STM

14.02.2001


IKÄÄNTYMISEN VAIKUTUKSISTA TYÖMARKKINOILLA

Väestön ikääntymiseen on julkisuudessa liitetty erilaisia uhkakuvia. Sen pelätään esimerkiksi johtavan pysyvään työvoimapulaan tai eläkkeiden ja muiden julkisten menojen rajuun kasvuun ja siten hyvinvointivaltion kriisiin. Näiden uhkakuvien mahdollisuus on virittänyt ikääntymiseen liittyvää tutkimusta eri tahoilla. Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa (VATT) on tehty sekä ikääntymisen välittömiä vaikutuksia valottavia tutkimuksia (esim. Parkkinen, 1998 ja Vanne, 1998) että sellaisia työmarkkinatutkimuksia, joissa työvoiman ikä on mukana eräänä taustamuuttujana.

Tässä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta tehdyssä katsauksessa pyritään kokoamaan yhteen VATT:ssa ja muualla tehtyjen tutkimusten antama tieto väestön ikääntymisestä ja ikääntymisen työmarkkinavaikutuksista. Osa käytetyistä tutkimuksista perustuu joitakin vuosia vanhaan aineistoon. Esimerkiksi työttömyysturvaan ja työvoimapolitiikkaan tehdyt muutokset merkitsevät sitä, ettei tutkimuksissa havaittu käyttäytyminen enää aina ole mahdollista. Tämän tapaiset muutokset on tutkimustulosten tulkinnassa pyritty ottamaan huomioon.

Katsauksen rakenne on seuraavanlainen. Luvussa 1 tarkastellaan väestön ikääntymistä Suomessa historian ja ennusteiden valossa sekä tehdään tiivis kansainvälinen vertailu. Lukuun sisältyy myös suppea alueellinen tarkastelu. Luvussa 2 ikääntymistä tarkastellaan työvoiman tarjonnan ja työttömyyden näkökulmasta. Luvussa 3 referoidaan ikääntyvien työmarkkina-asemaa selvittävien tutkimusten tuloksia. Luku 4 esittelee eräitä viime aikaisia kehityspiirteitä, joissa voidaan nähdä muutoksen enteitä. Lopuksi pohditaan, mitä voidaan tehdä ikääntyvien työmarkkina-aseman parantamiseksi.

1. VÄESTÖN IKÄÄNTYMINEN SUOMESSA

Ikääntyminen on Suomessa melko uusi ilmiö

Väestön ikääntyminen on Suomessa historiallisessa katsannossa varsin tuore ilmiö. Eliniän yhtäjaksoinen piteneminen alkoi viime vuosisadan lopulla. Vastasyntyneen tyttölapsen odotettavissa oleva elinikä kohosi 1870-luvun noin 43 vuodesta 50 vuoteen 1910-luvulle tultaessa, 55 vuoteen 1920-luvulla, 60 vuoteen 1940-luvun alussa, 70 vuoteen 1950-luvun puolivälissä, 75 vuoteen 1970-luvun alussa ja on nyt yli 80 vuotta. Runsaassa sadassa vuodessa elinikä on lähes kaksinkertaistunut. Miehillä kehitys on ollut samankaltainen. 1870-luvulla syntynyt poikalapsi saattoi odottaa elävänsä 41-vuotiaaksi, vuosisadan vaihteessa odotusarvo oli jo 45 vuotta, 1920-luvun alussa 50 vuotta, 1940-luvun lopulla 60 vuotta, 1980-luvun alussa 70 vuotta ja nyt runsaat 73 vuotta. Aina 1950 - 60-luvuille saakka eliniän odote oli Suomessa selvästi alempi kuin yleensä teollisuusmaissa ja senkin jälkeen Suomen miehet ovat eläneet teollisuusmaiden miehiin nähden varsin lyhyen elämän.

Kuvio 1. Vastasyntyneen odotettavissa oleva elinikä 1871-2030

Kuvio 1. Vastasyntyneen odotettavissa oleva elinikä 1871-2030

Lähde: Lindgren, 1990. Väestönmuutostilastot. TK, 1998.

Tilastokeskuksen uusimmassa väestöennusteessa (TK, 1998) eliniän odotetaan edelleen pitenevän niin, että vuonna 2030 se on naisilla 84 vuotta ja miehillä 78,7 vuotta. Tapahtuneeseen kehitykseen verrattuna tätä ei voi pitää rohkeana ja piteneminen voi hyvin olla nopeampaakin. Toisaalta Tanskan esimerkki osoittaa, ettei eliniän jatkuva piteneminen ole itsestään selvyys. Tanskassa odotettavissa oleva elinikä ei ole mainittavasti kohonnut pariin kymmeneen viime vuoteen (Hytti, 1998).

Eliniän piteneminen ei pitkään aikaan näkynyt väestön selvänä ikääntymisenä. Tähän on etenkin kaksi syytä. Ensinnäkin korkea syntyvyys piti lasten määrän suurena ja kasvatti koko ajan väkilukua niin, ettei vanhusten osuus kasvanut merkittävästi vaikka heidän määränsä kohosikin. Toiseksi eliniän piteneminen näkyi ensi vaiheessa lasten ja nuorten tai korkeintaan keski-ikäisten alentuneena kuolleisuutena. Vasta viime vuosikymmeninä on vanhojen ihmisten odotettavissa oleva elinikä pidentynyt nopeasti. 

Kuvio 2. 65-vuotiaan odotettavissa oleva elinikä 1901 - 97

Kuvio 2. 65-vuotiaan odotettavissa oleva elinikä 1901 - 97

Lähde: Lindgren, 1990. Väestötilastot.

65-vuotiaiden miesten jäljellä oleva elinikä pysyi koko 1900-luvun aina 1970-luvun alkuun saakka noin 11 vuoden tienoilla. Sen jälkeen elinikä on noussut tasaisesti ja on jo 15 vuotta. Saman ikäisillä naisilla odotettavissa oleva elinikä kohosi vuosisadan alun vajaasta 12 vuodesta noin 13 vuoteen 1930-luvulla, siitä edelleen 14 vuoteen 1970-luvulle tultaessa ja kääntyi sen jälkeen jyrkkään nousuun niin, että se on nyt jo lähes 19 vuotta. Samalla miesten ja naisten välinen ero on kasvanut vuosisadan alun yhdestä vuodesta nykyiseen neljään vuoteen.

Edellä kuvattu kehitys näkyy selvästi väestön ikärakenteessa. Se muuttui melko vähän 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Vuodesta 1900 vuoteen 1950 yli 64-vuotiaiden osuus väestöstä kohosi vain runsaalla prosenttiyksiköllä. Sen jälkeen muutos on ollut kiihtyvää. Vuosisadan puolivälistä eläkeikäisen väestön osuus on noussut yli 8 prosenttiyksiköllä ja vuoteen 2030 mennessä sen oletetaan edelleen kohoavan 11 prosenttiyksiköllä. 

Taulukko 1. Väestön ikärakenne 1900 - 2030

Vuosi 0-14 15-64 65-74 75- Väkiluku
osuus % osuus % osuus % osuus % 1000 henkilöä
1900 35,0 59,6 3,9 1,5 2656
1950 30,0 63,3 4,7 2,0 4030
1980 20,2 67,8 7,9 4,1 4788
2000 18,1 67,0 8,4 6,5 5181
2030 15,5 58,8 12,6 13,1 5250

Lähde: Lindgren, 1990 ja TK, 1998.

Väestöennusteen oletusten toteutuessa kaikkein vanhimman väestön osuus kasvaa nopeasti. Kun yli 75-vuotiaiden väestöosuus kohosi 1900-luvun alkupuolella vain puoli prosenttiyksikköä, on se sen jälkeen jo kolminkertaistunut ja ennusteen mukaan edelleen kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä.

Kun tarkastellaan työikäisen väestön osuutta, erottuvat vuosisadan viimeiset vuosikymmenet selvästi. Työikäisiä on yli kaksi kolmasosaa väestöstä. Tuotannollisessa mielessä ja huoltosuhteen kannalta väestön ikärakenne ei voisi juuri parempi olla. Tässä suhteessa palataan 2030-luvulla lähelle 1900-luvun alun tilannetta. Erona on kuitenkin se, että kun yli 65-vuotiaiden osuus oli vuosisadan alussa vain runsaat 5 prosenttia, on se vuonna 2030 jo yli 25 prosenttia. Vastaavasti lasten osuus on alle puolet siitä mitä 1900. Vaikka historia toistuu joissakin suhteissa, toiset piirteet ovat täysin erilaiset.

Suomessa ikääntyminen on hetken aikaa EU:n nopeinta

Suomessa väestön ikääntyminen tulee olemaan sodan jälkeisen syntyvyysboomin vuoksi poikkeuksellisen nopeata, vaikka osa suurista ikäluokista on muuttanut maasta. Kun tarkastellaan 60 vuotta täyttäneiden määrän suhdetta työikäisten (20 - 59-vuotiaat) määrään (vanhushuoltosuhde)1), on Suomi nyt EU:n keskimääräisellä tasolla. Jo vuonna 2015 suhde on Suomessa EU-maiden korkein. Tämä kehitys korostuu, kun muistetaan, että vielä vuosina 1975 ja 1985 vanhushuoltosuhde Suomessa oli alhaisempi kuin muissa EU-maissa.

__________
1)Vanhushuoltosuhde lasketaan normaalisti 65 vuotta täyttäneen ja 15 - 64-vuotiaan väestön määrien suhteena. Tässä käytetty työiän määrittely (20 - 59 vuotta) kuvaa kuitenkin mm. Suomen työvoimaan kuulumista paremmin. Vanhushuoltosuhteen kehityskuva on samanlainen molemmilla tavoin laskettuna, vaikka suhteen taso on erilainen.

Kuvio 3. Vanhushuoltosuhde (yli 59-vuotiaat/20 - 59-vuotiaat) EU-maissa ja Suomessa vuosina 1975 - 2025

Kuvio 3. Vanhushuoltosuhde (yli 59-vuotiaat/20 - 59-vuotiaat) EU-maissa ja Suomessa vuosina 1975 - 2025

Lähde: Van der Gaag, van Wissen, van Imhoff, Huisman. National and Regional Population Trends in the European Union. Population and social conditions 3/1999/E/n:o 8.

Kuvio 4. Yli 64-vuotiaiden osuus väestöstä EU-maissa vuosina 1995, 2010, 2030 ja 2040

Kuvio 4. Yli 64-vuotiaiden osuus väestöstä EU-maissa vuosina 1995, 2010, 2030 ja 2040

Lähde: Talousneuvosto, 1998.

Suomi ei harmaannu tasaisesti

Muuttoliikkeen ja syntyvyyserojen takia alueelliset erot väestön ikärakenteessa ovat melko suuret. Pitkään jatkunut muuttotappio näkyy etenkin Itä-Suomen väestössä. Pohjois-Suomessa muuttotappiota on kompensoinut korkeampana säilynyt syntyvyys. Oheisessa taulukossa ikärakennetta on kuvattu työmarkkinoille tuloiässä (20 - 24-vuotiaat) ja sieltä poistumisiässä (60 - 64-vuotiaat) olevien määrien suhteella.

Taulukko 2. Työvoimaan tulevien (20 - 24-vuotiaat) määrän suhde työvoimasta poistuvien (60 - 64-vuotiaat) määrään.

Alue 1980 1990 2000 2010 2020 2030
Koko maa 1,80 1,35 1,27 0,79 0,84 0,88
Uusimaa 1,90 1,73 1,48 0,91 0,99 0,95
Pohjois-Pohjanmaa 2,30 1,55 1,63 1,00 0,96 1,03
Etelä-Savo 1,71 1,07 1,00 0,67 0,66 0,74
Pohjois-Karjala 1,90 1,10 1,14 0,74 0,69 0,80

Lähde: TK. Väestötilastot eri vuosilta ja väestöennuste 1998.

Vielä nyt työmarkkinoille tuloiässä olevia on Suomessa yli neljännes enemmän kuin poistumaiässä olevia, mutta jo vuonna 2010 heitä on viidennes vähemmän. Tämän jälkeen tilanne hiukan tasoittuu, mutta ei palaudu nuorisoenemmistöiseksi. Suomi siirtyy siten pysyvästi supistuvan työvoiman tarjonnan aikaan ellei maahan muutto ole ennakoitua selvästi suurempaa. Tilastokeskuksen ennuste sisältää 5 000 henkilön vuotuisen nettomaahanmuuton.

Muuttovoittoisella Uudellamaallakin työmarkkinoille tuloiässä olevien 50-prosenttinen enemmyys muuttuu lieväksi poistumavoittoisuudeksi. Parhaana tilanne näyttäisi säilyvän Pohjois-Pohjanmaalla, missä työikään tulevien määrä suunnilleen riittäisi korvaamaan eläkkeelle siirtyvien määrän. Sielläkin muutos aikaisempaan on kuitenkin huomattava. Itä-Suomessa tilanne on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana jo heikentynyt dramaattisesti. Vielä 1980-luvun alussa työikään tulevien määrä oli lähes kaksinkertainen poistumisiässä oleviin verrattuna. Viime vuosikymmenellä molemmat ryhmät ovat olleet kutakuinkin yhtä suuret, mutta jatkossa poistumisiässä olevien määrä on kolmanneksen suurempi.

Voidaan olettaa, että paine työttömyyteen on pienempi, kun työmarkkinoille tulevia on vähän suhteessa sieltä poistuviin. Tämän vastapainona on se, että yritykset eivät uskalla laajentaa tai niiden on pakko supistaa toimintaansa, kun eläkkeellesiirtyvien korvaamiseksi ei löydy uutta nuorta työvoimaa. Väestörakenteen muutos voi johtaa myös entistä suurempiin eroihin paikallisilla työmarkkinoilla. Joillakin paikkakunnilla voi käynnistyä suotuisa kasvukierre, kun yritysten laajeneminen pitää yllä muuttovoittoa, mikä puolestaan kasvattaa työpaikkoja paikalliselinkeinoissa. Toiset alueet sen sijaan voivat ajautua taantumaspiraaliin, missä väestön poismuutto sulkee paikallisia palveluja ja saa aikaan lisää muuttoa. Alueiden välinen muuttoliike voi hyvinkin kohota suuremmaksi kuin väestöennusteen historiatietoihin perustuvissa olettamuksissa.