia vastaan kaksikielisten palveluiden tarjoamisessa sekä yleisessä valtionosuudessa että peruskoulutoimen valtionosuudessa. Kaksikieliset kunnat saavat 10 prosentin korotuksen yleisessä valtionosuudessa palvelujen järjestämiseen molemmilla kielillä. Peruskoulutoimessa kaksikieliset kunnat saavat jokaista ruotsinkielistä oppilasta kohden 10 prosentin korotuksen. Kaksikielisille kunnille sekä suomen- että ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen onkin vuositasolla iso menoerä, eivätkä korotukset valtionosuuksissa riitä kattamaan kuluja.
Lääninhallitukset
Lääninhallitukset tuottavat valtionhallinnon palveluja kuntien, niiden asukkaiden ja muiden toimijoiden tarpeisiin. Ne edistävät, arvioivat ja valvovat läänien elinolojen kehitystä, asukkaiden hyvinvointia ja perusoikeuksien toteutumista. Lääninhallitukset järjestävät myös toimialueensa kunnille koulutusta.
Tarkasteltaessa lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastojen vuoden 2000 koulutuskalentereita kaksikielisillä alueilla esiin nousee selkeä epäkohta ruotsinkielisen koulutuksen järjestämisessä kuntien henkilöstölle. Esimerkiksi Vaasan lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosasto järjesti 32 suomenkielistä koulutustapahtumaa. Ruotsinkielisiä koulutustilaisuuksia oli kolme, joista kaksi oli kaksikielisiä tilaisuuksia. Ruotsinkielisen koulutuksen vähäinen määrä vaikuttaa alimitoitetulta siihen nähden, että Länsi-Suomen lääninhallituksen Vaasan alueellisen palveluyksikön toimialueella on sekä ruotsinkielisiä kuntia että kaksikielisiä kuntia, joiden enemmistökielenä on ruotsi. Nämä kunnat jäävät selvästi huonompaan asemaan suomenkielisiin kuntiin verrattuina.
Länsi-Suomen lääninhallituksen Vaasan alueellinen palveluyksikkö on perinteisesti järjestänyt ruotsin- ja kaksikielisten kuntien sosiaalitoimistojen johdolle säännöllisiä tapaamisia. Näitä työohjausrenkaina pidettyjä tapaamisia ei järjestetä erikseen ruotsinkielisille viranhaltijoille esimerkiksi Turun lääninhallituksessa, vaan siellä kokoonnutaan yhdessä.
Länsi-Suomen lääninhallituksen Turun alueellisen palveluyksikön sosiaali- ja terveysosaston koulutustilanne on suhteellisesti hieman parempi Vaasaan verrattuna, mutta kokonaisuudessaan sekin on huono. Turussa suomenkielisiä koulutustilaisuuksia järjestettiin vuonna 2000 19 ja ruotsinkielisiä kaksi. Koko Länsi-Suomen lääninhallituksen kattavia koulutuksia järjestettiin viisi suomenkielellä ja kaksi ruotsinkielellä. Tilanne Länsi-Suomen lääninhallituksen tasolla on siten parempi kuin yksittäisissä toimipisteissä.
Etelä-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosaston ruotsinkielisen koulutuksen osalta tilanne on huono: syksyllä 2000 ei järjestetty yhtään koulutustilaisuutta. Sivistysosastolla ei tilanne ole juuri sen parempi, sillä ruotsinkielisiä koulutustilaisuuksia oli vain joka kymmenes.
Joissakin valtionhallinnon eri organisaatioissa on alettu kiinnittää enemmän huomiota ruotsinkielisen väestön palveluihin. Esimerkiksi työministeriössä on toiminut jo kauan ruotsinkielinen kehittämisryhmä. Myös TE-keskukset ovat kartoittaneet ruotsinkielistä suulista, kirjallista ja sähköistä asiakaspalvelua.
Työministeriön ruotsinkielinen kehittämisryhmä
Työministeriön ruotsinkielinen kehittämisryhmä on toiminut jo ainakin 20 vuotta vaihtelevalla aktiivisuudella. Nykyisin se kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Ryhmässä on edustettuina kaksikieliset TE-keskukset sekä laajalti sidosryhmiä, kuten esimerkiksi Folktinget ja maanviljelijöitä. Kehittämisryhmä käsittelee laajempia yhteistyökysymyksiä siitä, kuinka ruotsinkieliset yhteistyökumppanit otetaan huomioon työministeriön palveluissa. Kehitysryhmän tehtävänä on varmistaa, että asiakas saa ruotsiksi kaiken mitä TM tuottaa.
Ruotsinkielinen asiakaspalvelu TE-keskuksissa
Ruotsinkielisten palvelujen työryhmän aloitteesta perustetun projektin Kundservice på svenska (1998-1999) tarkoituksena oli kartoittaa ja kehittää ruotsinkielistä suullista, kirjallista ja sähköistä asiakaspalvelua kaksikielisissä TE-keskuksissa, tutkia ruotsinkielisen asiakaspalvelun tarvetta ja tarjontaa sekä selvittää miten palvelua voidaan kehittää. Projektin toimesta tehtiin myös käännöksiä TE-keskusten painotuotteisiin.
Kaksikieliset TE-keskukset (Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pohjanmaa) palvelevat aluetta, jossa asuu 261 689 ruotsinkielistä. Selvityksen mukaan Suomen kaksikielisten TE-keskusten ruotsinkielisessä palvelussa on puutteita. Vertailtaessa TE-keskusten ruotsinkielisen henkilökunnan suhteellista osuutta koko alueen ruotsinkieliseen väestöön havaitaan, että palvelun tarjonta ja kysyntä on hyvin tasapainossa (taulukko 2).
Taulukko 2. Kaksikielisten TE-keskusten ruotsinkielisen henkilöstön suhde alueensa ruotsinkieliseen väestöön.
TE-keskus
Ruotsinkielinen henkilöstö
Ruotsinkielinen väestö
Uusimaa
10 %
10 %
Varsinais-Suomi
9 %
5,9 %
Pohjanmaa
50 %
40,1 %
Ruotsinkielinen asiakas päättää suhteellisen usein asioida suomeksi Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Asiakas, jolla ei ole aikaa ja energiaa, ei testaa ruotsinkielisen palvelun toimivuutta vaan puhuu heti alusta alkaen suomea saadakseen asiansa hoidettua. Se, että ruotsinkieliset asiakkaat valitsevat kommunikointikielekseen suomen johtaa siihen käsitykseen, että TE-keskuksen asiakkaista hyvin vähän on ruotsinkielisiä ja ruotsinkielen taitoa tarvitaan näin ollen vähän.
Pohjanmaan TE-keskuksessa, varsinkin Vaasassa, kaksikielisyys on elävää ja luonnollista. Ruotsinkielisen suullisen asiakaspalvelun tarjontaa kartoitettaessa ilmeni, että muun muassa ruotsinkielen tarve on suurempi, tiedot parempia ja kielivaikeudet pienempiä Pohjanmaalla. Tutkimus osoitti myös sen, että asiakastyytyväisyys on Pohjanmaalla suurempi.
Ongelmaksi on koettu myös ruotsinkielisen kirjallisen materiaalin saatavuus. Jopa TE-keskusten yhteistyökumppanit ovat arvostelleet ruotsinkielisen materiaalin viipymistä. Tosiasia on, että suomenkielistä materiaalia lähetetään tietoisesti ruotsinkielisille asiakkaille, kun ruotsinkielinen materiaali puuttuu tai virkamies ei itse ehdi tai pysty sitä kääntämään. Joissakin tapauksissa TE-keskuksen henkilökunta on väittänyt, ettei tiettyä aineistoa ole ruotsiksi. Selvittelyn jälkeen on kuitenkin voitu todeta, että kyseinen materiaali on olemassa ruotsiksi. Syinä tällaisiin tilanteisiin voivat olla kommunikaatiokatkokset ministeriöiden ja TE-keskusten välillä, pieni kysyntä tai TE-keskuksen henkilöstön muistamattomuus ja välinpitämättömyys.
Marraskuussa julkaistu tutkimusraportti (Svenskan i Finland. Ett språk i kläm? Svenska Handelshögskolan i Helsingfors) osoittaa että ruotsinkielisiltä opiskelijoilta on hävinnyt tuntuma ruotsin kieleen ja että ruotsin kieli Suomessa hälyttävällä tavalla on anemisoitumassa. Tämä johtuu tutkimuksen mukaan hyvän kirjoitetun ja puhutun ruotsin kielen puutteesta. Tutkimuksessa korostetaan hyvien kielimallien merkitystä, sekä täysin ruotsinkielisten yhteyksien ja ympäristöjen stimuloimista. Tiedotusvälineissä käytetyn kielen merkitys korostuu myös raportissa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset olivat myös havainneet vakavia puutteita ruotsinkielisissä käännöksissä sekä idiomaattisten sanontojen tulkinnoissa.
Suomen Kuntaliitto
Suomen Kuntaliiton ruotsinkielisen verkoston tavoitteena on antaa ruotsinkielisille asukkaille hyvät elinehdot luomalla edellytykset demokratialle, tasa-arvolle ja kestävän tulevaisuuden kehitykselle. Toteuttaakseen nämä tavoitteet, ruotsinkielisen verkoston jäsenet antavat palvelua, joka on lähtöisin kuntien ja kuntayhtymien tarpeesta.
Suomen Kuntaliitossa toimii ruotsinkielinen sihteeristö. Se huolehtii muun muassa kaksikielisten ja ruotsinkielisten kuntien ja kuntayhtymien neuvonnasta ja koulutuksen järjestämisestä. Se järjestää vuosittain noin 50 eri kurssia ja konferenssia kunnissa. Sihteeristö tuottaa myös ruotsinkielisiä julkaisuja, Finlands kommuntidning -lehteä ja muuta informaatiota kuntien viranomaisille. Sihteeristö palvelee myös Ahvenanmaan kuntia.
Ruotsinkielinen valtuuskunta kokoontuu muutamia kertoja vuodessa. Sihteeristö valmistelee ja koordinoi tapaamisia yhdessä ruotsinkielisen verkoston henkilöiden kanssa. Valtuuskunta käsittelee ja antaa lausuntoja kysymyksissä, jotka koskevat erityisesti ruotsinkielisiä ja kaksikielisiä kuntia.
Kuntien kielisäännökset/-määräykset
Kuntien ja kuntayhtymien velvollisuutena on turvata molempien kieliryhmien sivistykselliset ja yhteiskunnalliset tarpeet yhtäläisin perustein. Kielilain rajoissa kaksikielisillä kunnilla on ollut varsin vapaat kädet päättää menettelystään kieliasioissa. Kielitaitolaki ei koske kunnan virkailijoita. Sitä vastoin kunnat ovat velvollisia huolehtimaan siitä, että niillä on palveluksessaan sellaisen kielitaidon omaavaa henkilöstöä, että kielilain säännökset tulevat noudatetuiksi.
Uudistetussa kuntalaissa vuodelta 1995 säädetään, että kaksikielisen kunnan on annettava erikielisille asukkailleen palvelua yhtäläisillä perusteilla. Kunnan tulee kirjata tarkemmat säännöt palvelujen järjestämisestä ohjesääntöönsä. Suomen Kuntaliitto suosittaa, että kuntien tulee sisällyttää ohjeisiinsa säännöksiä molempien kieliryhmien tarpeiden tasa-arvoisesta huomioimisesta kunnan hallinnossa ja toiminnassa mukaan lukien kunnallinen tiedotus. Tämä tarkoittaa muun muassa kuntalaisten oikeutta saada omakielistä palvelua kaikilla kunnan toimialueilla.
Kaksikielisillä kunnilla onkin sisällytettynä kunnan johtosääntöön omat kielimääräykset tai –säännökset koskien viran- ja toimenhaltijoita. Niillä pyritään turvaamaan yhtäläinen palvelu molempien kieliryhmien edustajille.
Kokkolassa, jossa ruotsinkielisiä on hieman alle 20 prosenttia, on kaupungin kielimääräykset vuodelta 1976. Niissä sanotaan, että jokaisen pääasiassa yleisöpalvelua tai tähän rinnastettavia tehtäviä suorittavan palveluelimen tai vastaavan on sujuvasti kyettävä palvelemaan sekä suomen- että ruotsinkielisiä asukkaita näiden omalla äidinkielellään. Viran- tai toimenhaltijoilta, joiden tehtävien menestyksellinen hoito edellyttää sekä suomen- että ruotsinkielen taitoa, vaaditaan, että he joko kielitodistuksella tai muulla tavoin kykenevät osoittamaan tulevansa toimeen molemmilla kotimaisilla kielillä. Ruotsinkielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito vaaditaan joiltakin johtavassa asemassa olevilta viranhaltijoilta. Kielitaidon toteaa kaikissa tapauksissa se viranomainen, jonka tehtäviin kuuluu viran- tai toimenhaltijan valitseminen. Erityisistä syistä voidaan myöntää erivapaus tai lievennys vaadittavasta kielitaidosta.
Helsingissä kielitaitosääntö on vuodelta 1976 ja siinä sanotaan, että lainsäädännössä tarkoitetun kielellisen palvelutason ylläpitämiseksi asianomaisen viranomaisen on huolehdittava siitä, että viraston tai laitoksen henkilökuntaan kuuluu kielilain edellyttämällä tavalla suomen- ja ruotsinkieltä osaavia henkilöitä. Säännössä sanotaan, että lääkäriltä, ylihoitajalta, apulaisylihoitajalta ja sosiaalihoitajalta vaaditaan vähintään ruotsinkielen tyydyttävä suullinen taito. Mutta milloin erityisen painavat syyt niin vaativat, voidaan myöntää erivapaus tai lievennys kielitaitovaatimukseen.
Espoon kaupungin kielitaitosääntö tuli uusittuna voimaan vuonna 1990. Se on sisällöltään samanlainen kuin Helsingin kaupungin kielitaitosääntö, eli kunkin viraston tai laitoksen on pidettävä huolta siitä, että pääasiallisesti yleisöpalvelua tai tähän rinnastettavia tehtäviä suorittava toimintayksikkö tai sen osa kykenee palvelemaan sekä suomen- että ruotsinkielisiä asiakkaita näiden omalla äidinkielellä. Tiettyjen virkojen ja toimien osalla on erikseen säädetty niiden kielitaitovaatimuksista. Kielitaito on pystyttävä osoittamaan kielitodistuksella, yliopiston tai korkeakoulun tutkintotodistuksella, ylioppilastutkintotodistuksella tai keskiasteen ammatillisen oppilaitoksen päästötodistuksella. Ylempi viranhaltija tai toimielin voi myöntää erivapauden tai lievennyksen kielitaitosääntöön.
Kielilisä
Kuntien työntekijöille maksetaan kaksikielisillä alueilla kielilisää, mikäli työntekijä joutuu käyttämään ruotsinkieltä tehtävissään joko suullisesti, kirjallisesti tai sekä että. Kielilisälle ei ole olemassa mitään yleislinjaa, vaan jokainen kunta saa itse määrätä sen suuruuden ja myöntämisperusteet. Esimerkiksi Kokkolassa kielilisä on 70-160 mk kuukaudessa. Se määräytyy siten, että kirjallisesti työssään ruotsia käyttävä saa 70 mk, suullisesti käyttävä saa 90 mk ja sekä kirjallista että suullista kielitaitoa vaativissa tehtävissä oleva henkilö saa 160 mk kuukaudessa. Työntekijä anoo kielilisän kunnalta, ja sen saaminen vaatii kielitodistuksen sekä lähimmän esimiehen todistuksen siitä, että henkilön tehtävät vaativat ruotsinkielen käyttöä.
Tammisaaressa viran ja toimenhaltijat, jotka joutuvat käyttämään suomenkieltä työssään, saavat kielilisän. Kielilisän saaminen vaatii kielitodistuksen ja esimiehen vahvistuksen siitä, että alainen joutuu käyttämään työssään suomenkieltä. Kielilisän markkamäärä on sidottu työsopimukseen.
Porvoossa ruotsinkieltä työssään käyttävät viran- tai toimenhaltijat saavat myös kielilisän. Sen saamiseen vaaditaan kielitodistus. Hyvästä ruotsinkielen taidosta maksetaan 90 mk kuukaudessa ja tyydyttävästä ruotsinkielen taidosta 70 mk.
Turussa kielilisää maksetaan noin 10 prosentille kaupungin työntekijöistä. Hyvästä suullisesta ruotsinkielen taidosta saa 70 mk kuukaudessa, hyvästä suullisesta ja kirjallisesta taidosta 90 mk ja täydellisestä kielitaidosta 120 mk kuukaudessa. Tyydyttävästä kielitaidosta ei makseta mitään. Turun kaupunki vaatii valtion kielitutkintolautakunnan kielitodistuksen.
Vähemmistökielen lautakunnat sairaanhoitopiireissä
Erikoissairaanhoitolain mukaan kaksikielisiä tai erikielisiä kuntia käsittävässä sairaanhoitopiirissä on oltava lautakunta kielellistä vähemmistöä varten. Tällaisia sairaanhoitopiirejä ovat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Vaasan sairaanhoitopiiri, Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Näistä Vaasan sairaanhoitopiiri on ruotsinkielinen, joten siellä on suomenkielen vähemmistökielen lautakunta.
Sairaanhoitopiirien vähemmistökielisten lautakuntien omissa hallinto- ja johtosäännöissä on säädetty niitä koskevien tehtävien sisällöstä. Yleisesti lautakuntien tehtävänä on huolehtia siitä, että potilas saa sairaanhoitopiirissä erikoissairaanhoidon palveluja omalla äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vähemmistökielisen lautakunnan tehtävänä on ruotsinkielisen hoitoympäristön edistäminen. Tätä tarkoitusta varten lautakunnan on tarkistettava, että vähemmistökielisen väestön erikoissairaanhoitolain mukainen oikeus saada hoitoa ja asioida äidinkielellään turvataan. Se myös käsittelee ruotsinkielellä annettavan lääketieteellisen tai muun terveydenhuoltoalan opetuksen ja tutkimuksen edellytysten turvaamiseen liittyviä asioita sekä antaa niitä koskevia lausuntoja sairaanhoitopiirin hallitukselle ja tekee niitä koskevia ehdotuksia. Lautakunta myös seuraa henkilöstön vähemmistökielen taitoa sekä tekee tätä koskevia ehdotuksia ja valvoo kielitaitovaatimusten noudattamista. Lautakunnan on myös toimitettava hallitukselle toimintakertomus sekä annettava toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksensa.
Vähemmistökielisillä sairaanhoitoalueilla on vähemmistökielisen lautakunnan alaisuudessa vähemmistökieliset jaostot. Niiden tehtävänä on paikallisesti seurata vähemmistökielisen väestönosan oikeutta saada hoitoa äidinkielellään ja käsitellä omalta osaltaan terveydenhuoltohenkilökunnan vähemmistökielen opetusta.
HUS-piirin ruotsinkielistä lautakuntaa voidaan pitää hyvänä esimerkkinä vähemmistökielisen lautakunnan aktiivisesta ja tavoitteellisesta toiminnasta. Lautakunnan toiminnan vaikutuksesta HUS-piiri järjestää säännöllisesti henkilökunnalle ruotsinkielen koulutusta. Kurssit kuuluvat HUS-piirin koulutusohjelmaan ja rahoitus koulutukseen tulee keskitetysti sairaanhoitopiiristä. Henkilökunta saa käydä koulutuksessa työaikana. Ruotsinkielinen lautakunta on aloittamassa vuoden 2001 alussa tutkimuksen, jolla tullaan kartoittamaan kaikkien HUS-piirin sairaaloiden kyky hoitaa ruotsinkielisiä asiakkaita. Tutkimus tehdään sekä potilaiden että henkilökunnan kyselyihin pohjautuen. Tutkimuksella pyritään etsimään ne kapeikot hoidossa, jotka vaikuttavat omakielisen palvelun saamiseen. Ongelmakohtiin tullaan tarttumaan heti tutkimuksen valmistuttua. Ruotsinkielinen lautakunta tekee paljon yhteistyötä myös Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa tarkoituksenaan parantaa lääkäreiden ruotsinkielistä koulutusta. Yhteistyötä tehdään tiiviisti myös Arcadan kanssa ruotsinkielisen koulutuksen kehittämisessä. Lautakunta kirjoittaa lisäksi aktiivisesti sisäisessä lehdessä ja toiminta on vaikuttanut siihen, että lehdessä olevat avoimet työpaikat ilmoitetaan aiemmasta poiketen nykyisin myös ruotsinkielellä. Lautakunta on myös onnistunut saamaan vuoden 2001 budjettiin 130 000 markan ylimääräisen osoituksen käännöstyöhön.
Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vähemmistökielisen lautakunnan tehtävänä on kehittää ja koordinoida ruotsinkielisen vähemmistön erikoissairaanhoitoa ja hoitohenkilökunnan ruotsinkielen opetusta. Näitä tehtäviä varten tulee lautakunnan noudattaa ja edistää ruotsinkielisen väestön oikeuksia, jotka on säädetty erikoissairaanhoitolaissa. Lautakunnan tulee myös noudattaa ja edistää kielitaitoisen hoitohenkilökunnan koulutusta ja tehdä yhteistyötä eri viranomaisten ja organisaatioiden kanssa edistämään tasapainoa kielitaitoisen hoitohenkilökunnan tarjonnan ja kysynnän välillä.
Ruotsinkielinen lautakunta on järjestänyt viimeksi vuosina 1998 ja 1999 Svenska Kulturfondenin 40 000 markan avustuksella kielikoulutusta lääkäreille, hoitohenkilökunnalle sekä muulle sairaalan henkilökunnalle. Koulutus kesti muutaman kuukauden ja sitä oli muutama tunti viikossa. Koulutus ajoittui osittain työ- ja osittain vapaa-ajalle. Koulutus on saanut poikkeuksetta hyvää palautetta henkilökunnalta.
Ruotsinkielisen lautakunnan tulee myös antaa lausuntoja valituksista, jotka koskevat potilaan oikeuksia saada omakielistä palvelua. Sen tulee myöskin valvoa, että kielitaitoista henkilöstöä on palveluyksiköissä, poliklinikoilla ja osastoilla. Lautakunta on viestittänyt myös Kokkolan sosiaali- ja terveysalan oppilaitokselle siitä, että sen tulisi huomioida opetuksessaan paremmin ruotsinkieliset opiskelijat.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on perussopimuksessa määrätty huolehtimaan ruotsinkielisen väestön erikoissairaanhoidon järjestämisestä ja ruotsinkielisen terveydenhoitokoulutuksen kehittämiseksi ja yhteensovittamiseksi. Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Lautakunnan toiminnasta ei ole yksityiskohtaisempia kirjallisia säännöksiä tai suosituksia.
Suomenruotsalaiset kansankäräjät – Svenska Finlands Folkting
Suomenruotsalaiset kansankäräjät perustettiin vuonna 1919. Käräjät valvoo ruotsinkielisten asemaa Suomessa ja vaikuttaa toimivan kaksikielisyyden hyväksi, työskentelee ruotsinkielisen väestön kulttuuristen tarpeiden tyydyttämisen hyväksi sekä valvoo sitä, että ruotsinkieliset saavat saman valtiollisen ja kunnallisen informaation kuin suomenkielinen väestö.
Suomenruotsalaiset kansankäräjät katsoo tiedottamisen olevan välttämätön perusta, jolle muu toiminta rakennetaan. Nykyisin käräjien kokonaistehtävänä on luoda mahdollisimman syvä vuoropuhelu kielirajojen yli maan toisen kansalliskielien, ruotsin, merkityksestä. Käräjät valvoo myös omia valtuuskuntiaan koulutuksessa, hallinnossa ja väestöpolitiikassa ruotsinkielisen väestön tarpeiden suhteen, muun muassa antamalla lausuntoja ajankohtaisista lakiehdotuksista. Käräjät julkaisee myös raportteja ja harjoittaa kielisuojatoimintaa.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa toimiva seitsemänjäseninen ruotsinkielenlautakunta ottaa kantaa etenkin ruotsin kieltä koskeviin periaatteellisiin kysymyksiin. Se harjoittaa tutkimusta, laatii sanakirjoja sekä antaa suosituksia ja neuvontaa kielenkäytöstä.
Päivittäin ilmestyvien ruotsinkielisten sanomalehtien määrä on Suomessa suurempi kuin millään muulla kielellisellä vähemmistöryhmällä maailmassa. Päivittäin ilmestyy noin 15 ruotsinkielistä sanomalehteä. Sanomalehtien lisäksi ilmestyy n. 150 aikakauslehteä.
Yleisradiolla on kaksi ruotsinkielistä radiokanavaa: Radio Vega, jolla on myös alueellisia ruotsinkielisiä toimituksia, ja Radio Extrem. Televisiolähetykset Ruotsista on saatavilla suuressa osassa ruotsinkielistä Suomea. Finlands Svenska Televisionilla on lisäksi kymmenesosa koko kansallisesta television lähetysajasta.
Kaksikielisissä kunnissa ja kaksikielisillä valtion virka-alueilla pätee yleinen, varsinainen kaksikielisyys, jonka mukaisesti koko väestölle annettavat ilmoitukset on laadittava molemmilla kielillä. Kuulutusten ja tiedonantojen lisäksi myös esimerkiksi opasteiden ja tienviittojen on oltava kaksikielisiä. Varsinaisen kaksikielisyyden toteutumista lääni- ja kuntatasolla selvitettiin kirjallisilla kyselyillä kaikkiin lääninhallituksen toimipisteisiin sekä haastatteluilla muutamiin kuntiin.
Lääninhallitusten kysely tehtiin sosiaali- ja terveysosastoille, mutta siinä kysyttiin asiakirjojen ym. kääntämisen osalta koko toimipisteen tilannetta. Vain Länsi- ja Etelä-Suomen lääninhallitukset tiedottavat sekä suomeksi että ruotsiksi. Etelä-Suomen lääninhallitukselta ei tullut yhdeltäkään toimipisteeltä vastausta kyselyyn, mutta puhelimitse tiedustellen selvisi, että Helsingin ja Kouvolan toimipisteet tiedottavat ja kääntävät asiakirjoja molemmille kielille. Kaikki lomakkeet, päätökset, tiedotteet ym. käännetään myös ruotsiksi. Käännökset ilmestyvät yleensä yhtä aikaa suomenkielisen aineiston kanssa. Kiireisinä aikoina tilataan käännösapua talon ulkopuolelta.
Länsi-Suomen lääninhallituksen toimipisteistä nykyään vain Turku hoitaa tiedottamisen molemmilla kielillä. Kaikki Länsi-Suomen lääninhallituksen alueen kaksikielisiin kuntiin menevät asiakirjat, lomakkeet ja tiedotteet toimitetaan molemmilla kielillä. Pelkästään suomenkielellä annettavasta koulutuksesta ja joillekin suppeille ryhmille tarkoitetusta materiaalista ei toimiteta käännöksiä. Ruotsinkielinen materiaali julkaistaan tavallisesti yhtä aikaa suomenkielisen kanssa, mutta kiireellisissä asioissa viive voi olla muutamia päiviä. Käännöstyötä teetetään jonkin verran myös yrityksillä, koska käännettävää on runsaasti.
Kunnista yhteyttä otettiin Kokkolaan, Vaasaan, Helsinkiin, Tammisaareen ja Porvooseen. Kokkolassa pääosin kaikki kaupungin omien virastojen ulkopuolelle menevät asiakirjat, tiedotteet, ilmoitukset ym. tehdään kahdella kielellä. Keskusviraston materiaalin kääntämisestä vastaa kaksi kääntäjää. Tavallisesti viivettä ei ole suomenkielisten ja ruotsinkielisten materiaalien ilmestymisessä. Kiireellisissä käännöksissä viive voi olla muutamia päiviä. Joskus kaupunki laittaa kirjeitä vain suomenkielellä myös ruotsinkielisiin kouluihin. Asiasta onkin tullut kouluilta huomautuksia.
Kaupungin eri osastot vastaavat pääosin itse tiedotteidensa ym. kääntämisestä ja aina ne eivät käännä kaikkea ruotsiksi. Syynä siihen on pätevän henkilökunnan puute. Kääntäjien mukaan ihanteellisin tilanne olisi, jos kääntämisen hoitaisi henkilö, joka on perillä käännöksen sisällöstä. Etenkin teknisen sanaston kääntäminen on vaikeaa asiaan perehtymättömille. Tilannetta kuitenkin helpottaa se, että eri osastoilla on yleensä kaksikielistä henkilökuntaa, joka voi avustaa kääntäjää. Eri alojen kattavat sanakirjat olisivat myös avuksi.
Vaasassa kielenkääntäjät kääntävät valtuuston kaikki asiakirjat ja hallituksen asiakirjoista esityslistan, pöytäkirjan ja osan liitteistä. Lautakunnat hoitavat itse esityslistojensa kääntämisen. Kuntalaisille pyritään laittamaan molemmilla kielillä kaikki tiedotteet, ilmoitukset, kuulutukset ym. Valituksia tulee silloin tällöin. Ruotsinkielisissä selvityksissä ja raporteissa saattaa olla muutamien kuukausienkin viive. Monesti toimeksiantajat eivät ajattele, että asiakirjat pitäisi toimittaa ajoissa kääntäjille. Näin vältyttäisiin viiveiltä.
Helsingissä keskusviraston asiakirjat kääntää kielenkääntäjä. Yleisesti voidaan sanoa, että asiakirjoista valtuuston asiakirjat sekä talousarvio käännetään ruotsiksi. Sen sijaan kaupungin hallituksen asiakirjoja ei pääsääntöisesti käännetä. Kuntalaisille tarkoitetut tiedotteet ym. eivät ilmesty aina molemmilla kielillä. Osastot hoitavat kääntämisen Helsingissäkin itse, ja aina he eivät tule edes ajatelleeksi kääntämistä. Lisäksi käännöksissä on jonkin verran virheitä. Ruotsinkieliset kuntalaiset ovat huomautelleet käännöksien puuttumisesta ja virheellisyyksistä. Ruotsinkielenkääntäjän mukaan nykyisin on vallalla trendi, joka suosii kääntämistä englanniksi ruotsin kustannuksella.
Tammisaaressa on ruotsinkielisiä 82,5 prosenttia, joten siellä kaikki kaupungin asiakirjat, tiedotteet ja ilmoitukset toimitetaan ruotsinkielellä. Tammisaaressa on sen sijaan suomenkielenkääntäjä, joka kääntää osan asiakirjoista. Kaupunginvaltuuston ja –hallituksen esityslistoja ja pöytäkirjoja ei käännetä suomeksi. Suomeksi käännetään lähinnä kuntalaisille menevät kuulutukset ja ilmoitukset.
Porvoossa asukkaista 34,4 prosenttia on ruotsinkielisiä. Siellä toimii viisi ruotsinkielenkääntäjää, jotka kääntävät lähestulkoon kaiken kaupungin kirjallisen materiaalin ruotsiksi. Kaikki kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat sekä liitteistä valtaosa käännetään ruotsiksi. Samoin kaikki kuntalaisille menevät tiedotteet, ilmoitukset ja kuulutukset lähtevät kaksikielisenä. Kielenkääntäjät kääntävät myös kaupungin kaikkien osastojen, esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen materiaalin ruotsiksi. Viivettä ei ole suomenkieliseen materiaaliin nähden, koska ne laitetaan aina yhtä aikaa jakeluun.
Suomen lainsäädäntö takaa hoidon ja asioinnin viranomaisissa sekä suomen- että ruotsinkielellä. Tästä huolimatta hoidon saaminen omalla kielellä ei ole itsestäänselvyys. Tehtyjen haastattelujen sekä useiden tutkimusten ja selvitysten mukaan, joihin tämä selvitys perustuu, suomenkielisissä sekä kaksikielisissä kunnissa, joissa on suomenkielinen enemmistö, ei automaattisesti saa hoitoa omalla kielellään. Palvelua annetaan henkilökunnan ehdoilla ja sillä kielellä, mitä he osaavat. Hoitohenkilökunta kokeekin kielitaitonsa usein puutteellisiksi. Puutteita on myös ohjeiden, esitteiden, lomakkeiden ym. saatavuudessa omalla kielellä.
Kuten aiemmin todettiin, erikoissairaanhoitolain mukaan kaksikielisiä tai erikielisiä kuntia käsittävässä sairaanhoitopiirissä on oltava lautakunta kielellistä vähemmistöryhmää varten. Joissain kunnissa kaksikielistä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaa myös keskitetään hallinnollisesti. Potilaat voidaan siten ohjata heitä parhaiten palveleville osastoille ja viranomaistahoille.
Kielivaatimukset sairaanhoidossa ovat hyvinkin vaihtelevia eri kunnissa. Folktinget julkaisi 1990 raportin ’Språkkrav och språktillägg inom sjukvården’. Se tarkastelee kaksikielisten kuntien menettelyä kielitaitovaatimuksissa hoitohenkilökunnan suhteen. Raportin mukaan mitään yhteistä säännöstöä ei ole olemassa. Vaatimukset vaihtelevatkin molempien kielten hyvistä suullisista ja kirjallisista taidoista siihen, ettei kielitaitovaatimuksia ole lainkaan.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista määrää, että jokainen potilas on oikeutettu saamaan korkeatasoista hoitoa. Aina tämä ei ole kuitenkaan itsestään selvää, sillä alan tutkimusten mukaan (esim. Styf 1995 ja 1997) hoitohenkilökunnalla on suuria puutteita kielitaidoissaan. Kieliongelmat vaikuttavat seuraavasti: kommunikaatio vaikeutuu ja viestinnän informaatioarvo laskee, väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa, hoitotilanne saattaa lukkiutua, kieli saattaa tuntua potilaasta töykeältä, potilashoidon taso laskee ja potilas on tyytymätön. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä samanlaisten ongelmien kanssa kamppailevat sekä ruotsinkieliset asiakkaat suomenkielisillä alueilla että suomenkieliset asiakkaat ruotsinkielisillä alueilla.
Hoitoon tulevaa potilasta puhutellaan tavallisesti kunnan valtakielellä ja lisäksi kielivalinta tapahtuu henkilökunnan taitojen mukaan – ei potilaan. Potilaalle voi olla siten kiusallista jatkaa keskustelua omalla kielellään. Yleensä henkilökunta kuitenkin suhtautuu positiivisesti siihen, että potilas puhuu omaa äidinkieltään.
Turun yliopistossa tehdyn pro gradu –työn ’Vård på modersmålet: språket, kommunikationen och informationen i vården’ mukaan potilaat ymmärtävät usein paremmin suomea kuin mitä heillä on kykyjä puhua sitä. Yli puolet tutkimuksessa mukana olleista Turun keskussairaalan potilaista kokivat, ettei heidän kielitaitonsa riittänyt vaativiin keskusteluihin ja 20 prosenttia ei osannut puhua suomea lainkaan. Lääkärit puhuivat usein potilaiden kanssa ruotsia, mutta hoitohenkilökunta harvemmin. Esimiehillä on usein myös ylioptimistinen käsitys hoitohenkilökunnan kielitaidoista, mikä luonnollisesti hidastaa ongelmaan tarttumista.
Suomenruotsalaiset potilaat eivät kokeneet henkilökunnan puutteita kielitaidossa suurena ongelmana, tärkeämpää oli saada diagnoosit ja hoito-ohjeet äidinkielellä. Jos paikalla ei ole potilaan kielen osaavaa henkilökuntaa, on mahdollisuuksien mukaan pyydettävä tulkkausapua. Tulkkipalvelut ovat kuitenkin laadultaan vaihtelevia: ammattitulkkien lisäksi käytetään kanslisteja ja sihteerejä, jotka osaavat kielen, mutta eivät välttämättä asiasisältöjä. Tulkkeja on erittäin vaikea saada nopealla aikataululla. Tulkin tilaaminen on osittain nihkeää myös sen vuoksi, että valtio ei korvaa tulkin käytöstä aiheutuneita kustannuksia. Yksi ratkaisu tulkkiongelmaan on videotulkkaus.
Hyvä esimerkki uuden teknologian hyödystä terveyspalveluihin on myös kuvapuhelin. Sillä on saatu aikaan hyviä tuloksia esimerkiksi syrjäseutujen mielenterveyspalveluissa. Jotta hoitotilanne olisi onnistunut, on välttämätöntä, että potilaan ja häntä hoitavan tahon äidinkieli on sama. Mielenterveyspalveluissa hoidon saaminen omalla äidinkielellä on erityisen tärkeää. Puhuttavat asiat ovat vaikeita myös omalla kielellä ja on kohtuutonta potilaan kannalta hoitaa palvelut vieraalla kielellä. Myös tulkin käyttö voi tuntua kiusalliselta mielenterveyspotilaasta.
Turunmaan mielenterveyskeskuksen Dialog-hanke (1997-2000) tarjosi etätyönä sosiaali- ja terveyspalveluita vaikeasti tavoitettaville kansalaisryhmille (saariston asukkaat) säästäen aikaa ja kustannuksia. Kuvapuhelun aikana voitiin muun muassa vaihtaa dokumentteja, lähettää kuvamateriaalia, keskustella röntgenkuvista ja tuottaa yhteistä tekstiä. Myös opettaminen, ryhmäneuvottelut ja kliininen hoitotyö ovat mahdollisia. Dialog-projektin aikana haluttiin osallistujille mahdollisuus kehittää uusia yhteistyö-, oppimis- ja yhteistyöalueita.
Projektissa toteutettiin muun muassa 800 tuntia kuvapuhelintyötä, josta 30 prosenttia oli asiakaskontakteja, pääasiassa mielenterveystyöstä. Kuvapuhelimen käytöstä saatiin erittäin positiivisia tuloksia mielenterveystyössä. Kuvapuhelimen käyttöön havaittiin liittyvän voimakas henkilökohtainen kontakti sekä merkittävä intimiteettiulottuvuus. Nämä seikat yllättivät myös projektin toteuttajat. Kuvapuhelin voidaankin nähdä neutraalina välineenä, joka antaa vapauden tunteen ja tilaa emotionaaliseen sitoutumiseen. Dialog-projektin puitteissa jokainen tunnin kestävä kontaktitilaisuus antoi 500 mk:n säästön. Siten kuvapuhelimen käyttö projektin mielenterveyspalveluihin antoi 120 000 mk:n säästön verrattuna siihen, että asiat olisi hoidettu perinteisellä tavalla (240h x 500mk).
Kaksikielisissä ympäristöissä on kritisoitu sisäistä viestintää ja koulutusta. Sisäisen informaation kulku ja tiedotuksen avoimuus on koettu ongelmaksi esimerkiksi Pietarsaaren sairaalassa. Kysely Pohjanmaan sairaaloiden potilasasiamiehille toi esiin kieliongelmat sairaanhoidossa. Kokkolassa sijaitsevaan Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan tulee valituksia ruotsinkielisen hoidon puutteista silloin tällöin. Valitukset eivät tule niinkään suoraan potilailta vaan ruotsinkielisten kansalaisryhmittymältä. Ryhmittymä myös kirjoittaa asiasta ajoittain paikallisiin lehtiin. Sairaalan henkilökunnalle järjestetään kielikoulutusta, mutta siitä huolimatta kielitaidossa on puutteita. Potilailta kuulee usein toiveita siitä, että hoitaja sanoisi edes jotain pientä, esimerkiksi hej tai god morgon, potilaan äidinkielellä siinäkin tapauksessa ettei osaa kunnolla kieltä.
"-Onko liikaa vaadittu, että hoitohenkilökunta opettelisi ilmaisemaan edes rutiiniasiat ruotsiksi? Joskus tuntuu, että olen toisen luokan kansalainen kun käytän omaa kieltäni, kun esimerkiksi sanon" tack". Hoitaja saattaa mulkoilla, eikä puhu mitään."
Vaasan keskussairaalan henkilökunta on hyvin kaksikielistä, eikä valituksia juurikaan tule. Seinäjoen keskussairaalassakaan ei ole ollut potilasasiamiehen mukaan ongelmia liittyen kieleen. Pietarsaaren sairaalaan tulee joskus valituksia, mutta koskaan ne eivät ole olleet vakavia tai toimenpiteisiin johtaneita. Pietarsaaren sairaalan kielikysymyksiä koskien on tehty tutkimus, jota tullaan käsittelemään suomenkielisen vähemmistön kohdalla.
Se, ettei valituksia ole tullut paljon ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö kieliongelma olisi todellinen. Usein potilas ei tiedä omista oikeuksistaan käyttää omaa kieltään tai ei ymmärrä vaatia sitä. Vaikka hän kokisikin vieraalla kielellä asioiden selvittämisen hankalaksi, on kynnys tarttua järeisiin keinoihin, eli esimerkiksi valituksen tekemiseen potilasasiamiehelle, korkea. Potilasasiamiehet ovat itse usein sairaalan henkilökuntaa, eivätkä ulkopuolisia ja puolueettomia arvioijia. Sen vuoksi myös heidän antamaan informaatioon siitä, ettei kielen kanssa ole juurikaan ongelmia, tulee suhtautua tietyin varauksin.
Tietoon on tullut myös tapauksia, joissa potilas on kokenut hoitohenkilökunnan käyttäytyneen lähes aggressiivisesti häntä kohtaan omakielistä palvelua pyydettäessä. Tästä saattaa aiheutua se, että potilas ei enää uskalla pyytää hoitoa omalla kielellään.
"Nainen otti yhteyttä tultuaan jälleen kerran kohdelluksi huonosti terveyskeskuksessa. Hän kertoi, että on halunnut päästä ruotsinkielentaitoisen lääkärin puheille, ja hän on myös päättänyt käyttää ruotsin kieltä asioidessaan. Hän pärjää suomen kielellä, mutta ei ole varma pystyykö hän ilmaisemaan itsensä eikä luota siihen että ymmärtää lääkärin ohjeet, mikäli ne tulevat suomen kielellä. Hän asioi usein terveyskeskuksessa.
- Minuun suhtaudutaan aggressiivisesti, minulle puhutaan töykeästi. Tunnen että henkilökunta on kyllästynyt minuun. Tänään minut nolattiin tietoisesti kun hoitaja kailotti ihmisiä täynnä olevassa odotustilassa, että nyt se ruotsin kieltä vaativa potilas pääsisi lääkärille."
Folktingetin maaliskuussa 2000 julkaisema tutkimus (Svenska på stan) paljastaa melkoisen paradoksin. Suomenkielisillä helsinkiläisillä ei ole mitään sitä vastaan, että heitä puhutellaan ruotsin kielellä. Mutta suomenruotsalaiset kuvittelevat että heidät koetaan hankalina jos he puhuvat omaa kieltään. Professori Erik Allardtin mukaan tällainen nöyristely voi johtaa älylliseen ja kulttuuriseen köyhtymiseen.
Tutkimuksen mukaan suuri osa ruotsinkielisistä on kokenut vihamielistä suhtautumista puhuttuaan ruotsia, minkä vuoksi he mieluummin ovat paljastamatta kielellistä identiteettiään.
Erik Allardt varoittaa, että käyttämättömänä ruotsista uhkaa tulla "diglossi", marginalisoitunut yksityiskieli, kuten "meänkieli" Tornionlaaksossa tai saamen kieli.
Terveydenhuoltoa ruotsinkielellä
Helsingissä on jo pitkään keskusteltu ja selvitelty ruotsinkielisen terveydenhuollon toimipisteen perustamista. Keväällä Helsingissä tehdyn kyselyn mukaan ruotsinkielisen yksikköön suhtaudutaan erittäin myönteisesti. Yksikön tulevaisuus, sen koko ja sijainti, riippuu hyvin pitkälle Marian sairaalaa koskevista päätöksistä. Sen yhteyteen voitaisiin perustaa ruotsinkielinen opetusterveydenhuoltoasema vuonna 2002, mikäli päivystysvastaanotot siirrettäisiin Laaksoon ja Meilahteen.
Kyselyyn vastanneista 1400 ruotsinkielisistä helsinkiläisistä 44,3 prosenttia halusi sitoutua ruotsinkieliseen terveyskeskukseen, vaikka yksikkö sijaitsisikin maantieteellisesti etäällä asuinpaikasta. Tutkija Markku Lankisen mukaan syy tähän on kaksitahoinen. Toisaalta suuri enemmistö on tyytymätön terveyskeskuksen nykyiseen ruotsinkieliseen palveluun, toisaalta kielellisen identiteetin merkitys korostuu.
Viranhaltijatasolla malli, jota on hahmoteltu vuodesta 1998 ja joka sisältää muitakin toimintoja sekä myös opetusta ja tutkimusta, on saanut erittäin myönteisen vastaanoton. Hallinnossa toimiva äidinkieleltään ruotsinkielinen henkilö on sitoutunut kahdeksi vuodeksi selvittämään ja kehittämään ruotsinkielistä terveydenhuoltoa Helsingissä.
Poliittista sitoutumista ei vielä kaikilta osin ole tapahtunut eikä päätöksen tekeminen välttämättä tule olemaan helppoa.
Samma på svenska
Svenska Social- och kommunalhögskolanin tekemän tutkimuksen "Samma på Svenska" (1998) mukaan kunnan koko ja kielisuhteet usein korreloivat keskenään, erityisesti suurten ja pienten kuntien osalta. Yllättävää ei ole myöskään se että asiat, jotka ovat ominaisia pienille ja suurille kunnille ovat sitä myös ruotsinkielisissä ja kaksikielisissä kunnissa, jossa on suomenkielinen enemmistö.
Tyypillistä pienille kunnille on usein se, etteivät ne pysty tarjoamaan palveluja itsenäisesti, vaan tekevät yhteistyötä muiden kuntien kanssa. Pienet kunnat tarjoavat myös harvoin vaihtoehtoisia palvelumuotoja, eivätkä tee kovin usein yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa perhe- ja kasvatusneuvontapalveluja lukuun ottamatta.
Keskisuurilla kunnilla on paremmat mahdollisuudet järjestää erilaisia palvelumuotoja itsenäisesti, mutta ne toimivat myös yhteistyössä toisten kuntien ja kolmannen sektorin kanssa sekä tarjoavat myös vaihtoehtoisia palvelumuotoja.
Kunnat, joissa on enemmän kuin 10 000 asukasta (tutkimuksessa luokiteltu suuriksi kunniksi), tarjoavat eniten vaihtoehtoja sosiaalipalveluissa ja tekevät runsaasti yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa.
Tutkimuksen mukaan täysin ruotsinkielisissä kunnissa on samat ongelmat kuin pienissä kunnissa. Kaksikielisille kunnille, joissa on ruotsinkielinen enemmistö, yhteistyö kolmannen sektorin kanssa on tavallisempaa kuin täysin ruotsinkielisille kunnille. Kunnille, joissa on suomenkielinen enemmistö, on tyypillistä järjestää ruotsinkielisiä palveluja. Niillä on myös vahva yhteistyö kolmannen sektorin kanssa ja runsaasti tarjontaa vaihtoehtoisista palvelumuodoista.
Vuonna 1985 sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä teki kaksikielisiin ja ruotsinkielisiin kuntiin kyselyn, jolla pyrittiin selvittämään sosiaalipalveluiden saatavuutta äidinkielellä. Kyselyn mukaan ruotsinkielisissä ja kaksikielisissä kunnissa, joissa enemmistön kielenä oli ruotsi, sosiaalipalveluita oli yleensä saatavilla omalla äidinkielellä. Osa erityispalveluista järjestettiin kuitenkin kuntien ulkopuolella. Poikkeuksena omakielisten sosiaalipalveluiden saatavuudessa oli päihdehuollon laitospalvelut, joiden saatavuudessa oli ongelmia.
Kaksikielisissä kunnissa, joissa enemmistön kielenä oli suomi, ruotsinkielisten oli melko ongelmallista saada äidinkielellään sosiaalipalveluita. Ongelmia oli etenkin päihdehuollon, sosiaalityön, kotipalvelun, lastensuojelun ja vanhustenhuollon saatavuudessa.
Tilanne ei ollut kohentunut huomattavasti 13 vuodessa: Svenska Social- och kommunalhögskolanin kyselyyn vastanneista kunnista 40 prosenttia ilmoitti, että heillä on ongelmia sosiaalipalvelujen järjestämisessä. Talous mainitaan tärkeäksi ongelman aiheuttajaksi, mutta yhtä usein ilmoitettiin, että kunnan koko on ongelmien taustalla. Vain kaksi kuntaa ilmoitti kunnan kielisuhteiden olevan taustalla vaikeuksiin järjestää sosiaalipalveluita. Kunnat olivat rakenteeltaan suuria ja enemmistöltään suomenkielisiä.
"Turun Itäisen sosiaalitoimisto ei ole kyennyt palvelemaan ruotsinkielistä turkulaismiestä ruotsin kielellä kun hän puhelimitse tiedusteli toimeentulotukeen koskevia asioita. Häneltä kysyttiin "puhutteko te lainkaan suomea" ja kävi ilmi että työntekijä ei puhunut eikä ymmärtänyt ruotsia. Asiakkaalle lähetettiin suomenkieliset lomakkeet ja ohjeet vaikka hän nimenomaan pyysi ruotsinkielisiä lomakkeita. Hänelle oli myös ilmoitettu, että ruotsinkieliset lomakkeet painetaan vasta vuonna 2001."
Kieleen perustuva palvelurakenne
Joissakin kaksikielisissä kunnissa on kokeiltu ja toteutetaan edelleen kieleen perustuvaa palvelurakennetta. Helsingissä toimii edelleen ruotsinkielinen sosiaalipalvelutoimisto, mutta Kokkolassa kieleen perustuva perusturvatoimen alueellinen jako on lopetettu.
Kokkolan kaupungin perusturvakeskus siirtyi alueelliseen jakoon vuonna 1990. Tällöin perustettiin kokeiluluontoisesti kolme alueellista sosiaalipalvelutoimistoa, joista yksi, II-alue, oli kaksikielinen. Sitä johti äidinkieleltään ruotsinkielinen aluejohtaja. Aluejako perustui ensisijaisesti maantieteelliseen jakoon, mutta kuitenkin kaikki kaupungin ruotsinkieliset asiakkaat saivat halutessaan käyttää II-alueen toimiston palveluja. Alueelle keskitettiin perusturvakeskuksen kaksikieliset työntekijät ja uusia työntekijöitä rekrytoidessaan aluetoimisto haki määrätietoisesti äidinkieleltään ruotsinkielisiä henkilöitä tai ruotsia hyvin taitavia suomenkielisiä henkilöitä.
Neljän kokeiluvuoden aikana ruotsinkieliset palvelut kehittyivät, kuten myös yhteistyö uusien palveluntuottajien kanssa. Arvioinnin mukaan palvelun tuottaminen maantieteen ja kielen perusteella - ja vielä sektoreittain niin, että jokainen aluejohtaja vastasi jonkun sektorin kehittämisestä (päivähoito, vanhustenhuolto, sosiaalityö, hallinto ja henkilöstö) - oli kankeaa, byrokraattista ja kustannuksia kasvattavaa.
Ruotsinkieliset asiakkaat hakeutuivat pääsääntöisesti II-alueen toiminnan piiriin, vaikka asuivatkin lähempänä toista toimistoa.
Nykyisin ruotsinkieliset palvelut turvataan lähinnä laatutyön kautta. Ei ole olemassa virkaa tai erillistä organisaatiota, vaan ruotsinkielisten yhteyshenkilöverkosto, johon kuuluvat perusturvajohtaja, tulosalueiden johtoryhmien ruotsinkieliset jäsenet sekä muita edustajia niin, että kaikki toimintamuodot on katettu. Lisäksi verkostoon kuuluvat lautakunnan ruotsinkieliset jäsenet, joista yksi toimii verkoston puheenjohtajana.
Verkoston tehtävänä on seurata ja kehittää ruotsinkielistä palvelutoimintaa ja tuoda esiin perusturvalautakunnalle palvelutoiminnan kehittämisen esteitä. Verkosto tiedottaa koulutusyhteisöille ruotsinkielisestä koulutustarpeesta ja pitää yhteyttä ruotsinkieliseen palveluverkostoon. Lisäksi verkosto seuraa ja kehittää ruotsinkielistä tiedotustoimintaa.
Perusturvajohtajan mukaan verkoston toiminta on ollut hyödyllistä. Pahin ongelma on ollut ruotsinkielisten lähihoitajien ja perushoitajien puute. Verkosto on tehnyt koulutusaloitteita ja nyt lähihoitajien oppisopimuskoulutus on käynnistymässä.
Terveyskeskuksen puolella on myös selviä puutteita ja siellä on käynnistynyt vastaavanlainen verkosto, jonka edustaja on otettu mukaan perusturvan verkostoon.
Helsingissä on ollut vuodesta 1990 saakka ruotsinkielinen sosiaalipalvelutoimisto (Sosve), joka tiedottaa sosiaalipalveluista sekä järjestää päivähoitoa, vanhustenhuoltoa, perheneuvontaa, lastensuojelua, vammaispalvelua, päihdetyötä ja kotipalvelua. Sosvella on tällä hetkellä lähes 400 työntekijää. Suurin yksittäinen sektori on päivähoito, jossa työntekijöitä on noin 350. Päivähoito käsittää tällä hetkellä 28 päiväkotia, 11 ryhmäperhepäiväkotia ja 7 perhehoitajaa sekä 16 ostopalvelupäiväkotia.
Palvelujen tehostaminen johtaa väistämättä keskusteluihin eri toimintojen siirtämisestä toisiin organisaatioihin. Helsingissä on aikeita siirtää kaikki puheterapeutit terveysviraston alaisuuteen. Helsingin eteläisessä sosiaalipalvelukeskuksessa se voisi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että päivähoitoikäisten lasten puheterapian saaminen tulee yhtä vaikeaksi kuin ruotsinkielisten afaatikkojen kohdalla. Sen jälkeen kun vastuu heistä vuonna 1998 siirtyi Koskelan sairaalalle, yhtään ruotsinkielistä virkaa ei ole perustettu eikä palvelut omalla kielellä toimi. Kahdestatoista ruotsinkielisestä afaatikosta vain kolme sai puheterapiaa ruotsin kielellä, muut joutuivat tyytymään suomenkieliseen puheterapiaan.
Ruotsinkielisen sosiaalipalvelutoimiston alaisuudessa toimivat puheterapeutit työskentelevät päiväkodeissa, ja voivat helpommin tunnistaa lasten ongelmat ja ryhtyä toimenpiteisiin. Terveysvirastossa puheterapeutit ottavat vastaan potilaita neuvolasta annetulla lähetteellä. Neuvoloilla taas ei aina ole ruotsinkielistä henkilökuntaa, minkä vuoksi ruotsinkielisten lasten pelätään joutuvan huonompaan asemaan.
Sosven nykymalli ei palvele tasapuolisesti ruotsinkielisiä asiakkaita, sillä he joutuvat usein kääntymään monen virkailijan puoleen ennen kuin oikea palvelupiste löytyy. Asiakkaat eivät tällä hetkellä aina tiedä, mistä ruotsinkielistä palvelua voi saada. Tämä johtuu Helsingin sosiaalikeskusjaosta, jossa Sosve toimii eteläisen sosiaalikeskuksen yhteydessä.
Vammais- ja kehitysvammahuollon osalta tilanne on selkeästi parempi verrattuna muihin sosiaalipalveluihin. Tämä johtuu hyvin pitkälti Kårkullan kuntayhtymän tarjoamista palveluista.
Kårkullan kuntayhtymä
Ruotsinkielisillä kehitysvammaisilla on oikeus lain turvaamaan ilmaiseen hoitoon. Kårkullan kuntayhtymä tarjoaa sellaisia sosiaalipalveluja, joita kunnat eivät järjestä itse. Kårkullan päätehtävänä on tukea kehitysvammaisia siten, että he voisivat elää mahdollisimman tavallista elämää omassa kotiympäristössään. Kårkullaan kuuluu 47 kaksi- tai ruotsinkielistä kuntaa ruotsinkielisestä Suomesta aina pohjoisesta Kokkolasta itään Loviisaan saakka. Vuonna 1999 kuntayhtymä maksoi palkkaa noin 1000 henkilölle kuukausittain (luku sisältää sekä osa- että kokoaikaiset työntekijät).
Kårkullalla on hyvin rakennettu verkosto, joka tarjoaa muun muassa laitoshoitoa, asumis- ja päivähoitomahdollisuuksia, suojatyötä sekä neuvontapalveluja. Kårkulla pitää yllä myös päihdehuoltoa Maalahden Pixneklinikalla.
Kårkullan hoitokodissa Paraisilla asui vuoden 1999 lopussa 96 ruotsinkielistä kehitysvammaista ympäri maata. Hoitokodin tavoitteena on saada asumisesta niin kodinomaista kuin mahdollista. Kuntayhtymä tarjoaa myös ryhmäasumista, huoneistoasumista ja turva-asumista kehitysvammaisille. Asumispalveluja käytti vuonna 1999 451 ruotsinkielistä kehitysvammaista.
Päivittäistoimintaa tarjoaa 13 kuntaa. Periaatteena on, että kaikille henkilöille vamman asteesta riippumatta tarjotaan työtä ja/tai mielekästä toimintaa omien kykyjen ja toiveiden mukaisesti. Varsinaista suojatyötä järjestetään Pietarsaaressa, Paraisilla, Kemiössä ja Molpessa. Vuoden 1999 aikana 73 ruotsinkielistä kehitysvammaista oli suojatyössä. Pietarsaaren työklinikalla on käytettävissä yöpymistilat niille, jotka tulevat muilta paikkakunnilta. Klinikka ottaa vastaan asiakkaita koko ruotsinkielisestä Suomesta mutta myös suomenkielisiä asiakkaita lähialueilta. Osa asiakkaista on kehitysvammaisia, jotka pyrkivät pääsemään normaaliin työelämään. Klinikalla oli vuonna 1999 70 asiakasta, josta puolet oli naisia. Suomenkielisiä asiakkaita oli alle 1/3 kaikista asiakkaista.
Pixneklinikka Maalahdessa on Suomen ainoa ruotsinkielinen yksikkö, joka tarjoaa laitoshoitoa päihteidenkäyttäjille. Klinikka on avoinna kaikille kaksi- ja ruotsinkielisille päihteiden väärinkäyttäjille, jotka haluavat hoitoa ruotsiksi. Klinikan paikkamäärä on 14 ja vuonna 1999 asiakkaita oli 128.
Päivähoito
Lasten päivähoidon osalta kunnilla on ollut vaikeuksia arvioida ruotsinkielisten päivähoitopalveluiden tarvetta, koska yhä useammat ruotsinkieliset perheet ovat käytännössä kaksikielisiä. Kaksikielisissä perheissä katsotaan usein lasten päivähoidon saatavuuden kannalta olevan tärkeämpää sen, että hoitopaikka sijaitsee kodin lähellä kuin sen, että palveluja saadaan lapsen äidinkielellä. Yleisesti ruotsinkielisiä päivähoitopalveluja on kaupungeissa saatavilla hyvin, mutta haja-asutusalueilla ja suurten kaupunkien lähiöissä niiden saatavuus on rajattua. Toisaalta päivähoidossa näkyy samansuuntainen trendi kuin koulutoimessa, kun kaksikielisten perheiden lapset usein halutaan ruotsinkieliseen päivähoitoon.
Kokkolassa esimerkiksi lasketaan, että äidinkieleltään ruotsinkielisten lisäksi noin 20 prosenttia koulunsa aloittavista kaksikielisistä lapsista hakeutuu ruotsinkieliseen kouluun.
1990-luvulla ja erityisesti päivähoidon subjektiivisten oikeuksien laajentumisen jälkeen paineet päivähoidon järjestämisessä ovat olleet melkoiset. Havaittavissa on, että yksityisten, yhdistysten ja osuuskuntien järjestämää päivähoitoa on hyödynnetty enemmän kuin koskaan. Ruotsinkielisten lasten päivähoitoa on perinteisestikin järjestetty yhdistysten toimesta, mutta kunnat ovat laajentaneet tämänkaltaista yhteistyötä 1990-luvulla.
Samoin saamenkielisissä kunnissa yhdistykset ovat tuottaneet esimerkiksi kielipesätoimintaa. Yhteistyöstä on olemassa käytännön tason malleja, joita on levitetty muun muassa Verkostoituvat Erityispalvelut-hankkeen kautta.
Sosiaalihuollon lainsäädäntö
Sosiaalihuollon lainsäädäntöä ollaan parhaillaan uudistamassa. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) tulee voimaan 1.1.2001. Sen mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa. Laissa sanotaan myös, että mikäli sosiaalihuollon henkilöstö ei hallitse asiakkaan käyttämää kieltä taikka asiakas ei aisti- tai puhevian tai muun syyn vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkitsemisesta ja tulkin hankkimisesta. Jos on kysymys asiasta, joka voi tulla vireille viranomaisen aloitteesta, on tulkitsemisesta ja kääntämisestä huolehdittava siten kuin hallintomenettelylain (598/1982) § 22 säädetään.
Esitystä on arvosteltu, koska se ei tee eroa maan molempien kansalliskielten sekä vähemmistökielten välillä. Esitys sisältää yhden selvän poikkeuksen periaatteeseen siitä, että toimenhaltijan kaksikielisissä kunnissa pitäisi pystyä käsittelemään asioita kunnan molemmilla kielillä, suomella ja ruotsilla.
Mikäli sosiaalihuoltolakiin kirjattaisiin tällainen muutos, tarkoittaisi se käytännössä, että voimassa olevaa lainsäädäntöä ei voitaisi toteuttaa niin, että suomen- ja ruotsinkieliset tulisivat palvelluksi yhdenvertaisin perustein. Kaksikielisessä kunnassa lähtökohdan tulee olla, että asiakas saa henkilökohtaista palvelua omalla äidinkielellään, oli se sitten suomi tai ruotsi.
Näin ollen tulkin käyttö on suositeltavaa niissä yksikielisissä kunnissa, missä viran- ja toimenhaltijoilta ei vaadita toisen kotimaisen kielen hallintaa. Kaksikielisten kuntien osalta tällaista mainintaa ei tulisi hyväksyä.
Tulkkaus on kuitenkin suositeltava vaihtoehto vähemmistökielisten kommunikoinnin helpottamiseksi, joskin asiakkaat ja myös henkilökunta saattavat kokea toisen henkilön läsnäolon vaikeaksi.
Todettakoon tässäkin yhteydessä, että henkilökunnan tekninen kielitaito ei yksinomaan riitä asiakkaan tilanteen hahmottamiseksi ja asiakassuhteen kehittämiseksi. Laajempi kielen ja kulttuurin tunteminen on välttämätöntä, jotta diagnoosi ja hoitosuosituksia voitaisiin varmuudella tehdä.
Lailla säädetään myös sosiaaliasiamiehen nimittämisestä kuntiin. Kahdella tai useammalla kunnalla voi olla yhteinen sosiaaliasiamies. Se voidaan rinnastaa terveydenhuollon puolella olevaan potilasasiamieheen. Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita tämän lain soveltamiseen liittyvissä asioissa, avustaa asiakasta muistutuksen teossa omasta kohtelustaan sosiaalihuollon toimintayksikön vastuuhenkilölle tai sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle, tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja toimia muutenkin asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi sekä seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä kunnassa ja antaa siitä vuosittain selvitys kunnanhallitukselle.
